Yli kolmen vuoden seurustelun jälkeen tuli ero. Muija muutti pois ja jäin yksin isoon ja tyhjään asuntoon. En osaa päästää hänestä hänestä irti sillä rakastan häntä viellä hyvin paljon, mutta hän on jo siirtynyt eteenpäin ja alkanut tapailee uutta miestä(alle viikko muutosta)... Kaipaan häntä niin kauheasti ja syvällä sisälläni toivon että palaamme joku päivä yhteen vaikka tiedän että niin ei tule käymään... Miten pystyn jatkaa elämääni, miten saan särkyneneen sydämeni teipattua takas kasaan? Ei ole ketään kelle pystyisin puhumaan asiasta, eikä ole ketään tukemassa..
Picking up the pieces..
-Jake-
8785
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Moro,
Tiedän sen painajaismaisen tunteen mikä sulla nyt on. Tiedän myös että mikään ei tuo nopeata lohtua, ainoastaan tieto siitä että jos jaksaa vaan rutistaa helvetin läpi niin se onni löytyy taas. Siihen voi mennä kuukausi, kuusi kuukautta tai vuoden mutta taaksepäin katsoen se aika tuntuu hetkeltä. Ja muista, meitä samassa tilanteessa olevia on pilvin pimein, ET ole yksin ;)
Itseäni auttoi todella paljon urheileminen ja uusien harrastuksien aloittaminen. Vanha piirit tuntuivat sen verran pahoilta että jotain tartti tehdä ;)
T. Yksi niistä muista, 5kk erosta ja rauha alkaa viimein palata...
Kun luin viestisi tajusin, että ehkä tää tästä.. Kiitos.. Pahinta tässä kaikkessa ehkä on yksinäisyys. Ei ole mitään tekemistä töiden jälkeen ku nyhjöttää kotona, eikä ole ketään jolle vois jutella tästä kaikesta.. Mun täytyy varmaan hankkia helvetin iso nalle jota rutistaa aina kun on oikein paha olla ja ruveta harrastaa jotain...
Koville se ottaa mut elämää on myös sen jälkeen. Itsellä on erosta aikaa tunteja ja olen kokenut tämän ennenkin. Tuntuu taas kauan pahalta mutta nyt on helpompaa kun on pari kertaa selvinnyt tästä. Ei tätä enää haluaisi kertaakaan kokea, mutta elämästä ei koskaan tiedä, enkä odota siltä kummempia. Nautin vain kaksin verroin pienistäkin ilon aiheista. Itselläni apuna olivat pahimmassa kaverit ja harrastukset. Tännehän voit aina kirjoittaa jos ei muuta ole. Mäkin eksyin just tänne tuskissani kun ei uni tule . . .
Aamut on varmaan pahimpia hetkiä.. Menee aina parisen tuntia että saan koottua itseni kasaan..
Välillä ihmettelen mihin ne kaikki ystävät joiden pitäis olla tukena ovat kadonneet.. Joskus niitä oli pilvin pimein, mutta silloin ku niitä oikeasti tarvitsee ei niistä kuulu inahdustakaan.. Kyllä ne tietävät kuinka vaikea tää ero oli mulle ja että mulla on vaikea olla... Meillä oli niin paljon yhteisiä ystäviä että luulen et ne ovat vähän jakautuneet jomman kumman puolelle ja valitettavasti mun puolella näyttäis olevan nolla...
Mulla miesystävä petti, otti ja lähti. Aamut on kaikkein vaikeimpia. Itkettää eikä jaksaisi nousta sängystä. Tiedän, että aika auttaa, mutta tällä kertaa tunnun jumahtaneen paikoilleen. Tosin erostakin on vasta muutama päivä. Välillä tulee selkeä hetki, että: "heii.. mä pärjään", kunnes kaikki taas romahtaa.
Suru on suuri ja ikävä kova.
Sun pitää koittaa itse ottaa yhteyksiä ystäviin ja tehdä niille selväksi, että puolta ei tarvitse valita. Tarvitset nyt seuraa ja juttelukaveria. Tosiystävät osaavat olla lojaaleja kumminkin puolin.
Koitetaan jaksaa! Et ole yksin. (jos se nyt yhtään lohduttaa)
Omalla kohdalla tyttöystävä löysi toisen, eikä edes kertonut asiasta ennenkuin huomasin heidän "kirjeenvaihdon" eräässä nettigalleriassa. Nyt tuntuu siltä ettei jaksa enää ollenkaan...Sitä vaan miettii että miksi? Välillä tuntuu siltä että yhdentekevää että voi unohtaa toisen kokonaan, välillä taas makaa vaan sängyssä ja miettii vaan sitä mitä meillä oli ja miksi se ei voinut jatkua...
mä kirjottelen hiukka toiselta kantilta tätä aihetta... mä deittailin tossa kesää ennen yhden nuoren miehen kanssa. hänellä oli sattunut aikalailla saman suuntaisesti kuin mitä sullakin. itseasiassa mietin ensin, josko ollaankin jo entuudestaan tuttuja. häneltä tyttö oli karannut jonkun brasilialaisen matkaan kolmen vuoden seurustelun/yhdessä asumisen jälkeen...
me sitten hetken aikaa kokeiltiin miltä elämä toistemme seurassa vaikuttaisi (siis tosiaan ihan deittailu mielessä). Ja kyseinen nuori mies vaikuttikin tosi kivalta. Mä oon ite aika arka suhdeasioissa, mutta kaikki sujui aika kivasti.
hän puhui jonkin verran vanhasta suhteestaan, ja äänensävy oli aina, kuten olettaa saattaa, aavistuksen katkera. ja aina vaikutti siltä että hän odotti tytön vielä palaavan jne. se oli aika surullista kuunneltavaa.
ei sillä, että mielelläni lohdutan kun toinen on suruissaan. mutta minua suretti se että hän ei edes osannut avata itseään uudelle suhteelle. hän haki sitä mutta kuitenkin haikaili vanhaa.
jos piehtaroi ajatuksissaan vanhassa, miten voi löytää mitään uutta (ehkä C.B. voisi itsekin valaistua tästä...). pitää vain ottaa uusi elämä avosylin vastaan. kyllä se tyttö sieltä jonkun kulman takaa eteen tupsahtaa. elämässä käy niin kun on tarkoitettu...
Eipä taideta olla entuudestaan tuttuja(valitettavasti) Tulisipa se tyttö sieltä kulman takaa jo pian, mutta enpä taida pystyä tapailemaan ketään uutta vähään aikaan.. Toisaalta jos tapais jonkun uuden neidon vois ehkä helpommin jatkaa eteenpäin.. Olen tässä yrittänyt keksiä tekemistä että pystyis ajattelemaan jotain muuta ku häntä, mutta entisen muisto on jatkuvasti läsnä kuin varjo.. Kerran tapasin vanhan luokkatoverini(naispuolisen) kaupungilla ja ekaa kertaa vähään aikaan oli hetki jolloin ei ollut niin paha olla.. Kävimme kahvilla pari kertaa ja viihdyin hänen seurassa, mutta ei sit sitä oikein napannut... Ajoin varmaan hänet pois ku olin niin allapäin.. DAMN..