Aikasemmin päivällä kävin katsomassa naisten ilmotuksia Suomi24 treffipalvelusta, Deitti.netissä ja muutamassa ulkomaisella seuranhakusivustossa. Syyn tälle retkelleni naisten ihmellisessä maailmassa on: Olen naisena ihan tosiaan ihmetellyt suuresti miksi suomalaisten miehet täällä valittavat suomalaisten naisten rumuudesta esimerkiksi venäläiseenn naiseen verrattuna koska itse en tällaista ilmiötä ole missään päin maailmaa nähnyt. Venäjällä venäläissyntyisenä lähes kymmenenvuoden elämästäni asuneena ei minun mielestäni naiset kovinkaan paljoa kummallisempia Venäjällä ole.
Mutta yhden aika suureman eron olen huomannut erään tietyn ikäluokan naisissa. Suunnilleen 25-35- vuotiaat naiset Suomessa ovat tosi vanhan näköistä! Hiukset ei ole laitettu eikä meikkiä. Ehkä pahan kirjottajat täällä edustavat samaa sukupolvia ja siksi näkevät naiset niin?
Muualla euroopassa ei yleensä näytetä jo vanhalta kovin nuorina. Mutta Suomessa vanhemmat naiset yleensä ovat nuorekkaat koska saavat hyvää terveydenhoitoa. Vanhana ehkä on sitten onnen päivät heidän miehilleen;-)!
Kaunista syskyä kaikille!
Mutta yhden aika suureman eron olen huomannut erään tietyn ikäluokan naisissa. Suunnilleen 25-35- vuotiaat naiset Suomessa ovat tosi vanhan näköistä! Hiukset ei ole laitettu eikä meikkiä. Ehkä pahan kirjottajat täällä edustavat samaa sukupolvia ja siksi näkevät naiset niin?
Muualla euroopassa ei yleensä näytetä jo vanhalta kovin nuorina. Mutta Suomessa vanhemmat naiset yleensä ovat nuorekkaat koska saavat hyvää terveydenhoitoa. Vanhana ehkä on sitten onnen päivät heidän miehilleen;-)!
Kaunista syskyä kaikille!
Vastaukset 22
Vanhimmat
Kiitos sinulle tuosta rehellisestä mietiskelystäsi. Se on varmaan totta, että nuoret suomalaiset naiset eivät meikkaa samaan tapaan kuin jotkut pietarittaret. Voi olla, että se kuvissa sitten näyttää "vanhemmalta". Suomi on pohjiltaan luterilainen maa, Venäjä on ortodoksinen. Luterilaisuuteen kuuluu sellainen piirre, että liikaa koristautumista pidetään vähän, kumminkin pahana. Siitä ehkä juontuu sellainen "luonnollisuuden" korostaminen ja arvostaminen. Ehkä ruotsalaisissa on samaa ajattelua. Ymmärrän sen, että olemme muiden mielestä siinä mielessä hieman omituisia.
Uskon tuonkin, että suomalainen nainen voi näyttää kauemmin nuorekkaalta kuin venäläinen siskonsa, koska elämä on täällä sen verran helpompaa ja terveyteen osataan ja voidaan satsata enemmän. Muistan lapsena kuinka katsoin ruotsalaisia naisia niin (olen länsirannalta): vanhemmatkin naiset näyttivät "nuorilta". Elintasoerostahan se johtuu.
Kaikkea hyvää sinulle, toivottavasti olet saanut Suomessa aitoja ystäviä.
Jos puhutaan nuorekkuudesta, niin meikkauksella voi kuvissa saada paremman tuloksen. Mutta jos puhutaan todellisesta nuorekkuudesta, niin mielestäni se koostuu sopusuhtaisesta kehosta, hyvästä ihosta ja esille tulevasta innostuksesta. Eli hyvä ruokavalio, liikunta, riittävä yöuni, tupakoimattomuus jne.. vaikuttavat asiaan. Ja vaikka joku nyt älähtäisikin niin Suomessa akateemiset naiset ovat pääsääntöisesti nuorekkaampia kuin muut ikätoverit. Ja sekoittuuko tähän käsitteet nuorekkuus ja edustavuus? Pukeutumisella ja meikkauksella voi vaikuttaa näihin. Suomalaisten miesten on kuitenkin turha valittaa suomalaisten naisten tasosta, kun katsoo heidän profiilejaan. Ja tämä on syy, miksi en ole deittipalstoilla.. Omalta kohdalta pidän huolta itsestäni.
"Suomalaisten miesten on kuitenkin turha valittaa suomalaisten naisten tasosta, kun katsoo heidän profiilejaan."
hehehehehheh....kiitos tuosta kommentista.
Suomalaiset naiset on vähän liiankin kauniita ja hyvännäköisiä,ja kaiken kruunaa se et ne perkeleet vielä tietävät sen ja oman arvonsa itekkin :-( Kyllä ainakin mä elelisin mielummin siinä tilanteessa et ois paljon sellaisia naisia joihin ois jtn. oikeita saumoja jos vertaa tähän nykyiseen tilanteeseen missä siitä kauneudesta ei oo juuri muuta kuin silmäniloa.
Kauneus muodostuu monesta asiasta mm. ulkoisesta ja sisäisestä kauneudesta. Lisäksi kauneuteen vaikuttaa käyttäytyminen muita ihmisiä kohtaan ja oma käyttäytyminen.
Kauneudessa Suomessa monet häviävät mm. itänaapurin kanssa sisarilleen. Seikkaan saattaa vaikuttaa elintaso ja tasa-arvostuminen. Josta seurauksena on mm.lihavuus ja ylipäätään välinpitämättömyys itsensä hoitamiseen. V* sanaa viljellään jatkuvasti. Alkoholin käyttö on riistäytynyt monelta täysin käsistä. Irtosuhteita keräillään kuin jotain keräilysarjaa. Kuljetaan ryysyissä. Kuseskellaan julkisesti. Kaikki on vain "omaa asiaa". jne. jne. Vastaavaa toimintaa en ole nähnyt mm. itänaapurissamme.
Ei uskoisi että elämme Suomessakin 2000-lukua.
Heh... Hyvin kirjoitettu ja monta osuvaakin asiaa. Ennenkaikkea itsekin kiinnitän tuohon käyttäytymiseen erityisen suurta huomiota. Kyllä rumempikin nainen menee jos sen sydän on kultaa ja osaa elää ja olla asiallisesti enempiä riekkumatta ja ilkeilemättä.
Nyt kaikki naiset analysoimaan omaa käytöstään. Tiedän, että teissä on hurjasti hyvää :-)
turhaa tohinaa toi kauneusvertailu.
Olen nähnyt kauniita naisia kaikissa maissa joissa olen käynyt
Olen nähnyt rumia naisia kaikissa maissa joissa olen käynyt
Olen nähnyt komeita ja rumia miehiä samalla tavalla
Eiköhän se oo niin että ihminen on joko miellyttävä ulkoisesti tai sitten vähemmän viehättävä...katsojasta riippuen.
Varmaa on kuitenkin se, että kaikennäköisiä ihmisiä, erilaisia, löytyy kaikkialta.
Kyllä minä jakaisin elämäni mielummin vähän rumemman mutta kultaisen ja käytöksen omaavan ilopillerin kanssa kuin nirppanokkaisen ja vittuilevan kaunottaren. Jälkimmäisiä voin käyttää illalla hyväkseni :-)
Rakkaudella kaikille, Jyystäjä
sitten se, että kauniita naisia saa-kohdella-miten-sattuu=käyttää hyväksi.
Kannattais katsoa jyystäjän peiliin. Millä oikeudella käytät hyväksi ketään?
Rumia ajatuksia sulla. Oletko myös päältä päin ruma?
Jotain helvetinmoista ristiriitaa tässä Jyystäjän lässytyksessä on.
Kyse ei kait ole niin rumuudesta kuin vain siitä, ettei nykynainen viitsi tehdä ulkonäköänsä miestä miellyttäväksi. No sitten ei miellytä, niin. Itänaapurien kuvia löytyy vaikka täältä: http://bride.ru . Eron nyt huomaa kuka tahansa, jolla silmät on päässä. Tuon näköiset naiset olisivat Suomessa varattuja jo ennen syntymäänsä.
"Tuon näköiset naiset olisivat Suomessa varattuja jo ennen syntymäänsä."
En tiedä tiesitkö tämän jo, mutta ainakin Suomessa naisilla on oma, vapaa tahto. Pariutuminen ei ole välttämättä siitä omasta ulkonäöstä kiinni.
> Itänaapurien kuvia löytyy vaikka täältä: http://bride.ru
Miksi venäläiset naiset ovat kauniita? Koska sivujen ylläpitäjät valikoivat naisista sivuilleen vain kauneimmat. Vain kauniiden naisten kuvilla saa maksavia amerikkalaisia ja eurooppalaisia miehiä liittymään jäseniksi, esim:
http://www.elenasmodels.com/search.html
Aika laaja käsite, ottaen huomioon, että Euroopassa on aika paljon erilaisia kulttuureja ja erittäin laaja geneettisen perimän kirjo.
En sanoisi edes, että suomalainen nainen käyttää vähemmän meikkiä kuin keskivertoeurooppalainen, mutta väitän kyllä, että suomalainen naiskauneus vaatii enemmän ehostamista ja hoitamista kuin esim. välimerellinen.
Itse asiassa olisin taipuvainen ajattelemaan, että meillä näytetään maailman mittakaavassa aika nuorelta. Meidän suhteellisen avomielinen ja tasa-arvoinen kulttuurimme hyväksyy sen, että 3-kymppinen perheenäiti kulkee reisitaskuhousuissa ja huppareissa, saparot päässä. Jos haluaa. Ja näin ei ole suinkaan kaikkialla. Lisäksi meillä pohjolassa mennään myöhemmin naimisiin kuin esim. Espanjassa (tai vaikka Venäjällä, veikkaisin) ja näin nuoruus voi ja saa jatkua reilusti yli kolmekymppiseksi.
Ymmärrän kyllä näitä mainitsemiasi mieskirjoittajia sikäli, että kyllä, joo, joskus - ja ehkä useinkin, en tiedä - nainen naimisiin mentyään ja lapsia saatuaan ns. repsahtaa ja rupsahtaa. Mutta samaa tapahtuu myös miehille.
Toisaalta suomalainen ihminen on käytännönläheinen. Suomalainen käyttää rahansa ensisijaisesti asumisen ja elämisen mukavuuteen ja ulkonäkö tulee rahallisista panostuksista puhuessa paljon näiden ja muiden (kuten terveydenhoito) jälkeen. Ja tämä on mielestäni ihan tervettä. Suomalaisia parjataa kun emme käytä niin paljon rahaa vaatteisiin, kosmetiikkaan ja kauneudenhoitoon kuin muut eurooppalaiset, mutta monesti unohdetaan se kääntöpuoli, jossa asutaan ahtaasti ja epämukavasti, syödään huonosti ja tingitään terveydestä, ja kaikki tämä vain siksi, että näytettäisiin hyvältä ulospäin. Tällaista tapahtuu paljon esimerkiksi Virossa.
Enkä ala sanoa mikä on paras tapa, nämä ovat kulttuurisia eroja ja niin kauan kuin kaikille löytyy puoliso ja elellään suht. tyytyväisinä niin kaikki on hyvin. :)
Kaunista syksyä Sinullekin!
Kaikille ei löydy puolisoa!
Kohta alkaa olla ton naimisiin menojenkin kanssa olemaan niin ja näin. Perheitä ei enää jatkossa muodostu yhtäpaljon kuin ennen. "Sinkkujen" (vanhojenpoikien ja vanhojenpiikojen) sankka joukko tulee kasvamaan.
Se on hinta mikä tästä "lystistä" maksetaan.
Toivottavasti et tuolla kommentilla tarkoittanut sitä, mitä luulen.
Sinkkuuteen on myös paljon muita syitä kuin suomalaisten naisten rumuus. Isompia sellaisia.
Tai ehkä tämäkin on minun omaa harhakuvitelmaani, mutta tykkään ajatella, että olen naimaton ja lapseton ihan muista syistä kuin oman sietämättömän rumuuteni tähden... ;)
Monta miljoonaa ihmistä Venäjälla ja vielä enempi Euroopassa. Jos suhteellisesti ajatellaan, Suomessa ihan yhtä paljon ellei enemmänkin kauniita naisia kuin näitä ulkomaalaisia tummia. Eikä makuasia, pitääkö vaaleistavai tummista vai pitkäraajaisista.
Kyllä suomalaiset ovat kauniita. Sellainen vierasperäisyys viehättää ja näyttää kauniilta.(mikä lie biologinen risteytymiseen liittyvä geeniperimän rikastuttaminen!)
Olen samaamieltä NoJust, pohjoismaalaiset vaaleatnaiset ovat kauniita muunmaalaisten mielestä. Amerikkalaisten, eurooppalaisten ja aasialaisten mielestä. Enkä tarkoita pelkästään vaaleitahiuksia. Yleensä pohjoismaisilla vaalea iho ja hyvin monella 'vaaleat' silmät(sininen).
Vitsinä on myös keskieurooppalainen tuttavani jo vuosikymmenet sitten sanonut: "Suomalaiset näyttävät IKÄISTÄÄN NUOREMMILTA. Niinpä. Jääkaapissa liha säilyy tuoreena pitempään."
Sen että netissä treffipalstoilla seuraa hakevat ainoastaan ne surkeammat tapaukset, jotka vapailla markkinoilla ovat jääneet ilman.
Kiitos kauheesti kaikesta kirjoittamisesta!
Tuli tässä mieleen kun kirjoititte lähinnä tästä Suomalaisen naisen rumuudesta. En minä sitä tarkoittanut ollenkan!Kerroin mitä huomasin noilla palstoilla että just siinä samassa ikäpolvessa naiset on vanhemman näköisinä kuvissaan kun eivät meikkaa tai laita heidän hiuksia. Minusta se ei ole Suomessa ollenkaan sellainen paha asia!Venäjällä naiset kaupunkeissa käyttävät paljon rahaa tähän ja klubissa käyntiin. Se on kaupunkin kultuuria mutta eivät maaseudulla(?)naiset tee näin ja siellä ei arvosteta meikkaamista. Sellainen nainen on huono työssä. Varmasti suomessa saman asian vuoksi mä luulesin(Miehestä en osaa sanoa mitään kun mies ei koskaan voi piilotaa ikänsä meikillä;))?Ja sitten kun nainen on yli 40 vuotta vanha myös kaupunkissa ei pitä olla kaunis enää.Tällä tavalla Venäjällä.
Suomessa on kovasti ystävälliset ja kauniita naisia. Ehkä saman maan kansalaiset katsoo erilaisella tavalla toistaan?
Toivon että ymmärrätte nää mielipiteenkirjoitukset on Suomeksi kovin vaikeita:).
Kannattaa käydä Pietarissa katsomassa ja verrata siellä ikäluokasta riippumatta naisia esim. Helsinkiläisiin. Ero on kuin yöllä ja päivällä. Pietarilaisten eduksi 6-0. Mistä sitten johtuneekaan.
Näitä tusina blondeja siiderihuuruissaan täällä Suomessa tuntuu riittävän joka baariin ja puistoon ryyppäämään ja kuseksimaan puistoihin etelästä pohjoiseen. Sitten napapaidoissa tursutaan läskeineen ja ollaan niin naista olevinaan. Hyi.
vai 6-0??
katseesi on valikoiva ja sulla on lievää suurempi ennakkoasenne.
Näin kyllä kovastikin kauniita naisia siellä käydessäni; tänään Helsingissä näin myöskin!
Sanoisin että tilanne on 6-6 suomalaisen naisen eduksi....kotikenttäetu nääs...:))
Mutta eittämätön totuus on että yhtä paljon täällä kuin sielläkin näkee hyvännäköisiä naisia. Taitaa olla niin että katselet niitä naisia pullonpohjan läpi; silloin kieltämättä kuka tahansa näyttää kauniilta!
Kyllä suomalaiset naiset pärjää kansainvälisessä vertailussa ihan hyvin. Useimmat on nättejä ja kauniitakin löytyy. Tyyli vaan on monella liian piikatyttömäinen ja persoonaton. Ja 30-40 v ikäluokassa liian moni nainen jo luovuttaa.
Meikkausta ja laittamista vois esiintyä enemmän kuten sanoit. Vähemmän duunia ja enemmän Joie de Vivreä...ja ne kilot, ne kilot...koettakaa pinnistää sisaret...