Suhde kesti sen 3kk. Tiedän että ihastumisen tunne oli molemminpuoleinen. Tarpeet parisuhteelle vaan niin erilaiset. Minä haluaisin kumppanin jonka kanssa olisi kaikista paras viettää aikaa, tehdä yhdessä juttuja. Kumppanin joka tulisi puolitiehen vastaan ajankäytön, tapaamisten suhteen. Kumppanin joka huomioisi minua pienillä eleillä/teoilla.
Toinen osapuoli; sanelee täysin pelisäännöt koska tavataan ja mitä hän tekee. Ei koskaan kysy miten voin, ei ole ikinä tarjoutunut auttamaan minua omissa ok-talon hommissa (eikä siis laittanut tikkua ristiin täällä).Ei viihdy luonani, vaan pitäisi olla hänen luona - jossa hän samalla tekee omia hommiaan (ilmoittaa että "voit kyllä tänne tulla jos viitsit katsella kun teen pari tuntia sitä ja tätä"). Ei ole ostanut minulle mitään. Vapaa-ajan vietto tapahtuu ainoastaan hänen luonaan työpäivinä koska vapaapäivinä hänelle tulee lapset. Haluaa paljon omaa-aikaa joko viettäen sitä yksin tai kaverin kanssa nettipelejä pelatessa. Positiivisena kuitenkin on kova halaamaan/pussaamaan ja yhteiset yöt ovat aika ihania kun unissaanki koppaa kainaloon.
Olemme jääneet oravanpyörään pyörimään emmekä "pääse" toisistamme eroon. Muutamat kerrat olemme toivottaneet toiselle hyvät jatkot ihan sovussa, koska tarpeemme parisuhteessa ei kohtaa. Tiedän että hänellä on "suuria" tunteita minua kohtaan. Tai noh, niin suuria kuin hänellä ilmeisesti voi olla. Enkä yhtään epäile että ketään toista naista samalla kierrättäisi. Kyse on vaan äärimmäisen itsekkäästä ja ehkä lapsellisestakin yli kolmekymppisestä miehestä. Taustalla on vuosien avoliitto pari lasta. Liitto oli sairas (naisen puolelta), mutta kiristäminen lapsilla sai miehen jatkamaan suhdetta. Edelleenkin exä terrorisoi miehen elämää puhelinhäiriköinnillä ja lasten kautta kiristämisellä.
Jatkuvasti kuitenkin kyttään puhelinta onko mitään tullut, kys mies pyörii mielessäni kaiken aikaa. Mieli tekisi ottaa kainaloon, halata, pussata. Mikä ihme minua tässä miehessä vetää puoleensa? Onko ne tunteita vai vaan se saavuttamattomuuden tunne jonka toinen herättää? Kiroan itseni ylimpään helvettiin kun huomaan jatkuvasti olevani kärttyinen tai murheellinen tämän asian takia. Miksi en vaan voi antaa asian mielessäni olla, todeta "tappio" ja jatkaa elämää eteenpäin?
Itse olen yh-äippä ja muutaman vuoden sinkkuelämää katsellut. Rupesin jopa nauttimaan sinkkuudesta ja nyt tuntuu että menee taas pitkä tovi ennenkuin pääsen tästä mokoman 3kk suhteesta taas siihen onnelliseen sinkkuelämään.
Tulihan varmaan melko sekava sepustus. Kiva ois jos joku viitsisi asiallisesti kommentoida.
Toinen osapuoli; sanelee täysin pelisäännöt koska tavataan ja mitä hän tekee. Ei koskaan kysy miten voin, ei ole ikinä tarjoutunut auttamaan minua omissa ok-talon hommissa (eikä siis laittanut tikkua ristiin täällä).Ei viihdy luonani, vaan pitäisi olla hänen luona - jossa hän samalla tekee omia hommiaan (ilmoittaa että "voit kyllä tänne tulla jos viitsit katsella kun teen pari tuntia sitä ja tätä"). Ei ole ostanut minulle mitään. Vapaa-ajan vietto tapahtuu ainoastaan hänen luonaan työpäivinä koska vapaapäivinä hänelle tulee lapset. Haluaa paljon omaa-aikaa joko viettäen sitä yksin tai kaverin kanssa nettipelejä pelatessa. Positiivisena kuitenkin on kova halaamaan/pussaamaan ja yhteiset yöt ovat aika ihania kun unissaanki koppaa kainaloon.
