Onko normaalia?

Halusin aloittaa keskustelun treffailusta. Olisi mukava kuulla muiden kokemukset, sillä välillä tuntuu lohduttomalta kun käy paljon treffeillä, mutta ne jäävät yhteen kertaan. Itse olen treffannut viiden vuoden aikana 13 eri naista, joista kaksi olen tavannut kaksi kertaa ja yhden kolme kertaa. Onko tämä normaalia? Olen kyllä seurustellutkin, mutta hän oli kaveri, joten treffailu/tapailuvaihe jäi pois. Kuulemma toimin treffeillä ihan hyvin, joten homma johtunee vain ettei kemiat ikinä kohtaa.
3699
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ihmiset ovat nykyään niin liikkuvaisia, että treffailukin on liukuhihnatoimintaa. Vaikka itse olisi valmis tapailemaan yhtä tyyppiä useamminkin, niin minkäs teet jos se toinen haluaa nähdä vain kerran tai pari?

Itse voi vaikuttaa vain omaan toimintaansa. Eli miten on sen kanssa, oletko itse edistämässä mitä deittailukuvioissasi?

Äänestä
  • Tarkemmin muistellen olen treffannut 15 eri naista, joista reilun puolen kohdalla olisin ollut halukas näkemään vielä. Yksikään nainen ei ole tehnyt aloitteen, vaan ite olen tehnyt kaikki.

    Sitten jos miettii että olen kymmenen vuoden aikana pyytänyt ehkä arviolta 50 naista kahville tjms. Se ei tee kuin yksi aloite reilua pari kuukautta kohden. Heistä kolme on ollut kiinnostunut käymään treffeillä, mutta kolmea treffikertaa enempää en ole ikinä ketään tavannut, eikä ole johtunut siitä ettenkö olisi tehnyt aloitteita.

    Tietty joku vois ajatella että olen alkoholisoitunut, ruma, epäsosiaallinen tjms. Mutta näin ei ole vaan ihan tavallinen fiksu nuori mies, joka huolehtii itsestään ja jolla on mukavasti kuitenkin kavereita.

    Äänestä

  • sinkku* kirjoitti:

    Tarkemmin muistellen olen treffannut 15 eri naista, joista reilun puolen kohdalla olisin ollut halukas näkemään vielä. Yksikään nainen ei ole tehnyt aloitteen, vaan ite olen tehnyt kaikki.

    Sitten jos miettii että olen kymmenen vuoden aikana pyytänyt ehkä arviolta 50 naista kahville tjms. Se ei tee kuin yksi aloite reilua pari kuukautta kohden. Heistä kolme on ollut kiinnostunut käymään treffeillä, mutta kolmea treffikertaa enempää en ole ikinä ketään tavannut, eikä ole johtunut siitä ettenkö olisi tehnyt aloitteita.

    Tietty joku vois ajatella että olen alkoholisoitunut, ruma, epäsosiaallinen tjms. Mutta näin ei ole vaan ihan tavallinen fiksu nuori mies, joka huolehtii itsestään ja jolla on mukavasti kuitenkin kavereita.

    Olet tavannut vain itsellesi vääriä tyttösiä, et naisia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sinkku* kirjoitti:

Halusin aloittaa keskustelun treffailusta. Olisi mukava kuulla muiden kokemukset, sillä välillä tuntuu lohduttomalta kun käy paljon treffeillä, mutta ne jäävät yhteen kertaan. Itse olen treffannut viiden vuoden aikana 13 eri naista, joista kaksi olen tavannut kaksi kertaa ja yhden kolme kertaa. Onko tämä normaalia? Olen kyllä seurustellutkin, mutta hän oli kaveri, joten treffailu/tapailuvaihe jäi pois. Kuulemma toimin treffeillä ihan hyvin, joten homma johtunee vain ettei kemiat ikinä kohtaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu