Kangasniemeläiset häiriköivät

tappoivat rauhallisen karhun joka oli marjoja poimimassa ja talvipesää katsastamassa.




"Haavoittunut karhu ammuttiin Kangasniemellä
20.8.2006 17:26

Haavoittunutta karhua jahdattiin Kangasniemellä Etelä-Savossa sunnuntaina. Karhu saatiin lopulta kiinni ja lopetettiin illalla.

Tilanne alkoi, kun kolmekymppinen mies joutui yllättäen kasvokkain kookkaan karhun kanssa aamuyhdeksän aikoihin Kutemajärven eteläpuolella Korholan kylässä. Karhu ilmestyi 4-5 metrin päähän metsästäjästä. Mies ei ehtinyt tähdätä tilanteessa lainkaan.

Eläin pakeni laukauksen jälkeen metsään. Paikalla tehtyjen havaintojen mukaan laukaus osui karhuun. Paikalliset metsästäjät aloittivat haavoittuneen eläimen jäljityksen.


Hyökkäsi metsästäjän kimppuun

Iltapäivällä karhu pääsi yllättämään passissa olleen metsästäjän ja hyökkäsi tämän kimppuun. Metsästäjä ampui laukauksen karhua kohti, ja hirvikoira hyökkäsi sen kimppuun. Karhu pakeni takaisin metsään. Metsästäjä ei loukkaantunut vakavasti, vaan pääsi ensiavun jälkeen kotiin.

Lopulta karhu paikallistettiin noin kello 20.

Etsintöihin osallistui metsästäjien lisäksi poliisi, rajavartiolaitoksen helikopteri ja Jyväskylän ilmailukerhon lentokone.

STT
083
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


metsässä! kirjoitti:

tappoivat rauhallisen karhun joka oli marjoja poimimassa ja talvipesää katsastamassa.




"Haavoittunut karhu ammuttiin Kangasniemellä
20.8.2006 17:26

Haavoittunutta karhua jahdattiin Kangasniemellä Etelä-Savossa sunnuntaina. Karhu saatiin lopulta kiinni ja lopetettiin illalla.

Tilanne alkoi, kun kolmekymppinen mies joutui yllättäen kasvokkain kookkaan karhun kanssa aamuyhdeksän aikoihin Kutemajärven eteläpuolella Korholan kylässä. Karhu ilmestyi 4-5 metrin päähän metsästäjästä. Mies ei ehtinyt tähdätä tilanteessa lainkaan.

Eläin pakeni laukauksen jälkeen metsään. Paikalla tehtyjen havaintojen mukaan laukaus osui karhuun. Paikalliset metsästäjät aloittivat haavoittuneen eläimen jäljityksen.


Hyökkäsi metsästäjän kimppuun

Iltapäivällä karhu pääsi yllättämään passissa olleen metsästäjän ja hyökkäsi tämän kimppuun. Metsästäjä ampui laukauksen karhua kohti, ja hirvikoira hyökkäsi sen kimppuun. Karhu pakeni takaisin metsään. Metsästäjä ei loukkaantunut vakavasti, vaan pääsi ensiavun jälkeen kotiin.

Lopulta karhu paikallistettiin noin kello 20.

Etsintöihin osallistui metsästäjien lisäksi poliisi, rajavartiolaitoksen helikopteri ja Jyväskylän ilmailukerhon lentokone.

STT

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu