Kadutko?

Jätin viimeviikolla avovaimoni henkiä raastavien riitojen vuoksi. Ensimmäiset päivät eron jälkeen olivat kauheita. Varsinkin silloin kun avovaimoni tuli hakemaan kaikki tavaransa pois yhteisestä asunnosta. Mutta nyt on onneksi olo alkanut jo helpottamaan. Kyllähän ex-avovaimoni on puhunut, kuinka hän rakastaa minua ja haluaisi muuttaa takaisin yhteen, mutta itse en ole ollenkaan halukas siihen. Tämä on todella raastavaa, kun ex haluaisi jatkaa, mutta itse ei....

Pitkään jatkuneiden ongelmiemme vuoksi sanoin naiselle, että se on nyt loppu. Sanoin tuon silloin niin suuressa raivon ja turhautuneisuudenpuuskassa, että se vaan tuli. Kai se on sitten totuuskin...
Mutta minua kaduttaa. Rakastan tätä naista ongelmistamme huolimatta NIIN syvästi, että tahtoisin yrittää ja yrittää ja selvitellä. Uskoisi, että tahdolla se elämä on joskus ihanaakin. Nyt tosin tämä kaikki on kadotettua... ja kaduttaa.

Ainoastaan kerran on käynyt niin, että exä ei vingu takaisin. Minusta on omituista ensin pettää&jättää ja sitten itkee takaisin.

Tottakai aletaan uudestaan, sinähän vaan loukkasit syvästi ja mursit sydämeni. Sitten kun sanon että et ole enää olemassa minulle, niin valitetaan että miten voin olla niin kylmä ja ilkeä.

Jätin mieheni viime keväänä. Päätös oli helpotus, en ole katunut tai häntä kaipaillut koska ei ollut mitään kaivattavaa, kuka hullu huonoa suhdetta kaipailisi? Jouluna olikin sitten yllättäen todella paha olo, onneksi joulu on ohi!