Ikinä vika ei ole yhdessä jos asiat on päin PRsettä. Miksi miehet pettää useammin kuin naiset? Miksi lapset kasvatetaan tyttöjen hommiin ja poikien hommiin. Monessa pettämisessä pitäisi itseasiassa syyttää anoppeja ja appiukkoja. Liian monissa suhteissa miehet ajetaan sohvaperunoiksi ja nainen raataa itsensä henkihieveriin. Suomessa kun peruskasvatuksessa näkee vieläkin sen, että mies raataa töissä ja vaputettu kaikesta kotona. (Palanut lamppu pitää vaihtaa ja kaksi kertaa vuodessa auton renkaat vaihtaa). Mies tylsistyy tekemisen puutteeseen ja nainen oman työnsä päätteksi raataa itsensä raunioksi, kun mies nukkuu sohvalla ja lapset vaativat sitä ja tätä ja vielä pitäisi koti pitää kunnossa ja aina valmiina seksin tarjontaan, jos miehen tylsyydessään tekee mieli. Siinä sitä suomalaista perussoppaa. Mies haluaa muutakin kuin maata sohvalla ja nainen tarvitsee muuta kuin täystyöllistystä. Tällainen pommi odottaa aina räjähdystä. Kyse lienee siitä kumpi ehtii ensin ja kumpi joutuu kostajan rooliin. Näissä tapauksissa yleensä mies on kasvatettu siihen, ettei turhista narista. Se tulkitaan niin, ettei tunnepuolen asioista puhuta muuta kuin: Vi*uttaa se ja tämä. Ruoka oli hyvää. Tahtoo seksiä! Tämäkö on toimiva suhde?
Syy pettää
...and justice for all...
5390
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
on ollut asiat meidän liitossa.Kahden kun nyt ollaan,"sattuma" tuli vastaan ja sorruin,rakkaus kun kuoli elämästämme.Emme osaa enää edes puhua toisillemme kuin pakolliset,,,erosta kun alan puhua,mies lähtee ulos... Piikana en aio loppuelämääni olla.
Jos tilanne on kestänyt pitkään ja siitä ei voi rakentavasti keskustella, niin tuskin se siitä ikinä muuttuu. Elät täällä vain kerran ja orjuus pitäisi olla suomessa kiellettyä. Yritä olla vahva ja päättäväinen. Miehesi on saanut olla aina itsekäs, nyt voisitte vuoroja vaihtaa. Aurinkoista päivänjatkoa sinulle!
miten kauniisti sanottu,Liian kauan kestänyt,,lapset pois jo kotoa,,Keskustelua ei synny,tuntuu että pakahdun,,Onneksi on HÄN kiellettu rakkaus,jonka kanssa keskustelen kaikki asiat,jo vuosia ollut,,Rakastan häntä ja hän minua,sanoi viimeksi eilen,,VAIN YKSI ELÄMÄ..
Eikö väsytä jo elää kaksoiselämää? Sinä olet ansainnut paremman elämän, myös miehesi ansaitsee elämän ilman petoksia ja pitkään sinua rakastanut ihminen varmasti jo ansaitsee sinut. Elä rakkaallesi niinkuin rakkaasi tahtoisit itsellesi elävän. Kauniinpaa tulevaisuutta sinulle.
Enempi kuin raskasta....
Kiitos!!