Mua on alkanu kyllästyttään niiiiin paljon tämä elämä... Ollaan asuttu avokkini kans vuosi yhdessä mutta tuntuu jotenki yksinäisemmältä tämä elämä kuin sillon kun seurusteltiin, tuntuu että nähtiinkin sillon paljon enemmän.
Mieheni käy arkena töissä 8-16, illalla 5krt/vko harrastuksissaan... Oon vaan aina yksin kotona, vielä kun asutaan paikassa josta en tunne ketään.. kaverit ja sukulaiset asuu sellaisen matkan päässä ettei ilman autoa jaksa lähtä kylään... Onko kellään muulla samanlaista vai oonko ainut? Niin ja sitten vielä tuntuu että oon muuttunu tämän "yksinäisyyden" vuoksi kamalaksi tarrautujaksi-kun mies tulee kotiin oon koko ajan kimpussa kuin joku pikkulapsi...tyhmää...
Mieheni käy arkena töissä 8-16, illalla 5krt/vko harrastuksissaan... Oon vaan aina yksin kotona, vielä kun asutaan paikassa josta en tunne ketään.. kaverit ja sukulaiset asuu sellaisen matkan päässä ettei ilman autoa jaksa lähtä kylään... Onko kellään muulla samanlaista vai oonko ainut? Niin ja sitten vielä tuntuu että oon muuttunu tämän "yksinäisyyden" vuoksi kamalaksi tarrautujaksi-kun mies tulee kotiin oon koko ajan kimpussa kuin joku pikkulapsi...tyhmää...
Vastaukset 11
Vanhimmat
..itsellesikin niitä harrastuksia ja tekemistä. Kai se aika käy pitkäksi kun vaan kotona istuu ja elämä pyörii avopuolison ympärillä :/
Hanki elämä
Jaahas.
Ongelmasi on sinun itsesi ratkaistava.
Tilanteesi ei tuskin tullut yllättäen,varmaan tiesit jo muuttaessasi että paikkakunta on pieni ja matkaa sukulaisiin.
Tiesit varmaan myös miehesi työn ja harrastukset?
Sinun saatava itsellesi elämä back.
Varmasti keksit jonkun harrastuksen joka antaa sinulle iloa ja oman arvontunnetta.
puhelimet on keksitty,voithan soitella sukulaisillesi,ja vierailla siellä aina kun on mahdollista.
Tuo kaikki vaikuttaa siltä että olet lakannut elämästä itse,elät vain miehesi kautta.
Elämässä kaikki on kiinni siitä miten haluaa elämänsä järjestää.
Ja tuskin ongelmasi on kovinkaan suuri,ihmisillä vain on tapana tuijottaa juuri ongelma kohtaan ja unohtaa kuinka hyvin muut asiat ovat.
Kokeileppa tätä.
Kun heräät seuraavana aamuna,ajattele ensimmäiseksi kaikkia hyviä asioita elämässäsi,ajattele mitä hauskaa keksisin tänään..
Posiitivinen ajattelu tapa saa sinuun uutta intoa ja huomaat ettei kaikki olekkaan niin huonosti kuin eilen ajattelit.
Ei elämässä aina voi olla jännitystä,vauhtia ja säpinää,siihen mahtuu aikakausia jolloin vaan ei ole niin jänskää.
töitä tai jotain tekemistä myös kodin seinien ulkopuolelta. Onhan sitä nykyään valinnanvaraa harrastustenkin suhteen. Niiden kautta saat uusia tuttavuuksia ...
No ainakin sinulla on oikeus tuntemuksiisi. Itse olen yksinäinen myös, olen asunut avokkini kanssa vasta n. pari kuukautta yhdessä. Alkaa tuntua, että yhteenmuutto oli virhe. Olimme paljon ns. läheisempiä, kun asuimme erillämme. Olemme asunnolla aina vain kaksiste (en kyllä vieraita juuri kaipaakaan), yhteisiä menoja meillä ei juuri ole. Molemmat käymme melko usein omissa kotonamme, erikseen. Avokkiani ei tunnu enää saamaan vanhempieni luoksi käymään ja harvoin hän pyytää minua omienkaan vanhempiensa luokse saatika mihinkään muuhun kyläpaikkaan. Arkeni on kulunut suurimmaksi osaksi siihen, että olen odotellut avokkiani töistä. Avokkini on ollut joka päivä väsynyt ja ärtynyt töiden jälkeen ja monesti hän meneekin omiin oloihin ja on puhelimessa jatkuvasti. Pidän kyllä itsekin yhteyttä ystäviini ym, mutta en tapaa heitä ja vietä aikaa heidän kanssaan. En osaa enää lähteä illalla tapaamaan ystäviäni, olen tottunut siihen, että päivällä tapaan heitä, jos ennätän ennenkuin avokkini on tullut töistä. Riitelemme myös todella paljon. Pitäisi äkkiä muuttaa asioita, ennen kuin on liian myöhäistä. Neuvoja? Alkuperäiselle kirjoittajalle tiedoksi siis, et ole ainut...
Kuulostaa niin samalta kuin meillä tuo sun tilanne.. Meillä ei (ainakaan vielä) ole riidelty aiheesta kovin paljon, omassa päässä kyllä kiehuu kun toinen pyörähtää kotona ja on heti menossa. Asuminen yhdessä tuntuu kyllä muuten mukavalta, välillä vaan vaikuttaa kuin asuisin yksin kun mies ei ole kotona juurikaan.
Ehdottanut kyllä olen (tiedoksi aiemmille kirjoittajille, joilta tuli neuvoja hankkia elämä) että muuttaisimme lähemmäs sukulaisia, kavereitani ja harrastusmahdollisuuksia... Arvatkaa vaan innostuiko mies tästä :( Pitäis vaan koettaa tutustua täällä päin asuviin ihmisiin, en vaan keksi miten sellaisessa onnistusin. Piristäis kummasti kun ois vaikka yksikin tuttu tässä lähellä, jonka kanssa lähteä lenkille tai vaikka käydä kahvilla kun tuo ukkoni on harrastuksissaan.
"En osaa enää lähteä illalla tapaamaan ystäviäni, olen tottunut siihen, että päivällä tapaan heitä, jos ennätän ennenkuin avokkini on tullut töistä. "
"Avokkini on ollut joka päivä väsynyt ja ärtynyt töiden jälkeen"
Jos kerta ette edes tee yhdessä mitään mukavaa kun avokkisi tulee töistä, miksi sinun pitää olla kotona kun hän sieltä tulee? En vain ymmärrä. Teetkö hänelle ruoan? Kai hän osaisi sen lämmittääkin.
Sinulla olisi ihan hyvin aikaa tavata ystäviä päivälläkin, jos et aina kiirehtisi kotiin avokin luokse olemaan yksin, kun hän tekee jotain muuta. Ei teidän koko ajan tarvitse olla yhdessä kotona..
Meillä on kans sama juttu. Kannattaa pistää nettiin ilmoitus että etsii ystäviä. Itsekin pistin juuri ja olen vastaillut muitten ilmoituksiin.
Minulla oli aikoinaan vähän samanlainen tilanne, kun muutin miehen perässä paikkakunnalle, jossa minulla ei ollut ystäviä tai sukulaisia.
Aluksi tunsin yksinäisyyttä ja taisin miehellenikin olla rasite, kun purin häneen yksinäisyyttäni. Sitten ryhdistäydyin ja tajusin, että minunhan on elettävä omaa elämääni, enkä voi elää toisen kautta. Menin kansalaisopistoon kurssille ja ilmoittauduin myös jumppaa, jolloin minullakin oli parina iltana viikossa omia harrastuksia ja sitä kautta tutustuin uusiin ihmisiin. Myöhemmin työn kautta olen myös saanut työkavereita, joiden kanssa silloin tällöin käyn ulkona iltaa istumassa.
