Mikään ei ole yhtä mukavaa kuin puolison kotimaassa vierailu. Saan täydennettyä vaatekaappini halvalla ja myös ostan tonneittain koruja ja kaikenlaista sisustus- ja käyttötavaraa. Paikallista ruokaa myos tulee maisteltua. Miehen sukukin on ihan mukavaa. Naisväen kanssa tulee käytyä usein ostoksilla ja illanvietoissa maassa oleskelun aikana.
Onhan siella aika erilaista kuin täällä Suomessa. Suurkaupungit ovat melko likaisia ja sokkeloisia, mutta kyllä niitä hienojakin paikkoja löytyy ja näkeepähän joka kerta jotakin uutta mihin täällä kotosuomessa harvemmin törmää.
Suvun kotiorjaksi en ole joutunut. Olen kai yksinkertaisesti niin toivoton että minusta ei ole tekemaan mitään haastavaa ja heillä siivooja käy kuitenkin siivoamassa pari kertaa viikossa joten miniän orjuuttamiselle ei ole ilmeisesti tarvetta :)
Joku jo alemassa ketjussa valitti etta matkat miehen kotimaahan olisivat stressaavia, mutta minä kyllä nautin niistä täysin rinnoin. Tuliaisiin joutuu jonkinverran käyttämään rahaa, mutta minusta se on ihan OK. Kai sitä vierailijoiden pitäisi jotakin antaa, koska ei me siellä nyt ihan joka toinen päivä käydä.
Voit myös kertoa hauskimmasta kommelluksesta tai väärinkäsityksestä joka sattui ulkomaanmatkallasi :D
Onhan siella aika erilaista kuin täällä Suomessa. Suurkaupungit ovat melko likaisia ja sokkeloisia, mutta kyllä niitä hienojakin paikkoja löytyy ja näkeepähän joka kerta jotakin uutta mihin täällä kotosuomessa harvemmin törmää.
Suvun kotiorjaksi en ole joutunut. Olen kai yksinkertaisesti niin toivoton että minusta ei ole tekemaan mitään haastavaa ja heillä siivooja käy kuitenkin siivoamassa pari kertaa viikossa joten miniän orjuuttamiselle ei ole ilmeisesti tarvetta :)
Joku jo alemassa ketjussa valitti etta matkat miehen kotimaahan olisivat stressaavia, mutta minä kyllä nautin niistä täysin rinnoin. Tuliaisiin joutuu jonkinverran käyttämään rahaa, mutta minusta se on ihan OK. Kai sitä vierailijoiden pitäisi jotakin antaa, koska ei me siellä nyt ihan joka toinen päivä käydä.
Voit myös kertoa hauskimmasta kommelluksesta tai väärinkäsityksestä joka sattui ulkomaanmatkallasi :D
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kyllä, samaa mieltä! Mutta sillä erolla että puolisoni kotimaassa on kiva vierailla jossei vietä koko lomaa siellä puolison kotikaupungissa!!!
Miksikö niin? Koska olessamme hänen kaupungissaan, aikaa ei voi kutsua lomailuksi vaan velvollisuuksien täyttämiseksi! Tarkoitan jatkuvaa juoksua puolison sukulaisissa ja tuttavissa... semmosen loman jälkeen on väsyneempi kuin lähtiessään "lomalle".
Olemmekin ratkaisseet tämän ongelman sillä että vietämme loman alkupuoliskon juosten sukalaisissa ja lopun lomaa menemme aivan eri paikkaan (800km pois kotikaupungista). Näin saamme akut taas ladattua ennen paluuta kotiin ja vietettyä myös aikaa keskenämme.
Minä myös ostan aina reissuilta läjäpäin vaatteita yms pientä, sillä se on huomattavasti halvempaa touhua hänen kotimaassaan.
Appivanhempieni luona minäkään en joudu mihinkään töihin heidän kotonaan, olemmehan siellä vieraita kaukaisesta Suomesta! Mutta emme myöskään asu hänen kotonaan koskaan siellä ollessamme... tunnen itseni ja tiedän että suhde appivanhempiini pysyy taatusti parempana jos en asu saman katon alla 24h/vrk...
Minä keskustelun aloittaja olen asunut tähän asti appivanhempien luona lomalla muutamaa hotelliyötä lukuunottamatta. Tulee halvaksi ja heillä on onneksi aika paljon tilaa. Mieheni asuu lomalla mielellään vanhempiensa luona enkä minä viitsi kieltäytyä kutsusta. Olemme kyllä harkinneet oman asunnon hankkimista puolisoni kotikaupungista, koska vietämme edellämainitussa maassa usein pitkiäkin aikoja kun matkaan lähdemme.
Meillä onneksi tuttavat ja sukulaiset tulevat aika usein visiitille appivanhempien kotiin, koska he eivät asu kovin kaukana joten ei tarvitse jatkuvasti olla menossa jonnekin.
Voisin jossain tapauksessa viettää muutaman yön appivanhempieni kotona (mieheni mieliksi vain), mutta koska kyseisessä maassa hotellit ovat edullisia, niin se on kuitenkin kaikille helpompaa. Mekin olemme reissussa aina monta viikkoa koska matkaa on paljon.
Appivanhempani olivat meillä Suomessa vuosi sitten kesällä 3 kuukautta, asuivat meillä. Erimielisyyksiä ei tullut, mutta jatkuva itsensä tarkkailu oli rasittavaa kun omassa kotonaan ei voinut olla aivan yhtä vapaasti kuin ilman appivanhempia. Kokemus sekin, mutta rehellisesti sanoen vaati noin pitkä vierailu suomitytöltä melkoisesti kärsivällisyyttä ja itsensä hillintää.
taalla vierailuista. Nyt kun asumme taalla, vierailemme sitten vastaavasti lomilla Suomessa. Nain aiomme tehda, kunnes lapset ovat kasvaneet isoiksi, jotta heilla sailyy laheiset suhteet molempiin perheisiin.
Kun sitten paastaan matkailemaan kahdestaan, kaydaan muissa paikoissa!
Lomailu mieheni kotimaassa on ihanaa, minua kohdellaan kuin Saaban kuningatarta. Ei todellakaan tarvitse siivota, pestä pyykkiä, laittaa ruokaa tmv. Aamuisin saan nukkua pitkään ja hartaasti, MUTTA kaikella on hintansa, eli en minä ainakaan pitkiä aikoja viihdy mieheni lapsuudenkodissa, koska siellä en voi/en saa tehdä mitään. Siksi ollaankin jaettu loma osiin, ollaan appi vanhempienkin luona joitakin viikkoja, mutta enimmäkseen reissataan ja viihdytään hotelleissa. Mutta, meidän oma asunto valmistui viime kesänä, joten nyt on ihan oma paikka minne mennä.
Me ollaan asuttu vuosi miehen vanhempien kanssa samassa taloudessa, ja kyllä se oli aika masentavaa, ihan jo senkin takia, kun hänen äiti on hyvin hallitseva ja ei anna minun tai mieheni tehdä mitään. Meidän pitäisi vain istua ja syödä :-) Mutta muuten molemmat ovat oikein mukavia ihmisiä !!!
Miehelläni on oiekastaan kaksi kotimaata, synnyinmaa ja 2kotimaa, ja nyt Suomikin 3kotimaa. Matkustamme kerran vuodessa NY, missä mieheni asui n. 20 vuotta, koska siellä asuu hänen 2 sisarta perheineen, ja täytyy sanoa, että sinne kun menee niin aivan on toisenlainen käytäntö kuin hänen synnyinmaassaan. Lapsia pitää hoitaa, kaupassa käydä, siivota ja kokata, mutta mielelläni teen, kun asuminen on muutoin ilmaista ja saamme tulla ja mennä tahtomme mukaisesti.
Ensi viikolla mennään taas...
En varmaan paljoa osta mitään, kun kaapit (minun ja sukulaisten) ovat täynnä ennestäänkin. Eniten odotan niitä herkullisia ruokia ja tyystin erilaista itämaista tunnelmaa. Miehen kotiväki ei anna meidän tehdä miltei mitään, ja mikäs sen mukavampaa lomaillessa. Pistäydymme kuitenkin myös muualla Turkissa nähtävyyksiä katselemassa ja tuttuja tapaamassa, sillä miehen perheen luona aika käy pitkäksi äkkiä kun ei tosiaankaan saisi kuin syödä ja istua :)