Rakastan miestäni ja hän rakastaa minua...Meillä on harmoninen ja tasapainoinen suhde, täynnä rakkautta, ja niin on ollut monta vuotta. Hän pitää minusta huolta kaikella tavalla ja suojelee minua pahalta. Hän on huomaavainen ja ajtttelee aina minun parastani ja meidän suhteemme parasta. Jos joskus tapahtuu että minä en tottele tai kunnioittaa häntä tarpeeksi, tai teen jotain muuta pahaa joka on minulta kielletty, niin sitten saan siitä oikeudenmukainen rangaistus. Mieheni kurittaa minua (selkäsauna tai vastaava..) että kadun tekoani ja että en tee sitä enää. Hän tekee mitä kuka tahansa rakastava mies olisi tehnyt esim. 1800-luvulla, mitä on aina ollut kunnollinen miehen velvollisuus vaimoansa kohtaan, (kunnes feminismi tuli ja sekoitti ihmisten mieltä ja kunnes miehet tulivat niin heikoiksi että he eivät enää ottaneet vastuunsa eikä jaksanut tehdä työtä suhteensa ja vaimonsa eteen).
Tietenkin se tuntuu pahalta kun rangaistus tapahtuu, mutta se on vain fyysinen kipu, se menee ohi ja sen jälkeen tiedän paremmin. Pahin on kuitenkin kun tunnen kuinka pettynyt mieheni minuun on kun olen ollut tottelematon, itsekäs, kiittämätön siitä että hän yrittää tehdä vain hyvää meille.. Onneksi se ei tapahdu paljon, useimmiten olen hänelle hyvä vaimo ja sen mukaan hän on myös tyytyväinen minuun.
Me vaalimme molemmat meidän rakkauttamme ja olemme luvanneet toisillemme aina olla yhdessä, kuolemaan asti. Meillä on se mitä kovin monilla ei enää näytä olevan, nimittäin aito rakkaus ja harmoninen suhde..
Oletteko sitä mieltä että tämäkin on paha väkivalta...?
Toivottavasti jokainen ymmärtää ettei ole...
Miten vain, minä olen ainakin onnellinen vaimo ja sitä kukaan ei voi viedä minulta.
Tietenkin se tuntuu pahalta kun rangaistus tapahtuu, mutta se on vain fyysinen kipu, se menee ohi ja sen jälkeen tiedän paremmin. Pahin on kuitenkin kun tunnen kuinka pettynyt mieheni minuun on kun olen ollut tottelematon, itsekäs, kiittämätön siitä että hän yrittää tehdä vain hyvää meille.. Onneksi se ei tapahdu paljon, useimmiten olen hänelle hyvä vaimo ja sen mukaan hän on myös tyytyväinen minuun.
Me vaalimme molemmat meidän rakkauttamme ja olemme luvanneet toisillemme aina olla yhdessä, kuolemaan asti. Meillä on se mitä kovin monilla ei enää näytä olevan, nimittäin aito rakkaus ja harmoninen suhde..
Oletteko sitä mieltä että tämäkin on paha väkivalta...?
Toivottavasti jokainen ymmärtää ettei ole...
Miten vain, minä olen ainakin onnellinen vaimo ja sitä kukaan ei voi viedä minulta.
Vastaukset 8
Vanhimmat
no mites on, kunniottaako hän sinua aina pilkulleen? Jos ei, mitä siitä seuraa? Jos asia on sulle ok, ja olet "onnellinen vaimo", miksi kirjoitat tänne -väkivalta-palstalle? (En edes ota huomioon vaihtoehtoa, että tämä olisi provo)
Miksi se on onni, ettei sitä tapahdu kovin usein? Kivun takia vai sen, ettet ole kyennyt täydellisyyteen? Miehesi on varmaan täydellinen. Liittyykö uskonto kuvioon? Kai ymmrärrät (tai et ilmeisesti), että se on väkivaltaa jos sä et NAUTI siitä, eikä sua sais satuttaa millään verukkeella.
Taas joku provoilija...zZz
anteeksi mutta mitä evankeljumia miehesi noudattaa? Onko hän vaikka muslimi vai peräti olet itse m.mies? Enpä haluaisi olla ikuinen lapsi, mut ehkä joku saa siitäkin onnensa.Mutta sanon vaan että onnekseen tuo mies ei ole minun mieheni.
Olen iloinen Musti-koira ja rakastan isäntääni ja hän minua. Hän pitää minusta huolta kaikella tavalla ja suojelee minua.
Jos joskus tapahtuu niin, että minä en tottele tai kunnioita isäntääni tarpeeksi, niin sitten siitä seuraa oikeudenmukainen rangaistus.
Isäntä kurittaa minua (selkäsauna koiranremmilläni tai vastaava) että ymmärrän katua tekoani ja antaa tassua ja istua kun pyydetään. Ja että hihnaa ei saa purra!
Meillä on hyvä suhde! HAU-HAU (ja hännän heilautus!)
Hyvin sopimatonta kirjoittaa koirista tänne... se sopii lemikkipalstaan.
T. eläinystävä
PROVO!!!
lestadiolaishörhö!
Mitä provosoivaa tässä jutussa on...? Se että olen onnellinen ja että minulla on hyvä suhde mieheni kanssa..? En ymmärrä teitä.
Ja mitään kristinusko tai islam ei liity tähän, vaan vanhanaikaista järkeä ja pyrkimys hyvään suhteeseen naisen ja miehen välillä, ja etenkin rakkaus..
Myönnän että oli varmaan väärin kirjoittaa tänne...ehkä olisin halunnut jonkinlaista merkkiä yhteiskunnan hyväksynnästä, mutta täysin turhaan se toisaalta olisi ollutkin.. En minä ja mieheni vain sovi tähän aikakauteen.. Omasta mielestäni moraalisesti rapppeutunut maailma.. Paras olla enää käymättä täällä, niin masentavaa kuitenkin.. Olen itse onnellinen, mutta joskus tuntuu että mitä se auttaa kun monet muut ovat niin eksyksissä ja onnettomia...