Minulla on ollut kolme suhdetta varattuun mieheen. Siinä jossakin välissä lyhyitä suhteita vapaisiin. Kaksi suhteista kesti kaksi vuotta.Loppuivat toinen minun aloitteesta, toinen miehen jättämisestä.Mutta tämä viimeinen kesti viisi vuotta. Tapasimme noin kerran kuukaudessa miehen ehdoilla.Mies matkusteli työkseen. Kävi paikkakunnalla sen kerran kuukaudessa.Olihan ihan hyviä hetkiä, kynttiläillallisia ravintolassa, pari kertaa matka hänen mökilleen, jossa vietettiin yksi yö.Mutta olin kuin laskisanko, kuuntelin hänen vaikeuksiaan avioliitossa, kuinka kauhea vaimo oli, puhui kuitenkin näin jäljestä päin ajatellen aina hellästi ja suojelevasti. Milloin vaimolla oli sairautta, alkon käyttöä, mielenterveysongelmaa, milloin mitäkin, vaimo oli sairaanloisen mustasukkainen jne.kuitenkaan, vaikka lapset aikuisia ja kaikki ok, eroa ei saanut otettua, ja nyt omien sanojen mukaan ei halunnutkaan, koska rakastaa vaimoaan ja perhettään ja ei ole mitään syytä, ovat kasvaneet yhteen. Vaimo ei tiedä suhteesta. mies sanoo, että voidaan olla ystäviä, mutta vihaan koko ukkoa. Aion olla yksin, ostan vaikka maksullisen miehen tarpeeseen taikka sitten hieromasauvan. Olkoot miehet varatut ja vapaat.
nyt tämä
sylkykuppina olo loppui
3418
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
minusta -varatun miehen naisesta tuntuu.
Kun pettäminen tulee julki, syy on pettäjän mukaan petetyssä. Koskaan ei ole ollut omana itsenään tarpeeksi. Minunhan tulisi hävetä sitä kuinka paha ja totaalisen kamala ihminen olen! Minähän suoranaisesti ajoin mieheni toisen naisen syliin.
Mutta sitä on niin hemmetin heikko eroamaan tilanteesta. Ainakin itse olen antanut huomaamattani mieheni tukahduttaa minut alleen. En uskalla jäädä yksin. Voimaton raukka. Säälittävä tapaus. Rikottu silkalla julmuudella ja itsekkyydellä. Ja lopputulos on se, että "rakastamani" mies sylkee päälleni halveksuen -mitäs olit niin sietämätön.
Sylkykuppina olo ei taida meistä kummastakaan tuntua elämän arvoiselta elämältä, vai mitä olet mieltä?
ykkösenä jossa oli todella sylkykuppi mutta erosin ja sitten kakkosena jossa tunnen olevani samassa tilanteessa eli sylkykuppi.
Nyt saakin riittää ja elän yksin.
En edes halua enää ketään nyt sillä alan löytämään itseni sillä olen unohtanut itseni.
olen pohdiskellut samoin: ei mistään tule mitään jos ei tunne oma itseään. Samat ongelmat seuraa suhteesta toiseen joten miksi kiertää oravanpyörää?
Samoin vain itse olen vastuussa onnellisuudestani ja silloin kun onni on lähtöisin juuri Minusta, voin luottaa siihen että se on vakaalla pohjalla.