Aamulenkki??

Olen reippasti ylipianoinen, ja olen monilla laihdutus-palstoilla pyörinyt ja huomannut että aamulenkkiä suositellaan kovasti (jotain 4,5 tai 6 km). Itsekin haluaisin aloittaa mutta ongelmana on työni, jonka takia herään klo 6 aamulla, puen nopeasti, syön aamiaisen ja lähden bussilla töihin (työpaikkani on sen verran kaukana että sinne en kyllä lähte kävelemään vaikka olis miten terveellistä, sinne on yli 20km) Eli pitäisikö herätä vielä aikaisemmin ja lähteä lenkille jo ennen kuutta? En vaan millään jaksais :P
71246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Aamulla jääkaapille ja sieltä makkaralenkki käteen.

Äänestä

Tuskin sillä on väliä mihin aikaan päivästä käy lenkillä. Kunhan vaan ei tukevan aterian perään lähde lenkille.

Ei muuten kannata aloittaa heti käymään liian pitkillä lenkeillä, mulla ainakin lihakset kipeytyy ja sit se lenkkeily ei enää huvitakkaan.

Äänestä

Itse herään kaikkina viikonpäivinä viimeistään kuudelta, teen lenkin koiran kanssa (noin tunti). Työni alkavat joko klo 8 tai klo 14. Nousen silti aina samaan aikaan. Se on tahtokysymys.

Äänestä
  • Olisitkohan itse valmis tekeen tunnin lenkin, jos menisit kuuteen töihin eli heräämään neljältä????

    Äänestä

Liikunta on hyväksi, harrastit sitä sitten aamulla tai illalla. Pääasia on se, että liikkuu. Kannattaa vain aloittaa lenkkeily kevyesti, ettei liikuntainto lopahda lihaskivun tms. takia.

Äänestä

Älä todellakaan ota stressiä siitä, että toiset suosivat aamulenkkiä! Oma työaikani alkaa arkisin joko klo 6 tai 7, eli sitä ennen ei todellakaan ehdi eikä jaksa lenkille. Vkonloppuisin käyn joskus aamulenkillä, mutta kerran vkossa vähän pidempään nukkuminen maistuu myös hyvälle.
Liiku siis silloin kun se sopii SINUN pvärytmiisi ja aikatauluusi. Laihtumisen ja kunnon kohentamisen kannalta nyt ei ole niin oleellista teetkö lenkkisi mihin aikaan/pvä. Eli vaikka töitten jälkeen reipas kävely tai illalla lenkille. Aloita käymällä 2-3 kertaa vkossa ja lisää kertoja kun kunto kasvaa. Parasta olisi liikkua monipuolisesti, uimaan, jumppaan, salille, kävelylle, pyöräilemään jne, näin ei tule kyllästymistä. Tärkeintä on säännöllisyys.

Äänestä

Täytyy muistaa myös sellainen seikka, että hyvin nukkuminenkin laihduttaa. Jos yrittää jaksaa kaikkea mitä oma kroppa ei sulata, niin takapakkia tulee. Ota tavaksesi ennemmin tehdä kevyt lenkki iltasella. Ihan ennen nukkumaan menoa ei kannata treenata liian kovaa, mutta silloin esim. pieni kävelylenkki. Ja tietty aamutreenikin on ok silloin, jos opettelee uuden rytmin eli paljon aikaisemmin illalla nukkumaan ja esim. neljältä tai viideltä ylös. Joskus harvoin se voi olla piristävää ilman uuteen rytmiin totutteluakin, jos ei ole aikoihin tehnyt mitään treeniä ja on syönyt runsaasti.

Itse kärsin nyt ylirasituksesta eli... täytyy muistaa kuunnella omaa kehoansa, se laihduttaa parhaiten. Liikunta, ravinto ja lepo. Lepo on yhtä tärkeää kuin nuo muutkin - niin psyykkinen kuin fyysinenkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-.blue.- kirjoitti:

Olen reippasti ylipianoinen, ja olen monilla laihdutus-palstoilla pyörinyt ja huomannut että aamulenkkiä suositellaan kovasti (jotain 4,5 tai 6 km). Itsekin haluaisin aloittaa mutta ongelmana on työni, jonka takia herään klo 6 aamulla, puen nopeasti, syön aamiaisen ja lähden bussilla töihin (työpaikkani on sen verran kaukana että sinne en kyllä lähte kävelemään vaikka olis miten terveellistä, sinne on yli 20km) Eli pitäisikö herätä vielä aikaisemmin ja lähteä lenkille jo ennen kuutta? En vaan millään jaksais :P

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu