Ollako vai eikö olla

Tilitystä: Ikää 23 ja edelleen neitsyt. Ei sen nyt ihan näin pitänyt mennä. Kuvittelin, että ennemmin tai myöhemmin löydän sopivan miehen ja seksi tulee kuvioihin ihan luontevasti siinä vaiheessa. No eipä ole vielä sopivaa miestä näkynyt ja puutteessa on eletty. Tai ehkä jokunen yksittäinen potentiaalinen tapaus on ohi päässyt kulkemaan, kun ei vuosia sitten vielä rohkeus riittänyt tutustumiseen. Toisinaan olen ujo edelleen. Taidan olla myös jossain määrin ronkeli miesten suhteen, halusin sitä tai en.

Nyt on sellainen tilanne, että olen hiljan tutustunut erääseen hieman itseäni vanhempaan mieheen. Vetovoima välillämme on erittäin kouriintuntuva, mitään merkittävien katseiden ja kevyen flirtin lisäksi ei ole kuitenkaan tapahtunut. Pallo taitaa olla minulla. Poikaystäväksi en osaa miestä kuvitella. Itse asiassa hän on ärsyttävän itsevarma ja havaittavissa on myös pelimiehen elkeitä, vaikkei ihan pahimmasta päästä taida sellainen ollakaan. Mutta seksiä tekee mieli ja nimenomaan tämän miehen kanssa. Muutenkin tuntuisi olevan korkea aika aloitella seksielämää.

MUTTA…

Toisaalta koen seksielämän kuuluvan vain vakaaseen parisuhteeseen, puhumattakaan siitä, että haluaisin ekan kertani olevan rakkaan ja turvallisen ihmisen kanssa. Kyse ei ole siitä, että häpeäisin neitsyyttäni, mutta tätä menoa elän parhaan nuoruuteni selibaatissa, jollei omaa rakasta lähivuosinakaan löydy. Ja kuitenkin haluttaa välillä nii-iin rankasti, sooloilu kyllästyttää. Eli rohkeasti puuhailemaanko vaan? Toisaalta jos siinä tapauksessa oman rakkaan sitten löydänkin jo lähiaikoina, niin sitten harmittaa ja kovaa.

Piti vaan päästä purkamaan ajatuksia, ovat aika ristiriitaisia. En tiedä vielä mitä teen tuon miehen suhteen, voin vain arvailla miten hän kokemattomuuteni edes suhtautuisi. Onko joku ollut vastaavassa tilanteessa? Kommentoikaapas.
141611
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

en kommentoi itse kysymykseesi sinänsä mitään, mutta kerron sinulle, että saat tusinan vastauksia parikymppisiltä naisilta, jotka kehottavat sinua panemaan mitä pikimmin vähintään kahdenkymmenen miehen kanssa. Perusteluna useimmilla on se, että kun "kaikki miehetkin tekee niin".

Ei muuta tällä kertaa.

Äänestä
  • Ilmeisesti viestini on tähän mennessä pelottanut pois kaikki cosmogirlit. Tse tse, ksss kss, noin kunnon cosmotytöt, kirjoittaa nyt tänne näin niinkuin kuuluu :D

    Äänestä

ja miksei haluais ihan kuka vain :) Kaikki miehet kai jonkun muun kuin seksin takia suhteen perustaa? No eikun ihan tosi mistä minä löydän omani voi.

Äänestä

Juu, minulla on sama tilanne. Olen 19 v. (vielä :D)

Äänestä
  • Sama tilanne... Paitsi vuosia takaperin kyllästyin tilanteeseen ja hankkiuduin yhden illan juttuun. No, mitäänsanomattomampaa seksikokemusta saa hakea. Se hyvä puoli siinä oli, että eipä juuri tehnyt seksiä mieli vähään aikaan. :)
    Olen päättänyt unohtaa koko tapauksen kuin sitä ei olisi koskaan tapahtunut..

    Mitä tästä opimme? älä hakeudu yhden illan juttuun vain kokeillaksesi seksiä. Tai no, voihan se jollekin muulle sopiakin, ei mulle kuitenkaan. Ei yhden illan juttua enää IKINÄ!

    ps. Tilanne nykyisin: 23v, ei koskaan seurustelusuhdetta, eikä siis seksiäkään. Ja mieli tekisi USEIN. Mutta minkäs teet.. Kun ei ne parisuhteet puissa kasva.

    Äänestä

Hei!
Olin itse hyvin samanlaisessa tilanteessa, olin 25-vuotias ja poikuus oli tallella. Sitten tapasin samanikäisen naisen ja aloimme seurustella. Tämä nainen oli myös neitsyt. Eli sun iässä tuo ei ole epätavallista vähän kiltimpien naisten keskuudessa, tunnen kyllä aika monta 26-vuotiasta sekä naista että miestä, jotka ovat siinä saralla kokemattomia.

Eli onhan se välillä rankkaa, mutta hyvää vain tulee kun odottaa. Ja kokemuksesta voin sanoa että ihanampaa tapaa menettää poikuus/neitsyyttä ei ole kuin parisuhteessa kun rakastaa toisiaan. Itse olisin kaduttanut kovasti jos oisin yhdenyönsuhteessa menettänyt, enkä muutenkaan moisiin usko. Mielestäni seksi kuuluu vakaaseen parisuhteeseen ja avioliittoon.

ps. Ei sun nuoruus mene hukkaan. Mikä menee hukkaan, jota ei voi oikealla hetkellä kun se sitten joskus tulee nauttia? Naisen seksi halut ovat vasta 30-vuotiana huipussaan, enemminkin miehen seksinnälkä alkaa jo 20-vuoden jälkeen vähentyä :D

Äänestä

No et ole ainoa joka on kokematon ja sen oikean puutteessa. Itse en voisi kuvitellakaan että menettäisin neitsyyden uhden yön panoon, ennemmin ollaan ilman!!

Äänestä

älä anna neitsyyttäsi pelimiehelle.hänellä niitä varmaan "poimittuna" jo useita.voi kun löytäisikin sinunlaisen tytön :) pelimiehelle olet vain yksi muiden joukossa,mutta jollekkin voisit olla se yksi ja ainoa.ja jos katsot vain pintaa tulet aina törmäämään pelimieheen =)

Äänestä

Neitsyydessä ei ole mitään hävettävää. Itse menetin poikuuden entisessä suhteessa kun olin 20. Ja samalla meni exän neitsyys, hän tosin oli 19.

Kyllä mä neitsyen haluaisin, parempaa seksi sellaisen kanssa. Toki kokenutkin kelpaa:)

Äänestä
  • No tuohon et kyllä taida uskoa itsekään. Miten seksi voisi
    olla parempaa sellaisen kanssa, joka ei ole koskaan edes
    sitä harrastanut? Luonnonlahjakkuus?

    Kyllä seksi on minusta parasta sellaisen kanssa, joka on
    sinut itsensä kanssa ja tietää mistä pitää. Seksi on tietysti
    parasta kun sitä harrastaa tunteiden kanssa, ihmisen kanssa
    josta välittää. Tuo tunteiden mukana olo ei taas riipu
    siitä onko kumppani neitsyt vai ei.

    Jos neitsyys on itselle iso juttu, niin ei sitä kannata
    missään yhden illan touhussa "menettää". Minusta ensimmäisten
    seksikertojen pitäisi tapahtua rauhassa omalla painollaan,
    eikä painostuksen alaisena, koska huonojen ensikokemusten
    takia voi mennä maku koko hommasta.

    Äänestä

  • Melko jännää kirjoitti:

    No tuohon et kyllä taida uskoa itsekään. Miten seksi voisi
    olla parempaa sellaisen kanssa, joka ei ole koskaan edes
    sitä harrastanut? Luonnonlahjakkuus?

    Kyllä seksi on minusta parasta sellaisen kanssa, joka on
    sinut itsensä kanssa ja tietää mistä pitää. Seksi on tietysti
    parasta kun sitä harrastaa tunteiden kanssa, ihmisen kanssa
    josta välittää. Tuo tunteiden mukana olo ei taas riipu
    siitä onko kumppani neitsyt vai ei.

    Jos neitsyys on itselle iso juttu, niin ei sitä kannata
    missään yhden illan touhussa "menettää". Minusta ensimmäisten
    seksikertojen pitäisi tapahtua rauhassa omalla painollaan,
    eikä painostuksen alaisena, koska huonojen ensikokemusten
    takia voi mennä maku koko hommasta.

    Ei ehkä alussa mutta myöhemmin. Mielummin neitsyt kun ei neitsyt.

    Äänestä

haluaisin ekan kertani olevan rakkaan ja turvallisen ihmisen kanssa ja : Poikaystäväksi en osaa miestä kuvitella"

Hei siis tiedät mitä haluat,eikö vain?
Siis kannattaa kuunella vain itseäsi äläkä anna ton vanhan äijän pilata sun neitsyyttä,kun vaistosikin jo varoittaa ettet saa läheteä tuon tyypin kyytiin. ole kärsivällinen, kyllä se oikea rakas pian ilmestyy .usko pois.

Äänestä

Jotenkin tuo herätti minussa ajatuksia..Olen kylläkin vasta 21 ja mies, enkä ole neitsyt mutta melkoisen kauan siitä viimekerrasta on kuitenkin ja piru vie mielihän se tekisi täälläkin. Vaan en kyllä ikinä suostuisi seksiä harrastamaan ilman vahvaa tunnesuhdetta kumppaniin. Parasta se on silloin, kun sitä toista iha oikeasti tosissaan rakastaa. Näin ainakin vakaasti uskon. Muissa olosuhteissa ei ole tullut koitettua. Enkä koitakkaan.
En ole pelimies, enkä tod. halua mitään pelinaistakaan. Vaan sen normaalin, rehellisen, ihanan suomalaisen tytön, jonka kanssa voi luoda vakaan suhteen. Uskon, että niitä on..paljonkin...jopa täällä helsingissä. He eivät vaan ole yhtä näkyvästi esillä, kuin ne kaikki muut.
Hyvää yötä.

Äänestä

Minun mielestä se on himottavaa jo itse seksin opiskelukin kun jonkun kanssa on yhdessä ensimmäistä kertaa. Se tavallaan kasvattaa suhdetta kun sen oikean sitten löytää ja yhdessä saa "kaikki" asiat tehdä ja tunteella ne sitten kanssa tehdä. Eli ei mitään häpeämistä neitsyydessä minun mielestäni. Päinvastoin

Äänestä

Kommentoi aloitusta


neitonen-82 kirjoitti:

Tilitystä: Ikää 23 ja edelleen neitsyt. Ei sen nyt ihan näin pitänyt mennä. Kuvittelin, että ennemmin tai myöhemmin löydän sopivan miehen ja seksi tulee kuvioihin ihan luontevasti siinä vaiheessa. No eipä ole vielä sopivaa miestä näkynyt ja puutteessa on eletty. Tai ehkä jokunen yksittäinen potentiaalinen tapaus on ohi päässyt kulkemaan, kun ei vuosia sitten vielä rohkeus riittänyt tutustumiseen. Toisinaan olen ujo edelleen. Taidan olla myös jossain määrin ronkeli miesten suhteen, halusin sitä tai en.

Nyt on sellainen tilanne, että olen hiljan tutustunut erääseen hieman itseäni vanhempaan mieheen. Vetovoima välillämme on erittäin kouriintuntuva, mitään merkittävien katseiden ja kevyen flirtin lisäksi ei ole kuitenkaan tapahtunut. Pallo taitaa olla minulla. Poikaystäväksi en osaa miestä kuvitella. Itse asiassa hän on ärsyttävän itsevarma ja havaittavissa on myös pelimiehen elkeitä, vaikkei ihan pahimmasta päästä taida sellainen ollakaan. Mutta seksiä tekee mieli ja nimenomaan tämän miehen kanssa. Muutenkin tuntuisi olevan korkea aika aloitella seksielämää.

MUTTA…

Toisaalta koen seksielämän kuuluvan vain vakaaseen parisuhteeseen, puhumattakaan siitä, että haluaisin ekan kertani olevan rakkaan ja turvallisen ihmisen kanssa. Kyse ei ole siitä, että häpeäisin neitsyyttäni, mutta tätä menoa elän parhaan nuoruuteni selibaatissa, jollei omaa rakasta lähivuosinakaan löydy. Ja kuitenkin haluttaa välillä nii-iin rankasti, sooloilu kyllästyttää. Eli rohkeasti puuhailemaanko vaan? Toisaalta jos siinä tapauksessa oman rakkaan sitten löydänkin jo lähiaikoina, niin sitten harmittaa ja kovaa.

Piti vaan päästä purkamaan ajatuksia, ovat aika ristiriitaisia. En tiedä vielä mitä teen tuon miehen suhteen, voin vain arvailla miten hän kokemattomuuteni edes suhtautuisi. Onko joku ollut vastaavassa tilanteessa? Kommentoikaapas.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu