asettamaan rajoja. En yksinollessani osaa tehdä ns. "normaalin käytöksen" rajoissa päätöksiä vaan tulee suostuttua kaikkeen mitä saa katua jälkeenpäin. Onk o muilla samaa vikaa? Parisuhteessa ollessa ei tätä ongelmaa ole kun toisella on oikeus myös vähän kontrolloida ja sillain hyvätahtoisesti ohjata ja neuvoa ja tarvittaessa kieltää jos olen suunnittelemassa jotain typerää. Musta tuntuu että tapan vielä itseni tällä vauhdilla:( En tarkoita että tarvin ketään "holhoamaan" itseäni mutta en osaa oikein selittää vähän ehkä hidastamaan ja tasoittelemaan vauhtia. En kärsi mistään sen suuremmista riippuvuuksista, kärsin ainoastaan vain itse tekemistäni päätöksistä joihin ei ole kukaan antamassa omaa mielipidettään.
Moni turha asia olisi jäänyt nytkin tekemättä jos olisi ollut joku kuka olisi mahdollisesti esittänyt omat eriävät mielipiteensä asiaan. Kyllä vähän pistää v-tuttamaan!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Moni turha asia olisi jäänyt nytkin tekemättä jos olisi ollut joku kuka olisi mahdollisesti esittänyt omat eriävät mielipiteensä asiaan. Kyllä vähän pistää v-tuttamaan!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Vastaukset 8
Vanhimmat
No voi jumaliste! Kyllä jokaisen pitää itse kyetä päättämään tekemisistään ja tekemättä jättämisistä. Tarvitko jonkun lastenvahdiksi itselles vai? Koeta nyt hyvä ihminen aikuistua.
mutta kun ei se vain ole niin helppoa. Tottakai päätöksiä voi tehdä suuntaan jos toiseen vaikka päivittäin mutta se on sitten eri asia saako niitä katua sitten jälkeenpäin. Yksin ei tarvitse niinkään kantaa vastuuta mistään tai ei se ainakaan tunnu olevan mitenkään etusijalla, siksi tarvitsen toista ihmistä että olisi joku joka jakaa sitä vastuuta kanssani ja osittain kantaa vastuuta myös minusta niinkuin minä hänestä. Se oli se pointti.
mikä sun ikä on?
Tarvitsetko sä vanhempia vaiko kumppanin. ne on kato kaks eri asiaa.
Mä en ainakaaan itselleni ottais tuollaista kumppania jota sais holhota ja olis niin helvetin uusavuton ja säälittävä.Sori.
vaan jonkun joka asettaa rajoja. Rajat ovat rakkautta. Jos yksin eläessä tekee toistuvasti asioita ja ottaa riskejä joita saa katua ja joita ei tekisi parisuhteessa ollessa niin kyllä sitä kaipaa jotakuta joka puhuisi järkeä päähän. Holhous on eri asia, kuin neuvominen ja mielipiteidenvaihto. Ja iästä sen verran, ettei sitä nyt vielä kovin paljoa ole mutta en usko että tapani muuttuvat vaikka ikää tulisikin lisää. Enkä suinkaan ole uusavuton. Et taida edes tietää kyseisen termin merkitystä kun viljelet sitä vähän minne sattuu.
Itselläni on lähinnä se ongelma, että kun maailma ympärillä painelee kahtasataa vihollisen kaistalla niin ei siitä osaa muuta kuin nauttia. Tiedä sitten miten kauan sitä tälläistä päämäärätöntä koheltamista jaksaa sitten katsella, mutta ainakin nyt jonkin aikaa. Asia ei ainakaan vielä pahemmin jaksa ahdistaa, koska jostain syystä kaikki suhteeni ovat tupanneet kariutumaan noin 1-2 vuoden kuluttua ja jokainen kerta tilanne on enemmän tai vähemmän riistäytynyt kontrollista. Jotenkin sitä on kai päästänyt valloilleen sellaisen fatalistisen ajatuksen, että pitää ensin itse oppia painamaan sitä jarrupoljinta ennen kuin kannattaa edes yrittää raahata jotakuta siihen vierelle. Tai ehkäpä se on parempi ettei edes yritä raahata, aika näyttää. Olipas tässäkin taas paljon tolkkua.
siis tuolle ilmiölle: ryhmäpaine.
Se on aika selkeetä, että kun ei ole ihmisiä ympärillä niin tulee tehtyä vain oman näköisiään päätöksiä. Mutta parisuhteessa tai jossain porukassa tavataan tehdä ehkä ns. yleisesti hyväksyttävämpiä päätöksiä. Siis tavallaan "sosiaalisesti hyväksyttävämpiä" päätöksiä tai "yhteiskunnan kannalta keskiverrompia juttuja" if you got the point :)
Täytyy olla tosi vahva henkisesti, että pystyy elämään yksikseen sillä tavalla kuin eläisi parisuhteessa tai perheessä. Jaa-a, mistähän tulee ns. erakkojen maine outoina ihmisinä...
Kylhän useamman mielipide antaa enemmän näkökulmia asiaan kuin vain yks mielipide.
Älä saikähdä, tapahtuu tota muillekin. Mullekin. Sinkkuna eläessäni en ikäänkuin osaa ees ajatella, että "miten tekisin tän asian jos mulla olis tässä mies...tai miten tekisin jos olisin perheellinen". Mutta sit kun on suhteessa niin se astuu tavallaan automaattisesti ajatusmaailmaan että "miten teen tän asian toisen kumppanina..tai yksilönä tietty mut seurustelevana sellaisena". Siit vaan nauttimaan tuosta "sinkkuajan vapaudesta". Siksi tuon tulkitsisin. Suhteessa et oo ehkä enää yhtä vapaa tekemään oman pääsi mukaan, vaan kompromissia pitää osata tehdä :)
koheltaminen ei sit mee överiksi.
Mulla on just sama!;)