Mikä mättää

Ollaan kolmekymppinen pariskunta, vuosi asuttu yhdessä ja hieman pidempään seurusteltu, mutta tuttuja jo vuosien takaa. Tuntuu, ettei miehelleni riitä mikään. Valittaa usein kun ei ole säännöllistä seksiä (minulla joskus viikkokin ettei huvita, mutta voin ja haluan tehdä hänelle, mutta en halua itse saada) Enkä halua teeskennellä rakastellessani, joten en rakastele vain sen vuoksi, että hän haluaa. Kerroin jo tuosta "ongelmastani" heti suhteen alussa, mutta ei ollut kuulemma ongelma hänelle. Kun me rakastelemme se on aitoa ja ihanaa kummankin mielestä.
Hän myös takertuu usein vanhoihin erimielisyyksiin, riitoihin ym. Täytyisi selvittää 100 kertaan samat asiat?. Eikö voida kulkea eteenpäin?.
Epäilee minun myös pettävän kun olen ylitöissä, mikä rassaa todella paljon, koska en ikimaailmassa tekisi sitä hänelle. Kai oma syyni koska olen ollut liian rehellinen ja kertonut aiemmin pettäneeni kumppaniani, mutta myös sanonut edelleen katuvani paskamaista käytöstäni ja siitä oppineeni.
Kerron hänelle monesti kuinka paljon häntä rakastan,mutta vain kun se on aitoa, hänen mielestään ei kuitenkaan tarpeeksi usein. Sehän menettää jo tarkoituksenkin jos sitä jankuttaa koko päivän.
Äitini on melko sairas henkisesti ja vie minulta paljon energiaa, mieheni sanoo ymmärtävänsä, epäilen hänen tajuavan lainkaan mistä puhun, koska ihmettelee kun olen ollut "psykiatrina" äidilleni tunnin puhelimessa, miksen halua seksiä heti perään. Olen oikeasti vain niin väsynyt henkisesti, yritän myös auttaa alkoholisti isääni. Tuntuu että mikään ei riitä kenellekkään. Haluaisin kokea kumppanini olevan vahva joskus ja saisin häneltä tukea.
Rakastan häntä paljon, enkä ketään muuta haluaisi, mutta väsyttää jo, kun tarvii sitä koko ajan todistaa. Oikeestaan väsyttää tukea enään ketään. Miten saan mieheni uskomaan/ymmärtämään miten paljon olen rakastunut häneen ja haluan vain häntä seksuaalisesti? Olen sitä sanoin,lahjoin, mielestäni teoin todistanut, mitä vielä voisin tehdä, jos kohta enään jaksan?
51220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Nää, keksi humalassa mitään nerokasta, jätä se koira ja ala olee mun kanssa.

Äänestä

Nostakaa miehenne kanssa "kissa pöydälle" ja keskustelkaa. Ja vaikka olisi kuinka kipeitä asioita, niin keskustelkaa. Tabu-aiheita ei saa olla, kaikesta on pystyttävä puhumaan ja eteenkin vastaanottamaan. Pitäkää keskustelu asiassa. Älkää missään nimessä lähtekö syyttelylinjalle, sillä se aiheuttaa pelkkää katkeruutta, eikä vie asioita mihinkään suuntaan. Mutta vielä puhumistakin tärkeämpää on osata kuunnella ja pysähtyä ajattelemaan, mitä toinen on sanonut.

Tiedät varmaan itsekin, ettei teidän suhteenne muutu sormia napsauttamalla, eikä mitään helppoa ratkaisua ilmesty salamana kirkkaalta taivaalta.

Jos samat erimielisyydet tulevat esiin toistuvasti, voi olla että ette ole saaneet asioihin molemmin puolista selvyyttä. Voi olla, että puheet ja teot (tai niiden tulkitseminen) ovat ristiriidassa keskenään. Ja todellakin, vanhat kaunat on syytä jättää taakseen. Miksi kantaa turhaa taakkaa ja katkeruutta.

Kumppanillasi on epävarmuus välittämisestäsi. Hän rakastaa sinua ja tahtoo olla tärkeä, merkityksellinen. Huomioi hänet julkisella paikalla. Ota häntä kädestä kaupungilla kävellessänne ja painaudu hänen kylkeensä, suutele pitkään liukuportaissa. Näytä hänelle, kuinka vain hän on olemassa sillä hetkellä kun halaatte toisianne. Tehkää ihmiset "kateellisiksi" sillä, kuinka paljon välitättekään toisistanne.

Älä kanna liikaa taakkaa omilla harteillasikaan. On ymmärrettävää, että koet huolta vanhemmistasi. Ovathan he olleet sinun tukesi ja turvasi. Usein vastaavissa tilanteissa lapsi ottaa ns. perheen pään tehtävän ja alkaa kokea vastuuta mm. vanhemman juomisesta. Sinun tulee kuitenkin ymmärtää, että hekin ovat vain ihmisiä. Vahvana ihmisenä kannattelet vanhempiasi ja olet toki tärkeä ja kantava linkki. Mutta et loppujen lopuksi voi vaikuttaa heidän valintoihinsa. Ja muista ettet ole yksin, ota aikaa itsellesi ja anna miehesi kanatella hetki sinua.

