Ollaan nyt avokin kanssa oltu yhessä kolmisen vuotta ja nykyään tuntuu että ei tehä mitään muuta kun nahistellaan pikkuasioista mistä ei edes tarvis nahistella. Riidellä ei ollenkaan, eikä koskaan oikein olla kunnolla riideltykään.
Me rakastetaan toisiamme ja tiedetään ettei suhteen loppu ole edessä, mutta silti pelottaa näiden nahistelujen takia.
Tuntuu kun me ei ymmärrettäs mitä toinen tarkoittaa ja siitä syntyy nahistelu. Joskus ei jaksa kuunnella toista ja sitä syntyy nahistelu. Joskus kuunnellaan liian tarkkaan miten toinen sanoo asiansa ja siitä syntyy nahistelu.
Onko tämä normaalia, esim. kuuluuko se jokaisen suhteen johonkin vaiheeseen vai onko loppu edessä?
Miten päästä tämän vaiheen yli? Onko mitään keinoa miten tämän sais vaan pois...
Me rakastetaan toisiamme ja tiedetään ettei suhteen loppu ole edessä, mutta silti pelottaa näiden nahistelujen takia.
Tuntuu kun me ei ymmärrettäs mitä toinen tarkoittaa ja siitä syntyy nahistelu. Joskus ei jaksa kuunnella toista ja sitä syntyy nahistelu. Joskus kuunnellaan liian tarkkaan miten toinen sanoo asiansa ja siitä syntyy nahistelu.
Onko tämä normaalia, esim. kuuluuko se jokaisen suhteen johonkin vaiheeseen vai onko loppu edessä?
Miten päästä tämän vaiheen yli? Onko mitään keinoa miten tämän sais vaan pois...
Vastaukset 13
Vanhimmat
ehkä voitte vielä tehdä jotain asialle. En tiedä. Ei se kyllä normaalia ole. Kyllä siinä pitää varoituskellojen soida!
Ei pidä aina nahistella. Se syö suhdetta ja joku kypsyy. Kehukaa toisianne, välittäkää ja miettikää onko tästä nyt ihan pakko huomauttaa, vai elänkö sanomatta tuosta asiasta? Ja jos pitää huomauttaa, voinko tehdä sen loukkaamatta toista?
En minä oikein voi neuvoja antaa, mutta tuleepa yritettyä kuitenkin. Meillä on asiat liiankin hyvin, me ei juuri riidellä. Toki tulee äyskittyä joskus mutta kaikesta jutellaan avoimesti, niin ei synny nahistelua. Jos jompikumpi on ärsyyntynyt jollekin asialle mikä on toisen aiheuttama, niin sittenpä sitä epäkohta yritetään korjata kukin tahollaan.
Näin se menee, ja jollei siihen voi vaikuttaa, siitä keskustellaan, ja toisen on hyväkyttävä se puute toisessa. Hyvin se menee, kunhan muistaa että kunnioittaa toista, ja antaa toisen hengittää. Ei toista voi ohjata, vaan yhdessä voi kasvaa ja mukautua eri tilanteisiin, siinä kaikki. Jokainen on oma persoonansa eikä sitä sovi muuttaa. Siihenhän on joskus ihastunut... eikö vain?
Kyse ei ole toisen mollaamisesta tai haukkumisesta, vaan siitä että me tajutaan toisemme koko ajan väärin.. tätä ei ole ennen tapahtunut ja on muutenkin ihmeellistä että ei tajua mitä toinen tarkoittaa vaikka usein me ollaan niin samanlaisia kaikissa asioissa.
onko se oma mielipide AINA pakko sanoa? Ei kukaan ole oikeassa tai väärässä.
Usein tuollainen alituinen nahistelu pikkuasioista johtuu siitä, että suhteessa on joitakin isoja asioita pielessä, joista ei uskalleta puhua, jolloin tulee koko ajan nuristua kaikesta pienestä.
Koittakaa tahoillanne kumpikin miettiä, onko jokaisesta pienestäkin asiasta aina urputettava, sillä pidemmän päälle jatkuva nahistelu kuluttaa suhteen loppuun. Koittakaa vaikka viikon ajan sanoa toisillenne aina jotain mukavaa, kun mieleen tulee jokin ikävä kommentti. Katsokaa, alkaako suhteenne voida paremmin.
Mitään muuta et voi muuttaa, kuin omaa käyttäytymistä.
Riitelyyn tarvitaan aina kaksi.
Joten opettele hillitsemään itsesi, niin varmasti se näkyy myös kumppanissasi.
Joudun itse aina samaan tilanteeseen kuin edellä kirjoittanut "nahistelija". Olen usein miettinyt johtuuko kaikki erillaisuudesta vai samankaltaisuudesta. Olen tullut siihen tulokseen, että "nahistelu" tulee valtataistelusta! Jonkun pitää saada päättää tai hallita. Kertokaa te olenko väärässä vai...? Jos suhde ei ala tasaantua, sen täytyy päättyä....Jokainen kuitenkin voi hoitaa suhdettaan, jos vain haluaa.
Se on eräänlaista valtataistelua, mutta ei siinä ole voittajia.
Nimenomaan jos edes toinen pystyy suhtautumaan erimielisyyksiin kypsemmin, niin ei toinenkaan kovin kauan viitsi käyttäytyä kuin pikkukakara.
Puhuttiin taas eilen asioista ja tultiin siihen tulokseen että meidän suhde on mennyt siihe pisteeseen että mies uskaltaa jo sanoa vastaankin mulle ;D Se kertoi että ennen se anto vaan mennä, mutta nykyään on aloittanut sanomaan vastaan.
Eli, "syyllinen" olen silloin minä ja yritän tästä lähin antaa avokinkin mielipiteille sijaa. Olen kai sitten sellainen pirttihirmu ;D
Olishan tuo voinut jo alusta asti sanoa vastaan ,mutta olisimmekohan vielä tässä jos hän noin olisi tehnyt :)
nimm. kohta kolme vuotta yhdessä ja viime vuosi (syyskuu-heinäkuu) oltiin yhdessä 24/7
riidan jälkeen, kun tunteet on vähän viilentyneet, keskustella asiat niin, ettei kummallekkaan jää mitään hampaan koloon.
Se on hyvä asia, jos pystytte asioista keskustelemaan ja analysoimaan tilannettanne.
Tsemppiä sulle.
Entäs jos koitat aloittaa keskustelun asiallisesti, mutta toinen vastaa huudolla. Olen itse sitä mieltä, ettei toisella ole tässä tapuksessa edes halua keskustella tai saati mielenkiintoa... Olenko väärässä? Kertokaa hyvät ystävät missä vika! Olen koittanut ymmärtää yksityisyrittäjää, joka painaa töitä aamusta yöhön. kuten mieheni tekee! enkä halua olla kiittämätönkään. Raha on tietysti tärkeä asia, mutta ei pääasia. Rakastan miestäni... Hienoa oli kuulla miten keskustelut olivat tuottaneet hedelmää muissa onelmaparisuhteissa. Nyt vain kuuntelmaan ja ymmärtämään puolisoa. Olen aina iloinen, jos asiat vain alkavat aueta.
"varastaa kotoa" ja se on väärin.
Termillä tarkoitan sitä, että on väärin kaataa perheensä niskaan sitä paskaa jota sataa töissä.
Ei koti saa olla mikään lataamo, jossa puretaan pahaa oloa. Se on kotoa varastamista.
Miten sitä voi perustella tekevänsä perheen eteen töitä, jos lopputuloksena on parisuhteen hajoaminen.
Mukava kuulla, etten ole yksin aina näiden asioiden kanssa. Tuntuu tosi pahalle, kun mies tulee keskellä yötä ja istuu mikkihiiret korvilla. Nainen ja lapset ovat silloin liikaa... Jokainen tarvitsee kyllä itselleen omaa aikaa. sen ymmärrän. Niin minäkin kuin myös lapset tarvitsevat oman yksityisyytensä. Mutta joskus ihminen kaipaa läheistään tukemaan ja hellimään.
syntyy aika paljon väärinkäsityksiä, kun kuvitellaan että toinen lukee ajatukset :) ei muisteta mainita jos on meno jonnekkin tmv, oletetaan että toinen tietää jo... kai se on vain tottumista, ottaa toisen itsestäänselvyytenä. kommunikaatio-ongelma :) sitten on tämä ikuinen naisten ongelma (ja selitys...) hormonit. itselläni hormonikierukka sai aikaan melkoisia muutoksia käyttäytymisessä; ennen sitä pitkääkin pitempi pinna ja nyt 0-100 muutamassa sekunnissa. aikaisemmin ihmettelin, miten joku voi saada aivan mitättömästä asiasta tappelun kehitettyä, kunnes sitten havahduin eräänä lauantai-aamupäivänä marketissa... korotin ääntäni aika reilusti avokilleni, koska hän "tuli sorkkimaan" nappuloita kun pelasin jotain hedelmäpeliä...(meinasin joutua kävelemään kotiin...) :) no, sittemmin olen koittanut hillitä itseäni, ja jätänkin sanomatta turhanpäiväisiä ilkeitä kommentteja. pieni piruilu kuitenkin piristää, kunhan molemmat ymmärtävät olla ottamatta juttuja tosissaan.
en usko että teillä mitään hätää on, kun kerran tiedostatte ongelman ja osaatte keskustella?