tota naisten yleistä vaatimuslistaa: akateemisesti koulutettu, pitkä, tumma, komea ja maailmanmies jne.
Itsellänikin oli joskus tuollainen lista. Että haluan pitkän pitkän miehen kun olen itse pitkä ja akateemisesti koulutetun kun sehän takaa ton älykkyyden olemassaolon... Enpä nyt mene takuuseen enää tosta, vaikka itse oonkin akateemisesti koulutettu.
Lista sitten muuttui kertaheitolla kun tapasin miehen, johon rakastuin. Perusduunari, mutta fiksu. Hyvännäköinen kylläkin, mutta lyhyempi kuin minä itse. Perhe, koti, isänmaa arvoina. Ei siis todellakaan mikään "Kulta, lähdetäänkö käymään Pariisissa jne." Olin ollut koko ajan ihan hakoteillä tässä hommassa. Kenties tavoittelin jotain median luomaa kuvaa miehestä, jota ei oikeastaan ole edes olemassa.. Nykyään ei voisi enää vähempää kiinnostaa noi maailmanmiehet.
Ennen siis nirsoilin, nykyään huomaan aikuistuneeni. On ihmisiä, jotka näyttävät valokuvissa hyviltä, mutta luonnossa ovat puupökkelöitä. Sama asia tässäkin. Jokin näyttää kirjoitettuna hyvältä, mutta elävänä ei voisi vähempää kiinnostaa..Ja toisinpäin.
Itsellänikin oli joskus tuollainen lista. Että haluan pitkän pitkän miehen kun olen itse pitkä ja akateemisesti koulutetun kun sehän takaa ton älykkyyden olemassaolon... Enpä nyt mene takuuseen enää tosta, vaikka itse oonkin akateemisesti koulutettu.
Lista sitten muuttui kertaheitolla kun tapasin miehen, johon rakastuin. Perusduunari, mutta fiksu. Hyvännäköinen kylläkin, mutta lyhyempi kuin minä itse. Perhe, koti, isänmaa arvoina. Ei siis todellakaan mikään "Kulta, lähdetäänkö käymään Pariisissa jne." Olin ollut koko ajan ihan hakoteillä tässä hommassa. Kenties tavoittelin jotain median luomaa kuvaa miehestä, jota ei oikeastaan ole edes olemassa.. Nykyään ei voisi enää vähempää kiinnostaa noi maailmanmiehet.
Ennen siis nirsoilin, nykyään huomaan aikuistuneeni. On ihmisiä, jotka näyttävät valokuvissa hyviltä, mutta luonnossa ovat puupökkelöitä. Sama asia tässäkin. Jokin näyttää kirjoitettuna hyvältä, mutta elävänä ei voisi vähempää kiinnostaa..Ja toisinpäin.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Näinhän se on: naisten lehdistä on kiva lukea millainen miehen tulee olla että ihmissuhteesta tulee hyvä ja mielekäs, eli miehen tulee olla yli 180cm, tumma, sinisilmäinen, niin silloin suhde toimii.
Jossain vaiheessa elämää tulee sellainen havainto että ulkoiset ominaisuudet tai itseasiassa kaikki ominaisuudet mitä voi kuvitella eivät välttämättä riitä kuvaamaan tai takaamaan ihmissuhdetta.
Mies voi olla huippu komea, kaunis, älykäs ja koulutettu, MUTTA saattaa myös omata alkoholiongelman, tai saattaa olla väkivaltainen. Mikään kriteerilista ei takaa yhtään mitään, vaan parasta on pitään silmät auki ja havainnoida ihmisiä avoimesti.
Jos nainen on niin tyhmä, että rajaa 100% miespopulaation niin että pitää olla pidempi kuin 190cm, jää jäljelle 10% miehistä. Jos pitää vielä olla tummat hiukset, jää jäljelle 4%, jos pitää olla akateeminen jää jäljelle 2%, jos pitää olla oikeasti sinkku ja lapseton, jää jäljelle 0.5%. Jos pitää olla vielä sitä ja tätä ihan ehdottomasti puhutaan jo 0.1% miehistä.
Haaveista saa kyllä motivaatiota, mutta jos aikoo saada varteenotettavan ihmissuhteen seuraavan 3 vuoden aikana, voi se ihmissuhde löytyä yllättävästi lyhyemmästä miehestä, joka pituudestaan huolimatta on aivan täydellinen.
että mulla noi kriteerit oli lähinnä siksi, että tunsin halua olla vapaa. En kai uskaltautunut tai ollut vielä valmis heittäytymään kunnolla suhteeseen, joten oli hyvä turvautua siihen, että joku nyt ei vastaa noita mun asettamia kriteereitä.
Aika hyvä pointti.
Mietin nimittäin itseäni tässä, kun olen niin kovin vaatelias miehen ominaisuuksien suhteen. Ei tehnyt tiukkaakaan luopua miehestä, jonka kanssa ensin meni todella hyvin, mutta kun ehdotti sitoutumista, putosin korkealta ja lujaa.
Halusinkin yllättäen lopettaa koko suhteen, joten etsin mielessäni miehestä kaikki "virheet", joita en hänessä sietänyt. Eli mies ei vastannut mielikuvissani käsitystä siitä miehestä, jota haen... Aika ovelaa, taklaan itsenikin.
Vai tekisikö joku diagnoosin?:)
Ja miehiä kun haukutaan kykenemättömiksi ottamaan vastuuta kun kieltäytyvät sitoumuksista!
Etkö sinäkään kykene ottamaan vastuuta?? :) Muista tämä kun joskus rakastut totaalisesti ja elämäsi mies sanoo että "sorry, en halua sitoutua..".
Siis noin kierosti voi ajatella vain NAINEN! :D Vai onko tuollaista edes naiseksi kutsua..
Kiitos palautteesta.
Olen kuitenkin jo lasteni myötä oppinut vastuuseen, joten enpä usko. Ehkä kyse on sitten itsekkyydestä. Huonon suhteen jälkeen on paljon helpompi olla yksin, kuin elää epävarmana siitä, tuleeko suhde toimimaan, vai ei. Lapsetkin on kuitenkin suuri osa elämää, eikä heille halua tuottaa pettymyksiä pettymysten jälkeen... :(
Joo, kyllä kritiikkiä kestän, ja koetan miettiä sanomaasi tarkkaan.
Selventäisitkö vielä, mitä sinä "sitoutumisella" käsität?
Olen kyllä ollut kerran avioliitossa, ja lapset(3) ovat siitä avioliitosta. Tiedän, miten sitoutumisen itse miellän, mutta käsityksiähän on monenlaisia, varmaankin?
Minun käsityksellä ei nyt niin väliä, mutta naisethan tulkitsevat sitä aina tilanteen mukaan:
-seurustelu
-avoliitto
-avioliitto
-lasten tekeminen
riippuen kummalla puolella ovat.
Jos nainen haluaa jotakin noista, mutta mies ei, mies on on kykenemätön vastuuseen ja sitoutumaan.
Jos taas mies haluaa jotakin noista, mutta nainen ei, nainen toteuttaa vain itseään.
No, kyllä minä itse pidän jo seurustelua tiettynä sitoutumisena. Mielestäni sitoudun silloin olemaan esim. uskollinen ja rehellinen kumppanilleni ja olemaan jollakin tavalla vastuussa hänelle joistakin teoistani.
Mutta minä olenkin liian rehti mies ;) Kysy tätä naisilta tai rentuilta, niin ovat täysin eri mieltä :)
Ai miten niin ei sinun käsityksellä olisi väliä -sitähän juuri tässä hain, kun mies olet? Nainen tietää naisen, jos tietää, en ole varma siitäkään (enää).
Mielestäni hieman kyynisesti vastasit, enkä ole varma, meneekö asiat aina noin kaavamaisesti siinä mielessä, että naisella ja miehellä olisi jotenkin eri oikeudet suhteissa. Ei mun(kaan) mielestä.
Rehellisyyttä arvostan minäkin. Mutta toisaalta, jos katson, ettei mies kestä kritiikkiä, haluan säästää häntä, enkä paukauta ilmoille kaikkea, mitä hänestä ajattelen. En ole korvaamaton, enkä halua syöstä miestä alas enempää tuomalla erohetkellä esiin asioita, jotka miehessä ovat häirinneet sen verran paljon, että ne häiritsevät elämistä (eri vuosikymmenellä syntyneet, erilailla asioita arvottavat ihmiset).
Olet ilmeisesti pettynyt, sen jotenkin vaistoan hyvin selkeästi. Jos olet rehellinen ja uskollinen, hienoa, niin minäkin, mutta jos et pääse naisvihastasi, voi olla, etteivät suhteet etene kovin pitkälle. Alat ajatella kaikista naisista saman kaavan mukaan. Mä olin vaikeassa avioliitossa, ja sen jälkeen on ollut yksi 2kk:n "kaukosuhde". Jos mies ei vastaan kävele, vain ihan hyvin elää lasten kanssa onnellisena. Tiedänhän minäkin siis jo Miehet.. ;)
Mielestäni hieman kyynisesti vastasit...
-myönnän että ehkä minusta on tullut kyyninen, kiitos naisten...
...haluan säästää häntä, enkä paukauta ilmoille kaikkea, mitä hänestä ajattelen...
-älä tee noin. Rehellisyys ei satu läheskään niin paljon kuin epätietoisuus. Naisilla on tapana paeta hiljaisuuteen, työntää pää pensaaseen ja jättää mies epätietoisuuteen. Julmaa.
Olet ilmeisesti pettynyt...
-Totta, olen pettynyt. Silti täytyy yrittää. Älä sinäkään jää vain odottamaan prinssiä ikkunasi alle vaan tee jotakin ;)
Onnea :)
"Naisilla on tapana paeta hiljaisuuteen, työntää pää pensaaseen ja jättää mies epätietoisuuteen. Julmaa".
Tuota...tässä tapauksessa...en ollut ollenkaan hiljainen, vaan kerroin kyllä asioita, valotin myös omaa osuuttani, miksi en halua jatkaa, mutta en loukannut henkilökohtaisten ominaisuuksiensa osalta häntä, ja hän selkeästi sitäpaitsi toi ilmi, ettei ota syytöksiä vastaan. Eikä minulla ollut tarvetta myöskään sellaiseen.
Emme vain sopineet yhteen. Keskustelimme asiallisesti, ja halaten erosimme.
Jaa-a, mitähän tässä tulisi tehdä, sitä mietin. Viihdyn toisaalta ihan hyvin näinkin, pienen tyttäreni kanssa.
Onnee sulle ja :)
Jospa alamme selibaattiin mikä kestää koko loppuelämän :) Toisikohan se onnen ja autuuden...
No en tiedä, tuoko seksuaalisuuden toteuttaminenkaan sinänsä onnea, vaan eiköhän se liene jokaisen ihmisen omien korvien välissä (niin se onni ja seksuaalisuus... ;) ).
Mut joo, hankalaan tilanteeseen olen ainakin itseni saattanut -pienten lasten äitinä en voi "toteuttaa" päähänpistoja tuosta vaan, mut olisihan lastenkin kannalta hienoa viettää aikaa miehen kanssa, joka olisi normaali, tunteva ihminen, ja näin lapset saisivat myös mallin siitä, kuinka perhe-elämää eletään. Siis mallia toimivasta parisuhteesta.
Ans`kattoo ;)
aikuistumisesta ja järkiintymisestä.
"akateemisesti koulutetun kun sehän takaa ton älykkyyden olemassaolon..."
No niin, arvannetkin jo mitä meinaan sanoa joten jätän sanomatta ;)
oli ironiaa.. Sillä tavallahan ihmisen ajatusmaailma menee, että jos osaat argumentoida asiat hienosti, olet myös älykäs.. Vaikka todellinen älykkyys on jotain muuta..
... että naiset on täysin kontrolloitavissa toisen osapuolen taholta, oli se sitten aviomies, poikaystävä, vanhemmat, yhteiskunta, Cosmopolitan, ihqu-bestis jne...
Suurin osa naisista on aivottomia laumasieluja.
Kerro sinä, kun tiedät, millainen se hyvä nainen oikein on? Kaikkien vaatimustasoon ei jokaisen naisen kai tarvitsekaan yltää...
Ja ainakin mulle riittäisi yksi hyvä mies. Sellainen, jolla on sydäntä ja omaa tahtoa.
Hienoa että järkkinnyit. Valitettavan moni ei vaan järkiinny vaikka ikää tulee lisää, kuvittelevat nelikymppisinäkin olevansa vielä myöhäisteiniprinsessoja joilla on mahdollisuus ottaa vaikka kuka ja normimies ei kelpaa. Kumpa nuo kuvitelmissaan elävät naisetkin järkiintyisivät kuten sinä niin ehkä yhä useampi kohtaisi toisensa. Tietenkin tietyt kriteerit pitää olla, eihän kukaan nainen halua juoppoa luuserimiestä, eikä mieskään halua huithapelinaista.