Olemme jääneet oravanpyörään pyörimään emmekä "pääse" toisistamme eroon. Muutamat kerrat olemme toivottaneet toiselle hyvät jatkot ihan sovussa, koska tarpeemme parisuhteessa ei kohtaa. Tiedän että hänellä on "suuria" tunteita minua kohtaan. Tai noh, niin suuria kuin hänellä ilmeisesti voi olla. Enkä yhtään epäile että ketään toista naista samalla kierrättäisi. Kyse on vaan äärimmäisen itsekkäästä ja ehkä lapsellisestakin yli kolmekymppisestä miehestä. Taustalla on vuosien avoliitto pari lasta. Liitto oli sairas (naisen puolelta), mutta kiristäminen lapsilla sai miehen jatkamaan suhdetta. Edelleenkin exä terrorisoi miehen elämää puhelinhäiriköinnillä ja lasten kautta kiristämisellä.
Jatkuvasti kuitenkin kyttään puhelinta onko mitään tullut, kys mies pyörii mielessäni kaiken aikaa. Mieli tekisi ottaa kainaloon, halata, pussata. Mikä ihme minua tässä miehessä vetää puoleensa? Onko ne tunteita vai vaan se saavuttamattomuuden tunne jonka toinen herättää? Kiroan itseni ylimpään helvettiin kun huomaan jatkuvasti olevani kärttyinen tai murheellinen tämän asian takia. Miksi en vaan voi antaa asian mielessäni olla, todeta "tappio" ja jatkaa elämää eteenpäin?
Itse olen yh-äippä ja muutaman vuoden sinkkuelämää katsellut. Rupesin jopa nauttimaan sinkkuudesta ja nyt tuntuu että menee taas pitkä tovi ennenkuin pääsen tästä mokoman 3kk suhteesta taas siihen onnelliseen sinkkuelämään.
Tulihan varmaan melko sekava sepustus. Kiva ois jos joku viitsisi asiallisesti kommentoida.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Miehellä on hankala ex, ilmeisesti kohtuullisen tuore ero ja pienet lapset. Työkuvioista en tiedä, miten raskasta. Etenkin jos on raskas työ joko henkisesti ja/tai fyysisesti, ei välttämättä jaksa olla kovin sosiaalinen ja vastavuoroinen vapaa-ajallakaan, vaan nimenomaan kaipaa rauhaa ja omia juttuja. Lapset ovat tärkeitä, eikä kolmen kuukauden jälkeen vielä välttämättä esitellä uutta äitipuolta - etenkin jos ex-vaimo heittää kapuloita rattaisiin. Mies haluaa kuitenkin nähdä ja osoittaa tavallaan välittämistäkin. Miksi et voisi itsekin hiljentää hiukan vauhtia ja vaatimuksia ja siten ottaa pientä etäisyyttä? Ajan kanssa voi tapahtua kaikenlaista...Oletko keskustellut miehen kanssa? Jos itselläsikin on lapsia, niin onko siihen uuteen suhteeseen rynnättävä päätäpahkaa?
narsistinen ihminen tai sitten ei vain ole tarkoituskaan jatkaa suhdetta tulevaisuuteen, olet ns. välikapula hänen elämässä tällä hetkellä.Teillä ei ole tasapuolinen suhde(itse eli tälläisen kanssa 1,5-vuotta, enkä saanut udella hänen menoistaan jne..)eli hän saneli ehdot.Osasi olla kyllä aivan ihana kun sille päälle sattui.
Kuitenkin teillä on vielä niin vähän tuota yhdessä oloa etten muuta osaa sanoa että katso tilannetta mihin se kehittyy jos ei niin älä jää tälläiseen suhteeseen pitemmäksi aikaa, tiedän vai kokemuksesta.
meilläkin, tiedän tunteesi :-(
Riitelellme paljon, koska toiveet, tarpeet ja ajatus ei ole yhteneväinen kaikissa kohdissa. Monessakaan kohdassa. Välillä on niiiin ihanaa, että huonot hetket jaksaa, mutta välillä taas tuntuu, ettei tätä jaksa. En osaa lopettaa, vaikka olen tyytymätön. Välillä uskon olevani itse liian vaativa, mutta kaipa sellainenkin mies voisi jossain olla, joka haluaa viettää aikaansa kanssani.
Eroa, jos sinulla on voimia. Odottele rauhassa, jos pystyt siihen. Ilmoita toiveesi, keskustelkaa, onko yhteistä tulevaisuutta, voiko mies joskus toimia tulevaisduudessa toisin. Voimia!