Hei
taustaa ensin..
tapahtuipa muutama vuosi sitten että mieheni jäi suhteesta kiinni. Suhteesta syntyi lapsi. Minä kun yritin toipua järkytyksestä ja lamaannuksesta mitä tämä kaikki tämä minussa herätti. Niin samaan aikaan veljeni sairastui vakavasti ja menehtyikin muutamassa kuukaudessa. Olin aika sekaisin tunteitteni kanssa. Tulevaisuudelta oli viety pohja. Mies pysyi joten kuten rinnalla ja tein virheen kun uskoin hänen vakuutteluja ja vannomisia mutta samalla hän jatkoi rinnakkassuhdetta. Kun tämä sitten selvisi niin eroahan siitä tuli.
Pyysin miestäni että hän kertoo omille lapsille mitä on tapahtunut. Mutta hän häpesi niin ettei puhunut mitään. Tilaisuuksia oli ja mahdollisuuksia vaikka kuinka monta. Asia jäi minun kerrottavaksi koska mielestäni pojilla oli oikeus tietää. Sitä en olisi saanut tehdä. Mutta en jaksanut tätä salailua.
Mieheni on tavannut poikia säännöllisesti vanhassa kodissaan, mutta uuteen kotiinsa hän ei ole voinut heitä viedä. (kun siellä on tämä salaperhe) Nyt asianajajan avulla olen saanut vihdoinkin sovittua tapaamiset.
Nyt tämä keväänä ovat tavanneet ensimmäistä kertaa lapset toisensa. Pojille on tämä aika järkkyä. Vatsaa koskee, uni levottomuutta yms. Eivät mene mielellään..
Olen sanonut pari vuotta sitten tuskaisena tilanteessa, kun veljeni teki kuolemaa ja maailma hajosi että lapsille ei saa kertoa. Silloin olen halunnut että lasten arki pysyy tasaisena ja turvallisena että vaikka isä teki muuttoa kodistamme pois. (Mies tuli ja meni edestakaisin silloin).
Nyt minua risoo kun anoppi syyllistää minut että minä olen kieltänyt ja estänyt tapaamisia. Ettei aito sisarussuhde muka synny..Ihan kun asia olisi eilen tapahtunut..Jos he molemmat (anoppi ja mies )ovat työntäneet silloin pään pensaaseen niin sille en voi mitään. Mutta tuota syyllistämistä en ymmärrä ?! Minä olin pyytänyt mieheltäni että voisimme vaikka yhdessä asian kertoa pojille..eihän hän kertonut edes että muuttaa pois. Minulla on melkoinen likapyykki pestävänä.
Olen niin vihainen että en sanotuksi saa. Ex anoppi puhuttelee minua ensimmäiseksi miniäksi (hänestä tämä on hyvä vitsi ja kunnia osoitus minulle) ja hän on niin mummoa tämän suvun uusimman kanssa. Joka käänteessä hän jaksaa sitä korostaa. Enhän minä häntä mummona olemista kiellä mutta se tapa miten asia pitää joka kerta nostaa esille. Lasteni uutta sisarusta vastaan minulla ole mitään. Ei hän voi isälle ja äidilleen saati mummolleen mitään. Mieheni uusi puoliso on ollut tyytyväinen kun saanut rauhassa tehdä pesää. Minun käy häntä oikeasti sääliksi koska tiedän millainen tulevaisuus hänellä on edessä.
Minä yritän vaan saada tämän oravanpyörän ja arjen pyörimään. Mutta ihan kaikkea en enää niele. Onneksi pystyn valitsemaan ne ihmiset joiden seurasta nautin ja kenen seurassa viihdyn. En aio olla tekemissä anopin kanssa. Niin paljon olen vuodattanut tätä tuskaani hänellekkin aikaisemmin. Mutta minä opin pikkuhiljaa..keneen voi luottaa ja turvata.
Eniten tässä minua huolestuttaa että miten poikani tästä selviävät. He toki pitävät isästään ja mummostaan ja miehen suku pyörittää heitä aika lailla. Minä yritän vaan jaksaa ja rakastaa lapsiani ja ottaa kaikki tyynnesti vastaan.
Nyt kaipaan tulevaisuudelle jotain vinkkejä etten ihan heti räjähdä ensimmäisellä sukutapaamisella ja että jaksan puhua miehestä ja ex anopista nätisti lapsille.
taustaa ensin..
tapahtuipa muutama vuosi sitten että mieheni jäi suhteesta kiinni. Suhteesta syntyi lapsi. Minä kun yritin toipua järkytyksestä ja lamaannuksesta mitä tämä kaikki tämä minussa herätti. Niin samaan aikaan veljeni sairastui vakavasti ja menehtyikin muutamassa kuukaudessa. Olin aika sekaisin tunteitteni kanssa. Tulevaisuudelta oli viety pohja. Mies pysyi joten kuten rinnalla ja tein virheen kun uskoin hänen vakuutteluja ja vannomisia mutta samalla hän jatkoi rinnakkassuhdetta. Kun tämä sitten selvisi niin eroahan siitä tuli.
Pyysin miestäni että hän kertoo omille lapsille mitä on tapahtunut. Mutta hän häpesi niin ettei puhunut mitään. Tilaisuuksia oli ja mahdollisuuksia vaikka kuinka monta. Asia jäi minun kerrottavaksi koska mielestäni pojilla oli oikeus tietää. Sitä en olisi saanut tehdä. Mutta en jaksanut tätä salailua.
Mieheni on tavannut poikia säännöllisesti vanhassa kodissaan, mutta uuteen kotiinsa hän ei ole voinut heitä viedä. (kun siellä on tämä salaperhe) Nyt asianajajan avulla olen saanut vihdoinkin sovittua tapaamiset.
Nyt tämä keväänä ovat tavanneet ensimmäistä kertaa lapset toisensa. Pojille on tämä aika järkkyä. Vatsaa koskee, uni levottomuutta yms. Eivät mene mielellään..
Olen sanonut pari vuotta sitten tuskaisena tilanteessa, kun veljeni teki kuolemaa ja maailma hajosi että lapsille ei saa kertoa. Silloin olen halunnut että lasten arki pysyy tasaisena ja turvallisena että vaikka isä teki muuttoa kodistamme pois. (Mies tuli ja meni edestakaisin silloin).
Nyt minua risoo kun anoppi syyllistää minut että minä olen kieltänyt ja estänyt tapaamisia. Ettei aito sisarussuhde muka synny..Ihan kun asia olisi eilen tapahtunut..Jos he molemmat (anoppi ja mies )ovat työntäneet silloin pään pensaaseen niin sille en voi mitään. Mutta tuota syyllistämistä en ymmärrä ?! Minä olin pyytänyt mieheltäni että voisimme vaikka yhdessä asian kertoa pojille..eihän hän kertonut edes että muuttaa pois. Minulla on melkoinen likapyykki pestävänä.
Olen niin vihainen että en sanotuksi saa. Ex anoppi puhuttelee minua ensimmäiseksi miniäksi (hänestä tämä on hyvä vitsi ja kunnia osoitus minulle) ja hän on niin mummoa tämän suvun uusimman kanssa. Joka käänteessä hän jaksaa sitä korostaa. Enhän minä häntä mummona olemista kiellä mutta se tapa miten asia pitää joka kerta nostaa esille. Lasteni uutta sisarusta vastaan minulla ole mitään. Ei hän voi isälle ja äidilleen saati mummolleen mitään. Mieheni uusi puoliso on ollut tyytyväinen kun saanut rauhassa tehdä pesää. Minun käy häntä oikeasti sääliksi koska tiedän millainen tulevaisuus hänellä on edessä.
Minä yritän vaan saada tämän oravanpyörän ja arjen pyörimään. Mutta ihan kaikkea en enää niele. Onneksi pystyn valitsemaan ne ihmiset joiden seurasta nautin ja kenen seurassa viihdyn. En aio olla tekemissä anopin kanssa. Niin paljon olen vuodattanut tätä tuskaani hänellekkin aikaisemmin. Mutta minä opin pikkuhiljaa..keneen voi luottaa ja turvata.
Eniten tässä minua huolestuttaa että miten poikani tästä selviävät. He toki pitävät isästään ja mummostaan ja miehen suku pyörittää heitä aika lailla. Minä yritän vaan jaksaa ja rakastaa lapsiani ja ottaa kaikki tyynnesti vastaan.
Nyt kaipaan tulevaisuudelle jotain vinkkejä etten ihan heti räjähdä ensimmäisellä sukutapaamisella ja että jaksan puhua miehestä ja ex anopista nätisti lapsille.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tämä kun on semmoinen tuuletuspalsta eikä täältä paljon parisuhdeneuvoja saa.
Sitä paitsi on olemassa erityinen Anoppi- ja appipalsta myös, oletko huomannut?
Noilta palstoilta voisit löytää jonkun joka on kokenut samaa.
Viimeinen kappaleesi oli se, joka sai minut vastaamaan.
Miehesi käytös on mitä on, se nyt on sitten hyväksyttävä tosiasia, eikä muuksi muuta.
Mutta sitten, mitä sinä teet niissä ex-miehesi sukutapaamisissa? Ettekö voi sopia, että miehesi hoitaa oman sukunsa ja sinä omansa.
Miksi pakolla tavata ihmisiä, joiden kanssa ei oikeasti halua aikaa viettää? Ex on ex vaikka olisi yhteiset lapsetkin. Suvunkaan ei enää tarvitse olla yhteinen. En ymmärrä!