ONNEKSI TÄNÄÄN OLLUT MIELENILMAUS

Sai enemmän julkisuutta mailman medioissa kuin se edellinen "Libanonin kansan puolesta väkivaltaa vastaan" häröily,niin ei tarvitse hävetä olla suomalainen.
Se edellinen mielenilmaus oli Hizbollahlippuineen aika roisi juttu.Espanjan junaiskujen uhrien omaiset eivät oikein sulattaneet niitä kuvia suomesta joissa suomessa hurrataan terroristijärjestölle.Anoppini asuu Espanjassa joten siitä tämä tieto.
7240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ei sivistyneessä demokratiassa kenenkään pitäisi liputtaa terrorismin ja siviilien veren vuodatuksen puolesta, kuten aiemmilla valitettavilla Hizbollah tukimarsseilla.
Ilo oli nähdä uutisointia tuosta rauhallisesta Israel tuki marssista, vaikka en itse päässyt osallistumaan.
Hieman ihmetystä tosin herätti uutisointi, koska radiosta ensin oli osallistujia yli 4000. Myöhemmin televisio uutisissa sanottiin mielenilmaukseen osallistuneen noin 2500 henkeä ja lopulta kymmenen uutisissa studiossa oleva uutisten lukija sanoi osallistujia olleen noin 2000 ja sitten paikan päältä raportoiva reportteri sanoi määräksi kolme tuhatta.
No kaipa siellä populaa piisasi.

Äänestä

Mitäpä se maailmanpolitiikka olisikaan ilman anoppisi mielipidettä.

Äänestä
  • Pitämään lörsöttimensä kiinni, niin maailma olisi vähä parempi paikka kaikille.

    Äänestä

  • Kun oppisivat kirjoitti:

    Pitämään lörsöttimensä kiinni, niin maailma olisi vähä parempi paikka kaikille.

    Kun nyt olet alkanut suita tukkimaan, niin voisitko tukkia myöskin tuon anoppisi suun.

    Äänestä

  • Kyseessähän ei tietenkään ollut anoppini mielipide,vaan paikallisten ihmisten ja uhrien omaisten mielipide.Yritin kertoa sen kyllä aika selkeästi.

    Äänestä

  • Ollixpekka kirjoitti:

    Kyseessähän ei tietenkään ollut anoppini mielipide,vaan paikallisten ihmisten ja uhrien omaisten mielipide.Yritin kertoa sen kyllä aika selkeästi.

    Mutta kiva kun oikaisit, mitenkähän tämä asia siitä muuttui?

    Äänestä

  • taisi anoppi olla aivan sam... kirjoitti:

    Mutta kiva kun oikaisit, mitenkähän tämä asia siitä muuttui?

    Niin?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


OllixPekka kirjoitti:

Sai enemmän julkisuutta mailman medioissa kuin se edellinen "Libanonin kansan puolesta väkivaltaa vastaan" häröily,niin ei tarvitse hävetä olla suomalainen.
Se edellinen mielenilmaus oli Hizbollahlippuineen aika roisi juttu.Espanjan junaiskujen uhrien omaiset eivät oikein sulattaneet niitä kuvia suomesta joissa suomessa hurrataan terroristijärjestölle.Anoppini asuu Espanjassa joten siitä tämä tieto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu