Abortista

Miehet, onko mielestänne naisella oikeus viime kädessä päättää abortin teosta, kumpaan suuntaan vain? Miten reagoisitte jos nainen päätyy eri ratkaisuun kun itse olisitte päätyneet?

Ihan mielenkiinnosta vain aloin ajatella asiaa, siis raskautta ja lapsien syntymää muutenkin, kun luin tuolta aikaisempaa ketjua aiheesta kertoako miehelle abortista... Ja miehen oikeuksista lapseen, sekä toisaalta naisen oikeuksista omaan vartaloonsa.

Kun nainen kerta kantaa osana ruumistaan lasta ja synnyttää sen, onko naisella suurempi oikeus lapseen kuin miehellä?

Mitä mieltä olette?
161457
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Naisella ei mielestäni ole lapseen sen suurempaa päätäntävaltaa kuin miehelläkään. Alkio on kuitenkin eri juttu. Olet siinä oikeassa, että nainenhan sen raskauden käy läpi. Lisäksi on niin, että tässä asiassa on vaikea löytää mitään kompromissia. Aborttia ei voi tehdä puoliksi. Se joko tehdään tai sitä ei tehdä. Sen vuoksi lopullisen päätäntävallan on pakko olla naisella.

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisi naiselta oikein tehdä abortti kuulematta lapsen isää.

Äänestä
  • Minä sanoisin, että nainen päättää kehostaan, mutta lapsensaannista päättävät lapsen vanhemmat.

    On ehdottoman epäreilua naiselta tehdä päätöksiä yhteisen lapsen, tai sanotaan nyt alkion, suhteen. Mutta ei miehelläkään ole oikeuttaa päättää mitä nainen omalle keholleen tekee.

    Onneksi ei ole tarvinnut näitä miettiä kuin teoreettisella tasolla, joten loppupäätelmän voi jättää auki.

    Äänestä

  • NoJust kirjoitti:

    Minä sanoisin, että nainen päättää kehostaan, mutta lapsensaannista päättävät lapsen vanhemmat.

    Tottahan tuo on, ja onneksi minunkaan ei ole asiaa tarvinnut käytännön tasolla pohtia.

    Mietityttää vain, että jos nainen on vakaasti päättänyt tehdä vaikkapa tuon abortin, ei miehen mielipiteellä käytännössä ole väliä. Ilmeisesti vain on tärkeää, että hän sen saa ilmaista, mutta se siitä.

    Äänestä

  • NoJust kirjoitti:

    Minä sanoisin, että nainen päättää kehostaan, mutta lapsensaannista päättävät lapsen vanhemmat.

    On ehdottoman epäreilua naiselta tehdä päätöksiä yhteisen lapsen, tai sanotaan nyt alkion, suhteen. Mutta ei miehelläkään ole oikeuttaa päättää mitä nainen omalle keholleen tekee.

    Onneksi ei ole tarvinnut näitä miettiä kuin teoreettisella tasolla, joten loppupäätelmän voi jättää auki.

    "On ehdottoman epäreilua naiselta tehdä päätöksiä yhteisen lapsen, tai sanotaan nyt alkion, suhteen."

    Onko tilanne sitten reilumpi, jos mies tekee päätökset vastoin naisen tahtoa? Koska abortti on binäärinen, se joko tehdään kokonaan tai ei tehdä ollenkaan, siinä ei voi tehdä kompromissia. Jos pariskunta on abortista eri mieltä, lopullinen päätös on jommankumman mielipidettä vastaan. Näin se vaan on, olipa se reilua tai ei.

    Nainen kuitenkin sitoutuu lapseen fyysisesti raskausaikana, joten siksi minusta on reilumpaa, että naisella on lopullinen päätäntävalta. Toisaalta pitäisi olla niin, että jos mies ei missään nimessä halua lasta, miehellä ei pitäisi olla lapseen mitään velvollisuuksiakaan (esim. irtosuhteen seurauksena syntyvään lapseen). Koska nainen tekee itsenäisen päätöksen, pitäisi hänen kantaa myös päätöksestä seuraava vastuu.

    Äänestä

  • Charles kirjoitti:

    Minähän jätin päätöksen avonaiseksi näiden ristiriitojen takia.
    Tottakai nainen tekee aina sen viimeisen päätöksen, siis käytännössä.

    Kuten sanottua, onneksi ei ole omalle kohdalle tilannetta sattunut.

    Äänestä

"onko mielestänne naisella oikeus viime kädessä päättää abortin teosta"

Mietipä esimerkiksi tilannetta, jossa ehkäisy pettää yhden yön suhteessa ja nainen tulee raskaaksi. Jos kumppanit eivät ole samanmielisiä (abortoidaan/ei abortoida), vaihtoehtoja on kaksi.

a) Mies haluaisi pitää lapsen, mutta nainen tekee abortin. Millaisia ovat miehen oikeudet?

b) Mies ei halua lasta, mutta nainen haluaa. Mies joutuu todennäköisesti ottamaan osaa lapsen elatukseen, vaikka ei tahtoisi. Millaisia ovat miehen oikeudet?

Lopullinen päätösvalta on aina naisella ja seksiä harrastaessaan mies ottaa aina myös taloudellisen riskin, jos ei halua lasta.

Vaikeissa tilanteissa paljon riippuu naisen moraalista. Nykyäänhän naisella on oikeus melkein mihin tahansa, mutta miehen tunteetkin kenties pitäisi huomioida.

Äänestä
  • noinhan se on,hallittua riskiä kaaoksen keskellä ja eipä meillä miehillä oo vahingon sattuessa paljon sanomista siihen mitä sit lopulta tehdään :-( Onneks ei oo yleensä flaksista tietoakaan,se se vasta on helppo,varma ja ennenkaikkea toimiva ehkäisymenetelmä tällaiselle kortsu-fobikolle :-)

    Äänestä

  • jo noihin faktoihin vedoten, voisin väittää ettei huorissa käynti ole tyhmää ja säälittävää. vaan käytännön järjellä ajateltuna suht taloudellista ja järkevää. kun funtsii minkälaiseen kuseen sitä mies joutuu, kun kumi puhkeaa.

    Äänestä

  • UPDATE_7018511 kirjoitti:

    noinhan se on,hallittua riskiä kaaoksen keskellä ja eipä meillä miehillä oo vahingon sattuessa paljon sanomista siihen mitä sit lopulta tehdään :-( Onneks ei oo yleensä flaksista tietoakaan,se se vasta on helppo,varma ja ennenkaikkea toimiva ehkäisymenetelmä tällaiselle kortsu-fobikolle :-)

    Kannatko sinä papillooma-virusta, joka on oireeton miehellä, mutta voi aiheuttaa naiselle kohdunkaulan syöpää? Ei ihmekään että 8/10 naisista saa tartunnan elämänsä aikana.. Ja kantaa virusta loppuikänsä!
    Kortsut kunniaan!

    Äänestä

  • Kyllähän tosiasia on se, että lasten saannista sivistysvaltiossa päättävät loppupeleissä naiset. Ja minun puolesta niin saa ollakin. Pitäis vain olla sellaisia yksityisten pitämiä ja suhteellisen edullisia spermapankkeja reilusti täällä Suomessakin. Saisivat yksinelävät naiset ja lesboparitkin helpommin niitä mukuloita, jos kerran niitä haluavat.

    Ja tuosta taloudellisesta riskistä johtuen, minkä mies ottaa yhdyntää harrastaessaan, käytän aina kumia! Säännöstä ei ole poikkeusta. Niin humalassa/kiimassa/rakastunut en ole koskaan ollut enkä tule ikinä olemaankaan. Jos ei ole kumia, niin sitten ei harrasteta. Yksinkertaista.

    Itse olen siis kolmekymppinen mies, enkä ole yhtään jälkeläistä siittänyt, enkä aio ikinä siittääkään (jos se vaan on minun hallinnassa). Tämänkin vuoksi on hyvä, että naiset päättää niistä kersoista. Sillä jos suomalaisten lapsentekohalukkuus olisi kaltaisteni miesten tasolla, noin keskimäärin, niin kuolisimme sukupuuttoon muutaman sukupolven kuluessa.

    Äänestä

  • "a) Mies haluaisi pitää lapsen, mutta nainen tekee abortin. Millaisia ovat miehen oikeudet?"

    Niinpä. Sehän tässä mietityttääkin. Mutta toisinpäinhän asia olisi paljon pahempi, mies ei sentään joudu kantamaan lasta sisällään yhdeksää kuukautta ja sitten tuskaisesti synnyttämään. Siinä mielessä luonto onkin tehnyt miehestä ja naisesta jollain tapaa epätasa-arvoisia, tuon erilaisuuden takia. Eri asia sitten kumpi on huonommassa asemassa. Se on näkemyskysymys.

    Oma mieheni on sanonut olevansa kateellinen naisille kun he saavat niin ainutlaatuisella tavalla luoda elämää ja kokea yhteenkuuluvuutta lapsen kanssa eri lailla kuin miehet. Itse taas vaihtaisin paikkoja hänen kanssaan mielelläni, synnyttäköön jos tahtoo. Parasta ehkäisyvalistusta itselleni ainakin oli yläasteen biologian tunnilla näytetty synnytysvideo..:)

    Äänestä

  • Aikuinen ihminen tietää kyllä, mitä kaikkea suojaamattomasta yhdynnästä voi seurata. Raskaus on yksi näistä seurauksista.

    Äänestä

On naisen oma asia, mitä ruumiillaan tekee, kunhan on tarpeeksi kypsä kantamaan vastuun. Miehellä ei ole päätäntävaltaa naisen oman tahdon ylitse eikä oikeutta vaatia naista oman tahdon vastaiseen päätökseen.

Äänestä

naisella on oikeus mielipiteeseen, mutta lopullisen päätöksen tekee mies.

Äänestä

Vastaan nyt, vaikka naisilta ei varsinaisesti kysyttykään.

Itse ainakin ilmoitin suoraan miehelleni heti suhteen alkumetreillä että minähän en sitten mitään kakaroita ala hankkimaan. Annoin siis miehelle mahdollisuuden lähteä kälppimään tuhlaamatta aikaansa, jos suvunjatkaminen häntä mahdollisesti kiinnostaa. Näin helppoa, hän tietää kantani, eikä ala vinkumaan jos pillerit pettää ja teen abortin.

Äänestä

"Miehet, onko mielestänne naisella oikeus viime kädessä päättää abortin teosta, kumpaan suuntaan vain?"
- Kyllä, ehdottomasti.

"Miten reagoisitte jos nainen päätyy eri ratkaisuun kun itse olisitte päätyneet?"
- Tapauskohtaista. Riippuisi hyvin paljon siitä onko kyseessä yhden yön suhde, tuore parisuhde vai pitkä parisuhde sekä siitä mikä on parisuhteen tila ja elämäntilanne sillä hetkellä.

"Kun nainen kerta kantaa osana ruumistaan lasta ja synnyttää sen, onko naisella suurempi oikeus lapseen kuin miehellä?"
- Kyllä ja ei. Olemassa olevaan (lue. jo syntyneeseen) lapseen pitäisi kummallakin yhtäläiset oukeidet ja velvollisuudet.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

-N83- kirjoitti:

Miehet, onko mielestänne naisella oikeus viime kädessä päättää abortin teosta, kumpaan suuntaan vain? Miten reagoisitte jos nainen päätyy eri ratkaisuun kun itse olisitte päätyneet?

Ihan mielenkiinnosta vain aloin ajatella asiaa, siis raskautta ja lapsien syntymää muutenkin, kun luin tuolta aikaisempaa ketjua aiheesta kertoako miehelle abortista... Ja miehen oikeuksista lapseen, sekä toisaalta naisen oikeuksista omaan vartaloonsa.

Kun nainen kerta kantaa osana ruumistaan lasta ja synnyttää sen, onko naisella suurempi oikeus lapseen kuin miehellä?

Mitä mieltä olette?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu