mistä

160 cm, 66kg, ikä 39v. Tilanne on seuraavanalainen: en ole varsinaisesti laihduittamassa, vaan keventämässä oloa noin yleensä. Kesällä tuli 5 lisäkiloa. Nyt olen muutaman viikon ajan syönyt pääasiassa hedelmiä, marjoja, kasviksia, näkkäriä, juon päivittäin pari litraa vettä ja ½ litran "kehonpuhdistaja" annoksen. Liikun aika paljon kohtalaisen kuluttavaa liikuntaa. Ainut kaloripommi on viikonloppuna nautittu olut / viini, muuten päiväkalorit jää tuonne 1200-1400 kaloriin. No niin, siis ihmettelyni aiheena on nyt valtava turvotus vatsan alueella. Siis todellakin ylä- ja alavatsalla. Vatsa toimii oikeastaan paremmin, kuin aikoihin. Vatsaan tuntuu mahtuvan hyvin vähän mitään ja paisuminen on hurjaa. Aamulla on vähän helpottanut, mutta vain vähän. Paino on paremminkin nousemaan päin. Jos jollakin on kokemusta vastaavasta, kuulisin mielelläni, mikä selvisi syyksi ja selvisikö syy. Olen aiemmin sietänyt kaikkea mahdollista, ilman mitään vatsan reagointia, myös isoja kasvismääriä. Paisuminen vaikeuttaa jopa hengitystä välillä kovastikin.
2380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Syöt hedelmiä, kasviksia, näkkäriä..
missä on proteiini ruokavaliosta? Sekoitappa hedelmiä vaikka raejuustoon tai rahkaan.
Liika hiilari laittaa itselläni ainakin kropan turpeeseen, joten suosin enemmän proteiinia. Lisäksi ilman protskuja, kroppa polttaa lihaksia energiakseen ja kiinteytyminen vain vaikeutuu.
Itse syön päivittäin 90g proteiinia, 150-200g hiilareita ja noin 50g rasvaa.. ja lisäksi kuituja noin 30g. näillä eväillä vatsa toimii kuin unelma, eikä turvotusta enää ole.

Äänestä
  • unohdin tuossa aikaisemmin mainita, että tietysti, jos olet nyt yhtäkkiä taas aloittanut suuren kasvisten syönnin, niin kroppa saa yhtäkkiä enemmän kuituja ja kuiduthan laittaa mahan toimimaan. Itse olin muutaman kuukauden ajan poissa korkeakuituisesta ruokavaliosta ja nyt taas olen siinä takaisin. Alussa meni pari viikkoa taas totutellessa, vatsa toimi, mutta oli kova kuin kivi ja muodoltaan pallo, nyt (1kk mennyt) ollaan taas sovussa keskenämme. Eli, mikäli olet vasta alussa, niin anna vatsan vielä totutella, mutta jos jo aikaa mennyt, niin mieti saatko vähän liikaa kuituja kasviksista ja tasapainota hiilarien määrää proteiinilla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


turvotus? kirjoitti:

160 cm, 66kg, ikä 39v. Tilanne on seuraavanalainen: en ole varsinaisesti laihduittamassa, vaan keventämässä oloa noin yleensä. Kesällä tuli 5 lisäkiloa. Nyt olen muutaman viikon ajan syönyt pääasiassa hedelmiä, marjoja, kasviksia, näkkäriä, juon päivittäin pari litraa vettä ja ½ litran "kehonpuhdistaja" annoksen. Liikun aika paljon kohtalaisen kuluttavaa liikuntaa. Ainut kaloripommi on viikonloppuna nautittu olut / viini, muuten päiväkalorit jää tuonne 1200-1400 kaloriin. No niin, siis ihmettelyni aiheena on nyt valtava turvotus vatsan alueella. Siis todellakin ylä- ja alavatsalla. Vatsa toimii oikeastaan paremmin, kuin aikoihin. Vatsaan tuntuu mahtuvan hyvin vähän mitään ja paisuminen on hurjaa. Aamulla on vähän helpottanut, mutta vain vähän. Paino on paremminkin nousemaan päin. Jos jollakin on kokemusta vastaavasta, kuulisin mielelläni, mikä selvisi syyksi ja selvisikö syy. Olen aiemmin sietänyt kaikkea mahdollista, ilman mitään vatsan reagointia, myös isoja kasvismääriä. Paisuminen vaikeuttaa jopa hengitystä välillä kovastikin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu