Ihan sattumalta eksyin paikalliseen rauta-kauppaan (taulu piti saada seinälle). Minä lompsin sisälle ensimmäistä kertaa elämässäni ja hetken ihmeteltyäni menoa menin kysymään myyjältä apua. ja siitähän se kaikki hauskuus lähti. Myyjä oli USKOMATTOMAN avulias ja hetken keskustelun jälkeen jopa valmis asentamaan taulut seinälle. Olisin heti ottanut asennuksen kotiin , mutta mieheni olisi saattanut sanoa vastaan.
Mielestäni aivan loistava paikka vaikka löytää se elämän mies. Ei nimittäin tuntunut jäävän sormi suuhun, kun kysy remontista (toivottavasti tulevasta sellaisesta).
En tiedä johtuiku myyjän avuliaisuus pelkastä työvelvotteesta vai mistä, mutta aion kyllä jatkossakin asioida rauta-kaupoissa.
PS. Joka kodista löytyy jotain kuntoon laitettavaa.
Mielestäni aivan loistava paikka vaikka löytää se elämän mies. Ei nimittäin tuntunut jäävän sormi suuhun, kun kysy remontista (toivottavasti tulevasta sellaisesta).
En tiedä johtuiku myyjän avuliaisuus pelkastä työvelvotteesta vai mistä, mutta aion kyllä jatkossakin asioida rauta-kaupoissa.
PS. Joka kodista löytyy jotain kuntoon laitettavaa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ja helppoja nakkeja, jos joku rautakaupan myyjän haluaa.
No kyllä mulle kävis, Laternan K-raudassa on kivoja tyttöjä..terveisiä vaan jos luette :)
että nainen voi mennä rautakauppaan, ja jopa iskemään miestä. Mutta jos mies menee ompelutarvikekauppaan, niin kohtelu on sen tyylistä, että onkohan toi mies joku hinttari vai onko se huumeissa kun se tänne eksyi. Olen nimittäin pari kertaa käynyt ompelutarvikekaupassa, esimerkiksi kerran kävin ostamassa vetoketjun, jonka vein sitten muualle ommeltavaksi. Mutta ymmärrättekö, kuvio on sama: nainen rautakaupassa, mies ompelukaupassa. Miksi naista kohdellaan hienosti, mutta miestä alentuvasti? Miksi nainen voi jopa yrittää bongailla miehiä siellä, mutta mies ompelutarvikekaupassa lasketaan hinttariksi, ja ällöttäväksi? Missä on se paljon puhuttu tasa-arvo?
Vuosia sitten hyvä ystäväni, kutsutaan häntä tässä nyt vaikka Juhaksi, muutti uuteen kämppään ja asui siellä pitkänkin aikaa ilman verhoja. Sitten Pori Jazzeilla käydessämme hän bongasi Finlaysonin tehtaanmyymälän ikkunasta mieleisensä verhot, viisi minuuttia ennen sulkemisaikaa.
Niinpä me, kaksi ylen sankiaa prihaa, marssimme miehisin elkein sisään. Siellä vanhat muijat penkovat kangaspakkoja ilmeisesti tavan vuoksi ja ajankulukseen vailla aikomustakaan ostaa mitään. Silloin Juha kajauttaa kuuluvalla äänellä lähimmälle myyjälle:
"Viis metriä tota...", ja osoittaa kangasta sormellaan, "... ja missä on lähin pankkiautomaatti?"
Näin miehet ostavat kangasta! Olisittepa nähneet niiden eukkojen ilmeet :-)
Bruno
rautakaupan myyjät elävät puutteessa