Ajatelkaa

Työ on aina parempi vaihtoehto kuin palkka.

Ei ihminen elä pelkästään palkasta !

Voi esimerkiksi orjatyön jälkeen harrastaa esim. filateliaa, pitsinnypläystä ja muuta paskartelua.
1202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

..Palkalla ei niin väliä, kunhan saa olla päivät poissa kotoa ja järjestellä pienen koululaisen lähtöjä puhelimen välityksellä. Eikä tarvitse olla kotona koulusta tullessakaan, ettei hermot mene...töissähän ne tunnetusti lepäävät.Työ on ilomme !!! Ja koulupäivän jälkeenhän lapsella on aikaa kierrellä kavereilla syömässä, kun vanhemmat tulee vasta illalla väsyneinä töistä, eikä palkasta kuitenkaan riittäisi ruokaan, ehkä aamupuuroon, muttei ainakaan välipaloihin. Ja iltamyöhällä sitten kiiruhdetaan vatsa kurnien ylihintaiselle kansalaisopiston ompelukurssille, jossa ei kankaisiinkaan mene liikaa rahaa, kun hoikentuneen ulkomuodon vuoksi kangasta ei tarvii niin paljon..
Että erittäin sopiva järjestely lapsiperheille tällainen, lapsi saa tulla ja mennä, olla oman elämänsä herra, kun tärkein vanhemmille on työ.. vanhemmilla pysyy hermot kurissa ja perhesopu hyvänä...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


K. Usipää kirjoitti:

Työ on aina parempi vaihtoehto kuin palkka.

Ei ihminen elä pelkästään palkasta !

Voi esimerkiksi orjatyön jälkeen harrastaa esim. filateliaa, pitsinnypläystä ja muuta paskartelua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu