on tullut rakastuttua väärään ihmiseen...
mä oon tuntenu tän kyseisen miekkosen kaverina - viimevuosina ystävänä - jonkun kymmenisen vuotta. sitte joitain vuosia sitten mä tunsin olevani ihastunut siihen, ja tunne vain kasvoi. ja tunne on uskoakseni ollu aiana molemmin puoleinen.
aina silloin tällöin meidän välillä leimahtaa, mutta yhtä nopeasti se olotila taas katoaa. sellasta tunteiden vuoristorataa. tää on kuin kissa ja hiiri leikkiä ollu jo vuosia. välistä tuntuu että mua käytetään vaan hyväksi. jäbä on mulle ihana sillon kun itse haluaa jotain.
jos sillä on joku muu, mä oon ihan vihreenä. ja yleensä se tulee esim baarissa ihan siihen mun eteen esittelemään että tälläsen naikkosen hän löysi tuolta tanssilattialta, ja nuoleskelee sitä ihan mun nassun edessä. ja kuitenkin jos mä oon kiinnostunu jostain muusta, ja vaik ees juttelen sen toisen kanssa, tää on ihan mustis tehden kaikkensa saadakseen mun huomion!!!
kuulostaako just nii kipeeltä miltä se tuntuu...? ja hei tässä ei oo mitkää teinarit kyseessä vaan 3-kymppiset aikuiset. aina ei vaa tunnu siltä.
oltiin joku aika sitten ulkomailla ison kaveriporukan kanssa, ja koko loma me jaettiin yhteinen vuode. ei ehkä ihan paras idea. kuljettiin aika paljon kahdestaan, iltaisin se lähti aina kävelee mun kanssa hotellille (etten joudu yksin menemään - ja ite tarjoutu), tarjos drinksuja, lempeili mun kanssa punkassa, eikä hetkahtanut vaikka sen paras ystäväki näki meijät aamulla heräämässä toistemme sylistä... oli ihana loma ja mä luulin että nyt se kaikki oikeesti "alkaa"; meijän suhde saa oikeen mahsollisuuden. että se on vihdoinki heränny. arvatkaa vaan...
matkalta tultua kaikki oli taas kuten ennen. lähentelyä, mustasukkaisuutta, "mä tahdon sua", eikä kuitenkaan mitään vakavaa... järki sanoo, että nyt riittää. on sanonut jo kauan. yritän pitää etäisyyttäkin. tunteet vie mukanaan.
muut jäbät meijän porukassa sanoo ettei se ikinä puhu tunteistaan ketään kohtaan, eikä se ois ikinä vissii seurustellu... mä en kyllä taida jaksaa. mä oon tehny enemmän ku selväks mun tunteet. se jotenki tuntuis oottavan, et jos kuitenki kohdalle tulis vielä jotain parempaa... pitäs jotenki irtautua.
mun mr big ei taida tulla hakemaan mua pariisista... sydän on saanut näiden vuosien aikana pahoja iskuja ja nyt se taitaa särkyä...
mä oon tuntenu tän kyseisen miekkosen kaverina - viimevuosina ystävänä - jonkun kymmenisen vuotta. sitte joitain vuosia sitten mä tunsin olevani ihastunut siihen, ja tunne vain kasvoi. ja tunne on uskoakseni ollu aiana molemmin puoleinen.
aina silloin tällöin meidän välillä leimahtaa, mutta yhtä nopeasti se olotila taas katoaa. sellasta tunteiden vuoristorataa. tää on kuin kissa ja hiiri leikkiä ollu jo vuosia. välistä tuntuu että mua käytetään vaan hyväksi. jäbä on mulle ihana sillon kun itse haluaa jotain.
jos sillä on joku muu, mä oon ihan vihreenä. ja yleensä se tulee esim baarissa ihan siihen mun eteen esittelemään että tälläsen naikkosen hän löysi tuolta tanssilattialta, ja nuoleskelee sitä ihan mun nassun edessä. ja kuitenkin jos mä oon kiinnostunu jostain muusta, ja vaik ees juttelen sen toisen kanssa, tää on ihan mustis tehden kaikkensa saadakseen mun huomion!!!
kuulostaako just nii kipeeltä miltä se tuntuu...? ja hei tässä ei oo mitkää teinarit kyseessä vaan 3-kymppiset aikuiset. aina ei vaa tunnu siltä.
oltiin joku aika sitten ulkomailla ison kaveriporukan kanssa, ja koko loma me jaettiin yhteinen vuode. ei ehkä ihan paras idea. kuljettiin aika paljon kahdestaan, iltaisin se lähti aina kävelee mun kanssa hotellille (etten joudu yksin menemään - ja ite tarjoutu), tarjos drinksuja, lempeili mun kanssa punkassa, eikä hetkahtanut vaikka sen paras ystäväki näki meijät aamulla heräämässä toistemme sylistä... oli ihana loma ja mä luulin että nyt se kaikki oikeesti "alkaa"; meijän suhde saa oikeen mahsollisuuden. että se on vihdoinki heränny. arvatkaa vaan...
matkalta tultua kaikki oli taas kuten ennen. lähentelyä, mustasukkaisuutta, "mä tahdon sua", eikä kuitenkaan mitään vakavaa... järki sanoo, että nyt riittää. on sanonut jo kauan. yritän pitää etäisyyttäkin. tunteet vie mukanaan.
muut jäbät meijän porukassa sanoo ettei se ikinä puhu tunteistaan ketään kohtaan, eikä se ois ikinä vissii seurustellu... mä en kyllä taida jaksaa. mä oon tehny enemmän ku selväks mun tunteet. se jotenki tuntuis oottavan, et jos kuitenki kohdalle tulis vielä jotain parempaa... pitäs jotenki irtautua.
mun mr big ei taida tulla hakemaan mua pariisista... sydän on saanut näiden vuosien aikana pahoja iskuja ja nyt se taitaa särkyä...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Itse olin ns. suhteessa muutaman vuoden mieheen joka halusi hallita minua, muttei tuntea tulevansa hallituksi. Miehellä oli muita naisia satunnaisesti, eikä minulla ollut oikeutta kysellä heistä mitään. Mutta jos itse tapailin toisia, muuttui mies välittömästi mustasukkaiseksi. Sanoi rakastavansa ja halusikin muka sitoutua minuun. Ja kun itse syvästi kyseiseen mieheen kiintyneenä uskoin puheensa ja luovuin kaikesta muusta, se loppuikin sitten seinään, kun hän oli saavuttanut tavoitteensa... Siis jätti kylmästi kun kukkotappelu oli voitettu. Enää sitoutumisista ja "rakkaudesta" ei ollut jälkeäkään.
Tuntuu, että monta vuotta elämästäni valui hukkaan, se kului ahdistuksessa, epävarmuudessa jne.. Tämä mies halusi omistaa, hallita, käyttää tunteitani hyväksi, loukata, polkea minut jalkoihinsa.
Kiitän häntä kuitenkin siitä, että kasvoin vahvaksi ihmiseksi. Se mikä ei tapa, vahvistaa.
Pääsin hänestä irti.
En uskonut kykeneväni siihen.
Nyt kuitenkin olen maailman ihanimman miehen kanssa, joka rakastaa ja kunnioittaa minua. Ja minä häntä.
Tuollaisiin itsekeskeisiin, tunnevammaisiin ei kannata jäädä roikkumaan.
Ansaitset parempaa.
Ja parempia on.
Toihan on ihan vakiomeininkiä joillakin mieheillä. Sitä metsästetään uhria loppuun asti, kunnes se on saatu verkkoihin. Sen jälkeen uhrin sydän revitään irti ja heitetään pois. Sitten tämä metsästäjä mies vaihtaa uuteen samanlaiseen naisuhriin joka on helppo saad apauloihin lirkuttelemalla.
Suosittelen että annat tyypin vaan olla. Se tekee tota selvästi tahallaan. Kiusaa sua viimeiseen asti. Haluatko sä olla jonkun ääliön leikkaluna oikeesti? Kuvittele millainen se olisi jos jostain syystä sattuisitte aloittamaan seurustelun. Eiköhän se ole jo näyttänyt sulle ettei ole luotettava, ja todella lapselliseltakin se vaikuttaa. Joten nyt stoppi tuolle!
siinä se onki kun järki sanoo teidän lailla, että anna jo olla, ei se oo sen arvosta, jätkä on niin syvältä... mutta kun on rakastanu toista niin kauan ei oo helppo vaa lopettaa. ne tunteet ei vaan häviä.
pitäs tosiaan vaan irtautua. keksiä jotain ihan muuta... mä haluankin jotain muuta. mulla ei tunnu vaan voimat riittävän repäisemään itteäni irti. ja meijän yhteinen kaveripiiri ei ainakaan auta asiaa... aina treffataan jossaki pippaloissa jne. tiiättekö ku välistä toivoo, että vois alottaa kaiken uudelleen jossain kaukana täältä...?
päästä irti. Tai revi itsesi irti.
Haluatko todella elää loppuelämäsi onnettomana, roikkuen ihmisessä joka ei ole rakkautesi arvoinen? Sinulta jää niin paljon hyvää kokematta jos sidot itsesi ihmiseen joka vähät välittää sinun tunteistasi ja onnestasi. Hän ei sinua tule tekemään onnelliseksi. Se sinun on tehtävä itse.
Avaa mielesi mahdollisuuksille.
Laita itsesi arvoasteikkosi ylimmäksi ihmiseksi.
Elä itseäsi varten. Sinulla on vain tämä elämä käytettävissäsi. Miksi tuhlaisit sen tuollaiseen paskiaiseen?
Voimia irroittautumiseen. Pystyt siihen kyllä :)