Banaani?

Banaani on minusta hyvä välipala, siitä ei saa yhtä paljon kaloreita kun esim. leivästä päällisineen ja banaani täyttäälin ihan hyvin. Olen kuitenkin saanut siitä huonoja kommentteja, joten kysynki tieltä, onko BANAANI huono vaihtoehto päivittäiseksi välipalaksi?
5999
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

No ei, kyllä se on välipala siitä paremmasta päästä.
Pitää ainakin mulla nälkää siihen saakka, että ehtii kotiin laittamaan terveellisen aterian.
Painonvartijoissa banaanista menee 2 pistettä siinä missä esim. omenasta 1. Leipä päällisineen on tosin kelpo välipala sekin, kun päälle ei mätä kauheasti rasvaista tavaraa.

Äänestä

Tosin hedelmäksi aika glukoosipitoinen. Onhan se kooltaan myös aika iso hedelmä, joten kyllä siinä sitä energiaa on.

Erityisen hyvin se sopii verensokerin tasoittajaksi ennen urheilusuoritusta, mutta kyllä se laihduttajan välipalaksi sopii.

Tietty leivän päällä voi sitten olla vaikka tonnikalaa proteiinilähteenä, sitä kun ei banaanissa ole, joten ei sitä oikein voi siinä mielessä verrata voileipään.

Äänestä

no ei leivässä ole enempää kaloreita kun banaanissakaan, ainakaan mun leivässä. yhdessä ruisiivussa on n.60 kcal. laita päälle joko 5 % polaria, (suosittelen tuota koska se on todella rasvaton ja maistuu vielä joltakin koska on vahvempaa juustoa kun esim edam) tai sitten 17 % edamia joka sekin kevyttä. sitten vihanneksia (kurkkua, tomaattia, salaattia,paprikaa) ei tuosta ainakaan yli sataa kaloria kerry !

ja leipä täyttää minut paremmin kun banaani, joten suosittelen sitä laihduttajalle enemmän:)

Äänestä
  • yleensä hedelmiä,leipää tai ihan tavallisia maissihiutaleita välipalksi.Joskus syön porkkanaa ja jotain jyväshyvän pippareita ja juon mehua.mut oonkin vasta 11...

    Äänestä

Banaani ei ole huono vaihtoehto. Hedelmistä yleensä ehkä sieltä kaloripitoisemmasta päästä, eikä sisällä muistaakseni juurikaan kuitua, mutta AINAHAN löytyy joku parempi vaihtoehto, johon verrata!

Laihduttaessa pitää muistaa ruokkia myös psyykkistä nälkää. Minusta raejuusto tai ruisleipä (sama kcal-määrän edestä kuin banaani) pitää nälkää paremmin poissa, mutta se ei ole ratkaisevaa. Jos syöt mieluummin banaanin kuin leivän, voi olla, että korviesi väli ei kaipaa heti lisää syötävää. Mieluinen syötävä pitää psyykkisesti kylläisenä pidempään kuin joku vähemmän mieluinen.

Eli syö banaania. Ja nauti! Jos haluat tehdä joskus tukevamman välipalan (esim. erityisen kevyen lounaan kaveriksi), mainostan omaa herkkuani: 1 prk maitorahkaa (0,3% rasvaa), hermestas-jauhetta oman maun mukaan ja 1 banaani viipaleina. Puolikaskin annos tietysti riittää, jos et ole yhtä ahne kuin mie =) Proteiinia, kalsiumia ja lääke makeanhimoon. Nam!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


banskupää kirjoitti:

Banaani on minusta hyvä välipala, siitä ei saa yhtä paljon kaloreita kun esim. leivästä päällisineen ja banaani täyttäälin ihan hyvin. Olen kuitenkin saanut siitä huonoja kommentteja, joten kysynki tieltä, onko BANAANI huono vaihtoehto päivittäiseksi välipalaksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu