olen laittanut asuntohakemukset kertomatta miehelleni. avaan tilin johon säästän rahaa tulevaisuutta varten.
teen kaiken salaa siksi etten kestäisi tulevaa riitaa ja jatkuvaa huutoa ja vittuilua jos hän tietäisi asiasta. marttyyrinä hän on aina viaton, minulle vaan ei mikään kelpaa. lapset kärsivät tilanteesta nyt jo, kun pinna isillä kireällä ja tiuskii kaikille. en voi edes hengittää vapaasti kotona, ahdistaa olla siellä. nettiselaimet ja kännykät tutkitaan mitä olen puhunut kenenkin kanssa.
juu saa riittää. kyllä helpottaa jo kun tietää että joskus se loppuu.
teen kaiken salaa siksi etten kestäisi tulevaa riitaa ja jatkuvaa huutoa ja vittuilua jos hän tietäisi asiasta. marttyyrinä hän on aina viaton, minulle vaan ei mikään kelpaa. lapset kärsivät tilanteesta nyt jo, kun pinna isillä kireällä ja tiuskii kaikille. en voi edes hengittää vapaasti kotona, ahdistaa olla siellä. nettiselaimet ja kännykät tutkitaan mitä olen puhunut kenenkin kanssa.
juu saa riittää. kyllä helpottaa jo kun tietää että joskus se loppuu.
Vastaukset 4
Vanhimmat
tehtävissä kun vain tahtoa riittää ja kykyä kantaa vastuunsa. Moni herää vasta kun on liian myöhäistä.
Anna edes tilaisuus, kerro rehellisesti missä mättää ja mitkä on vaihtoehdot. Pariterapia voi saada sokeatkin silmät auki todellisuudelle ja ymmärtämään miten parisuhteessa eletään.
olen vuosikaudet sanonut asioista joita en siedä, mutta heti kun jättää pari kertaa mainitsematta (ettei menisi nalkutukseksi) niin sama homma jatkuu. mitään toiveitani tai tarpeitani ei oteta huomioon.
pari kertaa on ollut kännipäissään lähdössä riidan jälkeen mutta kun pää selviää niin onkin toista mieltä ja minussa se vika taas olikin.
tahtoa ei löydy, tunteet täysin kuolleet, terapiaan tuskin edes lähtisi.
siitä väkisinkään mitään tule, jos toinen ei osaa toista huomioida eikä ymmärrä omia vikojaan, saati tehdä niille mitään.
mieheni eläisi parisuhteessa ilman minua! päivittäinen kommunikointi jää suurin piirtei siihen kuka hakee lapset ja käy kaupassa. muuta puhuttavaa ei ole. en vain oikeasti ymmärrä sitä miten sokea toinen voi olla, vai luuleeko kenties että olen onnellinen näin? vai onko sitten niin raukka ettei uskalla ottaa puheeksi koska sittenhän joutuisi "keskustelemaan".