Nyt kyselen, kokemuksia perheen ja parisuhteen kannalta, kokemuksia, nimenomaan hoidetusta: jonman kumman pakkoneuroosijutuista? Kognitiivinen terapia? Asian läpikäyneet tietävät mitä tarkoitan.
Kokemuksia terapiasta, miten potilas muuttuu?
Kokemuksia terapiasta, miten potilas muuttuu?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olin aviossa 15 vuotta neurootikon kanssa. Parkkipaikka pidemmälle ei ikinä kotoa päästy, kun piti jo palata tarkistamaan onko hella päällä. Rouva ryntäsi useampaan kertaa töistään katsomaan, mitä kuuluu kahvinkeittimelle. Silityspäivät olivat yhtä helvettiä: rautaa juostiin katsomassa minuutin välein, vaikka se oli otettu seinästä jo tunteja sitten. Ulko-ovien lukot piti pompata tarkastamaan juuri sillä sekunnilla, kun olin itse nukahtanut.
Neurootikot ovat usein moniongelmaisia. Omallani oli myös mieletön siivousvimma ja bakteerikammo. Lasten käsiä pestiin sairaalan desinfiointiliuoksella aina kun poistuttiin kotoa. Imuri pärisi kotona kolme kertaa päivässä. Lasten nukumaan menon jälkeen lattiat piti aina luututa. Minusta silloin olisi voinut harrastaa muutakin...
Lomamatka neurootikon kanssa oli todella rasittavaa. Ensin oli vaikeaa saada ämmä koneeseen, kun hella ja kahvinkeitin piti palata tarkastamaan ja ulko-ovikin varmasti oli jäänyt auki. Ennen kännyköiden aikaa oli vaikeaa saada talonmies juuri siltä istumalta kiinni ja käymään tarkistamassa asunto. Ennen ei koneeseen menty. Lentopelko hänellä oli vain vähäinen. Tietysti koneen nousu, kallistuminen, äänet, tärinä ja laskeutuminen pelottivat.
Perillä piti pelätä bakteereja, hyönteisiä eläimiä ja värillisiä ihmisiä. Ruoka pystyi vain näykkimään.
Kognitiivisella terapialla voi vaikuttaa helpohkon yhden neuroottisen pelon hallintaan. Ei kovin moniongelmaisen ihmisen tapaukseen. Ihmisen käytös muuttu terapian jälkeen jonkin verran. Hän perustelee koko ajan itselleen, miksi pelon tarvetta ei ole. Hän myös puhuu asiasta paljon ympärillä olevilleen ja etsii tukea läheisistään pelkonsa voittamiseksi. Vähemmän se parisuhdetta rasittaa, kuin puhdas neuroosi.
Oma avioliittoni päättyi.
yleistyneeltä ahdistushäiriöltä, jonka oireena on pakko-oireita. Mummollani on sama, mutta ei kyllä noin pahana.
opitulta tavalta.
Äiskältä oppinut "tarkista kahvinkeitin, jääkaappi, silitysrauta, ulko-ovi jne"
Kuka nyt tuollaiset tavat opettaa lapselleen!
Älä viitsi vääntää vitsiä oikeasti vakavasta sairaudesta.
Voi, on pakko kirjottaa ja vastata tähän!! :)
Mun faija on tai oli ainakin aika neuroottinen. Porukat erosivat, joten isä asui omassa kämpässä ja me lapset käytiin sen luona. Faija jaksoi aina skitsoilla ainakin meille lapsille "Onko kahvinkeitin kiinni ettei tuu tulipaloa". Ja sitten "kevensi" tunnelmaa viel sanomalla "Kun mulla ei oo tota kotivakuutusta.". Hehhehee..aika monta kertaa muistan tarkastaneeni aamusin kahvinkeittimen ettei faijan kämppä pala poroksi sillä aikaa kun oon koulussa :) Ja kun ei olis köyhälle etävanhemmalle tulossa vakuutuksestakaan korvauksia.
