Mun tekis mieli oksentaa. Niin paha olo eilisestä riidasta. Aluksi kaikki on hyvin. Sitten poistun hetkeksi ja poikaystäväni lukee tekstiviestit puhelimesta, kyselee mihin olen laittanut viestejä.
Pelkään hänen reaktiotaan ja menen lukkoon. Kerron laittaneeni viestin työkaverille. Oikeasti laitoin kaverille, puolitutulle miespuoliselle, koska hän tahtoi nähdä festarihumussa.
Hän jatkaa tenttaamistaan. Kohta myönnän laittaneeni viestin kaverilleni, koska en ehtinyt enää nähdä illan aikana.
Poikaystäväni raivostuu. Syyttää valehtelusta. Yritän rauhoittaa tilannetta. Ei onnistu. Toinen vaan aukoo päätänsä.
Koetan selittää etten halua valehdella, mutta pelkään hänen suuttumistaan.
Toinen jää mököttämään ja vihoittelemaan.
Riidat alkavat niin pienistä ja kasvavat taistelussa h*.....n suuriksi.
Kyseessä ei ole pettämistä, eikä halua ajatella muita.
Vain kaverisuhteita, joita ei voi pitää yllä seurustellessa.
Mitä naisen pitäisi tehdä riitatilanteissa, joissa toinen raivoaa?
Tiedän ettei tuollaisista tilanteista selviä kuin suoraan puhumalla, mutta pelko toisen reaktiosta saa kertomaan asiat eri tavoin.
Tilannetta ei kannata ehkä rauhoittaa riidan aikana, sillä ei toimi meillä.
Pelkään hänen reaktiotaan ja menen lukkoon. Kerron laittaneeni viestin työkaverille. Oikeasti laitoin kaverille, puolitutulle miespuoliselle, koska hän tahtoi nähdä festarihumussa.
Hän jatkaa tenttaamistaan. Kohta myönnän laittaneeni viestin kaverilleni, koska en ehtinyt enää nähdä illan aikana.
Poikaystäväni raivostuu. Syyttää valehtelusta. Yritän rauhoittaa tilannetta. Ei onnistu. Toinen vaan aukoo päätänsä.
Koetan selittää etten halua valehdella, mutta pelkään hänen suuttumistaan.
Toinen jää mököttämään ja vihoittelemaan.
Riidat alkavat niin pienistä ja kasvavat taistelussa h*.....n suuriksi.
Kyseessä ei ole pettämistä, eikä halua ajatella muita.
Vain kaverisuhteita, joita ei voi pitää yllä seurustellessa.
Mitä naisen pitäisi tehdä riitatilanteissa, joissa toinen raivoaa?
Tiedän ettei tuollaisista tilanteista selviä kuin suoraan puhumalla, mutta pelko toisen reaktiosta saa kertomaan asiat eri tavoin.
Tilannetta ei kannata ehkä rauhoittaa riidan aikana, sillä ei toimi meillä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Helpoimmalla pääset, kun sanot poikakaverillesi, että haluaisin nähdä kaveriani siellä ja siellä. Jo ENNEN kun tapahtuma on alkanut tai sen jälkeen kun olette sopineet tuttusi kanssa asiasta. Turhaa tuommoinen salailu. Itsekin olisin tuollaisesta suuttunut. Jos oma tyttökaverini salailisi tapaamisiaan miesystäviensä kanssa, olisin varmasti loukkaantunut salailusta ja luotettavuus kärsii. Älä tee typeryyksiä.
Joo. Kannattaahan se kertoa etukäteen, mutta kun ei viitsi kertoa kun tietää toisen olevan kuitenkin vihoissaan turhaan. No tämä asia selvis, ja täytyy vain olla niin älyttömän rehellinen ettei tule ongelmaa. Lähetettyjen viestien asetukset olivat jostain syystä päällä puhelimessani vaikken itse niitä muista laittaneenikaan päälle..
Vaikka eihän tuossa mitään muutaman päivän mökötyshermostumista ja suun soittoa lukuun ottamatta käynyt.
Silti se vain on niin, että suhteessa ei voi pitää yllä kaveruussuhteita miespuolisiin, jos ei ole tuntenut näitä lapsuudesta saakka. Ei ainakaan jos näihin on tutustunut festareilla.
Luottamus on niin tärkeä asia suhteessa, mutta mikä menee jo yliseurannan puolelle..
se sun mies laittoi varmaan päälle sen lähetettyjen viestien asetuksen jos et tiedä miksi se oli päällä...
Niin, kylhän minä sen taidan tietää ett poikafrendihän ne asetukset päälle laittoi.
No nyt juteltu asiasta useampaan otteeseen. Ja siitähän tuossa on ollut kyse, että hän ei pidä siitä että "valehtelen", joka itsestäni on tuntunut totuuden kiertämiseltä siksi ettei toinen turhaan pahoita mieltä. Ok, olen ottanut sen linjan, että kerron kaikki ne puhelut jos mulle soittaa tuttavakin vastakkaista sukupuolta oleva, ja jos on asiaa jollekin miestutulle, soitan poikaystävän kuullen. Olkoonkin sitten ärsyttävää hänestä tai ei. Sama tekstiviesteille; kerron jos tulee sellaista mistä tarvii kertoa. Saahan sitä suhteessa luopua turhista tuttavuuksista, mikä on mielestäni ihan ok, kun kohtuuden rajoissa pysytään. Kaikki mitä voi toiselle vastakkaisesta sukupuolesta kertoa on rehellistä toimintaa. Jos omassa mielessään joutuu salailemaan, on se silloin väärää toisen näkökulmastakin ajateltuna.
Luottamus vain palautuu pikkuhiljaa, näinkin pienessä asiassa.
Kaipa tästä taas jotain oppii..
Ihan naisena voin kyllä kuitenkin sanoa että ei kannata salailla jos ei ole salattavaa...selvästi varmaan kumppanisi tutki kännykkääsi koska näki että et uskalla sanoa jotain...
Jos ei tuossa ole muuta ku kaveruus niin rennosti sanoa se kumppanille ja mennä yhessä treffaamaan sun kaverias...mäkin oisin kyl suuttunu joten ymmärrä kaverias..vaikket mitää pettämisiä ajatellutkaan.
Luottamus ja Rehellisyys poistaa monet riidat ja päänvaivat.
Miksette heti poista tulevia ja meneviä viestejä.
Pitääkö niitä säilyttää?
Itse olen sitä mieltä, että jos tekstailee jonkun kanssa eikä siitä voi puolisolle kertoa, on tämä 3 henkilö jo tavallaan päässyt väliinne.
Kaikista, rehellisesti vaan kavereista, voi kertoa kumppanille ja, kuten aik. kirjoittaja totesi, mennä yhdessä treffaamaan.
Kertomatta jättämällä sinä teet näistä tyypeistä jotenkin erikoisia ja se taas saa kumppanisi epäluuloiseksi.
Jos ei luota niin pitkään kun toinen on luottamuksen arvoinen, niin on toista kohtaan epäoikeudenmukainen.
Eli, mieti mistä johtuu, ellei hän luota sinuun! Onko mielestään kerta toisensa jälkeen saa sinut kiinni "valehtelusta"?
Omien luulojen kanssa on raskasta elää, kuten epäilysten ja arvailujenkin. Toki raskasta on sekin, jos toinen ei luota ja epäilee koko ajan. Usko kuitenkin että valheista kiinnijääneenä on henkilön aina tulevaisuudessakin vaikeaa vakuuttaa kuulijansa. Ikävä tunne toiselle on ellei tunne voivansa luottaa 100% mihinkään mitä "valehtelija" sanoo. Tai että tietää jankuttamalla kuulevansa hetken päästä eri tarinan.. Seiso siinä sitten sanojesi takana..
Päätä miten aiot jatkossa toimia, keskustelkaa asiasta avoimesti yrittäen ymmärtää toisianne ja tekojenne toiselle aiheuttamia tunteita ja valitkaa sen jälkeen tie jota lähdette kulkemaan, yhdessä.
Tuo suhde kaatuu ennen pitkää, ellette puhu asiaa selväksi. Ei ole kiva jättää tällaista asiaa puimatta ja törmätä siihen tulevaisuudessa, pienenkin viitteen ilmetessä, uudestaan.
Tsemppiä!
Jep. Otin sen linjan että kerron kaikki mikä voi turhaan herättää epäilystä toisessa. Tämä joka viestin laitto oli tuttu, jonka olin nähnyt kerran, jutellut illan ja bilettänyt mukana. Ei kiinnostusta. Niin, vastasin viestiin mutten enää pidä yhteyttä kun ei asialla merkitystä. Sitä vain kun ei haluaisi pahoittaa ulkopuolisten mieltä mutta ei myöskään oman poikaystävän. Ja toki poikaystävän ajatukset menevät etusijalle joten en pidä yhteyttä kuin niihin jotka poikakaveri ennestään tuntee ja kerron tästäkin. Mutta siltikin kyseessä oli vain pari tekstaria festaritutun kanssa mutta onhan sekin suhteessa iso seikka.
Suhteessa yhteydenpito jonkun toisen kanssa EI ole iso seikka, jos suhde on terveellä ja hyvällä pohjalla luottamuksen ja rehellisyyden suhteen.
Siis älä syyttele itseäsi äläkä toista, mutta selvittäkää yhdessä miksi hän ei voi luottaa ja miksi sinä et rehellisesti voi kertoa.
Kommunikaatio pelastaa monelta pahalta tilanteelta kun sen hoitaa oikein.
Ei toki ole mikään ihmeellinen juttu, ystäviä ja ihmissuhteita tulee toki olla parisuhteen ulkopuolellakin.
Kyllä kumppanilta on voitava vaatia että kaikki yhteydenpidot/ ystävät mistä rehellisesti ja luontevasti kertoo, on hyväksyttävä. Eivät tosin saa paljastua miksikään muuksi myöhemmin, tai oravanpyörä lähtee taas pyörimään..