Poikaystäväni haluaisi sopia kiinteän summan, jolla toiselle ostetaan lahjoja. Jouluna summa voisi olla vaikka n. 200 € ja syntymäpäivälahjaksi tulisi ostaa samanarvoinen lahja kuin on itsekin saanut.
Mielestäni tämä on naurettavaa. Eikö minulla itse ole oikeus päättää minkäarvoisen lahjan ostan. Minua inhottaa ajatus siitä, että mies juoksee jouluostoksilla ja päässä raksuttaa ajatus siitä kuinka paljon on vielä ostettava että raja täyttyy. Miehen pyynnöstä myös hintalaput olisi lahjoihin jätettävä.
Mitä tämä on? Olenko ainoa jolla on tällainen ongelma ja miten te muut tähän suhtautuisitte? Mies perustelee päätöstään sillä, ettei toinen saa arvokkaampaa lahjaa kuin toinen. Lapsiako tässä muka ollaan?
Mielestäni tämä on naurettavaa. Eikö minulla itse ole oikeus päättää minkäarvoisen lahjan ostan. Minua inhottaa ajatus siitä, että mies juoksee jouluostoksilla ja päässä raksuttaa ajatus siitä kuinka paljon on vielä ostettava että raja täyttyy. Miehen pyynnöstä myös hintalaput olisi lahjoihin jätettävä.
Mitä tämä on? Olenko ainoa jolla on tällainen ongelma ja miten te muut tähän suhtautuisitte? Mies perustelee päätöstään sillä, ettei toinen saa arvokkaampaa lahjaa kuin toinen. Lapsiako tässä muka ollaan?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Nää on näitä pedanttien ihmisten juttuja ja liittyvät vaan siihen, että ollaan käytännöllisiä.
Mun mielestä tossa on ihan jujua, mutta ymmärrän myöskin, että voi olla toisen tyyppisille ihmisille varsin älytön ehdotus.
kuulostaa itaramaiselta. Vain saita ajattelee noin; etten minä saa halvempaa lahjaa. HUHHUH,
Se verran olen ajatuksen kannalta, että voidaan sopia esim, että ostetaan vaan jotain pientä.
sano sille saiturilles, ettei sulle tarvitse ostaa mitään. sillai varmistuu ainakin, ettei hän jää vähemmälle.
Luulen, että olet ymmärtänyt koko idean väärin. Yleensä tuollaisen ajatuksen esittäjä haluaa varmistaa, ettei itse saa kalliimpaa lahjaa. Itaruudesta ei ole kysymys.
Tunnen pariskunnan, joilla ei moista sääntöä ollut. Molemmat olivat opiskelijoita. Nainen osti miehelleen 50-100 markan arvoisen lahjan - taisi olla koristeellinen tuoppi. Mies piti siitä kovasti, koska on olutmiehiä. Mies puolestaan oli säästänyt pitkin vuotta ja osti naiselle koruja reilun tonnin edestä. Vaikka mies oli itse tyytyväinen asioihin ja lahjoihin, nainen ehdotti että siitä lähtien lahjan hintaan tulee katto. Häntä hävetti, koska ei ollut ostanut kallista lahjaa.
Ulkopuolisen ja tämän miehen silmin katsottuna ei asiassa ole mitään hävettävää. Jos lahja on hyvä, se on hyvä vaikka olisi ilmainen. Ymmärrän kuitenkin myös naisen tunteet. Sen vuoksi ymmärrän hyvin, että hän halusi jatkossa lahjoille katon. Samasta asiasta on kysymys silloin, kun sovitaan etukäteen ettei osteta lahjoja. Jos toinen ostaa ja toinen ei, lahjan saaja nolostuu koska ei itse ole ostanut mitään.
Mitä taas lahjan kokoon tulee, niin timanttisormus on pieni, mutta voi maksaa silti tuhansia euroja. Selvintä on siis sopia hintarajasta, jos niin haluaa tehdä. Kyseisen rajan tulee olla kuitenkin maksimihinta, ei minimihinta.
Tämä on kylläkin ihan totta. Viime jouluna tein kavereilleni lahjat. Tai no pikemminkin tietysti ostin. suklaata, elikkä kummallekin kavereilleni tuli yks lahja. Mutta minähän sain ainakin 3 kertaa kalliimpia lahjoja niiltä ja muutaman kummaltakin. Ei ollut kivaa. Tänä jouluna ollaan onneks (ehkä) riidoissa, ettei anneta lahjoja toisillemme. tänä jouluna ei siis mun tarvitse ajatella, että ostinkohan nyt suurinpiirtein saman arvoisen lahjan kuin saan, ja onkohan niitä yhtä paljon nyt.
Edellisen poikaystäväni kanssa kylläkin sovittiin siitä ylähinnasta. Ja siitä, että se saa mennä yli, mutta ihan muutamalla markalla.
Nykyään onneks asutaan kultani kanssa yhdessä, ja sitähän hiukan huomaakin, kuinka paljon rahaa toisella menee ja mihin.
On se ihan ymmärrettävää, ettei halua että saa sellaisen lahjan, joka on muutaman kerran kalliimi kuin oma lahja... Tosin hintalappujen jättäminen lahjoihin, on hiukan jo liikaa. Ei sen tarvi olla TARKALLEEN samanarvoinen, vaan suurinpiirtein.
Voihan se olla niinkin kuin AM toteaa, mutta minunkin mieleeni nousee saituus ja huoli siitä, että miehesi jää "häviölle". Ainakin näin, jos kyseessä on nimenomaan kiinteä summa, joka pitää suunnilleen täyttää, eikä hintakatto.
Ehkä miehesi ehdotuksessa on miehistä järkeä, koska meilläkin mies on se lahjoista ja etenkin niiden hinnoista huolehtiva osapuoli. Kyse ei hänen kohdallaan ole niinkään saituudesta vaan ahneudesta, koska hän vaikuttaa olevan kovasti huolissaan, muistanko varmasti ostaa hänelle lahjan, onko se kiva ja vastaako se hinnaltaan hänen ostamaansa. Vuosien saatossa sitä on oppinut ymmärtämään ja sietämään, koska hänen kotonaan lahjan merkitys on ajatusta suurempi. Mm. joka joulu kysytään ja esitetään lahjatoiveita hyvissä ajoin ja mietitään myös hintaluokkaa, mitä kehtaa pyytää. Mieheni on tottunut siihen, että lahjan pitää aina vastata toiveita ja lahjat ovat pienessä perheessä melko suureellisia.
Kaipa lahjakäytäntö vaatii molemmilta joustamista. Kesti vuosia ennen kuin mieheni ymmärsi, että olen tottunut saamaan lahjani yllätyksenä, enkä näe joulun tai merkkipäivien oikeuttavan minua vaatimaan kivoja juttuja itselleni. Lahjoja annetaan, koska halutaan antaa. Viime vuosina olen sitten mieheni päänvaivaa vähentääkseni joulun alla vihjannut kevyesti asioista, joita pitäisin tarpeellisena.