Vähän samaa sillä oli auton kanssa. Kauheen tarkka mies. Kerran kolaroin toisen lokasuojan sen autosta..ja varovasti kerroin mitä oli tapahtunu. Isä ryntäs ikkunaan salamana ..sit eteiseen, saappaat jalkaan ja ulos tutkimaan auton tilanne. Kun nolona kysyin, että tuliko auton kylki kuntoon niin isä narisi kuivasti, että "No mutta ei siitä alkuperäsen hyvää tuu". Nyt kun aattelee myöhemmin, niin lommo oli niin lievä, että ukko painoi lokasuojan takaa lommon takas suoraksi. Ja autoahan en saanu lainaan pitempään aikaan sen jälkeen.
Noh, nykyään asun omassa kämpässä tietty. Ja on sitte jääny vähän isän varotukset päälle, että "tarkasta hella ja tarkasta kahvinkeitin" Kun ei itellä oo palovakuutusta...Ja paras kohta kertomuksessani tulee tässä. Isä kylässä mun luona ollessaan nalkuttaa "No on ne kahvinkeittimet ja hellat kiinni, mitä sä tarkitat...Mennään jo." No mitäs siihen voi enää lisätä...Itellä tota tarkistamista tapahtuu vaan silloin jos oikeesti oon kattonu kiirees huonosti ekalla kerralla...tai että en muista katoinko vai enkö. Mun luona se ei skitsoo hellasta tai keittimesta mutta ulko-ovella se tapaa kysyä että "Niin, sulla on vissiin avaimet mukana, eikö?"
Hämärä äijä. :) Ja on sillä jotain muuta ihme juttuja noitten lisäksi.
Juu tällä asialla ei tosiaan ole leikkimistä. Voin itse myöntää, että minulla on ollut tämä pesemisneuroosi joskus. Pesin käsiäni jatkuvasti ja muu hygienia myös oli tullut minulle pakkomielteeksi. Itse en tähän kyseiseen sairauteen hankkinut muuta apua kuin itselleen myöntäminen.
Nyt olen kuitenkin huomannut samojen oireiden palaavan stressin myötä. Aina kun astun asunnosta ulos, tarkistan että laitoin oven kunnolla kiinni. Tosin vain muutaman kerran, mutta kuitenkin..
Sama on kahvinkeittimessä ja hellassa. Mutta ajan kanssa se menee ohitse, täytyy vain itselleen myöntää että nyt ei ole kaikki ok. Silloin sitä voidaan kutsua sairaudeksi, jos sitä ei itselleen kykene myöntämään.
Nämä ovat todellakin ahdistavia juttuja, ja kenenkään ei missään nimessä pitäisi laskea leikkiä millään tapaa. Jos itse kokisitte miltä tämä tuntuu, niin tietäisitte kyllä mitä tarkoitan..
Kyllä minäkin olen oppinut nämä tapani ihan omalta äidiltä eikä ole leikin laskua. Ei varmaan toi toinenkaan vastaaja tahtonut laskea leikkiä asialla. Minulla itsellä on sellainen äiti joka on ihan neuroottinen monessa asiassa ja koko lapsuuteni olen saanut oppia häneltä. Kun muutin kotoa hänen opit oli tosiaan, että muista sitten aina kotoa lähtiessä tarkistaa, että kahvikeitin on pois päältä, samoin hella, uuni ja kaikki muutkin kodinkoneet, sammuta myös valot ja tarkista, että ovet ovat lukossa. Nykyisinkin, vaikka olen muuttanut kotoa yli 20 vuotta sitten äitini jaksaa muistuttaa, että muistathan olla huolellinen, että ei vaan talo pala tai varkaat tule. Hän myös ihmettelee jos meillä on pihalla lasten leluja tai meidän pyörät ja aina jaksaa muistuttaa, että ne pitäis olla varastossa lukkojen takana, koska varkaat voi ne viedä. Niinpä minä olen yrittänyt olla erilainen kuin hän, mutta joka ilta on tarkistettava, että ovet on lukossa ja myös lähtisessä aina uudestaan. Samoin vetelen johdot seinistä kahvinkeittimestä, leivänpaahtimesta kun lähdetään jonnekin. Yritän päästä näistä tavoista epätoivosesti eroon, mutta unikaan ei tuu ennenkuin olen tarkistanut ne ovet..