Miehen kanssa ollaan myös sovittu, että kun viikot ovat molemmilla aika kiireisiä, niin sunnuntai meillä on ns. perhepäivä, jolloin koko päivä puuhataan jotain mukavaa yhdessä. Käydään elokuvissa, uimassa, lenkkeillään, tehdään ruokaa ja mitä milloinkin keksitään. Otettiin myös koira, jolloin minullakin on lenkkikaveri omasta takaa ja koiran kanssa puuhatessa ei aika käy koskaan pitkäksi.
Kutsun myös "vanhoja" hyviä ystäviäni tietyin väliajoin kylään ja ne ovat aina ratkiriemukkaita kohtaamisia ja näin eivät vanhat ja hyvät ystävyyssuhteetkaan katkea, vaikka asutaankin nykyään eri paikkakunnilla.
Tässäpä pari vinkkiä sinullekin yksinäisyyden poistajaksi. Jokaisen ihmisen on kuitenkin opeteltava tulemaan yksinkin toimeen ilman jatkuvaa toisen ihmisen läsnäoloa, joten nyt vain toimeksi ja harrastusten pariin, ettet siellä kotona mieti liikaa asioita. Sitten on mukava olla sen puolisonkin kanssa, kun sinullakin on kerrottavana ihan omia juttuja ja kokemuksia. Rohkeutta ja tsemmpiä sinulle!
Joo-o, kuulostaapa tutulta. Itsellä sama ongelma, eli muutin työn perässä uuteen paikkaan, josta en tiedä juuri ketään avokkini lisäksi. Mukava työpaikka onneksi on, mutta välillä ahdistaa kun ei ole töiden ja kodin lisäksi juuri mitään sosiaalista verkostoa. Töissä kaikki ovat ihan eri elämäntilanteessa ja vanhempia, joten en ole tutustunut heihin töiden ulkopuolella. Aiemmin olen nähnyt ystäviäni useina iltoina viikossa, nyt ehkä kerran kuussa kun joku tulee käymään.
MIehelläni on täällä paljonkin kavereita eikä hän tunnu ymmärtävän yksinäisyyttäni. Ahdistuneisuuttani lisää se, että yritän täyden työpäivän jälkeen opiskella (gradu kesken), eikä aikaa siis oikein jää mihinkään harrastukseen. Ja koirakin vie aikaa. Tuntuu, että olen aina joko töissä tai kotona, eikä minulla ole mahdollisuutta pitää hauskaa ystävieni kanssa. Sosiaalinen elämäni jäi entiseen kotikaupunkiini. Ahdistaa. Välillä tuntuu, että olen totaalisen tylsää seuraa miehelleni, kun elämäni on näin harmaata. Hänellä on aina hauskoja ja mielenkiintoisia juttuja, ja minä keskityn suorittamaan velvollisuuksiani. Onneksi suhteemme on kuitenkin kunnossa ja hän tietää että stressaan. Itse yritän olla takertumatta mieheeni ja suorastaan kannustan häntä käymään ulkona ja tekemään aina juuri sitä mitä hän haluaa. En aio oman ahdistavan tilanteeni vuoksi saada rakastanikin kärsimään. Yritän saada asiani kuntoon sitten kun olen valmistunut. Toivottavasti vanhat ystäväni eivät katoa siihen mennessä..
ala harrastaa jotain. Harrastuksista tai jostain mielekkäästä tekemisestä ammentaa hyvää oloa ja voimaa kestää sitä arkea. Se,että ihminen voi hyvin,näkyy myös siinä,että siinä parisuhteessa voidaan hyvin. Koskaan ei pidä nojata toiseen niin tukevasti,että kun se toinen ei olekkaan siinä,mihin tarrautua ja nojata,kupsahtaakin itse nurin. Se oma elämä,omat harrastukset ja omat kaverit ovat tärkeitä,niillekkin,jotka elävät parisuhteessa,muuten se arki käy aika harmaaksi ja tylsäksi. Ja sille töistä väsyneenä kotiin palaavalle kumppanille tulee sitten valitettua sitä tylsyyttään,mitä taas hän ei välttämättä jaksa kuunnella ja siitä se sitten alkaakin...tie kohti suurempia riitoja ja hyvässä lykyssä eroa.