http://www.stat.fi/tup/tietoaika/tilaajat/ta_09_02_niem inen.html
Oheisesta kuviosta näkyy kuinka eronneisuus on kolmenkymmenen vuoden aika muuttunut. Nykyisin erotaan yhä useammin kuin aikaisemmin.
Esimerkiksi vuonna 1975 solmituista avioliitoista oli vuonna 2001 päätynyt eroon kolmannes. Vuoden 1975 jälkeen solmituista avioliitoista on erottu nopeammin.
Kokonaiseronneisuusluku on kuitenkin hyvä mitta eronneisuuden kuvaajaksi, kun verrataan samalta ajankohdalta eri maiden eronneisuutta toisiinsa. Se ilmaisee tämän hetken eronneisuuden tason. Mutta jatkuuko se tulevina vuosina; sitähän ei kukaan tiedä.
Suomessa kokonaiseronneisuusluku on jo vuosia ollut lähellä 0,50:tä. Tällä erovauhdilla siis puolet avioliitoista päätyisi eroon.
Oheisesta kuviosta näkyy kuinka eronneisuus on kolmenkymmenen vuoden aika muuttunut. Nykyisin erotaan yhä useammin kuin aikaisemmin.
Esimerkiksi vuonna 1975 solmituista avioliitoista oli vuonna 2001 päätynyt eroon kolmannes. Vuoden 1975 jälkeen solmituista avioliitoista on erottu nopeammin.
Kokonaiseronneisuusluku on kuitenkin hyvä mitta eronneisuuden kuvaajaksi, kun verrataan samalta ajankohdalta eri maiden eronneisuutta toisiinsa. Se ilmaisee tämän hetken eronneisuuden tason. Mutta jatkuuko se tulevina vuosina; sitähän ei kukaan tiedä.
Suomessa kokonaiseronneisuusluku on jo vuosia ollut lähellä 0,50:tä. Tällä erovauhdilla siis puolet avioliitoista päätyisi eroon.
Vastaukset 20
Vanhimmat
ja kolmansista ... huh...
erittäin mielenkkintoisia sukutauluja ja -selvityksiä tulevaisuudessa kuin myös perinnönjakojakin...puhumattakaan kaikista sukujuhlista...Niin, että kuka se nyt onkin kenenkin...?
liitto on historiaa. Kaikki elää kuin pellossa, lapset hoitaa yhteiskunta, kumpani valitaan hetken mielijohteessa joko omasta tai vastakkaista sukupuolta olevasta yksilöstä. Erotaan sitten jos oliki hammastuubia puristettu väärästä päästä, tai akka tervehti naapurin miestä. Ja kaikki voi pahoin.
Ja sitä paitti, tilastot on harhaa, mä ainakaa en edes lue niitä. ;-)
Että noin puolet avioliitoista purkautuu kun ihmiset ei mene enää rakkauden takia naimisiin. Nykypäivänä avioliitto on out ja avoliitto ja sinkkuus on in.
Mitenkäs se rakkaus voisi elää, jos ihmiset elävät "kuin pellossa"... Jostain kuulin, että suuret rakkaustarinat ovat kuolleet, kun meno ympärillämme on sitä, mitä on...
Minä saan yli 80-vuotiaat vanhempanikin vielä hymyilemään onnellisesti, kun muistutan niitä liittonsa alkuajoista. Nykyihmisten tunteet ovat kovin haihtuvaista mallia... Minä en ainakaan ymmärrä tätä haihtuvahuumaisuutta sun muuta harmaa arki potaskaa...
Karmea totuus nykyrakkaudesta paljastui minulle vasta aikuis-iällä enkä vielä tänä päivänäkään käsitä, mitä ihmiset saavat itselleen tekemällä toinen toisiaan onnettomiksi ja jatkamalla samaa kierrettä loputtomiin...
Eli olen kykenemätön sellaiseen menoon, jossa ei riitäkään se, että rakastuu kerran (eikä enää koskaan senjälkeen ole mikään ennallaan tai korjattavissa, koska toiset elävät toisin)... ja seksi on irroitettu kokonaan siitä tunnepuolesta. Se on vain toimintoja vaihtelevien kumppaneiden kanssa. Kovaa peliä.
Joillekin ovat naimisiin mennessä häät tärkeämpi juttu kuin itse avioliitto. Ei seisota niiden sanojen takana, joita avioliittoon mennessä luvataan. Ja eräs syy liittojen hajoamiseen on, että kilpaillaan siitä, kumpi jättää, ettei itse tule jätetyksi. Ei yritetäkään korjata virheitä, omassa itsessäänkään. Tietysti väkivaltainen liitto on jo solmitessaan tuhoon tuomittu. Suomalaisten pitäisi myös opetella uudelleen kaksi sanaa: kiitos ja anteeksi.
Suomalaisten pitäisi myös opetella uudelleen kaksi sanaa: kiitos ja anteeksi.
-----
Nuo eivät ole sanoja. Sinulle ne ovat sanoja koska sinä et tee tekoja.
Nykyään asutaan avoliitossa aika kauan ennen avioitumista. Tehdään lapsiakin, kunnes ajatellaan, että vois olla kivaa mennä naimisiin.
Häiden jälkeen ei sitten elämässä olekaan mitään uutta. Sukunimi ehkä toisella muuttuu, muttei se valtakunta onnesta, prinssistä ja prinsessasta ollutkaan totta.
Yhdessäelämisestä ja toisen arvostamisesta ja rakastamisesta tulisi saada se arjen voimavara.
Olisi todella upeeta kohdata pari, joka huomenna naimisiin mennessään on liitossaan yli sen ekan hääpäivän, saati kymmenen vuoden päästä.
Eli olen kykenemätön sellaiseen menoon, jossa ei "riitäkään se, että rakastuu kerran (eikä enää koskaan senjälkeen ole mikään ennallaan tai korjattavissa, koska toiset elävät toisin)... ja seksi on irroitettu kokonaan siitä tunnepuolesta. Se on vain toimintoja vaihtelevien kumppaneiden kanssa. Kovaa peliä. "
Et kuiteskaan ole ainut noinajatteleva mualimassa :-).
... kirotusvirhehiä :-)
"Suomalaisten pitäisi myös opetella uudelleen kaksi sanaa: kiitos ja anteeksi."
Hohhoijaa. kuule, se anteeksi -sana on menettänyt merkityksensä useassa liitossa. Se on vaan keino päästä taas pälkähästä ja sama peli taas jatkuu. Minusta jos pyytää anteeksi tarkoittaa sitä että katuu tekoaan ja muuttaa tapansa.
Parempi erota, kun kärsiä.
Vaan lyhyessäkin liitossa on kuitenkin niitä hyviäkin vuosia, joiden vuoksi kannatti mennä yhteen.
mitä kauheaa erossa on? Se hirveys on vaan siinä, että osapuolten ajatukset eivät kohtaa ja tulee riitoja.
Kauheampaa on haaskata elämää ihmisen kanssa, joka ei ole sellainen kuin on alunperin luullut. Vuosien satossa ihmiset muuttuvat, joskus eri suuntiin. Kun on menty nuorena yhteen, ei ole vielä selvää, mitä elämältä haluaa. Näin se vaan on. Silloin on kyllä parempi erota. Ja mitä sitten jos eroaa toisen tai kolmannen yrtiyksen jälkeen? Ei elämä silti pilalla ole, siihen on vaan mahtunut erilaisia ajanjaksoja.
Mikä ihmeen luulo on että ihmisen elämä on onnistunein kun se kitkuttaa saman ihmisen kanssa 60 vuotta? Tietyssä määrin itsekkyys elämässä on tarpeen, ja jos ei ole hyvä olla toisen kanssa, silloin on papempi olla yksin.
Eipä niiden "anteeksi ja kiitos"-sanojen opettelussa mitään pahaa ole, ovat nykynuorisolta unohtuneet lähes tyystin. Se suomalaisen anteeksi kun on se "sorry2 tai " oho". Tietenkin tekoja tarvitaan, niin avioliitoissa kuin muutenkin elämässä, mutta noiden sanojen opettelu ei ole keneltäkään pois. Osattiin niitä ennenkin käyttää niiden tekojen rinnalla. Ennen avioero oli lähetulkoon häpeä, nyt se on melkeinpä sankaruutta. Kilpajuoksua suhteesta toiseen, välittämättä seurauksista. Ja siinä sivussa sitten kärsivät eniten ne viattomat: lapset.
piti vaan olla kun oli pappi aamenensa sanonut.Kärsimysnäytelmiä on omalla kylälläkin vaikka kuinka.Jotkut eukot sitten erosivat kun alkoivat saada eläkettä,eli omaa rahaa.Olihan tietysti niitä onnistuneitakin pariskuntia.Omat vanhemmat ovat aikoinaan eronneet, joskus viisikymmentä luvulla.Suhtautuminen eronneeseen naiseen ei ole ollut kaksista siihen aikaan.Kun ei ollut toimeentuloa,oli pakko mennä takaisin entiseen.Minä olen ns.uudesta liitosta.Heidän avioliitto oli vain riitaa ja tappelua,viina myös kuvioissa.Erosivat kun äiti alkoi saada sairaseläkettä,pystyi sitten elättämään itsensä.Vainajia nyt molemmat,mutta en siinä liitossa ikinä nähnyt rakkautta.Ja kaikki me lapsetkin olemme jotenkin vaurioituneita tunnepuolella.Kovaa koulua on elämä,mutta ajoissa pitäisi tosiasiat tunnustaa.Väkisellä ei kannata elää kenenkään kanssa,jos ei välitä oikeasti.
Niin ei se aina sitä kerro, että avioliitto olisi toimiva ja onnellinen vaikka ei erota ja ollaan oltu jo 40 vuotta naimisissa. Läheltä seurannut erästä ei niin ihailtavaa avioliittoa...
Enää ei odoteta seitsemän vuoden kriisiä, vaan erotaan pian. Tyttäreni puolenoista vuoden jälkeen, sukulaistyttö vuoden jälkeen. Surullista, koska kuitenkin naimisiin mennessä rakastetaan ja on halu olla yhdessä. Nykyään vain heti kun ei ole kivaa, lähdetään.
parikymmentä vuotta sitten ihmiset olivat valmiimpia avioliitton mennessään ja tiesivät realiteetit ja kykenivät sitoutumaan lupauksiinsa. Tämän päivän pariskunnat haluavat näyttävät kirkkohäät, näyttävän ja kalliin häävastaanoton ja eivät tiedä mitään arjesta.
Kun ensimmäinen vastoinkäyminen tulee tai huomaa että se suurin rakkaustunne on arkistunut, aletaan vilkuilemaan vierasta. Tottakai kun uusi ihastus tulee mukaan, entinen alkaa näyttää pois heitetyltä ja loppunkäytetyltä rukkaselta.
Ei kun uutta kehiin, viis niistä parista - kolmesta lapsesta, sillä vain oman hekuman tyydyttäminen täyttää aivot...sitä rataa asiat etenee ja ero tulee...riidelläään..ja ollaan silti mustasukkaisia kumppanin uudesta "panopuusta" vaikka itse olis jättäjä...lapsia manipuloidaan omalle puolelle...heitä aletaan heitelle paikasta toiseen viikonloppuisin...se on sitä oikeaa elämää...mitä järkeä? Ei ihme, että on yhä enemmän pahoinvoivia/masentuneita lapsia ja
masennuslääkkeiden käyttöä ym...
Aina vain vakuutetaan etta kaikki elamantyylit, olivat ne sitten miten raastavia ja rikkovia tahaansa ovat sallittuja. Lisataan siihen viela se rakas kansallisjuoma, viina, jonka syyksi voi laittaa minka tahaansa sekoilun ja sikailun niin resepti hulluuteen on valmis.
Lapset kasvaessaan nakevat vain tuon, kuinka heilta voi odottaa muun osaamista. Kierre on syntynyt, psykiatrit taystyollistettyja ja laakefirmat tekevat voittoa vasemmalta ja oikealta.
sinä ja edellinen olette kuvanneet. Mitä se sitten tarkoittaa kehittyville lapsille ja heidän identiteetin muovautumiselle.
Aika usein lapsi kokee turvattomuutta ja mallin, että noin kuuluukin toimia. Lapsi oppii mieltämään, että ihmissuhteet ovat "kertakäyttöisiä" ja minkään varaan ei voi rakentaa. Äiti ja isä ovat eronneet ja mahdollisesti eron jälkeen vaihtaneet kumppaneita monen kierroksen verran. Voi miettiä mitä lapsi miettii ja tuntee. Myllertävää. Eikä kenenkään pidä
tulla esittämään "faktoja" että pitäiskö olla ja sallia hakkaamista. Vastaus on: Ei pitäisi.
Suurin osa avioliitoista ja avoliitoista purkautuu muihin syihin kuin hakkaamiseen ja alkoholismiin.