No niin arvon palstalaiset. Nyt on tullut aika ottaa vakavasti esille seuraava asia. Nimittäin arki ja arjen harmaus.
Nythän on niin, että jokainen meistä on arjen kanssa jatkuvasti tekemisissä. Arkea pyöritellään sen omien pikku vastuiden ja velvotteiden ympärillä. Luulenpa, että yhdelläkään täällä kirjoittelevalla, ei ole elämä niin suunnatonta juhlaa ja omaisuuksilla mellestämistä, etteikö se normaali arki olisi edes jollain tasolla tuttua.
Minua onkin alkanut pohdituttaa, että miksi naiset - mielestäni liian usein - vetoavat parisuhteesta erotessaan, että tilalle on astunut arki. Mikä arjessa on sellaista, että sitä ei voi kestää yksilönä mutta silti yhdessä jonkun kanssa? Mikä arjessa oikeasti niin hurjasti kammottaa, että arjen kestämisen suurin vahvuus - parisuhde - pitää tämän vuoksi hylätä? Eikö se samainen arki kuitenkin tule vastaan siellä yksinkin ollessa?
Minusta tästä puuttuu logiikka kokonaan, esittipä sen noin mies tai nainen.
Okei, jalostetaan analogiaa hieman. Naiset sanovat, että arki on sitä kun puuttuu yllätykset. Elämähän ei ole mitään vaaroja uhmaavaa seikkailua. Kun elätte yksin elämäänne, onko se täynnä toimintaa, vauhtia ja vaarallisia tilanteita? Eikö elämä tunnu koskaan mielenkiinnottomalta? Esimerkiksi minulla yksilönä ei elämä juurikaan muutu kun elän parisuhteessa. Tottakai sovittelen tiettyjä entisiä pyrkimyksiäni, tunnustelen tapojen vaikutusta yms. mutta peruspaletti on silti aika samaa. Mutta sehän parisuhteessa juuri pitäisi olla hienoa, että arjen "harmaus" ei tuntuisi turhalta ja yksinäiseltä. Itse olen tottunut olemaan myös yksin, eikä se minua järkytä mutta sitä ihmettelen edelleen noissa ihmisten puheissa, että ero tuli silloin kun arki astui kuvaan. Onhan se arki siellä taustalla kuitenkin aina ollut.
No niin naiset. Koska se "arki" teidän näkemyskantanne mukaan sitten alkaa? Mistä arjen tunnistaa? Siitäkö, että tulee töistä, käy kaupassa ja hoitaa kotiaskareita? Eikä näitä sitten tehdä parisuhteiden ulkopuolella? Toinen mielenkiintoni kohde on kysymys, mikä siinä arjessa sitten on niin kamalaa?
Ihmisten tulisi kyetä elämään pienen elämänsä iloiten ja nauttien pienistäkin asioista. Arjen pyörittely voi olla yhtälailla ilon aihe kuin ne suuret seikkailutkin. Ihmisten tulisi kyetä myös riisumaan itsekkyyttään hieman ja kokeilla edes promillen verran, miltä tuntuu elää toiselle mutta ei toisen kautta. Elämästä ja yhteiselosta saa paljon irti kun ajattelee niin, että millä ihan pikkiriikkisellä teolla tuon toisen saisi hetkeksi hymyilemään siinä arjessa. Jos toisella on myös kunnioitusta ja luottamusta näitä pieniä signaaleja kohtaan, oppii niitä ottamaan vastaan harvemminkin ja nauttimaan niistä entistä enemmän. Huomionosoitustenkaan ei tarvitse olla jatkuvia, eikä ketään kannata tukahduttaa niihin.
Näin minä ajattelen asioista ja yritän elää sen mukaan. Silti olen tullut jätetyksi arjen astuessa kuvaan.
Noh, elämä on arkineenkin kiva juttu ja näistä selviää huumorilla :)
Kaikkea hyvää ja syksynalkua palstalaisille toivottelee tänään hieman vakavammin ajatteleva Jyystäjä :)
Nythän on niin, että jokainen meistä on arjen kanssa jatkuvasti tekemisissä. Arkea pyöritellään sen omien pikku vastuiden ja velvotteiden ympärillä. Luulenpa, että yhdelläkään täällä kirjoittelevalla, ei ole elämä niin suunnatonta juhlaa ja omaisuuksilla mellestämistä, etteikö se normaali arki olisi edes jollain tasolla tuttua.
Minua onkin alkanut pohdituttaa, että miksi naiset - mielestäni liian usein - vetoavat parisuhteesta erotessaan, että tilalle on astunut arki. Mikä arjessa on sellaista, että sitä ei voi kestää yksilönä mutta silti yhdessä jonkun kanssa? Mikä arjessa oikeasti niin hurjasti kammottaa, että arjen kestämisen suurin vahvuus - parisuhde - pitää tämän vuoksi hylätä? Eikö se samainen arki kuitenkin tule vastaan siellä yksinkin ollessa?
Minusta tästä puuttuu logiikka kokonaan, esittipä sen noin mies tai nainen.
Okei, jalostetaan analogiaa hieman. Naiset sanovat, että arki on sitä kun puuttuu yllätykset. Elämähän ei ole mitään vaaroja uhmaavaa seikkailua. Kun elätte yksin elämäänne, onko se täynnä toimintaa, vauhtia ja vaarallisia tilanteita? Eikö elämä tunnu koskaan mielenkiinnottomalta? Esimerkiksi minulla yksilönä ei elämä juurikaan muutu kun elän parisuhteessa. Tottakai sovittelen tiettyjä entisiä pyrkimyksiäni, tunnustelen tapojen vaikutusta yms. mutta peruspaletti on silti aika samaa. Mutta sehän parisuhteessa juuri pitäisi olla hienoa, että arjen "harmaus" ei tuntuisi turhalta ja yksinäiseltä. Itse olen tottunut olemaan myös yksin, eikä se minua järkytä mutta sitä ihmettelen edelleen noissa ihmisten puheissa, että ero tuli silloin kun arki astui kuvaan. Onhan se arki siellä taustalla kuitenkin aina ollut.
No niin naiset. Koska se "arki" teidän näkemyskantanne mukaan sitten alkaa? Mistä arjen tunnistaa? Siitäkö, että tulee töistä, käy kaupassa ja hoitaa kotiaskareita? Eikä näitä sitten tehdä parisuhteiden ulkopuolella? Toinen mielenkiintoni kohde on kysymys, mikä siinä arjessa sitten on niin kamalaa?
Ihmisten tulisi kyetä elämään pienen elämänsä iloiten ja nauttien pienistäkin asioista. Arjen pyörittely voi olla yhtälailla ilon aihe kuin ne suuret seikkailutkin. Ihmisten tulisi kyetä myös riisumaan itsekkyyttään hieman ja kokeilla edes promillen verran, miltä tuntuu elää toiselle mutta ei toisen kautta. Elämästä ja yhteiselosta saa paljon irti kun ajattelee niin, että millä ihan pikkiriikkisellä teolla tuon toisen saisi hetkeksi hymyilemään siinä arjessa. Jos toisella on myös kunnioitusta ja luottamusta näitä pieniä signaaleja kohtaan, oppii niitä ottamaan vastaan harvemminkin ja nauttimaan niistä entistä enemmän. Huomionosoitustenkaan ei tarvitse olla jatkuvia, eikä ketään kannata tukahduttaa niihin.
Näin minä ajattelen asioista ja yritän elää sen mukaan. Silti olen tullut jätetyksi arjen astuessa kuvaan.
Noh, elämä on arkineenkin kiva juttu ja näistä selviää huumorilla :)
Kaikkea hyvää ja syksynalkua palstalaisille toivottelee tänään hieman vakavammin ajatteleva Jyystäjä :)
Vastaukset 23
Vanhimmat
Parisuhteessa ainakin huomaa arjen koittaneen, kun toisen pienet tavat ja tottumukset ei enää olekaan hurmaavia, vaan useimmiten jokseenki ärsyttäviä.
Niin... silloin sen voi heittää romukoppaan kun se ei oo niin kiva lelu enää...
En halua olla ilkeä mutta ymmärtänet, mitä tarkoitan.
Mä en heittäny pentuna leluja pois, vaan tuhosin ne järjestelmällisesti.. Jostain syystä osat ei enää passannu yhteen ja sit nolona yritti piilottaa hajotetun lelun tai kaljuks ajellun barbin, jonka hiukset ei jotenki enää kasvanukaan takas :)
Eli mä varmaan sit sovellan sitä "hajoita ja hallitse"-periaatetta.. Vai olisko se ennemmin "hajoita ja piilota ja kiellä kaikki jos jotain kysytään"-periaate?
Kyllä sen arjen kestäisi, jos olisi yhteisiä unelmia, esim. vaellus laaksojen kautta Sveitsistä Italian puolelle jne..
Haluaisin lähteä naisen kanssa 4 vuotiselle maailmanympäryspurjehdukselle ja kalastaa mennessä miekkakaloja... Tämmönen unelma ois mutta ei ole sitä naista juuri nyt seilaamaan elämänmerille :-)
etsintään.. Omiin unelmiini (ilman toista ihmistä) kuuluu oman purjeveneen hankinta. Toivon mukaan jo ensi vuonna..
Huomaathan arvon Jyystäjä, että kyseessä on sinun unelmasi, ei sinun ja naisesi yhteinen (tässä nyt tietty ymmärrettävästä syystä)! Sanoisit ehkä että "mutta hähää, jospa löydänkin sellaisen naisen, joka haluaa samaa!" Ongelma on kuitenkin siinä, että aika monet naiset oikein mielellään jakavat miehen unelmat, odotukset jne., mutta sitten kun se kuuluisa arki tulee mukaan, sitä alkaakin kaivata ihan omia unelmia ja mies ihmettelee että "mikäs sille nyt tuli kun ei se ennenkään ollut tuommonen." Syy on usein se, ettei mies teidä vaimostaan ja tämän toiveista yleensä höykäsen pölähtämää, niiden kun tuo naisen vaisto on aika olematon, eivätkä ne juuri yritäkään ottaa selvää.
Ja lukekaahan kiltisti rivien välistä, etten syyllistä ketään, vaan että jos asiat menee pieleen, syytä on molemmissa osapuolissa.
Jos se ihme tapahtuisi, että jonakin päivänä eläisin parisuhteessa, niin suhteen alussa haluaisin käydä läpi monia asioita; mistä hyvä elämä koostuu, minkälaisessa kodissa toinen viihtyy, mitkä asiat tekevät joulusta joulun, unelmat jne.. Kuullostaa varmaan hankalalta tavalta lähestyä asioita, mutta kun parisuhde on kompromissia, niin kompromissit voisivat olla sellaisia, että suurimmassa osassa tapauksessa selviäisi kumpikin osapuoli voittajina.
Olen havainnut saman naisissa: mikään ei koskaan riitä. Kun on koko ikänsä kuunnellut prinsessa satuja ja lukenut julkkisten mahtavasta seurapiirielämästä ja kuunnellut kavereiden mahtavista poikaystävistä, on luonnollista että omat odotukset omasta elämästä ovat korkealla.
Rakastumisen ja ihastumisen ensihuumaa halutaan kokea jatkuvasti, koska 'Olet sen arvoinen' by Loreal...
Tämä ei koske mitenkään parisuhdetta pelkästään vaan koko naisen elämähän on pelkkaa passiivisena viihdytettävänä olemista: isä viihdyttää pikkutyttöään, deitit kertovat hauskoja juttuja ja yrittävät hurmata prinsessan, ja kun sitten prinsessa on alkanut seurustelemaan, pitäisi hauskuuden jatkua 'Elämänsä loppuun asti'.
Todellisuudessa elämässä on vastoinkäymisiä, vaikeita jaksoja, tylsää aina välillä.
Ratkaisu tylsyyteen on vaihtaa miestä ja sukeltaa ensi-ihastumisen huumaan ja päiväuniin hienosta tulevaisuudesta.
Mielestäni tähän ei ole mitään ratkaisua tai loppua. Vasta kun nainen on yli 30, eronnut, ehkä YH, alkaa se todellisuus hahmottumaan. 20kymppisen nuoren naisen pää on täytetty haaveilla ja imartelulla ja haluttuna olemisena, jolla on varaa valita ja suunnitella tulevaisuutensa juuri sellaiseksi kuin tahtoo. Lopputulos voikin olla YH-äiskä Vantaan Tikkurilassa alkoholistien parantolan viereisessä ongelmalähiössä. Tästä havainnosta alkaa todellisuuden hahmottaminen realistisemmin.
kertoa :)
Ehkäpä sun kanssa nainen kyllästyy arkeen sen takia, että ihailet lähinnä itseäsi etkä riittävästi huomaa naista.
Heippa vaan minnaliisa. Ymmärtäisin jotenkin, halusi väittää jotain jos olisimme esim. eropari, jossa sulla on kokemusta minusta ja oikeasti ahdistuneena olisit lähtenyt suhteesta mutta kun näin ei ole. Olen pitkien suhteiden ihminen ja niissä ei ole varaa kovin hurjaan itsensä idolisointiin. Ikävä kyllä naisilla joskus lipsahtaa tuolle puolen (ei saa suuttua) mutta... niin, ei kaikki tieten ole sellaisia mutta minulla on tainnut olla vain huono tuuri :-)
Mutta egoismi ja itseihailu. Pois se minusta.
Saattaa kuulostaa ankealta, mutta minulle elämä = arkea. En kuitenkaan miellä arkea tylsäksi tai yksitoikkoisen harmaaksi, vaan siihen kuuluu kaikki pakollisista ja joskus tympeiltä tuntuvista rutiineista suurimpiin ilon ja nautinnon aiheisiin. Arki ei ala mistään, sillä se on koko ajan läsnä. Arki on se, jonka varaan perustan elämäni.
Monille parisuhde varmasti merkitsee asioiden jakamista, käytännössä siis sitä, että jaetaan arki sen hyvine ja huonoine puolineen. Yhteiselämän alkaessa odotukset ovat korkealla. Ei siis odoteta yllätysmatkaa Pariisiin tai vauhtia ja vaarallisia tilanteita, vaan yhteisiä kokkaushetkiä tai selänpesua saunassa pihan haravoinnin jälkeen.
Jos kuitenkin arjen pyörittäminen jääkin jostain syystä vähitellen vain toisen harteille, alkaa se jonkin ajan kuluttua tuntumaan harmaalta ja yksinäiseltä; parisuhteen ideahan oli nimenomaan elää arkea yhdessä. Jos parisuhteelle asetetut odotukset arjen jakamisesta eivät toteudu, on ihan sama vaikka eläisikin yksin. Työtäkin olisi vähemmän...
Henkilökohtaista kokemusta minulla ei aiheesta ole, mutta voisin kuvitella, että useammin arkeen turhautumisen syynä ovat tällaiset seikat kuin vauhdin, vaarallisten tilanteiden ja seikkailujen puuttuminen.
Oikeastaan olen suurinpiirtein samoilla linjoilla.
Mutta sitten en voi olla puuttumatta (taaskaan) tuohon viimeiseen lauseeseen :)
"...voisin kuvitella, että useammin arkeen turhautumisen syynä ovat tällaiset seikat kuin vauhdin, vaarallisten tilanteiden ja seikkailujen puuttuminen."
Ne, joiden mielestä parisuhteen pitäisi olla pelkästään vauhtia ja vaarallisia tilanteita, niin ei se parisuhde voi olla pelkkää auringonpaistetta, kyllä se siitä pilvistyy. Aina.
Se miten tähän tilanteeseen suhtaudutaan, ratkaisee parisuhteen kohtalon. Jos ihminen on alkuhuuma-addikti, eli kaipaa aina vaan sitä ihastumisen tunnetta, niin eihän hän tule koskaan olemaan onnellisessa parisuhteessa. Siis pitkään.
Eikä häntä edes kiinnosta koko parisuhde, vaan nimenomaan se alkuhuuma.
Jos kuitenkin alkuhuuman jälkeen jaksetaan yrittää ja jaetaan ne arjen askareet, asiat jne. hyvine ja huonoine puolineen, niin silloinhan siinä pitäisi olla avaimet hyvään parisuhteeseen. Vaikka ei kai se elämä pelkkää tylsää arkeakaan saa olla. Kyllähän se kaipaa joitakin piristyksiä / vaihtelua silloin tällöin.
Tässä voisi myös kirjoittaa vauhdin, vaarallisten tilanteiden ja seikkailujen puuttumisesta, mutta en taida jaksaa - ainakaan perustella huolella.
Mutta lyhyesti: vauhti, vaaralliset tilanteet ja seikkailut = monesti renttu toteuttaa näitä toiveita. Ei ehkä niin kirjaimellisesti, mutta kuitenkin. Ei-niin-kovin-renttu tai ei-ollenkaan-renttu mies on kusessä tällaisen naisen kanssa, koska eihän hän pysty koskaan täyttämään tämän naisen tarpeita.
Nainen kenties hakee toisen miehen sylistä sitä jännitystä omaan elämäänsä. Tai vaihtaa miestä ja etsii sen jännitävän tyypin elämäänsä. Ja ns. "kunnollinen" mies jää ihmettelemään kuin nalli kalliolle, että mites tässä näin kävikään; "yritin olla kunnollinen ja käyttäytyä kunnioittavasti ja mitä sainkaan: en mitään / minua petettiin ja sitten jätettiin."
No, sitten kun renttu kohtelee näitä naisia kaltoin, niin naiset alkavat valittaa miesten, Huom! KAIKKIEN miesten, kusipäisyydestä. Jotkut ovat vielä niin nerokkaita, omasta mielestään, että alkavat käyttäytyä samalla tavalla kuin nämä rentut. Ja ketkä sitten kärsiikään: nämä ei-niin-kovin-rentut ja ei-ollenkaan-rentut miehet. Tästä taas voi seurata sellaista, että nämä miehet ajattelevat kaikkien naisten olevan just tuommoisia. Niinpä he mahdollisesti käyttäytyvät v-mäisesti näitä "kunnollisia" naisia kohtaan. Ja piiri pieni pyörii...
Aika paljon meni nyt sivuraiteille, mutta joskus sen on semmosta :)
Mikähän siinä on, että nuo aatoksesi sai minut näkemään punaista naisten suhteen...? Ei sillä, hyvä kirjoitus mutta joku nyt rassasi allekirjoittanutta. Harmi, että kanssasisaristanne osa on aika kylmää ja vastenmielistä porukkaa...
Harmitellen, Jyystäjä
Väitetään, että naisen logiikka on liian vaikeaa miehen ymmärtää. Tästäkin ketjusta voi kuitenkin päätellä, että miehet hallitsevat (kuvittelevat hallitsevansa?) sen etu- ja takaperin ja ymmärtävät (kuvittelevat ymmärtävänsä?) naisten sielunelämää jopa paremmin kuin naiset itse. Turha siis tässä on pienen tytön väittää vastaan tai vikistä yleistämisen vaaroista, kuinka sitä rohkenisikaan asiantuntijoita uhmata...
Monestakin ketjusta voi kuitenkin päätellä, että naiset hallitsevat (kuvittelevat hallitsevansa?) miesten logiikan etu- ja takaperin ja ymmärtävät (kuvittelevat ymmärtävänsä?) miesten sielunelämää jopa paremmin kuin miehet itse :)
Ja on turha edes mainita mitään yleistämiseen liittyvää, jos joku (jotkut) kirjoittaa pienen marginaalin ihmisistä.
Perseestähän nuo kaikki "naiset / miehet ovat [20 kohtainen syytelista]" karrikoinnit ovat. Joskus huvittaa, joskus ärsyttää, harvemmin kuitenkaan jaksan mitään kommentoida.
Täällä netissä ihmisten väliset suhteet (ja ihmiset kaiken kaikkiaan, varsinkin vastakkaisen sukupuolen kuvaamana) näyttäytyvät aika negatiivisessa valossa. "Todellisessa elämässä" olen kuitenkin äärimmäisen harvoin törmännyt ihmisiin, jotka sopisivat näillä keskustelupalstoilla ahkerasti esiintyviin ahtaisiin stereotypioihin, sukupuolesta riippumatta.
Tähän kohtaan pitäisi vielä varmaan lässyttää jotain siitä, kuinka kaikki ovat yksilöitä jne jne, mutta miksi vaivautua? Kaipa jokainen täällä provoileva sen tietää sanomattakin, mutta on vain niin kivaa saada aikaan tuohtunutta keskustelua.
Mitäs täällä puhutaan arjesta? Mua kauhistuttaa se, että arki tylsää ja sitten on kurjaa kaikilla. Mullahan tässä tätä porukkaa on huushollissa.
Kyllähän arki voi olla riemastuttavan hauskaakin. Olen ajatellut, että kun ihmiset voi suhtkoht hyvin asiat ikäänkuin rullaa niin elämä tuntuu ihan kivalta...vaikka on samaa tasasta harmaata päivää.
Pitää käyttää mielikuvitusta, vissiin. Onko sitä? Ei tartteta paljon muuta. Pitää osata keksiä kaikenlaista ratkaisua, joka toisi uuden näkökulman tai uuden potkun...
Tosiasiassa olen miettinyt pääni puhki, kun arvuutellut miten se alun hurma romahtaisi silleen kivuttomasti tasasemmaksi yhdessäoloksi, pysyväksi. En tiedä. No, olen ainakin pohtinut jotain. Kait se mieskin voisi sitten jotai esittää...
*Muuten, nuoruuden hurja haave oli lähtä Portugalista liftillä seilaamaan maailman ympäri, hmm (ei kylläkään purjeveneellä)* :)
Itse luulen, että naisilla ja miehillä on usein hieman erilainen näkemys siitä, millainen on hyvä pasisuhde.
Usein naisella on kova halu kehitttää itseään, suhdetta ja miestä. Aina voisi olla asiat vähän paremmin. Ja mies toimia vähän toisella tavalla, koska nainen näkee miehen toimissa lähes aina jotain korjattavaa. Usein naisia alkaa nyppimään, kun mies ei olekaan muovailuvahaa, josta saa mielensä leikkikalun, jos saan kärjistää. Nainen usein lähtee kävelemään siinä vaiheessa, kun ymmärtää, ettei miehestä tulekaan juuri sellainen kuin hän haluaisi. Itse myönnän käyttäytyvänä näin ja näin käyttäytyy mielestäni todella moni tuntemani nainen, myönsivätpä he sen tai eivät. ;)
Toinen ratkaiseva tekijä on se, että naisilla on taipumus suhteen alussa uhrata liikaakin miehen eteen. Jossain välissä naista alkaa nyppimään, kun mies ei ole niin vitseliäs kuin nainen.
Omissa suhteitani kun mietin, on pääsääntöisesti mies aina tyytynyt parisuhteessa vähempään kuin minä. Ehkä tässä on se ongelman ydin. Nainen haluaa enemmän kuin mies?
siitä, kenen kanssa haluaa sen arjen jakaa. Arki itsessään on kaikessa harmaudessaankin ihanaa, kun on oikea ihminen siinä rinnalla. Se, jota todella rakastaa. Mutta jos ei ole täysin varma omista tunteistaan (pitempikestoisempi ongelma, ei esim. jonkun riidan yhteydessä), niin arjen sietokyky alenee aika paljon.
Exäni oli aika sohvaperuna, ja oli kotoa saanut mallin jonka mukaan äiti hoitaa koko huushollin. Olihan siinä kestämistä, mutta ajan kanssa tilanne onneksi alkoi muuttua. Kuitenkaan en koskaan miettinyt näiden asioiden takia eroa. Tunteiden syvyydestä se on kiinni, siitä mitä toinen ihminen minulle merkitsee.
Mikähän siinä on, että arjen vastineeksi nämä vauhdit ja vaaralliset tilanteet pitäisikin(yleistys!)järjestää aina miehen. Tuntuu, että nainen parisuhdetta pidetään naisen omaisuutena(tai miehet antavat näin tehdä). Tietenkin tasa-arvo tässäkin asiassa olisi ideaali, mutta mikään ei estä naisia järjestämästä yhteisiä vauhtia ja vaarallisuutta-tilanteita. Noin yleisestihän se alue kuuluu enempi miehelle(harrastukset jne). Esityksen pointti siis on, että arjen tylsyyden voi välttää ilman syrjähyppyjäkin jos vain halua löytyy.
"Mikä arjessa oikeasti niin hurjasti kammottaa, että arjen kestämisen suurin vahvuus - parisuhde - pitää tämän vuoksi hylätä?"
No ehkä se että yksin eläessä voi vauhtia ja vaarallisia tilanteita järjestää itselleen helpommin.. Itse ainakin yritän jatkuvasti päästä eroon arjen harmaudesta ehdottamalla avokille milloin mitäkin meininkiä mihin ei edes paljoa omaisuuttakaan tuhraannu. Mikähän siinä sitten on ettei miehelle se yhteinen meininki kelpaa, vaan hän haluaa vaan olla vapaa-aikana?
Uskon että kukaan ei halua elämältään sitä että kaikki vapaa-aika vietetään vain "olemalla". Omasta mielestäni se on elämän tuhlaamista. Mielestäni elämän aikana pitäisi päästä kokemaan kaikki itkun ja hampaiden kiristyksen, sekä suunnattoman riemun väliltä. Vain olemalla se ei onnistu.
Arjen vastapainoksi on saatava jotain, mitä muistella silloin kun arki on pahimmillaan ja kaikki on tylsää. Jos silloin tällöin ei tekisi irtiottoja niin luulen että suurin osa suomalaisista popsisi masennuslääkkeitä pillerikaupalla. Nykyihmisen elämä ei ole luonnostaan jännittävää, eikä myöskään kovin mielenkiintoista. Ihminen itse tekee elämästään sellaista että sitä jaksaa elää. Tietty jokainen kokee jännittävyyden ja mielenkiintoisuuden omalla tavallaan.