erolapset

Mitä mieltä olette ajatuksesta että eroperheen lasten olisi vaikempaa olla parisuhteessa aikuisella iällä?

Oman kumppanini vanhemmat erosivat hänen olessa ihan pieni. Asui toisen vanhempansa kanssa koko nuoruutensa, toista vanhempaa tapasi hyvin epäsäännöllisesti.

Kumppanini on kyllä seurustellut aikaisemminkin, mutta vähän on sellainen tunne, että uskaltaako hän todella antaa itsensä parisuhteelle?

Tuntuuko teistä, joiden vanhemmat ovat eronneet kun olitte pieniä, että on vaikea uskoa parisuhteen pysyvyyteen. Onko vaikea antaa itsensä täysin suhteelle ja avautua toiselle ihmiselle, olla uskollinen ja luottaa toiseen? Vai onko taustalla kokoajan pelko tai "tieto" siitä, että ei tämäkään suhde mikään pysyvä ole? Kun ei ole saanut parisuhteen mallia kotona?

Vai osaako parisuhdetta arvostaa vielä enemmän?

Itse pelkään tuota ensimmäistä vaihtoehtoa... Tavallaanhan se on ihan loogista kyllä... Jos ei luota että suhteet kestää, niin varmasti sitä tulee itsekkäämmäksi ja ajattelee vain itseään, omaa etuaan, kun loppuviimeksi tulee kuitenkin yksin olemaan..

Tai sitten hankkii sivusuhteita parisuhteen rinnalle, tavallaan petaamaan sitä tulevaa "yksinjäämistä"? Eli ei koskaan todella anna mahdollisuutta pysyvälle parisuhteelle itsekään.

Miten on, onkohan tuossa jotain perää?
12589
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Parisuhteen kestävyyteen vaikuttaa myös tutkimustenkin mukaan yksi ratkaisevan tärkeä juttu.

Miten hyvin tuntee itsensä ja hyväksyy itsensä puutteineenkin. Kun ymmärtää olevansa erehtyväinen, on helpompi hyväksyä toistenkin virheet.

Anteeksiantamisen ja pyytämisen "kouluun" kun jokainen joutuu ennemmin tai myöhemmin.

Miten sitten "löytää" oma itsensä? Siinäpä se, itseä kun toiset hakee sieltä sun täältä. Jopa toiselta puolen maailmaa.

Itse koin, että kun arvomaailmani kääntyi ihmiskeskeisestä Jumalakeskeiseen, kaikki muuttui. Sain huomata, että tehtyäni rauhan Jumalan kanssa, samalla tuli tehtyä rauha myös itseni ja toisten kanssa. Siitä ristin muoto.

Nyt vasta tuntuu siltä, että olisin valmis kestävään rakkaussuhteeseen.

Kohde on valmiiksi katsottu, saa nähdä olisiko se Jumalan tahto. Vaan eipä kannata hätäillä, rukous tämänkin asian puolesta on jätetty. Vastaus on aina ajallansa tullut, tulee se siis nytkin.

Eli armoo vain peliin, sillä Jumala on rakkaus.

Heitänpä pyynnön Jeesuksen nimessä sinunkin ja puolisosi puolesta. Herra, anna parille suhteeseen keskinäistä rakkautta. Avoimuutta ja rehellisyyttä keskusteluihin. Rohkeutta puhua suu puhtaaksi vaikeistakin asioista. Totuus ei satuta, eikä pelota. Siunaa viisaudellasi ja johdata rauhaasi, amen.

Äänestä

Nimittäin siinä, että siitä erolapsesta kasvaa aikuinen, joka ei kykene pitkään parisuhteeseen.
Ite oon lähtöisin kodista, joka hajosi kun olin alle kouluikäinen.
Tällä hetkellä elän pitkässä parisuhteessa, samoin kuin kolme sisarustani.
Toki oli minullakin kausi, jossa harrastin lyhyitä suhteita, mutta eikös sellainen ole melkein jokaisella jossakin elämänsä vaiheessa.

Äänestä

Omalta kohdaltani en osaa tuohon vastata siinä mielessä, että en koskaan ole elänyt tiiviissä parisuhteessa; avo/avioliitto ym., asunut yhdessä jne. Tähän ei vaikuta vanhempieni eroaminen vaan se, ettei "se oikea" ole tullut vastaan. Tai sitten en ole antanut sen tulla vastaan...


Kaverini kohdalla tilanne on mielenkiintoisempi: hän on vannoutunut ikisinkku, veljensa elänyt 8 vuotta tiiviissä parisuhteessa pitäen jatkuvia sivuhoitoja siinä sivussa ja toinen veljistään elää tiiviissä parisuhteessa, naimisissa, omakotitalo, 2 lasta jne- uskollisena puolisolleen. Eli se on täysin siitä kiinni, miten itse asian kokee- mitään selkeää kaavaa ei ole, kuten ei missään ihmisen käytöksessä sanovat ne psykologit mitä tahansa.


Kuten joku jo mainitsikin, tärkeintä on se, miten tuntee itsensä ja tietenkin se, mitä arvoja elämässään pitää tärkeinä sekä se, että on valmis tekemään töitä onnensa eteen- merkitsee se sitten perinteistä parisuhdetta tai jotain muuta.


Uskoisin, että jotkut saavat traumoja lapsuuden erosta, jotka vaikuttavat sitoutumiskykyyn, toisiin luottamisiin jne. - ne mallit kuitenkin opitaan sieltä kotoa jossain määrin. Asian voi myös nähdä siltä kantilta, että ottaa oppia vanhimmistaan, jotta tietää mitä ei kannata tehdä ja näkee, miten homma pitäisi hoitaa.



Sinänsä sinun lienee turha pohtia, uskaltaako hän `antaa itsensä` parisuhteelle: onhan hän parisuhteessa kanssasi ja sen onnistuminen riippuu myös sinusta.

Äänestä

Tuota samaa itsekin hieman mietiskelin, kun tuossa tuli nettideittailtua. Itselläni on ehjä perhetausta takana ja kumma kyllä jotenkin arvasin vastapuolella istuneiden naisten taustan aina oikein. Suppeahko otos, mutta kuitenkin, jotenkin epäluuloisempaa oli suhtautuminen minuun, jos deitti oli avioeroperheestä. Joskus tuo asia tuli selväksi vasta jälkikäteen, joten ei tainnut minusta olla kiinni. Kyllä siinä voi pieni alavire olla.

Äänestä

Varmaan on perääkin siinä ettei uskalla sitoutua kunnolla, kun pelkää menettävänsä kuitenkin toisen ja vielä jos vanhemmat ovat olleet todella riitaisia, kostonhimoisia yms. varmaan jää traumoja..

Itselläni olen kyl huomannut enemmän pelkääväni sitoutumista lähiympäristöni "huonojen" liittojen takia, siis liittojen joissa roikutaan vaikka on huono olla, petetään, ainostaan tapellaan, satutetaan toista tahallaan jne. Ja kaikki kestetään siksi ettei uskalla olla yksin, mukamas rakastetaan niin paljon, lasten takia taloudellisista syistä jne..

EN halua koskaan niin riippuvaiseksi toisesta ihmisestä että voisin itsekunnioituksestani ja
-arvostuksestani luopua toisen vuoksi.

Vaikka olen sitä mieltä et naimisiin menen kerran ja aion tehdä töitä liittoni eteen, mut se kyl tulee vaatimaan tutustumisaikaa ja paljon!!

Mutten voisi kuvitellakaan loukkaavani toista omien pelkojeni tähden muuten kuin ehkä lopettamalla suhteen.. Joku toinen voisi ehkä sitten pitää rinnakaissuhteita varalla, toinen ei luota koskaan. Varmaan tapoja niin monia kuin ihmisiä!

Äänestä

HELVETTIÄ
PELOTTAVAA
MUSTASUKKAISTA
KADETTA
INHOA
VIHAA
IKÄVÄÄ
TUSKAA
JNE...

Äänestä
  • JOSTA EI VÄLTTÄMÄTTÄ VOI PUHUA KENELLEKKÄÄN.

    Äänestä

Mielestäni avioeroperheestä olevilla on monesti realistisempi käsitys suhteista ja parisuhde-elämästä. He ovat nähneet sen, ettei ollenkaan kaikki vain tule toimeen kaikkien kanssa. Kumppani on oikeasti valittava tarkoin ja oltava hyvin itselle sopiva. He ovat myös nähneet virheet mitä vanhempansa tehneet ja osaavat usein ainakin näitä samaisia virheitä yrittää välttää. Realistisempi peruskäsitys elämästä.

Onnellisista perheistä lähtöisin olevat tuntuvat usein olevan melko naiiveja tämän asian kanssa. Heillä on kummallinen perusolettamus että nappaamalla tuolta baarista kenet vain he voivat tämän ihanaisen kanssa viettää onnellisen loppuelämän.. aivan kuten isä ja äitikin. Se että heidän vanhempansa ovat sattuneet löytämään/valitsemaan hyvin elämänkumppaninsa ja osanneet tehdä työtä suhteensa eteen tuo jälkipolville monesti harhaluulon että kuka tahansa kenen kanssa tahansa on tottakai onnellinen aina ja ikuisesti! Elävät hiukan satulinnassa ja haavemaailmassa.

Väittäisin ainakin itse avioerolapsena osaavani arvostaa parisuhdetta enemmän, en pidä hyvää parisuhdetta itsestäänselvyytenä kuten jokamiehen oikeuksia.

Äänestä

"Vai onko taustalla kokoajan pelko tai "tieto" siitä, että ei tämäkään suhde mikään pysyvä ole? Kun ei ole saanut parisuhteen mallia kotona?"

Kyllä eroperheissäkin asiat hoidetaan ihan normaalien kaavojen mukaan, siihen asti kuin hoidetaan.
Ero vaan on siinä, että sitä joutuu jo aikaisessa vaiheessa toteamaan etteivät ne mallit mitään takaa. Kyse ei siis ole mallin puuttumisesta, vaan illuusion murtumisesta, kuten "aito kyyhky" yllä totesi.

Vaikka omien vanhempien suhde ei toiminutkaan, ei se sitä tarkoita etteikö joku suhde voisi toimia, jossakin, joskus.

"Jos ei luota että suhteet kestää, niin varmasti sitä tulee itsekkäämmäksi ja ajattelee vain itseään, omaa etuaan, kun loppuviimeksi tulee kuitenkin yksin olemaan.."

Tuossa ei ole järkeä. Eroperheen lapsi jos joku tietää, mitä itsekkyys teettää.

Äänestä

Omat vanhempani ovat eronneet ollessani ala-asteella, avioliitto oli äitini ensimmäinen ja isäni toinen. Tässä siis taustani:)

Joskus nyt aikuisella iällä äitini kanssa keskustellessani sanoin, etten oikeastaan ajattele avioliittoa ikuisena ja vanhuuteen kestävänä sitoumuksena, vaan naimisiin mahdollisesti mennessäni tekisin sen periaatteella "tätä haluan nyt mutten välttämättä ikuisesti". Kymmenisen vuottakin tuntuu pitkältä ajalta ja hyvältä saavutukselta. Äitini järkyttyi ajatuksistani, että enkö oikeasti ajattele tai haaveile avioliiton kestävän loppuun asti.

Mielestäni olen vain realistinen. En halua suunnitella tulevaisuutta liian pitkälle ja vannoa ikuista rakkautta, koska eihän sitä voi tietää. Siksi luultavasti en naimisiinkaan tule menemään, tai ehkä siinä tapauksessa jos saamme miehen kanssa lapsia. Helpompaa se kai niin on.

Mutta ehkäpä tuolla erolla on ollut ajattelutapaani jotakin vaikutusta. Vaikea sanoa haaveilisinko isoista häistä ynnä muusta jos vanhempani olisivat olleet liitossaan onnellisia, ja olisivat sitä vieläkin.

Oikeastaanhan se on vain luonnollista, että vanhempien ero vaikuttaa lapseen jotenkin näin. Läheisyyden ja parisuhteen pelolla (varsinkin jos ero on ollut vaikea ja riitaisa) tai mielikuvalla, ettei suhteet ikuisesti kestä.

Äänestä

siltä, et vakiintuminen ei oo se ongelma, vaan ongelma on se, että tietää liian hyvin että suhteen voi halutessaan katkaista...

Äänestä
  • ...tulee ettei erolapsella olis parisuhteen mallia. Varmaan aika monilla on malli...eronneet vanhemmat menevät uusiin naimisiin jne.

    Itselläni pahin "taakka" parisuhteissa on se, etten osaa arvioida mitä kaikkea itsestä ja kumppanista pitää löytyä onnistuneen LIITON kannalta. Minkälainen on onnistunut avioliitto?

    Koti ja sisarussuhteet on muidostunu tosi tarkeiksi eron jälkeen. Ja suhde vanhempiin kumpaanki. Mutta tosiaan tuosta toimivasta avioliitosta ja sen edellytyksistä ei oo oikein tietoa. (Jos vanhempien uudetkaan liitot ei oo ollu toimivia).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


parisuhteessa kirjoitti:

Mitä mieltä olette ajatuksesta että eroperheen lasten olisi vaikempaa olla parisuhteessa aikuisella iällä?

Oman kumppanini vanhemmat erosivat hänen olessa ihan pieni. Asui toisen vanhempansa kanssa koko nuoruutensa, toista vanhempaa tapasi hyvin epäsäännöllisesti.

Kumppanini on kyllä seurustellut aikaisemminkin, mutta vähän on sellainen tunne, että uskaltaako hän todella antaa itsensä parisuhteelle?

Tuntuuko teistä, joiden vanhemmat ovat eronneet kun olitte pieniä, että on vaikea uskoa parisuhteen pysyvyyteen. Onko vaikea antaa itsensä täysin suhteelle ja avautua toiselle ihmiselle, olla uskollinen ja luottaa toiseen? Vai onko taustalla kokoajan pelko tai "tieto" siitä, että ei tämäkään suhde mikään pysyvä ole? Kun ei ole saanut parisuhteen mallia kotona?

Vai osaako parisuhdetta arvostaa vielä enemmän?

Itse pelkään tuota ensimmäistä vaihtoehtoa... Tavallaanhan se on ihan loogista kyllä... Jos ei luota että suhteet kestää, niin varmasti sitä tulee itsekkäämmäksi ja ajattelee vain itseään, omaa etuaan, kun loppuviimeksi tulee kuitenkin yksin olemaan..

Tai sitten hankkii sivusuhteita parisuhteen rinnalle, tavallaan petaamaan sitä tulevaa "yksinjäämistä"? Eli ei koskaan todella anna mahdollisuutta pysyvälle parisuhteelle itsekään.

Miten on, onkohan tuossa jotain perää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu