Haluaisin

onko tällainen yleistä käytöstä petetyiltä.
Seurustelen erään miehen kanssa, ja kaikki on hienosti, paitsi että mies on melko mustasukkainen, mutta toisaalta taas sitoutumispelkoinen. Hieman tyyliin "Älä tule lähelle, älä mene pois".

Tiedän, että hänellä on ollut aikaisemmin huonoja kokemuksia naisista ja ensirakkaus olikin aikamoinen pirttihirmu, jopa narsistinenkin nainen. Tiedän itse tapauksen ja voin kuvitella millaisen helvetin hän on saanut pettämisillään ja tempauksillaan miehelleni aikaiseksi. Tämä nainen osaa pitää miehiä kuin talutusnuorassa. Tästä syystä kai kaikkinainen sitoutumiseen liittyminen poikaystävääni ahdistaa.

Luottamuspula siis vaivaa suhdettamme. Toisaalta häntä kai pelottaa se, että jos petän häntä jonkun kanssa, mutta toisaalta se, että jotenkin kykenen "noitumaan" poikaystäväni samalla tavalla kuin tuo ensirakkaus teki. Kuinka saisin pikäystäväni luottamuksen minuun rakennettua? Nyt tuntuu, että vaikka hän ihana ihminen onkin, niin naisia hän kai pitää melko julmana rotuna, jota ei ihan hevillä lähelle päästetä..
1304
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Puhu avoimesti kaikesta. Vastaa avoimesti kaikkeen. Puhukaa, puhukaa paljon. Anna hänelle luottamus asioissa, missä hänen exä oli epäluotettava. Ole vain rehellinen. Älä missään tapauksessa liiottele. Ole vain puhtaasti oma itsesi. Rakentakaa molemminpuolinen luottamus ja huomioikaa toisenne kaikessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vähän kysellä kirjoitti:

onko tällainen yleistä käytöstä petetyiltä.
Seurustelen erään miehen kanssa, ja kaikki on hienosti, paitsi että mies on melko mustasukkainen, mutta toisaalta taas sitoutumispelkoinen. Hieman tyyliin "Älä tule lähelle, älä mene pois".

Tiedän, että hänellä on ollut aikaisemmin huonoja kokemuksia naisista ja ensirakkaus olikin aikamoinen pirttihirmu, jopa narsistinenkin nainen. Tiedän itse tapauksen ja voin kuvitella millaisen helvetin hän on saanut pettämisillään ja tempauksillaan miehelleni aikaiseksi. Tämä nainen osaa pitää miehiä kuin talutusnuorassa. Tästä syystä kai kaikkinainen sitoutumiseen liittyminen poikaystävääni ahdistaa.

Luottamuspula siis vaivaa suhdettamme. Toisaalta häntä kai pelottaa se, että jos petän häntä jonkun kanssa, mutta toisaalta se, että jotenkin kykenen "noitumaan" poikaystäväni samalla tavalla kuin tuo ensirakkaus teki. Kuinka saisin pikäystäväni luottamuksen minuun rakennettua? Nyt tuntuu, että vaikka hän ihana ihminen onkin, niin naisia hän kai pitää melko julmana rotuna, jota ei ihan hevillä lähelle päästetä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu