Yksin jäin yhteiseen kotiin...Miten jaksan...miten voin jaksaa :( Kaikki muistot, ja nyt jäljellä vain yksinäisyys. Ei ole ketään kuka vois tulla käymään..eikä ketään kenen luokse mennä.
Rakastan miestäni vieläkin hyvin paljon. En kykene ymmärtämään miten hän ei tunne enää samoin, miten pystyi jättämään kaiken...minut ja meidän yhteisen elämän.
Miten täst surusta selviää. Haluan hänet vain takaisin...
Rakastan miestäni vieläkin hyvin paljon. En kykene ymmärtämään miten hän ei tunne enää samoin, miten pystyi jättämään kaiken...minut ja meidän yhteisen elämän.
Miten täst surusta selviää. Haluan hänet vain takaisin...
Vastaukset 43
Vanhimmat
on varmasti todella paljon. Itse tiedän miltä sinusta tuntuu, koska koin saman reilu 3kk sitten. Kesä meni suriessa ja masennuksen kourissa. Nyt on arki alkanut ja tuntuu jo pikku hiljaa siltä, että alan tottua ajatukseen. Yritän miettiä positiivisesti, vaikka en olisi näin halunnut tapahtuvan ja tulevaisuus oli hieman erilainen. Mutta ehkä toivoa ei ole menetetty ja voin tavata vielä sen jonkun, joka tekee minut vielä onnelliseksi ja voin joskus ajatella, että ehkä näin oli parempi kuitenkin. Asioilla on tapana järjestyä. Aikaa se vie, toitota sitä itsellesi ja elä päivä kerrallaan, ota ilo irti pienistä asioista ja ole onnellinen jostain muusta. Ajatukset tuskin loppuvat vielä moneen vuoteen, mutta elämä jatkuu, hieman eri tavalla kuin oli tarkoitus, mutta kuitenkin. Nyt opettelen elämään yksin ja yritän nauttia siitä. Puhu paha olosi pois jollekin tai monellekin, se auttaa paljon. Itke. Kyllä tämä tästä vielä joskus... nyt tuntuu ihan ok:lta. Mutta paha olo tulee varmasti sitten kun näemme taas joskus. Mutta siihen osaa ehkä jo varautua. Toivottavasti ainakin. Tsemppiä! Et ole ainut tässä maailmassa...
nyt varmasti kaikki tuntuu synkältä.vihan ja katkeruuden tunteet repivät sinua.mutta on kuitenkin parempi,että mies lähti .Jos rakkaus kuolee toisen puolelta on turha pitkittää yhdessä oloa.sinä selviät kyllä.varmaan sinulla on omiakin ystäviä eikä pelkästään yhteisiä.aika prantaa haavat.voimia sinulle ja aurinkoa askeliisi. elämä voittaa huomenna on kaikki paremmin.terv. kohtalotoveri
Tuntuu vain etten tiedä miten tästä selviän...miten voin elää ilman hänrä, en minä halua elää ilman häntä. Hän oli tärkein ihminen minun elämässäni, en halua menettää sellaista aarretta.
Ja en voi uskoa ettei hän minua enää rakasta, eikä edes tykkää...miten se voi olla mahdollista...
Minulla ei edes itketä, olen vain aivan sekaisin ajatuksieni kanssa. Syvällä sisimmässäni tiedän ettei hän tule takaisin, mutta silti tuudittaudun siihen kuvitelmaan koko ajan, ja sen vuoksi en edes sure niin paljon mitä surisin oikeasti...
En vain pysty hyväksymään tätä...tuntuu niin suurelta menetykseltä. En voi uskoa että tätä hän oikeasti haluaa!! :(
Samalta tuntuu minustakin. Olen jo kolme kuukautta itkenyt päivittäin, jotkut päivät menee kokonaan suriessa. Alkaa jo olla hetkiä että olen onnellisen tuntuinen, mutta hetken päästä on taas ypöyksin ja tyhjä olo. Kaikki kotona muistuttaa hänestä, ja kun tapaamme saatan alkaa itkeä, eikä siitä tule loppua. Tämä on ehkä raskainta mitä elämässäni on tapahtunut, ja yritän ajatella tämän asian yli, ehkä muutaman kuukauden päähän, jos silloin olisi jo helpompaa. Elättelen edelleen toiveita yhteisestä tulevaisuudesta, vaikken tiedä on siihen mitään aihetta. Voimia ei tahdo riittää edes päivittäisten asioiden suorittamiseen.
En ymmärrä tätä vieläkään...Enkä sitä miksi miehen täytyy olla niin ilkeä minulle! Otin häneen yhteyttä käytännön asioiden vuoksi ja mies vain ilkeili ja oli inhottava! Minkä vuoksi...mitä sellaista olen tehnyt että pitää olla niin veemäinen... :((
Näimme vloppuna miehen kanssa puhuaksemme asioista ja tapaaminen sujui hyvin. Mies oli ihana ja keskusteli järkevästi. Me jopa eksyimme sänkyyn...Mies sanoi että katsotaan kk päästä uudestaan, jos nähtäisi ja juteltaisiin. Puhuimme jopa kaiken aloittamisesta alusta...
Ja nyt mies on taas kuin en olisi ikinä mitään hänelle merkinnytkään!! Tuntuu niin pahalta...
Miten minä tästä selviän...haluan vain kuolla suruni mukana....
miehes haluaa omalla käyttäytymisellään kylmettää itteensäkin ja kuolettaa niitä tunteita, joita hänellä vielä on. Pakostakinhan eron jälkeen on vielä välittämisen ym. tunteita, ei toista ihmistä niin vain voi unohtaa, jonka kanssa on kenties asuttukin yhdessä, eletty ja koettu eri juttuja.
Mie voin kertoa, että sain oman mieheni takasin, kun muutin täysin asennettani (täältä sain muuten hyviä vinkkejä!! :) ). Eron tultua olin surkeana (tietysti) enkä pystynyt tajuamaan koko tapahtumaa. Miksi, miksi, meillä meni kaikki hyvin joka suhteessa. Ei ollut kolmatta osapuolta, mies kertoi kaipaavansa omaa rauhaa ja vapautta. Hänelle meidän suhde oli ensimmäinen pitkä suhde ja ensimmäistä kertaa hän jakoi asuntonsa tyttöystävän kanssa. Sinänsä ymmärsinkin, mutta sydänhän ei halua tajuta..
No niin. Alussa pyristelin ja roikuin(kin) liikaa hänessä, mutta hetken aikaa itsesäälissä kieriskeltyäni päätin piristyä. Lopetin yhteydenpidon. Hän alkoi ottaa sitten minuun yhteyttä ja - kaksi kuukautta eron jälkeen halusi minut takaisin. :)
En nyt sitten tiedä, onko teidän tapauksessa mahdollisuutta uuteen alkuun (ainahan kaikki on mahdollista, varsinkin kun kerroit miehesikin puhuneen jotain siihen suuntaan), mutta omaa asennetta piristämällä tilanne voi hyvinkin muuttua. Riippumalla ja roikkumalla sitä ajaa miehen vain kauemmas.. tosin en tiedä, oletko sinä näin tehnyt, minä tein hetken aikaa ennen kuin tajusin lopettaa. Teinpähän kuitenkin selväksi, etten haluaisi häntä menettää.
:) Tsemppiä sinulle oikein kovasti! Ero on aina pieni kuolema, sitä se oli minullekin; itkin varmasti kuukauden päivät itseni uneen ja aamulla kun heräsin, itku tuli taas. Varsinkin salamana kirkkaalta taivaalta tuleva ero; kun en osannut tajuta enkä lukea toista ihmistä, ja kun kaiken piti mennä hyvin. No, onneksi mies tuli järkiinsä ja tajusi, mitä oli menettämässä ;)
Kiitos tuosta nyytikki :) Lisää vinkkejä kaipailen!
Kun tapasimme miehen kanssa, hän aikoi mielestäni viel' harkita uudelleen aloittamista eli, että asuttaisiin eri osoitteissa ja nähtäisiin harvemmin; eli aloitettaisiin aivan alusta.
Sovittiin että näemme n. kk päästä. Eilen siiten sorruin ja menin pistämään hänelle viestiä juuri niistä käytännön asioista ja tietenkin mielessäni oli myös että halusin nähdä hänet... Mies tosiaankin vain ilkeili ja oli TOSI inhottava :( Olen miettinyt koko yön, miksi hän niin ilkeä oli minulle...kun ei mitään syytäkään ollut. Olisiko se sitten juuri tuo tunteiden kylmettäminen mistä nyytikki kirjoitit??
Ajattelin itsekin, että nyt alkoi uusi kausi, en roiku, en pistä vietiä...en ota itseasiassa mitään yhteyttä!! Sitten vasta kk päästä jos näemme....
Kerro nyytikki lisää tästä sinun ja miehesi tarinasta :) Olisi mukava kuulla tarinan positiivinen puoli...
Olette siis vieläkin yhdessä? Miten teillä meni ero?
Voi että....vaikka hän oli tosi inhottava minulle ja sanoi ettei halua tulla käymään jne. niin silti, silti haluan hänet takaisin...
usko minua, tiedän, miltä tuntuu, kun mies tekeytyy täysin välinpitämättömäksi. Mulle ero tuli täysin puun takaa, varoittamatta. Siksi menin sekaisin pitkäksi aikaa. Koska halusin mieheni takaisin, olin ärsyttävä ja riipuin hänessä ja silloin hän alkoi olla ilkeä. Kerrankin kun soitin jostain asiasta hänelle, hän huusi tuskastuneena "EI MEILLÄ OLE ENÄÄ MITÄÄN JUTELTAVAA!" ja löi luurin kiinni. Veikkaanpa, että hän pyrki eroon minusta ja omista tunteistaan minua kohtaan. Tein sitä vain helpommaksi olemalla typerä riippakivi - se ei todellakaan nimittäin toimi, siinä tekee itsestään vain säälittävän pellen.
No, kuten kerroinkin, annoin hänen olla. En enää soitellut perään enkä laittanut viestejä. Värjäsin hiukset takaisin vaaleiksi ja aloin elää. Kuljin kavereiden luona eri paikkakunnilla ja tapasin ihmisiä. Vanne alkoi pään ympäriltä hellittää. En tiedä, oliko siinä sitten se SYY, että mieheni alkoi miettiä, miten minä jakselen. Viestiä alkoi nimittäin tulla - ja puhelinsoittoja. Eräälläkin kerralla hän päivän aikaan yritti soittaa minulle 5 kertaa (en vastannut) ja lopulta tuli viesti "laita minulle viestiä, että tiedän sinun olevan kunnossa, olen huolissani kun et vastaa" :D Minusta se oli hauskaa.
Ja nyt ennen kuin palasimme takaisin yhteen, hän huomasi, miten minulla kumminkin riittäisi vientiä, kun näki minut baarissa. En kuitenkaan pystynyt tekemään mitään kenenkään kanssa, koska, romanttisesti sanottuna, minun sydämeni on tatuoitu hänelle :)
Joo, olemme yhdessä edelleen :). Viimeksi tässä lauantaina keskustelimme meistä. Hän ei kuulemma halua eikä pysty näkemään minua kenenkään muun kanssa eikä halua itse edes koskettaa ketään muuta ihmistä. Aika jännä muutos siihen kesäkuussa minulle erosta puhuneeseen mieheen, don't ya think??!! Silloin kun ero tuli, itkin ja paruin sitä mieheni isällekin, jonka kanssa mulla on hyvät välit (samoin anoppini kanssa) ja hän sanoi, että "anna sen mennä ja liihottaa, kun tässä joku aika menee, hän huomaa, miten mukavaa on kun on joku ja katuu, että luopui sinusta, koska sinua hän rakastaa". Silloin en uskonut, mutta.. täytyyhän se nyt uskoa!
Ja voin lohduttaa sinua: vaikka mun mieheni oli myös ilkeä kun erosimme, minä halusin hänet takaisin. Sydämeni ois kyllä kalahtanut kappaleiksi, jos olisin kuullut tai nähnyt häntä jonkun muun kanssa.
Mitäs minä osaisin neuvoa.. tosiaan, pidä pakollista etäisyyttä nyt tähän mieheesi. Kiertele kavereilla, se auttaa. Se auttoi minuakin pääsemään jaloilleni! Meni nimittäin pitkät pätkät ennen kuin pystyin edes syömään mitään, mutta kun pakotin itseni parhaan kaverini luo, hän nosteli minua pikku hiljaa henkisesti ylöspäin. Kaverien kanssa juttelu pakottaa ajattelemaan asioita laajemmin, eikä sitten tarvitse velloa omissa murheissa koko aikaa. Pää tarvitsee sitä - ja se sydänkin.
Älä anna periksi! Minä päätin suurimmasta surusta eroon päästyäni, että nappaan mieheni vielä takaisin. Ei minun tarvinnut kuitenkaan, hän nappautui mukaani ihan itse :D
Tässä nykymaailmassa ollaan kyllä ihan liian helpolla luovuttamassa hyvissäkin suhteissa.
Aika auttaa, klishee, mutta totta. Pikku hiljaa jaksat ajatella muutakin. Kun hän näkee sinun olevan ja elävän omaa elämääsi ilon pilke silmissä, hän voi havahtua siihen, että hei, tuohan pärjää ilman minuakin - ja kas kummaa, saatatte palata yhteen.
Kauanko te muuten olitte yhdessä ennen tätä eroa? Asuittekin ilmeisesti?
Tsemppiä!
Olimme yhdessä todella tiiviisti vuosi ja 7 kk. Asuimme yhdessä vuoden ja 3kk. Muutimme todella nopeasti yhteen ja kaikki eteni aivan liian nopeasti...mutta eihän sitä silloin tajunnut että siitä voi tulla huonoja seuraamuksia! Olimme vaan niin onnellisia ja rakastuneita...
Olen nyt tehnyt päätöksen. että en ota mieheen yhteyttä ja aion elää niin iloisena kuin vain pystyn. Haluan hänet takaisin, eikä se märisemällä tule tapahtumaan. Ja jos en häntä takaisin enää saa...no, sille ei sitten voi mitään :(
Nykyään luovutetaan aivan liian helposti. Erotaan avoliitoistakin kuin mitään ei olisi koskaan ollitkaan! Minä en vain voi käsittää sellaista...ja minulle itselleni kävi niin :(
Tällä hetkellä oloni on jo aika hyvä. Olen miettinyt asioita, ja aioin näyttää miehelle, että pärjään ilman häntäkin. Toivon, että hän tajuaa mitä minussa menettää, koska tiedän että hän menettää minussa paljon.
Mullekkin meidän ero tuli aivan yllätyksenä. Nyt kun olen miettinyt, mieheni ei ollut niin onnellisen oloinen loppu viikkoina...miksen silloin tajunnut mitään!! Ärsyttää kun on ollut niin sokea... :/
Mikä oli sitten sinun miehesi syy, miksi hän halusi erota? Asuitteko te yhdessä ennen eroa? Muutitteko sitten taas yhteen?
Minun mieheni sanoi että haluaa olla yksin..sanoi myös ettei rakasta enää, mutta välittää. Ei kuulemma halua seurustella eikä ole valmis sellaiseen suhteeseen mihin minä olen valmis...
Toivon vaan nyt koko ajan, että kk päästä me nähtäisiin ja tapahtuisi jotain mukavaa...koska minusta silti edelleen tuntuu että me kuulumme yhteen...ja että meidän suhteemme voisi korjata jos hän vain antaisi siihen mahdollisuuden.
Jotenkin kuitenkin epäilen sitä, sillä hän sanoi ettei enää rakasta...voi itku.
Sen näkee sitten kun aika menee eteenpäin...nyt en voi muuta kuin olla...ja odottaa ehkä jotain tapahtuvan.
ihan kuin minä olisin kirjoittanu tuon sinun äskeisen kirjoituksen!! Me olimme ennen eroa olleet yhdessä piirua vajaa 2 vuotta, asuimme yhdessä samaten semmoiset vuosi ja 2 kk. Miehelleni tämä meidän suhde on ensimmäinen pitkä suhde ja ensimmäistä kertaa hän asui naisen kanssa yhdessä. Hän halusi eron, koska kaipasi vapautta. Yksin oloa. Enemmän omaa tilaa. Sanoi myös erotessa, ettei välitä NIIN paljon että haluaisi enää seurustella minun kanssani. No, tämähän järkytti minua ihan mielettömästi. En myöskään kyennyt ymmärtämään, miten se rakkaus noin vaan katosi, kun siitä vasta suurin piirtein päivää ennen eroa puhuttiin ja hän sanoi rakastavansa samaten.
Ero teki hyvää. Kummallekin. Hän sai koota ajatuksiaan ja todellakin huomata, mitä oli menettämässä. Minä sanoin, etten aio hankkia uutta kaveria enää koskaan, etten yksinkertaisesti jaksa aloittaa tutustumisia yms. alusta. En enää. Mieheni on minua muutaman vuoden nuorempi, mutta se ei koskaan kyllä tuntunut tai näkynyt suhteessa. Ihaninta olikin, kun palasimme yhteen ja hän sanoi, ettei yksinkertaisesti kyennyt eikä halunnut nähdä minua kenenkään muun kanssa. Kyllä hän rakastaa ja välittää. :) Paljon. Nyt sen tiedämme :)
Toisaalta tein minäkin aika lailla "virheitä" suhteessamme. Meillä ei ollut riitoja, ei mitään isoa, mutta joskus sorruin olemaan todella idioottimaisen mustasukkainen typeristä asioista ja lopulta pidin häntä itsestäänselvyytenä suhteessamme. Niin ei saa tehdä, eikä niin enää tapahdu! Eroaikana tajusin, etten todellakaan halua häntä menettää enkä aio antaa periksi meidän suhteemme. Hyvä niin :) Etsikkoaika on nyt ohi ja asumme yhdessä. Hauskinta on myös se, että tällä haavaa se on mieheni, joka on mustasukkainen minusta. :D .. no myönnetään, olen kai minäkin hänestä.. tietysti. Mutten aio enää tehdä asioista samanmoista soppaa kuin ehkä joskus tein. Virheistä oppii!
Teillä on ihan hyvä mahdollisuus saada homma pelaamaan. Samalla tavoin mieheni minulle sanoi, kuin sinun miehesi sinulle, nimittäin tuosta välittämisestä. Kun aikaa kuluu ja hän saa koota omia ajatuksiaan rauhassa, tiedä mitä teille tapahtuu :) Minä ainakin pidän peukkuja sinulle! Itkin kyllä paljon, mutten enää myöntänyt sitä kellekään, vaikka olo päivisin olikin parempi. Itku antoi voimaa. Lisäksi aloin miettiä, että "hemmetti, ei tämä maailma tähän kaadu! Jos ei mies tajua, mitä menetti meidän suhteessamme, olkoot! Pässihän hän on!"
Olet oikeilla raiteilla! Hyvä niin! Pidä yhteyttä ystäviisi ja käy oikeasti vaikka kampaajalla, shoppaile (niin minäkin tein; ostin mielettömästi uusia ja upeita vaatteita, joilla uskon myös tehneeni vaikutuksen mieheeni uudelleen :D ) Joskus se on oikeestikin näin pienistä asioista kiinni! Alun harhailin naama meikittömänä, rumissa verkkareissa, itkin, poltin tupakkaa ketjussa, join siideriä hillittömiä määriä - sitten ryhdistäydyin, laittauduin ja aloin ravata salilla taas entiseen malliin ja voila! :)
Uskon, että teillä on todellakin oikeinkin hyvä mahdollisuus. Annat vaan hälle hieman omaa aikaa pohtia, mitä haluaa. Sinä sen jo tiedät, mutta kun saat ittekin aikaa itsellesi, se vahvistaa. Hän ottaa ihan varmasti yhteyttä sinuun! Aivan taatusti!!
Toivottavasti jaksat kirjoittaa kuulumisia, musta on mukava yrittää ainakin olla avuksi.. :) Samanmoisten kokemusten jakaminen on ainakin minua auttanut.
Ai niin ja tiedätkö. Soitin eron jälkeen myös ennustajalle. Hän sanoi heti, ettei syytä huoleen. Annan vaan aikaa ja miehen olla hetken omassa rauhassa. "Hän tulee takaisin". :D Sekin antoi itseluottamusta, vaikken oikeen ennustajiin koskaan ole sen kummemmin luottanutkaan!
Pärjäile! Kiva että voit jo hieman paremmin!
:)
Meille ei välttämättä käy yhtä hyvin kuin teille kävi sinun miehesi kanssa, mutta kyllä kirjoituksesi silti piristää ja antaa toivoa...!! En tiedä onko toivo hyvä asia tässä vaiheessa...kun ei ole hyvä kuitenkaan toivoa turhia...mutta toisaalta en voi nyt juuri mitään muuta kuin toivoa...ja odottaa.
Minunkin miehelleni tämä oli eka suhde jossa hän asui naisen kanssa. Aiemmin meillä molemmilla oli ollut pitempi seurustelusuhde, mutta ei kuitenkaan mitään näin vakavaa...
Kyllä ne miehen sanat olivat järkytys; miten ei enää halua olla minun kanssa, vaikka edellisenä iltana puhui jopa naimisiinmenosta, että joskus haluaisi minun kanssa naimisiin ja lapsia jne. Tulevaisuudesta puhuttiin useinkin...ja yhteisiä suunnitelmia oli.
Nyt kun ajattelen itseäni meidän suhteessa, en minäkään aivan ihana ollut...itsekin olin liian mustasukkainen ja liikaa ruikutin asioista. Jos yhteen palattaisiin varmasti tekisin paljon toisin...
Meilläkään ei ikinä ole ollut isoja riitoja, pientä kinaa vain..johtuu ehkä myös siitä, että tämä mies ei tykkää riidellä, kun taas minä haluaisin puhua asiat heti läpi, vaikka sitten riitelemällä :)
Tupakkaa on mennyt TOSI paljon eron jälkeen...aivan liikaa...kurkku kipeänä ja silti poltan lisää...! :)
Teidän tarina kuulostaa kyllä juuri siltä, miten haluaisin itsellenikin tässä käyvän...Mutta en sitten tiedä...
Täytyy elää elämää eteenpäin ja ehkä onni vielä joskus ovella kolkuttaa, tai puhelimessa :) Toivon todella että se onni olisi juuri tämä mies....
itku miten tuttua toi sun tekstis kuitenkin on! Meillä samaten oli suuria suunnitelmia, naimisiin jne. mutta nyt otellaan sitten rauhassa vaan ja kahtellaan. En ala ainakaan painostaa enää mihinkään suuntaan, antaapa ajan näyttää.
Aina on toivoa, se pitää muistaa. Sitä ei pysty varmaankaan kukaan sanomaan, oletteko vielä joskus yhdessä - paitsi sinun miehesi, jos ja kun (??) hän järkiintyy. :) Teidän eronne kun kuitenkin oli ilmeisesti myös sellainen "haluan nyt vaan vapautta"- ero? Ettei ollut kolmatta osapuolta katsottuna?
Pidä itsestäsi kumminkin lujasti huolta ja syö hyvin. :) Erot on aina semmoisia pieniä "kuolemia", jotka pistää pään sekaisin pitkäksi aikaa. Sinä selviät, tapahtuipa jatkossa sitten ihan mitä hyvänsä! Sinä olet hyvä ja loistava ihminen! :)
*halaus*
Ei meidän eroon onneksi mitään kolmatta osapuolta liittynyt... Mies vain halusi olla yksin...ja haluaa olla yksin. Kun kysyin, että etkö vain halua seurustella minun kanssani, hän sanoi että hän ei halua seurustella kenenkään kanssa. Tiedä sitten...
Ollaan käytännön asioiden syistä oltu vähän yhteyksissä, mutta minä en ota häneen minkäänlaista yhteyttä. Annan hänelle nyt sen hänen haluamansa yksinäisyyden jne. Ja hän myös sanoi että en saa painostaa häntä...enkä nyt sitä missään nimessä halua tehdä. Ja hän myös mainitsi että haluaa elää omaa elämäänsä. En usko että meidän seurustelumme sen estäisi, mutta kaipa hän nyt näkee asian siten...Surullista kyllä :(
Oloni on itseasiassa aivan hyvä juuri nyt..en sitten tiedä onko tämä vain jokin vaihe...
Olen pystynyt jo syömäänkin, tupakkaa menee kuitenkin samaa tahtia :)
Toivottavasti hän järkiintyy...en voi kuin odottaa ja elää elämääni sillä aikaa eteenpäin.
Huokaus....
Oliko muuten vaikeaa aloittaa eron jälkeen uudestaan? Tuliko mitään ongelmia tai vaikeuksia sen suhteen?
samaa sanoi minun mieheni erotessamme, ettei halua seurustella nyt kenenkään kanssa, vaan haluaa puhtaasti olla vaan yksin. :) Kuinka hauskaa! Sitä yksinoloa hän "jaksoi" kokonaiset 2 kk :) Kuulehan, veikkaan lujasti, että mahdollisuudet sattua samoin teille kuin meille on kyllä olemassa! Kaava ainakin kuulostaa ihan samalta! Joten ei luovuteta sielläkään päässä, eihän? Se rauha tosiaan kannattaa hälle suoda, kun muutoinkin kuulostaa siltä, että vapaudenkaipuu iski seurustelun edettyä nopeasti yhdessä asumiseen jne - kuten meilläkin. Nyt kun miettii, kaikki tapahtui kyllä miestäni ajatellen aika nopeasti: itse olen seurustellut vakavasti aiemmin liki 9 vuotta entiseni kanssa, joten mulle tämä suhde ei ollut eka pitkä / vakava. Tosin tällä kertaa tiesin ja tiedän löytäneeni sen sielunkumppanini, jonka vuoksi en halunnut alun alkaenkaan antaa helpolla periksi.
Tiedätkö, uudelleen aloittaminen taisi olla minulle hankalampi homma kuin miehelleni. Jollain tapaa "usko huomiseen" kärsi ja epäluulo sitä miehen vakavissaan oloa kohtaan kohosi. Onko tuo tosissaan, haluaako se oikeasti nyt seurustella vai mitä se haluaa? Näitä pyörittelin pitkään - huomatakseni, että KYLLÄ, mieheni on tosissaan eikä halua tällä kertaa menettää minua. :) PAKKOHAN siihen on uskoa, jos haluaa suhteen vielä kestävän! Lujasti mieheni nyt näyttää tekevän töitä juttumme eteen, mikä on vain hyvä. Hän ei pidä minua itsestäänselvyytenä, mutta toisinaan "ottaa päästä" ylihuolehtivaisuus, mikä hänellä on kohonnut uudelleen yhteen paluun myötä :) Tiedän, mietin ehkä tyhmiä, koska kumminkin olen mielettömän onnellinen ja tiedän senkin, että jos nyt taas tulisi ero, EN MISSÄÄN NIMESSÄ HALUAISI häntä menettää!!
Niin ja tiedätkös, entiseni kanssa kaava oli seuraava: aloimme seurustella 1995. Erosimme, koska ex halusi eron, en enää muista syitä.. Olin rikki ja kappaleina, mutten antanut itseni silloin roikkua ukossa hetkeäkään. Meni 2,5 kk ja ex tuli takaisin ovelleni. Kihlauduimme 1998. Sitten minulle iski pakokauhu. Jossain vaiheessa vain ymmärsin, että se into, millä olin halunnut exäni takaisin, ei ollutkaan syvää rakkautta. En rakastanut miestäni. Takaisin saatuani menetin mielenkiintoni. No en nyt heti tietystikään, mutta sanotaanko noin 2 vuotta myöhemmin (oireilua oli tosin ilmassa jo aiemmin.. paljon aiemmin!) Erosimme seuraavan kerran minun aloitteestani. Pyörittelin asiaa mielessäni liian kauan, mutta kun lopulta rohkenin lähteä, olin helpottunut, vapautunut.. Ja ekaa kertaa elämässäni kunnolla sinkku ;) Ex oli ensimmäinen poikaystäväni ja hyvä mies kaikkinensa - ei kuitenkaan minua varten räätälöity :)
Tällä kertaa en luovuta. Meillä on ollut nyt ihanaa, aivan loistavaa aikaa, koska mies tekee töitä suhteemme eteen tajuttuaan tosiaan sen, mistä aiemmin mainitsinkin tässä ketjussa (ettei halua koskettaakaan muita, että on ihan rikki kun meni eron tekemään jne).
Älä sinäkään luovuta!! Teidän kaavanne kun kuulostaa precis samalta kuin meidänkin! :) Mutta ota huomioon sitten "kun" (olen toiveikas!) palaatte yhteen, että sinullekin voi siunaantua näitä epäuskon tunteita. Kai se on normaalia. Kylläpä tämä tästä. Olen onnellinen nyt enkä meinaa päästää miestäni näpeistä. Se luovuttaminen on tosiaan ihan liian helppoa ja yleistä tässä maailmassa - sanotaanko karskisti ja mainosmaisesti: "tässä seksin kyllästämässä maailmassa" :D :D
Kirjoitellaan!
Mies haki tänään loput tavaransa pois yhetisestä kodista. Tai jäi häneltä jotain...en tiedä miksi ei ottanut kaikkea mukaansa. Kaipa hän hakee ne joskus toiste....
Tuli aika ahdistava olo :(
Mies sanoi minulle silloin kun puhuttiin, että entä jos aloitettaisiin aivan alusta, ettei hän usko että hänestä olisi siihen...
Minusta vain tuntuu että jos MINÄ siihen pystyisin niin kyllä sitten hänkin pystyisi!!
Toivon vain joka päiäv, että hän antaisi meille mahdollisuuden...yrittäisimme uudestaan. Meillä olisi varmasti ihania hetkiä odottamassa. Olen aivan varma siitä!!
Uskon kyllä että jos sattuisi niin ihmeellisesti käymään, että me uudestaan yrittäisimme, minulla olisi varmasti ainakin alussa aika vaikeaa! En varmaan luottaisi häneen...mutta en antaisi sen pilata suhdettamme! Pitäisi vaan elää joka päivä täysillä ja onnellisena siitä, mitä on.
Pidin miestä itsestäänselvyytenä...nyt sen huomaan. Tuntuu pahalta ajatella, etten tehnyt itsekään tarpeeksi suhteemme eteen...En antanut kaikkeani. Vaikka varmasti luulin antavani...
Mietin usein illalla, että mitä hän tekee..ajatteleekohan hän ollenkaan minua, edes ihan vähänkään... :(
Välillä mielessä käy että entä jos hän on esim. baarissa pitämässä hauskaa joku nainen kainalossa...nämä ajatukset ovat varmasti aivan normaaleja.
Minulla ei kiinnosta pätkääkään muut miehet...ei ainakaan vielä.
Tuntuu, että ei kukaan voisi tulla hänen paikalleen...ei niin avointa ja ihanaa suhdetta voi saada kenenkään muun kanssa.
Uskonpa, että aivan yhtä kipeää hänestä tuntuisi nähdä sinua jonkun muun kanssa. Oli ero kumman tekemä päätös tahansa, se ei muuta sitä tosiasiaa, etteikö jossain tuntuisi "pistos", kun se ex kävelee jonkun muun kanssa kadulla tms. Samalla tavoin minä tuskailin ajatellessani "muita tulevia naisia" hänen kainalossaan, vuoteessaan, vierailemassa entisessä anoppilassani.. Teki niin kipeää että halusin vaan huutaa!
Parempi on kuitenkin keskittyä siihen omaan selviytymiseen. (Helppo sitä on muiden neuvoa, että "anna ajan parantaa" - enkä sitä sinulle aio sanoakaan, koska tiedän, miten karrella sun sydän just nyt kumminkin on). Älä kiduta itseäsi ajattelemalla niitä mahdollisia muita naisia (vaikkakaan en usko, että hän nyt olisi varta vasten ja tieten tahtoen hakeutumassa toisten naisten seuraan). Suhteen päättyessä ainakaan minä en pystynyt edes kuvittelemaan seurustelua - en silloinkaan, kun jätin oman exäni. Halusin vain hengittää rauhassa, olla vastuussa itsestäni ja sotkea kämppääni / pitää sitä siistinä silloin kun itseäni huvitti. Vastakkainen sukupuoli kiinnosti silloin minimaalisen vähän (eikä ainakaan sänkyyn menemisestä voinut edes puhua kenenkään kanssa!)
Luulenpa, että miehesi haluaa vaan pohtia ja pähkäillä, miltä se vapaus loppujen lopuksi maistuikaan. Kun syksy saapuu ja illat pimenevät, muistanee hänkin, miten mukavaa oli kellahtaa jonkun kainaloon (sinun kainaloosi).
Jos alatte joskus seurustella uudestaan, älä suotta pelkää sitä tunnetta, mikä minullekin väliin tulee (se epäluulo, uskonpuute jne.) Kai se on normaalia ja tasoittuu sitten.. joskus. Muuten, minunkin mieheni sanoi silloin eron jälkeen, ettei taida enää pystyä seurusteluun minun kanssani :) Hän oli niin vakuuttava, että vakuutti työkaverinikin asiasta. Hillui kavereidensa kanssa aikansa muilla mailla; en ottanut yhteyttä, en halunnut edes miettiä, mitä on tekemässä ja missä. Sinänsä "kiva" oli kuulla muuta kautta, ettei muita naisia näkynyt eikä ollut missään vaiheessa kuvioissa. Mieheni halus vaan omaa tilaa ja rauhaa.
Saa nähdä, mitä sitten tapahtuu, kun sama tunne iskee minuun.. ;) .. No, ei kai sentään. Joskus kyllä pelkään, käykö tässä niinkuin edellisen miesystäväni kanssa. Että kyllästynkö minä kun olen saanut sen mitä eniten maailmassa haluan??
Huoh.. turhia pelkoja. En aio niitä nyt tuskailla / ajatella. Keskityn elämään tätä hetkeä ja nautin elämästäni. Toivottavasti jaksat odottaa. Odottavan aika voi olla saa**nan pitkä, mutta toisinaan se kantaa hyvää hedelmää.
*halaus*
Moi,
Tuntuu todella tutuilta nuo teidän jutut. Itselleni kävi aivan samalla tavalla noin kuukausi sitten. Mies vain halusi erota ilman mitään kunnollista syytä. Hän haluaa olla yksin eikä kuulemma välitä minusta enää yhtä paljon kuin alussa. Hassua sinäänsä, että menimme juuri kihloihin hänen ehdotuksestaan. Samoin muutimme yhteen vasta hetki sitten. Olimme kylläkin asuneet jo epävirallisesti yhdessä aikaisemminkin.
Olen ollut tässä viime aikoina aika alamaissa, mutta nyt tuntuu jo edes vähän paremmalta. Illat on silti kotona kamalimpia, kun on tottunut tekemään jotain jonkun kanssa. Nyt pitää sitten alkaa kehitellä jotain tekemistä yksinään.
Minä olen silti päättäny, että jos mies tajuaa virheensä ja haluaisi tulla takaisin, niin en suostuisi siihen. Muuten ajattelisin varmaan joka päivä, että kohta se lähtee taas enkä jaksaisi sellaista elämää. Tälläkään kerralla en kerran huomannut hänestä mitään merkkiä, että olisin voinut päätellä jotain. Eroilmoitus tuli kerran täysin puskista! Mutta jotenkin silti minusta tuntuu siltä, ettei se ole edes takas pyrkimässä. Olkoot yksin, kun sitä kerran haluaa.
minäkin ensin päätin, etten enää halua häntä takaisin, jos hän haluaa aloittaa uudelleen. Mutta tunteet olivat liian vahvat .. ja kun nyt hän tekee mielettömästi töitä sen eteen, että ansaitsisi minun luottamukseni uudelleen, olen päättänyt, että periksi ei anneta. Tai ainakaan minä en anna. Jos jostain syystä jossain tulee uudemman kerran ero, uudelleen lämmittelykin saa sen siliän tien jäädä. Sen verran kova oli tuo "tauko" tuossa välissä, etten enää jaksaisi samaa ruljanssia.
Ainahan eron jälkeen ei ole paluuta takaisin, eikä aina yhteenpaluu olisi edes järkevää. Minun kohdallani (ja meidän kohdallamme) se sitä kuitenkin oli. Uskon ja luotan, että kriisi auttoi meitä kasvamaan ja näkemään, mitä oli lähtemässä pois.
Tsemppiä sinullekin! :)
Minustakin kyllä tuntuu, ettei se mies ole takaisin haluamassa ta yrittämässä...en usko siihen. Vaikka tietenkin kyllä edelleen toivon...
Eilen illalla oli aika vaieka saada unta..ajatukset pyörivät mielessä. Nyt huomaan monia asioita, jotka olivat merkkejä siitä, ettei mies ollut onnellinen. Miksi ihmeessä en niitä silloin tajunnut??kai ajattelin että suhteeseen kuuluu hetkiä ja vaiheita, jolloin ei mene niin täydellisesti. Ja niinhän siihen kuuluukin!! En vain tajunnut, ettei mies minua enää rakasta :(
Voiko samaan ihmiseen rakastua uudestaan? onko se mahdollista?
Meillä on miehen kanssa pakollisia näkemisiä ensi kuussa...hänellä myös jäi vielä omia tavaroitansa meidän yhteiseen kotiin. En sitten tiedä milloin hän ne hakee pois....
Ajatukseni ovat nyt aika solmussa...en tiedä mitä ajatella hänestä. Nyt minusta tuntuu, että en itsekään rakasta häntä, vaikka en kyllä usko siihen! Kai tämä on taas joku suruvaihe...vaikken kauhean surullinen edes olekaan enää...Vähän ahdistunut vain...
Pitäisi varmaan puhua jonkun kanssa, että tietäisin mitä ajattelen kaikesta tästä. En itse saa kaikkia ajatuksiani purettua omassa päässäni.
Oliko nyytikki teillä sitten millaista aikaa suhteessanne silloin kun miehesi päätti erota? Meillä ei ollut mitenkään kauhean onnellista...tavallista arkea vaan...mikä sekin tietysti on välillä aivan ihanaa, kun osaa pitää myös huolta suhteesta arjen keskellä. Meillä ei sitä taitoa ollut :(
Olisi niin hyvä jos voisimme aloittaa aivan alusta....tutustuisimme uudestaan toisiimme, koska unohdimme kaiken tärkeän kun arjen pyörittäminenkin oli niin aikaa vievää...
Tiedän että hän on ihana ihminen ja sellainen, josta ei kannattaisi päästää irti.
Toivottavasti hänkään ei halua päästää minusta kokonaan irti...
Pelkään vaan sitä, mitä hän ajattelee nyt tästä kaikesta. Oliko tämä hänen mielestään juuri oikea päätös...onko hän onnellinen ilman minua, haluaako hän minua ollenkaan elämäänsä... :( Minusta tuntuu että ei halua...
meillä oli ihan normaalia elämää, vieläpä niin, että vietettiin ihanaa aikaa mökillä.. puhuttiin rakkaudesta, halittiin ja hellittiin paljon. Tosin nyt kun miettii tarkemmin, mieheni oli toisinaan "omissa ajatuksissaan" kertomatta minulle mitään. Katseli ikään kuin kaukaisuuteen. Hmm.. Muuta "outoa" tai eron enteitä en kyllä saa päähäni, en, vaikka niitä silloin yritin hullun lailla etsiä.
Uskon, että ihmiseen voi rakastua uudestaan. Parisuhteissa tulee aikoja ja hetkiä, jolloin toisen naama tympii ja arki ärsyttää, mutta sehän on ihan normaalia elämää. Ei aina voikaan mennä upeasti ja ihanasti ja olla sitä huumaa vaan. Mutta kun rakkauttakin on montaa eri "väriä"; pelkkä huuma ja alkuhulluus ei ole Sitä Oikeaa Rakkautta. Sitä on se kiintymys, välittäminen, huolenpito, ystävyys, rehellisyys, intohimo.. Kaikki yhteennivottuna. Intohimoa meidän väliltämme ei milloinkaan puuttunut ja nyt tuntuu, että alkuhuuma on iskenyt (ainakin mieheen) takaisin. Lemmiskellään todella ahkerasti ;) mutta se on vaan ihanaa.
Anteeksi etten nyt ehdi sen kummemmin kirjoitella.. Suruaikana minäkin koin jos minkälaisia tunteita aina ikävästä vihaan (miestäni kohtaan), mutta siitä olen erittäin onnellinen, että pidin itseni tyynenä enkä sortunut haukkumiseen tai ivaamiseen. Jos näin olisin tehnyt, tuskin olisimme yhdessä.
Palaan asiaan kun minulla on paremmin aikaa! :)
Pärjäiles!
Oli mukava ja kenties opettavaista lukea teidän keskustelua. Oikeastaan otin useammankin pointin talteen ja hyväksi käytän niitä. Kiitos näistä! Varmasti on apua ...
Oikeastaan halusin vain laittaa viestiä alkuperäiselle ja pyytää että hän voisi hihkaista kun kuukauden koeaika on ohitse. Mielenkiinnolla...
Joo, minä varmasti sitten kirjoittelen miten tässä käy! Vaikka olen jo aika varma tuloksesta...mies oli tänään tuonut avaimensa kotiini, kun olin töissä....se tuntuu jotenkin kauhean lopulliselta :(
Ja nyt olen alkanut ajattelemaan, että jos mies vain sanoi minun mieliksi, että nähdään kuukauden päästä ja katsotaan sitten! :( ja nyt sitten turhaan odotan jotain tapahtuvaksi...Nyt on juuri sellainen olo, että haluaisin jotain tapahtuvan. Jotain mukavaa...pitkä viikonloppukin edessä.Huokaus....
Millainen tilanne sinulla "utelias romantikko" sitten on?
Ei tämä koeaika varmaankaan mitään auta...minä vain varmistun siitä, että haluaisin yrittää miehen kanssa uudestaan...ja mies taas varmistuu siitä, että ero oli täysin oikea päätös :(
Älä jää odottelemaan, miehiin ei voi luottaa. Ehkä hän sanoi niin vain ettet olisi muiden kanssa? Ainakin jos miehelläkin on muita niin pidä sinäkin silmäsi auki vaihtoehdoille. Ja kuten nyytikki sanoi, uudista itseäsi: uusia vaatteita ym. Omalla kohdalla se auttoi, mies halusi takaisin jo kahden viikon kuluttua ja oli todella näreissään uusista vaatteista, kun ei ollut tiennyt mitä teen ym. Tilanteeni oli silloin kyllä eri, mutta kuitenkin. Heti kun saat voimasi kerättyä niin nosta pää pystyyn ja näytä mistä sinut ja meidät naiset on tehty. Nyt hän luulee pitävänsä sinut talustushihnassaan, siihen ei kannata ruveta. Toki voit toivoa ainakin sen kuukauden, mutta odota aloitetta häneltä, jos mitään ei kuulu niin hän ei ole sinun arvoisesi! Todella voimia sinulle.
Kiitos!!
Elämä todellakin jatkuu....en ole ottanut mieheen mitään yhteyttä enkä aio tulevaisuudessakaan ottaa.
Olenkin jo tilannut uusia vaatteita :) erossa on sekin hyvä puoli, että olen laihtunut muutaman kilon! edes jotain hyvää :))
Nyt vain on semmoinen olo, että haluttaisi tehdä jotakin ja lähteä jonnekin esim. kaupungille, baariin jne. mutta minulla ei ole ketään kenen kanssa lähteä...kaikki kaverit seurustelevat tai asuvat kauempana....Viikko sitten ajattelin, ettei hauskanpito jne. kiinnota ollenkaan, mutta nyt tämä yksinäisyys alkaa ahdistaa ja ärsyttää.
Ja sekin ahdistaa, kun tiedän, etten ole "sinkkuihminen", vaan haluan että elämässäni on joky minua varten ja minä häntä varten, ja nyt minulla ei ole enää sitä, enkä saa sellaista pitkiin aikoihin! Koska miten minä ketään tapaisin, koska en edes pääse käymään missään...Enkä minä kyllä vielä ketään toista edes haluaisi! huokaus....
Ei välttämättä tarvitse ketään uutta miestä, kunhan vain bilettää tai sitten yksinkertaisesti vetää persekännit. Itse lähdin heti ensimmäisenä perjantaina juomaan, no rapula oli ja olo entistä huonompi, mutta kyllä se jotain helpotti. Surullista etteivät kaverisi ole tukena. Asutko isossa kaupungissa? Itsekin laihduin kun surin, mutta älä anna sen mennä liian pitkälle. Minulle meinasi käydä huonosti kunnes äitini puuttui asiaan (pituutta 167cm ja silloinen paino 46kg)!!!
mieheni sanoi, että tietää nyt sisimmässään minun olevan se oikea hänelle. :) Meidän tilanteessamme pikku irtiotto auttoi.
Alkuperäinen saikin hyviä neuvoja lisää tässä. Kunhan pidät oman pääsi pystyssä - ja jos sinne baariin menet, älä sorru kännisoitteluihin ;) nimim. surkea minä sorruin! :)
Kaikkea hyvää ja kirjoittele tosiaan, miten teillä jatkossa juttu eteni vai jäikö näihin kuoppiin.
Öitä!
Joo, taisimpas sortua ja aika pahasti sorruinkin. Kävin baarissa ja join aika reippasti ja loppu yöstä tietenkin soittelin exälle ja pistin vietiä jne.
Tuntuu pahalta :( ottaa niin päähän!!Ei olisi pitänyt juoda...en näköjään voi juoda, kun kuitenkin menen soittamaan tai jotain....
Mitähän hän ajattelee tästä kaikesta...inhoaakohan hän minua. Välittääkö enää edes....en halua muita miehiä. En halua ketään muuta.... :(
Olen seurannut tata keskustelua mielenkiinnolla. Olen samassa tilanteessa alkup. kanssa. Tosin minulla on takana avioliittoa jo 7 vuotta. Joka tapauksessa, mies on ilmoittanut yllattaen, ettei haluaa enaa olla kanssani. Olen ollut aivan pohjamudissa ja kokenut taysin samoja tunteita kuin tahan keskusteluun osallistujat (kiitos muuten vinkeista!). Eilen sitten paatin, etta EN enaa ota yhteytta mieheeni. Annan asian olla ja ajan kulua, ja katsotaan sitten, mita tapahtuu. Mutta, mutta... Menin illalla baariin, join kannit ja yolla sitten tietysti miehelle soittamaan ja itkemaan ja huutamaan... Nyt tuntuu todella silta, etta olen ihan naurettava pelle!!! Omanarvontunto on pohjalukemissa...
No, nyt olen kertaalleen paattanyt, etta pidan lupaukseni, enka pida yhteytta mieheeni. Soittakoon han minulle, jos haluaa puhua. Miettikoon asiaa nyt rauhassa. Ja jos lopputulos on, etta han EI todellakaan halua jatkaa kanssani, niin olkoon nain. En jaksa enka halua enaa roikkua ja ruikuttaa. Menkoon! Tulee takaisin, jos on tullakseen. Katsotaan myos, olenko siina vaiheessa hanta enaa takaisin ottamassa... Eli OMIN AVUIN ETEEN PAIN - niin vaikeata kuin se tulee olemaankin...
TSEMPPIA myos sinulle! Jos MOLEMMAT todella toisianne rakastatte, niin kylla te viela yhteen palaatte (kuten nyytikin positiviisesta tarinasta opimme). Jos han ei palaa luoksesi, ei han myoskaan ole rakkautesi arvoinen. ONNEA matkaan!
totta puhut, jos rakkautta riittää (vaikka välillä se kävisi telakalla :) ), paluu on mahdollinen. Mikäänhän ei ole mahdotonta! Eikä alkup. ja "???" kannata surra; soitinhan minäkin ja tekstasin humalassa jonninjoutavia breikin aikana. Selvinpäin taas olin jämäkkänä enkä ottanut yhteyttä.
Alkuperäiselle sanoisin vielä, että meidän eron piti olla viimeisen päälle lopullinen, niinkuin mieheni korosti. Hän oli IHAN SATAVARMA, ettei tunne minua kohtaan oikeastaan mitään tai (omien sanojensa mukaan) "en ainakaan niin paljon että voisin seurustella sinun kanssasi". Siksihän nyt toisinaan liikunkin epävarmuuden vesillä, kun en aina jaksa olla luottavainen hänen tunteittensa pitävyydestä - tällä kertaa. Toivon tietysti, että nyt olemme yhtä hamaan loppuun saakka :)
Ensi kuussa lähdemme Kyprokselle viikoksi nauttimaan kesälomista :)
Ole alkup. luottavaisella mielellä. Mie pidän peukaloita pystyssä :)
Hei taas :)
Joo, silloin vloppuna siis pistin exälle viestiä ja soittelin alkoholin alaisena :) siis suoraan sanottuna ruikutin jne. Sunnuntaina sitten krapuloissani olin, ja pyysin viestillä mieheltä anteeksi typeryyttäni. Viestittelimme hetken ajan, ja sen jälkeen mies tuli käymään!
Sänkypuuhiksihan se tietenkin meni...ja se oli aivan ihanaa :( uskomatonta....Ja se tuntui niin oikealta ja hyvältä.
Nyt en oikein tiedä mitä ajatella...halusiko mies vain SITÄ, tuliko hän vain sen vuoksi?? olinko hänelle pelkkä pano...Emme ole olleet sen jälkeen yhteydessä, mutta mies aikoi vielä tulla jonain päivänä käymään. En puhunut miehelle mitään yhteenpaluusta jne. koska en halunnut painostaa häntä, enkä ahdistella... Ajattelin, että jos sitten ottaisin asian esille kunhan hän seuraavan kerran tulee käymään. Miten minun kannattaisi kertoa asiani, ilman että hän tuntee olonsa painostetuksi?
Ja mitä tämä koko tilanne nyt tarkoittaa...eihän sitä kukaan tietenkään voi tietää. Mutta minusta vain tuntuu, että hänellä on vielä tunteita minua kohtaan!! Hän kosketti ja suuteli minua sillä tavalla, että en voi uskoa, ettei hän minusta enää pidä!
Tietenkin miehet ovat eri asia kuin naiset...he voivat naida kaikkea ja kaikkia ilman tunteen häivääkään....
Mielipiteitä otetaan vastaan :)
Hyvä homma että pyysit anteeksi, usein miehet ymmärtävät jos nainen kännissä toilailee vaikkeivät sitä näyttäisi. Kyse saattoi olla pelkästä seksistä, nyt kun hän on ollut ilman sinua jonkin aikaa tai sitten hyvin myös rakastelusta. Sinuna en ottaisi yhteenpaluuta vielä esille odota aloitetta mieheltä hänhän jätti sinut. Jos mies osoittaa että kyse oli pelkästä seksistä toimi sinäkin samalla tavalla, se voi olla esitystä miehen puolelta (tunteiden suojelua). Sinun ei enää tarvitse osoittaa ja todistella tunteitasi, olet sen jo tehnyt niin selvinpäin kuin kännissäkin. Uskon että hän on erittäin selvillä siitä mitä sinä sisimmässäsi haluat ja tunnet, vaikka hetkellisesti esittäisit muuta. Mutta tottakai täytyy tehdä niinkuin itse parhaaksi näkee ja mikä tuntuu omalta, tämä on vain minun mielipiteeni. Saanko kysyä minkä ikäinen olet, entä mies?
Niin hän jätti :(
Haluan vain, että hän on varma mitä haluan ja tunnen...nyt minulla on niin epävarma ja paha olla. Ajattelen koko ajan, että hän on jossain pitämässä hauskaa, ehkä joku naikkonen kainalossa...Miksi aloin ajatella tällaisia. Itku...
Me olemme nuoria...yli kahdenkymmenen kuitenkin.
Enkä edes tiedä milloin näemme seuraavan kerran...siihen voi mennä paljonkin aikaa...
Haluan hänet takaisin! En halua menettää häntä :`( En tiedä mitä tehdä...
meilläkin tilanne meni "muutaman" (=aika usein) kerran seksiin.. en katunut kyllä yhtään, koska tietoisesti otin sen asenteen, että "minäkin haluan vain seksiä" - vaikka sehän ei tietysti totta koskaan ollutkaan! Loppuvaiheissa kieltäydyin kumminkin, koska pidin tilannetta jo semmosena, että mua käytetään härskisti hyväksi, jos alan pelkän seksin takia olemaan kiva ja ihana miehelleni.
Odottele ihan rauhassa. Tietysti se lemmiskely tutun ja turvallisen kanssa maistuu ihanalta. Itselläni ei käynyt mielessäkään, että olisin hakenut yhden illan seuraa seksimielessä.
Lujasti tsemppiä ja tahdonvoimaa sinulle! :)
Haluan sanoa vain sen, että se on todellakin aika joka parantaa haavat, vaikka se kornilta kuulostaakin. Ajan myötä ero ei tunnu enää niin pahalta eikä siihen liittyvät asiat, samalla omat tunteesi selkeytyvät ja voit olla TÄYSIN varma siitä mitä haluat elämältäsi. Jos tämä mies sinua rakastaa vielä, edes vähän niin hän ottaa yhteyttä kun on itse siihen valmis. En väitä että on huono asia ottaa itse yhteyttä, mutta sillä tavoin et raasta miehen hermoja. Ehkä hän nyt vain kaipaa pienen jakson elämässään yksin, kunnes ymmärtää mikä on todella tärkeää.
Koita jaksaa. Mene vaikka kauppoja kiertelemään vaikket mitään ostaisikaan, siellä on ainakin ihmisiä niin ei tarvitse olla ihan yksin.
Aurinkoista syksyn odotusta.
kun kirjoitit, että "ehkä hän nyt vain kaipaa pienen jakson elämässään yksin, kunnes ymmärtää mikä on todella tärkeää". Näinhän kävi meillekin. Alun alkaen uskoin itse yhteenpaluuseen, koska meillä oli ja on hyvä suhde, intohimoa sängyn puolella eikä paljon minkäänmoisia riitoja. Veikkasinkin, että mun mieheni vapaudenkaipuu liittyikin juuri hänen nuoreen ikäänsä ja siihen, että suhde minuun oli se eka pitkä ja vakavampi juttu.
Tänään on taas kaunis ilma ja hyvä mieli. Alkuperäinen, kirjoittelehan taasen, mikä on tilanne (vaikka eihän se parissa päivässä muutu..)
mitä sinulle nyt kuuluu?
En ole päässyt nettiin kirjoittelemaan kuulumisia :)
Mitään suurta ei oikeastaan ole tapahtunut. Mies kävi muutama päivä sitten kylässä, ja harrastimme tietenkin taas seksiä...olipa yllätys.
Olen muuttamassa pian pois asunnostani, joten kysyin mieheltä että tuleeko hän sitten käymään uudessa asunnossani. Mies sanoi että kyllä tulee, minä sitten kysyin että entä sen jälkeen, mitä sitten tapahtuu, mies siihen että "eihän sitä koskaan tiedä mitä elämässä tapahtuu" ja hymyili. Hän pussaili ja halaili, eikä häntä näyttänyt haittaavan minun hellyden osoitukset häntä kohtaan.
Mies myös sanoi jättävänsä minut haluamaan lisää (tarkoitti varmaan sänkypuolta:) ja pitävänsä minut jännityksessä....
Sinä yönä kun hän kävi kylässä, en nukkunut ollenkaan! mielessäni pyöri kaikki asiat...enkä vieläkään tiedä mitä ajatella!!
Mitä mieltä olette? yksi kaverini sanoi, että miehellä on ehkä alkanut kaduttaa ja että hän teki eropäätöksen liian nopeasti.
Voi että miten kovasti haluaisinkaan aloittaa aivan alusta juuri hänen kanssaan :) olisipa se mahdollista.
hyvinkin mahdollista, että katumus on alkanut painaa mieltä. Ja niinhän sitä sanotaan, että sitten vasta tietää, mitä on ollut, kun on sen menettänyt. Kaikki pitää ilmeisesti oppia kantapään kautta?? :)
Hmm.. vaikka itsekin sorruin siihen sekstailuun (oikeastaan aika tiuhaankin tahtiin) eksäni kanssa, sanoin pari kertaa suoraan "ei, siitä ei ole enää mitään hyötyä" ja häivyin. En tietystikään tuomitse sekstailua exän kanssa, kun itsekin siitä pidin ja nautin.. :) Ainahan siinäkään ei hyvin käy, jommankumman näpit palaa - kun toinen tahtookin enemmän. Vaikuttaisi kumminkin positiivisen "hyvältä" ettei exäsi ainoastaan "piipahda paneskelemassa sinua", vaan saat ilmeisesti sen lisäksi hellyyttäkin osaksesi (puhuit tuosta halailusta jne.)?
Mites niiden yhteydenottojen laita? Oletko pysynyt tiukkana? :)
Olen pitänyt pintani, enkä ole ottanut mieheen yhteyttä...!!enkä aio ottaakkaan. Mies on varmasti siitä aika ihmeissään, koska luuli, että roikkuisin hänessä, alkaisin juopotella ja rellestää ja että vinkuisin häntä koko ajan takaisin.
Tämäkin on mielestäni hyvä keino osoittaa miehelle, että pärjään ilman häntäkin...ja hän voisi samalla ymmärtää ja huomata, että hän haluaa olla vielä kanssani.
Nyt vain odottelen seuraavaa tapaamista, joka on parin viikon päästä. En vain tiedä miten suhtautua
tuohon viimeiseen tapaamiseen, ja siihen kaikkeen mitä mies sanoi ja teki. Emme varsinaisesti puhuneet meistä, vaan vihjailimme tulevasta...Sain oikeasti sellaisen käsityksen että mies haluaa vielä kanssani jotain. En vain tietenkään ole varma siitä!! ja se ahdistaa välillä...yritän vain olla ajattelematta asiaa liikaa ja annan ajan kulua, ja katson mitä tapahtuu.
Minulla on häntä kova ikävä, ja pidän hänestä edelleen todella paljon. En mitään muuta haluaisi, kuin uuden alun meille kahdelle.
Kun vain voisi ymmärtää miestä...mitä hän tarkoitti niillä puheillaan...vai tarkoittiko mitään?! En vain voi uskoa, että hän olisi sanonut niitä asioita tarkoittamatta mitään.
Sen näkee sitten :(
Me ei olla eron jälkeen sekstailtu kuin kolmesti. Heti eron jälkeen ja sen jälkeen sitten vielä kahdesti...
Ja mies tosiaankin pussaili ja halaili ennen lähtöä. Ja antoi minun halailla kovastikin...tuntuu jotenkin, ettei hän olisi antanut minun tehdä sillä tavalla, jos hän ei haluaisi kanssani mitään. Tai en sitten tiedä...en voi tietää.Kumpa joku tietäisi :)
ettet ota yhteyttä vaan annat miehen olla "ihmeissään", kuten sanoit. Varmasti onkin! Minäkin nimittäin sain ukkoni aika ymmälle, kun alussa olin valitettava vinkuja ja vonkaaja ja lopussa, kun solmimme sopua, hän sanoi epäröineensä yhteenpaluuta - mutta nyt ei omien tunteidensa vuoksi, koskapa sanoi tietävänsä sisimässään, että olen hänelle se oikea - vaan sen vuoksi, kun oli olettanut minun haluavan tapailla muita!! Ja tämä kaikki, kun hän näki minut viihteellä hengailemassa ystävieni kanssa! :D Aika huvittavaa, loppujen lopuksi. Mutta, kuten sanottua. Miehethän ovat meitä naisia yksinkertaisempia, joten oletettavasti myös sinä luet miestäsi ihan oikein ! :D Ollos huoleti! Mie ainakin elän jo siinä uskossa, että teille käy kuin meille.. jostain vaan on semmonen luettavissa.
Miehesi kaipaa vaan sitä kuuluisaa tilaa miettiä, mitä loppujen lopuksi haluaa. Ei se baareissa kundien kanssa riekkuminen sitä loppujen lopuksi ole. Kyllä sie sen tulet huomaamaan :)
Toivon todella että olet oikeassa, ja minä myös :) sillä jotenkin vain uskon kuitenkin, että palaamme vielä yhteen. En tietenkään voi olla siitä varma, ja sen vuoksi oloni on välillä aika paska ja ahdistunut.
Ja on todella inhottavaa odottaa koko ajan sitä seuraavaa kertaa kunnes nähdään. Pitäisi keksiä jotain tekemistä tälle kahdelle viikolle, että aika menisi nopeasti. Muuten tämä kaksi viikkoa matelee mielestäni....
Nyt täytyy vain olla kärsivällinen ja elää omaa elämää eteenpäin. Seuraava ntapaaminen kertoo taas enemmän siitä, miten meille käy.
En tunne sinua enkä miestäsi, mutta puheittesi perusteella voisi päätellä että mies tosisaan miettii nyt elämäänsä. Siis haluaako hän sittenkään olla ilman sinua. Itselläni on pitkä suhde takana (meneillään), meillä on ollut monet riidat ja alamäet. Silloin kun meni OIKEASTI huonosti niin mies ei missään nimessä halunnut minua lähelleen, ei edes seksin merkeissä ja päinvastoin. Kun yritti edes kädestä ottaa tai jotain, niin mies pakeni. Jos hän ei välittäisi sinusta eikä sinua miettisi niin eihän haluaisi läheisyyttä jossa on tunteita (siis halailu ym.). Tätä on helppo miettiä varsinkin silloin jos ja kun mies on jokseenkin tyypillinen suomalainen mies: ei puhu eikä pussaa.
Samoin kuin nyytikki, minäkin uskon teihin. Lähetän sinulle sylintäydeltä voimia, varsinkin nyt kun tämä pimeä kausi taas lähestyy. Muistathan ilmoitella itsestäsi ettei meille tule huoli sinusta :)
ajelin tuossa töistä kotio (yöhuki ohi) ja mieleeni tuli tää aihe ja keskustelumme eron jälkeen yhteenpaluusta.. Ajattelin tosiaankin vielä sanoa, että loppujen lopuksi sinä et voi tehdä oikeastaan mitään muuta kuin odottaa, mikäli olet varma omista tunteistasi edelleen. Olet kumminkin riippuvainen nyt miehesi päätöksestä ja tunteista sua kohtaan. Tilanne on siis selkeä - ole ja käyttäydy iloisesti, ole mukava, herttainen, kertakaikkisen ihana, kun tapaatte tai hän ottaa sinuun yhteyttä. Älä tosiaan sorru mihinkään piikittelyyn tms. Se on lapsellista ja noloa - ja sitä joutuu myöhemmin katumaan. (Itse tajusin olla käyttämättä haistattelua "aseena") :)
Ja nauti elämästäsi, nytkin! Vaikka se vaikealta tuntuisikin! Näytä maailmalle ja Hänelle, että pärjäät kyllä. Hymyä huuleen, se säteilee sieltä omaan sydämeesikin. :)
(Nämäkin asiat on varmaan puhuttu useeseen otteeseen jo, mutta joka tapauksessa..)
Paljon tsemppiä! Ja uskoa huomiseen!!