Taisin tulla täältä lohtua hakemaan, mutta aloinkin itkemään noita ketjuja lukiessani. "Rakastan sinua" ja "Sitoutumiskammo" olivat niin kuvaavia omaan suhteeseeni. Uusin pommi suhteellemme on, että mies on hakenut vuoden siirtoa ulkomaille. Tällainen ilmoitusluontoinen asia!!!! Olen aika maassa. Itkenyt olen taas litroittain. Eihän se välitä minusta pätkääkään, vaikka tiedän hänen välittävän. Se saisi vain näkyä selkeämmin, jotta tuntisin oloni rakastetuksi ja tärkeäksi. Tässä on nyt toisella jotain itsensä etsimistä kyseessä... Välitetään toisistamme, mutta varmaan eroaisin, jos se olisi helpompaa. tunneside on liian vahva. Minä en kuulema välitä hänestä, jos en ymmärrä vuoden reissua ulkomaille tarpeellisena. Nyt mietin, etten jaksa mitenkään odottaa vuotta. En halua sellaista elämää. Tieto painaa ja varjostaa yhdessäoloamme jo nyt. Haluaisin hyväksyä asian ja ymmärtää hänen elämänsä suuntaa, mutta "#¤&%6 eikö joskus voisi ymmärtää minunkin toiveita ja tarpeita. Elämä on sitten vaikeaa. Kerran avioeron kokeneena sitä yritää jo ylittää itsensä ymmärtämisessä, mutta vaikeaa on. Ja mies eikus porskuttaa... nyt ollaan kuin mitään ei olisi tapahtunut, minä ilmeisesti hyväksyin ulkomaille lähdön, kun en heti pannut välejä poikki. Sisin itkee verta, että tämäkin suhde menee kiville ja komeasti. Yritän katsoa peiliin rehellisesti, mutta hellyyden, läheisyyden ja rakkauden kaipuu on kova. pitäisi olla vahva itsenäinen nainen ja antaa miehen tulla ja mennä miten huvittaa = viettää poikamieselämää omien tarpeiden mukaan. Ei kiitos!
Ja jos jotain ideaa oman ajatusmaailman kehittämiseksi joltain löytyy... ero ei ole päällimmäinen ajatus, mutta pelottaa sekin...
Ja jos jotain ideaa oman ajatusmaailman kehittämiseksi joltain löytyy... ero ei ole päällimmäinen ajatus, mutta pelottaa sekin...
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tsemppiä sulle! Mulla vierähti kyynel poskelle, kun luin sun juttua. Omat tunteet sen verran pinnassa vieläkin. Isompaa ajatusta en osaa antaa, muuta kuin toivottaa hirvittävästi jaksamista!
Kiitos sinulle myötätunnosta.
tai aika paljonkin periaatteessa, mitä tuosta tilanteestasi ja mielipiteistäsi siihen tulin lukeneeksi.
"Eihän se välitä minusta pätkääkään, vaikka tiedän hänen välittävän -- Tässä on nyt toisella jotain itsensä etsimistä kyseessä -- Haluaisin hyväksyä asian ja ymmärtää hänen elämänsä suuntaa, mutta "#¤&%6 eikö joskus voisi ymmärtää minunkin toiveita ja tarpeita"
erityisesti nuo kohdat herättivät ajatuksia. oma poikaystävä myös kaipaa kovasti maailmalle, pidemmäksikin aikaa. asiasta keskusteltu ja pakkohan siinä on vain minun sanoa, että lähtee jos sitä haluaa. enhän minä voi vaatia toista jäämään jos hän ei sitä halua. eihän minulla ole siihen oikeutta, koittaa määrätä toisen tekemisiä. enpä itsekään tykkää kun minulle tehdään vaatimuksia, jotka sotivat omaa tahtoa ja halua vastaan. alan ymmärtää.
kolahtaahan se ajatus jos toinen lähtee ja sitä on itse vain annettava toisen mennä yrittämättä estellä, mutta eikös sen niin pidä mennä? suhde kestää sen jos on kestääkseen. vaikeaa olla sellasen ihmisen lähellä joka kaipaa muualle ja on ahdistunut kun tuntee kaipuuta pois.
Voin vain kuvitella tunnemyllerrystäsi. Mikään ei ole sen hirveämpää kuin tunne siitä, että toinen ei välitä.
Olen itse näitä levottomia, jotka kaipaavat näkemään maailman tuulia ja siten ymmärrän kumppanisi kaipuuta maailmalle. Arvelen, että sellaisen jolla itsellään ei ole niin vahvaa kaipuuta maailmalle, on vaikea ymmärtää tätä. Tapasin Suomessa vielä asuessani miehiä, jotka yrittivät minua saada rauhoittumaan, mutta minkäs luonteelleen tekee. Kun olin jo kerran ollut maailmalla, niin Suomeen asettuminen oli todella vaikeaa. Kun samanhenkistä kumppania ei Suomesta löytynyt, niin lähdin jälleen matkaan yksin ja viimein löysin kumppanin, joka viimein on saman henkinen myös tällä saralla. Itselleni itseasiassa kumppanin valinnassa tämä kaikokaipuu oli hyvin tärkeä juttu. Monille se ei ole. Nyt olen kovin onnellinen siitä, että lähdin. Sitä en tiedä palaanko enää koskaan, aika näyttää.
On sinänsä kovin ikävää, että teidän toiveenne tulevaisuuden suhteen ovat niin kovin erilaiset. Mitä itse haluat tulevaisuudeltasi? Mikset sinä lähde matkalle mukaan? Haluaako miehesi jossain vaiheessa elämää samoja asioita kanssasi?
Niin,miks et lähtis mukaan?Pääseehän sieltä pois niin halutessaan.
Mieheni haluaisi lähteä rauhanturvaajaksi ja minua asia kammottaa jo nyt. Inhottaa. Nyt mies armeijassa ja minä ihmeissäni kun kuulin armeijastakin vain 5 päivää ennen sen armeijaan lähtöä.
Noi rauhanturvaajathan käy tosi useesti Suomessa. Tietysti riippuu siitä, että missä päin on.
Ex-poikaystävä oli joukoissa jokunen vuosi sitten ja sanoi, että siellä oli sanottu että noin 70-80% eroaa partneristaan komennuksen aikana. Aika tyypillistä taitaa olla, että se kotona olija ei jaksa odotella ja etsii itselleen jotain muuta viihdykettä. Minä opiskelin melkein kaikki viikonloput työn ohella, joten vuosi hurahti aika nopeasti, eikä se meitä erottanut. Tosin olin ollut kaukosuhteessa aikaisemminkin.
Jos miesystäväsi on nyt armeijassa, hän on ilmeisesti vielä melko nuori. Häntä voi aidosti kiehtoa, innostaa ja vetää tuo rauhanturvaajaksi lähteminen - ei hän lähtisi sinne asti vain päästäkseen sinusta eroon! ;)
Yksi vaihtoehto on se, että kerrot sallivasi miehen vuoden pituisen ulkomaanreissun - koska rakastat häntä, ja haluat että hän on onnellinen. Suhde voisi toimia sen jälkeen paremmin, kun toinen on saanut ensin toteuttaa itseään. Sinun ei tarvitse olla se joka laittaa poikki, koska mies lähtee! Mutta toisaalta yhteen palamistakaan ei voi pitää itsestään selvyytenä, mies ei voisi olettaa sinun odottavan kiltisti vuoden.
Toinen vaihtoehto on se, että asetat ehdon suhteen ylläpitämiselle jos hän tosiaan lähtee: voisit odottaa häntä vuoden, jos menisitte ensin kihloihin. Se ei ole mitenkään kohtuuton vaatimus, vaan järkevä osoitus siitä että on tosissaan suhteessa. Pitäisitte vain hyvää yhteyttä erossa olon aikana. Ehkä vuosi ei olekaan niin pitkä aika, keksit itsellesi vastaavasi oman jutun ja nautit itsenäisyydestä.
Kolmas vaihtoehto on se, että kerrot vain rehellisesti ja jämäkästi mitä hyväksyt, ja mitä et; sen jälkeen mies saa olla se joka tekee ratkaisevat päätökset. Hän saa luvan olla se joka jättää, jos kerraan niin haluaa.
Tee ratkaisu asialle, koska pelkkä surkuttelu ei tuota tulosta! Asia tulee joka tapauksessa eteen, joten mitä sitä pitkittämään. Kävi miten kävi, onpahan sitten selvä tilanne! Se varmasti helpottaa, kävi miten kävi. Epätietoisuus on nimittäin raskaampaa. Eli selkä suoraksi, ja kyllä se siitä!
Ei tässä ikäloppuja olla, muttei parikymppisiäkään: 40 lähestyy, lapsia ja työtä jne. En voi lähteä mukaan, ei ole kysyttykään. Enpä tiedä noista kihloistakaan, haluanko edes. Lähtemällä mies osoittaa oman mielenkiintonsa. En aio lähtöä estellä, menee jos haluaa, mutta minua surettaa tilanne: itse olen ollut tositarkoituksella sitoutumassa toiseen ja olemme varovaisesti suunnitelleet yhteistä tulevaisuutta, uusperhettä jne. Nyt vain tämmöinen "välivuosi". Minulla olisi jo halu saada tavallinen arki toisen ihmisen kanssa. En haluaisi istua odottelemassa kotona, kun toinen toteuttaa itseään maailmalla.