Hymyä huuleen, niin hyvä tulee. ;)

Äänestä

toisinpäin. itse olin epävarma (ja toisinaan olenkin). en aina kykene luottamaan mieheeni ja se rasittaa myös minua mietin kerta toisensa jälkeen miksi en voi luottaa miksi puhun vanhoista sanomisista jne..

mutta siinähän se kait onkin että sanomiset ja tekemiset menee ristiin tai aina tulee uutta lisää..

esim: mieheni sanoo rakastavansa minua ja että ei välitä enään ex kumppanistaan.. no ok uskon sen nyt. (mutta meille tuli kerran riita ja mies kehui ex kumppaninsa 100krt ihanammaksi kun minä). humala ja suuttumus tietty tämän sai aikaiseksi "ei muistanut sanoneensa niin"

mutta omasta kokemuksesta voin sanoa että joku jota sanot tai teet saa varmaan kumppanisi epävarmaksi ja miettimään tarkoittikohan se mitä sanoi tms..

minullakin on esim monen vuoden koulukiusaamisen jälkeen hieman heikko itsekatsomus.. (vaikka nykyään aika hyvä alkaa jo itse tunto olla). eli se on se epävarmuus mustasukkasuus tai omistushalu joka ajaa kumppaniasi tähän.

itse olen selvinnyt näistä jo jotenkuten vaikka välillä tulee päivä tai kausia kun epäilee kumppaniaan.

toisinaan minustakin tuntuu miehen ajattelevan että muut naiset on ainankin 100krt parempia kun minä:D tuulesta temmattuja ajatuksia.. tiedän mutta joskus kumppanin käytöksen sanomiset jne voi tulkita väärin.

ja mitä tuohon seksiin tulee sinun pitää pyytää kumppaniasi olemaan ymmärtäväisempi sen suhteen kukaan ei jaksa jos on huolia ei miehet eikä naiset.

toivottavasti tämä valaisi jotenkuten..:)

Äänestä
  • neuvoista. Sain ehkä apua ongelmiini, ainakin pystyn yrittämään parantamaan tilannettamme uusin keinoin. Kyllä tää tästä varmaan paremmaksi muuttuu, kun meillä on oikeasti kaikki niin hyvin :=)

    Äänestä

  • Sissi... kirjoitti:

    neuvoista. Sain ehkä apua ongelmiini, ainakin pystyn yrittämään parantamaan tilannettamme uusin keinoin. Kyllä tää tästä varmaan paremmaksi muuttuu, kun meillä on oikeasti kaikki niin hyvin :=)

    miehesikin pitää muuttaa asennoitumistaan. koska meilläkin menee jo paremmin kun olen oppinut luottamaan mieheni sanaan (vaikka välillä epä varmuus iskeekin mutta harvoin nykyään)..

    ja sinunkin kannattaa sanoa että miltä sinusta tuntuu olla epäilyksen alaisena ja miltä nyt yleensäkkin tuntuu:) toisinaan se voi olla ainoa keino saada toinen ymmärtämään. mutta jaksamisia teille:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sissi... kirjoitti:

Ollaan kolmekymppinen pariskunta, vuosi asuttu yhdessä ja hieman pidempään seurusteltu, mutta tuttuja jo vuosien takaa. Tuntuu, ettei miehelleni riitä mikään. Valittaa usein kun ei ole säännöllistä seksiä (minulla joskus viikkokin ettei huvita, mutta voin ja haluan tehdä hänelle, mutta en halua itse saada) Enkä halua teeskennellä rakastellessani, joten en rakastele vain sen vuoksi, että hän haluaa. Kerroin jo tuosta "ongelmastani" heti suhteen alussa, mutta ei ollut kuulemma ongelma hänelle. Kun me rakastelemme se on aitoa ja ihanaa kummankin mielestä.
Hän myös takertuu usein vanhoihin erimielisyyksiin, riitoihin ym. Täytyisi selvittää 100 kertaan samat asiat?. Eikö voida kulkea eteenpäin?.
Epäilee minun myös pettävän kun olen ylitöissä, mikä rassaa todella paljon, koska en ikimaailmassa tekisi sitä hänelle. Kai oma syyni koska olen ollut liian rehellinen ja kertonut aiemmin pettäneeni kumppaniani, mutta myös sanonut edelleen katuvani paskamaista käytöstäni ja siitä oppineeni.
Kerron hänelle monesti kuinka paljon häntä rakastan,mutta vain kun se on aitoa, hänen mielestään ei kuitenkaan tarpeeksi usein. Sehän menettää jo tarkoituksenkin jos sitä jankuttaa koko päivän.
Äitini on melko sairas henkisesti ja vie minulta paljon energiaa, mieheni sanoo ymmärtävänsä, epäilen hänen tajuavan lainkaan mistä puhun, koska ihmettelee kun olen ollut "psykiatrina" äidilleni tunnin puhelimessa, miksen halua seksiä heti perään. Olen oikeasti vain niin väsynyt henkisesti, yritän myös auttaa alkoholisti isääni. Tuntuu että mikään ei riitä kenellekkään. Haluaisin kokea kumppanini olevan vahva joskus ja saisin häneltä tukea.
Rakastan häntä paljon, enkä ketään muuta haluaisi, mutta väsyttää jo, kun tarvii sitä koko ajan todistaa. Oikeestaan väsyttää tukea enään ketään. Miten saan mieheni uskomaan/ymmärtämään miten paljon olen rakastunut häneen ja haluan vain häntä seksuaalisesti? Olen sitä sanoin,lahjoin, mielestäni teoin todistanut, mitä vielä voisin tehdä, jos kohta enään jaksan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu