Kohtalaisen kokemukseni ja vakaan harkintani jälkeen olen valmis lausumaan mielipiteeni naisen kauneuden yhteydestä hänen mukavuuteensa ja sielulliseen syvyyteensä.
Siis ovatko kauniit naiset KESKIMÄÄRIN yhtä mukavia ja syvällisiä kuin vähemmän kauniit? Vastaus on ei. Kauniiden naisten ylle on langetettu kirous, joka liittyy tavanomaisiin yksilönkehityksen lainalaisuuksiin.
Ihminen on sosiaalinen eläin, joka tarvitsee hyväksyntää ja pyrkii etenemään ylöspäin sosiaalisessa hierarkiassa. Koulussa hyvät urheilijat nostivat itseään urheilun avulla, koulumenestyjät koetulosten avulla ja kauniit - niin, kauneuden avulla.
Mitä enemmän urheilijoita ihailtiin, sitä kovemmin he urheilivat. Mitä enemmän menestyjiä ihailtiin, sitä enemmän he lukivat kokeisiin. Mitä enemmän kauniita ihailtiin, sitä enemmän he korostivat kauneuttaan ja panostivat siihen.
Kauneuteen sitoutuminen johtaa toisella tavalla pinnallisuuteen kuin urheiluun tai akateemiseen suorittamiseen sitoutuminen. Kauneus on helppo ase. Sen avulla saa paljon ja nopeasti. Sen avulla myös välttää monet epävarmuuden karikot.
Ruma tyttö joutuu pohtimaan itseään ja omaa suhdettaan muihin paljon syvällisemmin kuin kaunis. Ruma tyttö kasvaa ymmärtämään ihmisyyttä ja toisten kunnioittamista eri tavalla kuin kaunis. Kauniin ei tarvitse miettiä hyväksymisen ja kunnioittamisen peruskysymyksiä, koska hän ei koe samanlaisia henkisiä ja sosiaalisia uhkia kuin ruma tyttö. Kauniilla tytöllä on mahdollisuus valita. Hänen ei tarvitse sopeutua.
Kun nämä kauniit tytöt astuvat aktiivisesti parisuhdemarkkinoille, ovat he kiusallisen tietoisia oman kauneutensa vallasta. He saattavat leikitellä kepeästi miesten kanssa ja hajauttaa riskiä tutustumalla nopeasti moniin. He saattavat valita hetkeksi yhden, mutta heti vaikeuksien tullen vaihtaa toiseen. Vaihtaminenhan on kauneuden valtaa käyttävälle helppoa.
Tällaiset naiset kyllä voivat olla päällisin puolin mukavia, reippaita ja ystävällisiä, mutta yhtään syvemmin tutustuessa pinnallinen suuntautuminen paljastuu. Tämä ei koske kauniita naisia, joille oma kauneus on suht merkityksetön seikka. Sen sijaan vahvasti omaa kauneuttaa korostavat naiset saavat hälytyskelloni soimaan. Suhtaudun heihin varauksella, vaikka he olisivat kuinka mukavan ja älykkään tuntuisia.
Tällaista miehen logiikkaa... Saa väittää vastaan.
Ovatko kauniit naiset mukavia?
170
9372
Vastaukset
- mystigue
että totta ihan yltiöpäis kauniissa niin kyllä naisissa kun miehissä on havaittavissa noita piirteitä jota kuvailit..
mut minkäs kukaan oikeastaan luonnolleen voi:D mutta voisin sanoa että vaikka ihminen olisikin kaunis,melko-kaunis jos hänet on poljettu koulukiusaamisella tai muulla ikävällä tavalla "jalkoihin" niin ehkä sitä järjenkin hiventä löytyy ettei ulkonäkökään ole kaikki kaikessa:)
ja mitä nyt rumiin tai kauniisiin ihmisiin tulee niin.. eiköhän se ole niin että luonne muuttaa tuota ihmisistä "rumaksi tai kauniiksi" toisen silmissä:) eli kaunis kauhistuu ja rumemmasta tuleekin komea/kaunis. jos on hyvä luonne tai huono.. - Rankaisija II
"Ruma tyttö joutuu pohtimaan itseään ja omaa suhdettaan muihin paljon syvällisemmin kuin kaunis. Ruma tyttö kasvaa ymmärtämään ihmisyyttä ja toisten kunnioittamista eri tavalla kuin kaunis. Kauniin ei tarvitse miettiä hyväksymisen ja kunnioittamisen peruskysymyksiä, koska hän ei koe samanlaisia henkisiä ja sosiaalisia uhkia kuin ruma tyttö. Kauniilla tytöllä on mahdollisuus valita. Hänen ei tarvitse sopeutua."
Meni nyökyttelemällä lukiessa koko kirjoitus läpi. Hyvin selkeästi esiintuotu. Poikkeuksiakin on tuosta yleistýksestä, mutta tuo yleistys on totta. Selittäviä tekijöitä tuohon kauniiden naisten/miestenkin käytökseen on olemassa.
Se, miten muut ihmiset reagoivat kauniiseen ihmiseen, on omiaan lisäämään kauniin yksilön käytökseen sitä omainaispiirteellisyyttä, että hei mähän olenkin tosi magee ja nenä nousee kohti kattoa vääjäämättömästi. Sitä on ihan hemmetin vaikea selittää itselleen, että on ihan tavisnaama muiden joukossa kun puheet ja katseet muiden taholta viestittää siitä, että hei eiks sun pitäis olla Hollywoodissa =)- Pakettimies
"Poikkeuksiakin on"
Joo - siis kaikki kauniit naiset eivät varmasti ole pinnallisia pelailijoita, mutta kauneuden ympärille rakentunut identiteetti johtaa helposti siihen.
Tunnen minäkin kauniita naisia, jotka ovat lempeitä, ymmärtäviä ja kunnioittavia eivätkä yhtään korota itseään. Mutta sitten on näitä erilaisiakin esimerkkejä.
- yleistämistä
Tunnen paljon kauniita ihmisiä ja he ovat tosi mukavia. Rumat saattavat olla kyynisiä ja vihaisia, koska eivät hyväksy itseään tai ulkonäköään ja kostavat sen kauniimmille.
Itse olen tavallisen näköinen omasta mielestäni, mutta olen silti saanut kuulla kommentteja, että mikäpä sun on ollessa kun olet hoikka jne...
Itsetunnosta kaikki on kiinni ja elämänasenteesta, kauniit saavat kärsiä muiden ennakkoluuloista, sellaisten kuin tämänkin ketjun aloittajalla on. - haukotus...
vastaan...
Sinut on siis heivannut joku kaunis tyttö ja nyt yrität mollata kauniita naisia.
Läpinäkyvää...
Ota sitten ruma ensi kerralla ;)- Pakettimies
"Sinut on siis heivannut joku kaunis tyttö"
Ei, vaan minut on heivannut tavallisen näköinen tyttö, joka on minulle edelleen erittäin tärkeä ja läheinen ja jota edelleen tapaan melkein päivittäin.
Vaan kun nyt olen yrittänyt ennakkoluulottomasti lähestyä kauniita naisia (heistähän monet valittavat, että miehet eivät uskalla lähestyä), niin olen huomannut, että sen kauneuden mukana näyttää helposti tulevan ikäviä piirteitä. Heillä on "oma tasonsa". - ....
Pakettimies kirjoitti:
"Sinut on siis heivannut joku kaunis tyttö"
Ei, vaan minut on heivannut tavallisen näköinen tyttö, joka on minulle edelleen erittäin tärkeä ja läheinen ja jota edelleen tapaan melkein päivittäin.
Vaan kun nyt olen yrittänyt ennakkoluulottomasti lähestyä kauniita naisia (heistähän monet valittavat, että miehet eivät uskalla lähestyä), niin olen huomannut, että sen kauneuden mukana näyttää helposti tulevan ikäviä piirteitä. Heillä on "oma tasonsa".on pakettimies itsetunto todella maissa...
- Pakettimies
.... kirjoitti:
on pakettimies itsetunto todella maissa...
"on pakettimies itsetunto todella maissa..."
Kaiken lisäksi olen vielä kateellinenkin, vai mitä? Näinhän meillä Suomessa on tapana selittää kritiikkiä.
Vai olisiko sittenkin niin, että havainnoissani on jokin perä? Ei siitä ehkä yleiseksi totuudeksi ole, mutta sen perusteella jokainen voi tykönään pohtia kokemuksiaan ja miettiä asioita. - samaan pakettiin
Pakettimies kirjoitti:
"on pakettimies itsetunto todella maissa..."
Kaiken lisäksi olen vielä kateellinenkin, vai mitä? Näinhän meillä Suomessa on tapana selittää kritiikkiä.
Vai olisiko sittenkin niin, että havainnoissani on jokin perä? Ei siitä ehkä yleiseksi totuudeksi ole, mutta sen perusteella jokainen voi tykönään pohtia kokemuksiaan ja miettiä asioita.No, se menee kait järjestyksessä kateus -> huono itsetunto -> psykopaatti -> ignorataan totaalisesti tuo ketju siinä kohtaa kun yritetään dissata totuus. Asiahan ei muutu, vaikka sanansaattajaa ammuttaisiin tykillä.
- Pakettimies
samaan pakettiin kirjoitti:
No, se menee kait järjestyksessä kateus -> huono itsetunto -> psykopaatti -> ignorataan totaalisesti tuo ketju siinä kohtaa kun yritetään dissata totuus. Asiahan ei muutu, vaikka sanansaattajaa ammuttaisiin tykillä.
Narsistinen persoonallisuus. Tuossahan se päivän muotisana on. Vuoden 2006 yleisin kotidiagnoosi.
- ....
Pakettimies kirjoitti:
Narsistinen persoonallisuus. Tuossahan se päivän muotisana on. Vuoden 2006 yleisin kotidiagnoosi.
sanan "marttyyri" ! ;)
- Rankaisija II
Pakettimies kirjoitti:
Narsistinen persoonallisuus. Tuossahan se päivän muotisana on. Vuoden 2006 yleisin kotidiagnoosi.
Pitäähän naisilla olla jotain tekemistä suullekin samalla kun kokkailevat keittiön puolella tiskialtaaseen kytkettyinä hymy huulilla.
Aterian ohella valmistuu myös diagnoositkin miehen ilahduttamiseksi, edelleen hymy huulilla, niin ei tarvitse miehen itsensä mietiskellä mikä itsessään on vialla =)
Vai on se narsistinen persoonallisuus tänä vuonna, uusi juttu minulle. Pitääpä hankkia jostkain kotihengetär niin pysyn minäkin trendeistä ajan tasalla. Vai passaisko sittenkin ja tekisi ruuat itse ja kuuntelisi hiljaisuutta sittenkin....siinäpä vasta mietittävää tälle päivälle. - meinasi unohtua
Pakettimies kirjoitti:
Narsistinen persoonallisuus. Tuossahan se päivän muotisana on. Vuoden 2006 yleisin kotidiagnoosi.
Ja tokihan natsi/rasisti - korttikin pitää käyttää, heti sen empatiattoman psykopaatin jälkeen. Psykopaatti tosin taisi olla -2005, ensi vuonna varmaan skitsofreniaa.
- Pakettimies
Rankaisija II kirjoitti:
Pitäähän naisilla olla jotain tekemistä suullekin samalla kun kokkailevat keittiön puolella tiskialtaaseen kytkettyinä hymy huulilla.
Aterian ohella valmistuu myös diagnoositkin miehen ilahduttamiseksi, edelleen hymy huulilla, niin ei tarvitse miehen itsensä mietiskellä mikä itsessään on vialla =)
Vai on se narsistinen persoonallisuus tänä vuonna, uusi juttu minulle. Pitääpä hankkia jostkain kotihengetär niin pysyn minäkin trendeistä ajan tasalla. Vai passaisko sittenkin ja tekisi ruuat itse ja kuuntelisi hiljaisuutta sittenkin....siinäpä vasta mietittävää tälle päivälle."Vai on se narsistinen persoonallisuus tänä vuonna, uusi juttu minulle."
Narsistinen persoonallisuushäiriö on erittäin vakava asia, johon on suhtauduttava asianmukaisesti, mutta niin kuin yleensä, niin sitäkin leimaa on alettu käyttää miten sattuu.
Tuolta voi lukea lisää, keskustelupalsta kertoo hyvin mistä on kysymys.
http://www.narsistienuhrientuki.info/
tossa on perää,tuskin koskee silti ihan kaikkia naisia ja toisaalta samat yleistykset pätee myös miehiin.Ihmisen luonne ja ajatusmaailma on niin monen erilaisen tekijän summa että ois suorastaan typerää väittää ettei niinkin tärkeä tekijä kuin ulkonäkö vaikuttais siihen.
- Pakettimies
"ja toisaalta samat yleistykset pätee myös miehiin"
Tämä on todennäköisesti aivan totta. Kauniin naisen valta mieheen on kuitenkin suurempi kuin komean miehen valta naiseen, joten sikäli nuo eivät ole aivan suoraan rinnastettavissa. Pakettimies kirjoitti:
"ja toisaalta samat yleistykset pätee myös miehiin"
Tämä on todennäköisesti aivan totta. Kauniin naisen valta mieheen on kuitenkin suurempi kuin komean miehen valta naiseen, joten sikäli nuo eivät ole aivan suoraan rinnastettavissa.menee aina pasmat sekaisin kun täällä aletaan puhumaan naisten kauneudesta ja ns. kusen hattuun nousemisesta,kauniit naiset haluaa olla myös luonteeltaan täydellisiä,toisin sanoen kaikin puolin täydellisiä :-) Tarkennatko muuten pikkasen et mistä me tarkalleen ottaen nyt oikein keskustellaan,eiks sun maailmassa oo kuin pelkkiä kaunottaria ja hirviöitä??? Kun esim. mä puhun kauniista naisista yleistäen netissä niin ne on kans sit sellaisia eukkoja joita on ehkä 1 tuhannessa.Eli ei mitään perus nättejä pimuja vaan päivittäin kaupungilla vastaan kävelevästä ihmismassasta erottuvia ja mieleenjääviä rotunaisia,hienoine vaatteineen, kireine kroppineen,meikkeineen yms. juttuineen.
- TEKEE KAUNEUDEN
yrmio kirjoitti:
menee aina pasmat sekaisin kun täällä aletaan puhumaan naisten kauneudesta ja ns. kusen hattuun nousemisesta,kauniit naiset haluaa olla myös luonteeltaan täydellisiä,toisin sanoen kaikin puolin täydellisiä :-) Tarkennatko muuten pikkasen et mistä me tarkalleen ottaen nyt oikein keskustellaan,eiks sun maailmassa oo kuin pelkkiä kaunottaria ja hirviöitä??? Kun esim. mä puhun kauniista naisista yleistäen netissä niin ne on kans sit sellaisia eukkoja joita on ehkä 1 tuhannessa.Eli ei mitään perus nättejä pimuja vaan päivittäin kaupungilla vastaan kävelevästä ihmismassasta erottuvia ja mieleenjääviä rotunaisia,hienoine vaatteineen, kireine kroppineen,meikkeineen yms. juttuineen.
SEHÄN ON PINNALLISTA..TOSI JUTUT TULEE SYVÄLTÄ SISIMMÄSTÄ.JOS NAINEN ON VAIN PINNALLISESTI NS. SEKSY SE EI OLE VIELÄ HYVÄ VAAN SEN PITÄÄ TULLA SISÄISESTÄ HALUSTA TÄÄ SEKS ASIA
- noin..
TEKEE KAUNEUDEN kirjoitti:
SEHÄN ON PINNALLISTA..TOSI JUTUT TULEE SYVÄLTÄ SISIMMÄSTÄ.JOS NAINEN ON VAIN PINNALLISESTI NS. SEKSY SE EI OLE VIELÄ HYVÄ VAAN SEN PITÄÄ TULLA SISÄISESTÄ HALUSTA TÄÄ SEKS ASIA
Sulla on jäänyt caps lockki päälle. Ota se pois, vittumainen lukea tuollaista tekstiä MISSÄ VAAN ON ISOJA KIRJAIMIA. TUNTUU KU HUUDETTAS. Jossain palstoilla viestit poistetaan automaattisesti jos ne on kirjoitettu pelkästeen isoilla kirjaimilla.
- KUULUUKO jotain
noin.. kirjoitti:
Sulla on jäänyt caps lockki päälle. Ota se pois, vittumainen lukea tuollaista tekstiä MISSÄ VAAN ON ISOJA KIRJAIMIA. TUNTUU KU HUUDETTAS. Jossain palstoilla viestit poistetaan automaattisesti jos ne on kirjoitettu pelkästeen isoilla kirjaimilla.
..))))))))
- lika barn ja samanlainen lato
Unohdit yhden seikan havainnoinnistasi: Kauniit ihmiset ovat ystävällisiä kauniille ihmisille, siis omalle laumalleen. Rumiahan saa potkia nivusiin ja haukkua estottomasti, mutta Seduhelvetissä pitää olla tarkkana kun joutuu sijoittamaan itseään kauniiden ja täydellisten ihmisten hierarkiaan.
Mukavuus riippuu siis kuten aina naisten ollessa kyseessä vastapuolen komeudesta. Nainen voi kymmenen sekunnin sisällä kaataa kaljat nörtin niskaan ja kääntyä lirkuttelemaan selkänsä takana olleelle Clooneylle.- Pakettimies
"Mukavuus riippuu siis kuten aina naisten ollessa kyseessä vastapuolen komeudesta."
Tuotakin tarkoitin pelailulla ja hajautetulla riskillä. Koska mahdollisuudet ovat monet, myös kopea käytös on mahdollista. Mitä siitä, vaikka joku nörtti vähän loukkaantuisikin, koska omalla kauneudella saa kuitenkin jonkun komistuksen itselleen. - lika barn ja samanlainen lato
Pakettimies kirjoitti:
"Mukavuus riippuu siis kuten aina naisten ollessa kyseessä vastapuolen komeudesta."
Tuotakin tarkoitin pelailulla ja hajautetulla riskillä. Koska mahdollisuudet ovat monet, myös kopea käytös on mahdollista. Mitä siitä, vaikka joku nörtti vähän loukkaantuisikin, koska omalla kauneudella saa kuitenkin jonkun komistuksen itselleen.Aivan. Miesten pitäisi tehdä salaliitto: jos herra on Clooney ja näkee tuopin kaadon, seuraava teko naisen lirkutellessa on kaataa kaljat petollisen naikkosen niskaan. Kyllä Pavlovin koirakin oppii. Ikävä kyllä toosan perässä olevat pojat myyvät sielunsa, suoraselkäiset äijät ovat katoavaa kansanperinnettä.
- milliina
Niin, voisi kai kuvitella, että kauniille kaikki on helpompaa. Mutta käytännössähän asiat menevät niin, että ihmiset olettavat kauniin naisen olevan pinnallinen, turhamainen ja tyhmempi kuin tavallisen näköiset ihmiset. Ja mikäli tämä "luonnostaan" sopii kauniin naisen kategoriaan, ajatellaan, että tämä haluaa alistua stereotyyppiseen naiskuvaan. Ja että esimerkiksi hoikkuus on laihduttamisen tulosta ja liikuntaa harrastetaan vain ulkonäön vuoksi. Tästä seuraa se, että kauniin naisen on muita enemmän osattava osoittaa älykkyyttään, ystävällisyyttään, hyväntahtoisuuttaan jne. Koska mikäli kaunis nainen on esimerkiksi ujo, se tulkitaan koppavuudeksi tai ylpeydeksi. Ja akateemisessa tai työmaailmassa usein ajatellaan kauniin ihmisen edenneen vain ulkonäöllään. Ja tästä seuraa suorituspaineita, sillä kukapa nyt haluaisi antaa moisille oletuksille sijaa.
Sitten kun kaunis nainen löytää kumppanin ja haluaa todella sitoutua tähän, kumppani on usein mustasukkainen koska nainen kerää tahtomattaankin niin paljon huomiota. Ja kauniin naisen kumppania arvostellaan eri tavalla kuin tavallisen näköisen, sillä "olisihan tuo nyt paremmankin saanut, kun on niin kaunis". Ja kumppanin täytyy sietää julkisilla paikoilla naiseen kohdistuvaa kiinnostusta ja iskuyrityksiä.
Ja kauniina naisena saa jatkuvasti huomiota, vaikka olisi hikisenä ja verkkareissa lenkillä. Tai krapula-ahdistuksessa liikenteessä...eli tilanteissa, joissa ei haluaisi huomiota.
Eli..tarkoituksenani oli selvittää, ettei kauneus aina ole pelkästään siunaus.- Pakettimies
"Mutta käytännössähän asiat menevät niin, että ihmiset olettavat kauniin naisen olevan pinnallinen, turhamainen ja tyhmempi kuin tavallisen näköiset ihmiset."
Minä olen juuri yrittänyt päästä eroon tästä yleistyksestä, mutta sen sijaan olenkin huomannut, että se on totta. Kun ihminen kasvaa oman kauneutensa vangiksi, niin se vaikuttaa myös luonteeseen ja suuntautumiseen. Ei tietenkään kaikkien kauniiden kohdalla, mutta monien.
- kadehditaan
ja hänelle voidaan olla ilkeitä ,joten hän on joutunut käymään kovemman koulun kuin rumempi ja joutunut myös ajattelemaan syvällisesti ihmisten pahuutta jne....
- ns. valtavirrasta
herättää ihmisissä erilaisia tunteita. kauneus,rumuus,laihuus,lihavuus...jne.
mä luulen kanssa,että kauniit ihmiset herättää vihankin tunteita,mikä voi johtua kateudesta? harvoin esim. lihavia ihmisiä vihataan? ne herättää lähinnä säälin tunteita tai muuta vastaavaa,ihmettelyä. en ole koskaan kuullut kenenkään sanovan vihaavansa lihavaa ihmistä,ainakaan ääneen,ja tuskin kukaan kahdetii sitä,kun joku on niin pulskassa kunnossa "voi olisimpa mäkin noin pullea".
yleensäkkin kaikki ihmisten kategoriointi on typerää.kaikista ihmisistä löytyy niin kaunista kuin rumaakin,sisältä ja ulkoa.
- kauneutta
Mun mielestä on olemassa erilailla kauniita naisia.
On söpöjä hymytyttöjä, jotka on kauniita mutta nöyriä sen suhteen. Sitten on tyttöjä, jotka on tosi laittautuneita, joille on tärkeetä tuoda itseään esiin. En sitten tiedä mitä mitä miehet haluavat.- Pakettimies
"Mun mielestä on olemassa erilailla kauniita naisia. "
Niin on. Minä pidän lävistyksistä, hippivaatteista, suloisista otsatukista ja muuten massasta erottuvasta pukeutumisesta ja olemuksesta, mutta tässä tapauksessa tarkoitin muotiteollisuuden tuottamaa kauneusihannetta. - S/M-menoa
No, jos mies on dominoiva niin nöyryys on valttia, jos mies pitää masokismista, ylimielinen on oikea tapaus. Jokanen taaplaa tyylillään.
- kauneutta
Pakettimies kirjoitti:
"Mun mielestä on olemassa erilailla kauniita naisia. "
Niin on. Minä pidän lävistyksistä, hippivaatteista, suloisista otsatukista ja muuten massasta erottuvasta pukeutumisesta ja olemuksesta, mutta tässä tapauksessa tarkoitin muotiteollisuuden tuottamaa kauneusihannetta.Itse olen hyväkroppainen tyttö, mutta en silti käytä kamalan tiukkia farkkuja, koska en halua että miehet tuijottavat vain peppua. Otan kohteliaisuuden vastaan mutta en korosta kauneutta.. Mielestäni massateollisuuden tarjoama kauneus ei ole kaunista,se tekee ihmisen persoonattomaksi ja tyhjäksi. (vain minun mielipiteeni). Pukeutuminen kertoo ihmisestä,tärkeistä asioista jne. Muotiteollisuuden luoma kaunis ihminen voi tietenkin olla mukava ja älykäskin mutta sanoisin, että jotenkin tyhjä. Syvällisyys vaatii sitä, että ihmisen sisällä on jotain aitoa, eikä toisten luomaa. Ihminen tuo itsessään sellaisia piirteitä esille, joita hän arvostaa ja haluaa ihmisten hänessä huomaavan....
kauneutta kirjoitti:
Itse olen hyväkroppainen tyttö, mutta en silti käytä kamalan tiukkia farkkuja, koska en halua että miehet tuijottavat vain peppua. Otan kohteliaisuuden vastaan mutta en korosta kauneutta.. Mielestäni massateollisuuden tarjoama kauneus ei ole kaunista,se tekee ihmisen persoonattomaksi ja tyhjäksi. (vain minun mielipiteeni). Pukeutuminen kertoo ihmisestä,tärkeistä asioista jne. Muotiteollisuuden luoma kaunis ihminen voi tietenkin olla mukava ja älykäskin mutta sanoisin, että jotenkin tyhjä. Syvällisyys vaatii sitä, että ihmisen sisällä on jotain aitoa, eikä toisten luomaa. Ihminen tuo itsessään sellaisia piirteitä esille, joita hän arvostaa ja haluaa ihmisten hänessä huomaavan....
kroppa vielä tee kaunista naista,maailma on pullollaan hyviä perseita ja tissipareja mut harvassa on ne naiset jotka jää mieleen ihmis-massasta.
- kauneutta
yrmio kirjoitti:
kroppa vielä tee kaunista naista,maailma on pullollaan hyviä perseita ja tissipareja mut harvassa on ne naiset jotka jää mieleen ihmis-massasta.
Niinpä! Itse arvostan sellasii, joilla on jotakin muutakin annettavaa. Ihmismassasta tulee erottua!
- useitakin
rumahkoja pinnallisia ihmisiä ja ovat tosi vittumaisia ja kieroja ja kateita kun eivät raukat hyväksy itseään ..heidän on vaikea hyväksyä kaunista syvällistä mukavaa itsensä hyväksyvää ihmistä..
- Pakettimies
"rumahkoja pinnallisia ihmisiä ja ovat tosi vittumaisia ja kieroja ja kateita kun eivät raukat hyväksy itseään"
Tällaisiakin ihmisiä aivan varmasti on, mutta ei se muuta mielipidettäni kauniista. Pointtini oli se, että kauneus vaikuttaa ihmisen suuntautumiseen ja käyttäytymiseen.
Rumia katkeria akkoja saa sanoa rumiksi ja katkeriksi, mutta kauniiden kritisoijat leimataan melkein heti kateellisiksi tai katkeriksi.
Tavallisen näköisellä naisella saattaa olla komea mies, mutta kuinka usein klassisen kauniilla naisella on tavallisen näköinen mies? - vaikuttaa
Pakettimies kirjoitti:
"rumahkoja pinnallisia ihmisiä ja ovat tosi vittumaisia ja kieroja ja kateita kun eivät raukat hyväksy itseään"
Tällaisiakin ihmisiä aivan varmasti on, mutta ei se muuta mielipidettäni kauniista. Pointtini oli se, että kauneus vaikuttaa ihmisen suuntautumiseen ja käyttäytymiseen.
Rumia katkeria akkoja saa sanoa rumiksi ja katkeriksi, mutta kauniiden kritisoijat leimataan melkein heti kateellisiksi tai katkeriksi.
Tavallisen näköisellä naisella saattaa olla komea mies, mutta kuinka usein klassisen kauniilla naisella on tavallisen näköinen mies?ihmisen suuntautumiseen ja käyttäytymiseen.
hekin kritisoivat kauniita pinnallisiksi ja tyhmiksi
..ei voi yleistää ollenkaan ,kaikista löytyy kaikkea
koetetaan kestää ja välittää................ ps:mulla on komea!! - Pakettimies
vaikuttaa kirjoitti:
ihmisen suuntautumiseen ja käyttäytymiseen.
hekin kritisoivat kauniita pinnallisiksi ja tyhmiksi
..ei voi yleistää ollenkaan ,kaikista löytyy kaikkea
koetetaan kestää ja välittää................ ps:mulla on komea!!"ihmisen suuntautumiseen ja käyttäytymiseen."
Niin vaikuttaa. Ja jokainen voi taas pohtia, miten kauneus, keskivertous tai rumuus omien kokemusten perusteella muokkaa ihmistä. - kaunis/ruma
vaikuttaa kirjoitti:
ihmisen suuntautumiseen ja käyttäytymiseen.
hekin kritisoivat kauniita pinnallisiksi ja tyhmiksi
..ei voi yleistää ollenkaan ,kaikista löytyy kaikkea
koetetaan kestää ja välittää................ ps:mulla on komea!!keskustelut lähinnä hymyillyttää :)
kestetään kauneutta ja muitakin ihmisiä,erilaisuus on vaan rikkaus :)
ja mitä miehiin tulee,miehelläni on KOMEA SYDÄN! se riittää mulle, vaikka hän ei välttämättä lukeudu niiden ulkoisesti komeiden prättpittien joukkoon ;)
- rusalka
Kyllä saat mun puolestani kiivetä takas puuhun. Ihan aivotonta paskaa sinu tekstisi... vain mies pystyy tuommoiseen rimanalitukseen.
Rauhaa vaan sinullekin ja onnea maailmaasi. :)- Pakettimies
"Kyllä saat mun puolestani kiivetä takas puuhun."
Oi jos oisinkin Tarzan. Kuljettaisin vahvoilla käsivarsillani omaa Janeani ja huutaisin viidakon pimeään kosteuteen eläimellistä ja hallitsevaa huutoa, mutta valitettavasti olen pelkkä rimpula. Jaloilla pääsen eteenpäin, mutta yläkroppa on yksi makarooni. Sillä ei liaanissa pitkään pysytä.
"vain mies pystyy tuommoiseen rimanalitukseen."
Ehkä kuitenkin poika. Miehethän ovat jo kasvaneet tämän vaiheen yli. - kyssyy?
Pakettimies kirjoitti:
"Kyllä saat mun puolestani kiivetä takas puuhun."
Oi jos oisinkin Tarzan. Kuljettaisin vahvoilla käsivarsillani omaa Janeani ja huutaisin viidakon pimeään kosteuteen eläimellistä ja hallitsevaa huutoa, mutta valitettavasti olen pelkkä rimpula. Jaloilla pääsen eteenpäin, mutta yläkroppa on yksi makarooni. Sillä ei liaanissa pitkään pysytä.
"vain mies pystyy tuommoiseen rimanalitukseen."
Ehkä kuitenkin poika. Miehethän ovat jo kasvaneet tämän vaiheen yli.sekö poikaa närästääpi ko joku Kaanis Naine pölli siun plättypannus?
- Pakettimies
kyssyy? kirjoitti:
sekö poikaa närästääpi ko joku Kaanis Naine pölli siun plättypannus?
"sekö poikaa närästääpi ko joku Kaanis Naine pölli siun plättypannus?"
Ei, pannun pöllinyt nainen on niin mukava, että mielelläni hänelle pannuni annoin ja muitakin palveluitani tarjoan.
Se minua kuitenkin harmittaa, että olen tottunut letunpaistossa sarjatuotantoon. Paistan aina vähintään kahdella, joskus kolmella ja joskus jopa neljällä pannulla. Sillä tavoin taikinasta saa nopeasti murkinaa. Nyt kun yksi suuri lettupannu vietiin, niin tuotanto hidastu monella kymmenellä prosentilla. Onhan se aika vakava paikka niin kuin varmasti ymmärrät. - empä ymmärrä
Pakettimies kirjoitti:
"sekö poikaa närästääpi ko joku Kaanis Naine pölli siun plättypannus?"
Ei, pannun pöllinyt nainen on niin mukava, että mielelläni hänelle pannuni annoin ja muitakin palveluitani tarjoan.
Se minua kuitenkin harmittaa, että olen tottunut letunpaistossa sarjatuotantoon. Paistan aina vähintään kahdella, joskus kolmella ja joskus jopa neljällä pannulla. Sillä tavoin taikinasta saa nopeasti murkinaa. Nyt kun yksi suuri lettupannu vietiin, niin tuotanto hidastu monella kymmenellä prosentilla. Onhan se aika vakava paikka niin kuin varmasti ymmärrät.kuten varmasti ymmärrät...
mitäpä se poikamies tekkee niin monella räiskäleenpaistovälineellä,no sitä miettiessä kuluupi tämä päevä miulta rattosasti,varmasti ymmärrät... - Pakettimies
empä ymmärrä kirjoitti:
kuten varmasti ymmärrät...
mitäpä se poikamies tekkee niin monella räiskäleenpaistovälineellä,no sitä miettiessä kuluupi tämä päevä miulta rattosasti,varmasti ymmärrät..."mitäpä se poikamies tekkee niin monella räiskäleenpaistovälineellä"
Sinulta selvästi uupuu kokemusta. Kaadapa kulhoon reilu puoli litraa maitoa ja lisää muut aineet, kunnes taikina on omasta mielestäsi sopivan notkeaa, mutta kuitenkin niin paksua, että paistaminen onnistuu vaivatta. Sitten vain alat käännellä tai heitellä. Minä heitän suuret ja käännän pienet.
Tähän kaikkeen menee yllättävän paljon aikaa. siksi monta pannua on hyvä ratkaisu. - sillä yksinäisellä
Pakettimies kirjoitti:
"mitäpä se poikamies tekkee niin monella räiskäleenpaistovälineellä"
Sinulta selvästi uupuu kokemusta. Kaadapa kulhoon reilu puoli litraa maitoa ja lisää muut aineet, kunnes taikina on omasta mielestäsi sopivan notkeaa, mutta kuitenkin niin paksua, että paistaminen onnistuu vaivatta. Sitten vain alat käännellä tai heitellä. Minä heitän suuret ja käännän pienet.
Tähän kaikkeen menee yllättävän paljon aikaa. siksi monta pannua on hyvä ratkaisu.poikamiehellä on niin kiirus,että ei ehi paistella plättyjä yhellä pannulla? yksinäisillä poikamiehillä muuta ookkaa ko aikaa,sitähän ne ain valittaa...
- rusalka
Pakettimies kirjoitti:
"mitäpä se poikamies tekkee niin monella räiskäleenpaistovälineellä"
Sinulta selvästi uupuu kokemusta. Kaadapa kulhoon reilu puoli litraa maitoa ja lisää muut aineet, kunnes taikina on omasta mielestäsi sopivan notkeaa, mutta kuitenkin niin paksua, että paistaminen onnistuu vaivatta. Sitten vain alat käännellä tai heitellä. Minä heitän suuret ja käännän pienet.
Tähän kaikkeen menee yllättävän paljon aikaa. siksi monta pannua on hyvä ratkaisu.Ostas kirpputorilta! Niin minä tein. Jonkun mummon loistavan hyvät pannut sain ja halvalla!
Lettutaikinassa hyvää vichy ja kanamunat pehmeäksi vaahdoksi vatkattuna, sitten vielä ripotellaan rusinoita puoliksi paistuneen letun taikinaan. Oikeaoppisesti tämmöiset paksut ja kuohkeat letut sitten paistinlastalla 'revitään' pieniksi, kun toistapuolta paistetaan. Syödessä sitten ripotellaan molemmin puolin pölysökeriapäälle. Mmmmm, hyvää! - Sivullinen2
Tekstihän oli ihan asiallinen ja osapuilleen totta.
- NoJust
Ihmisen mukavuus ei minun kokemukseni mukaan korreloi lainkaan ulkonäön tai edes itsetunnon kanssa.
Tuollaiset teoriat, jota sinäkin hahmottelit, ovat mielestäni miesten harhainen tapa käsitellä omia kokemuksia torjutuksi tulemisesta ja epäonnistumisesta.
Ihmisillä ja varsinkin miehillä tuntuu olevan sisäsyntyinen tarve saada kaikkeen selitys. Ja vieläpä sellainen, jossa vika on kaikkialla muualla kuin itsessä.- Pakettimies
"Ihmisen mukavuus ei minun kokemukseni mukaan korreloi lainkaan ulkonäön tai edes itsetunnon kanssa."
Sieltähän vilahti kaunis nainen arvioimaan sitä, miten kauniit naiset suhtautuvat miehiin. Hmmm :)
No, kaikin mokomin aavistustani saa väheksyä, se voi olla täysin perätön, mutta kokeilkaapa miehet lähestyä ja tutustua kauniisiin naisiin. Joskus tuomio tulee jo lähestyessä, joskus vasta pienen tutustumisen jälkeen. Joskus joukkoon sattuu joku poikkeus. - isojako kehiin
'Ihmisillä ja varsinkin miehillä tuntuu olevan sisäsyntyinen tarve saada kaikkeen selitys.'
Ainoa josta olen samaa mieltä, loput puutaheinää. Teorioita ei hahmoitella sen takia että on saanut pakit joskus vuonna pääkallo, vaan halusta ymmärtää ja jäsentää arkipäivän ilmiöitä. Yleistys on näpsä keino säästää aivoenergiaa johonkin järkevämpään, kuten nenänkaivuun motoriikkaan.
Minäpäs hyökkäänkin sukupuolisotarintaman kimppuun argumentilla: Naisilla on kummallinen tarve olla uniikkeja jokaisessa asiassa, vaikka tosiasiassa he käyttäytyvät juuri yleistysten mukaisesti. Mites uppos ? - NoJust
isojako kehiin kirjoitti:
'Ihmisillä ja varsinkin miehillä tuntuu olevan sisäsyntyinen tarve saada kaikkeen selitys.'
Ainoa josta olen samaa mieltä, loput puutaheinää. Teorioita ei hahmoitella sen takia että on saanut pakit joskus vuonna pääkallo, vaan halusta ymmärtää ja jäsentää arkipäivän ilmiöitä. Yleistys on näpsä keino säästää aivoenergiaa johonkin järkevämpään, kuten nenänkaivuun motoriikkaan.
Minäpäs hyökkäänkin sukupuolisotarintaman kimppuun argumentilla: Naisilla on kummallinen tarve olla uniikkeja jokaisessa asiassa, vaikka tosiasiassa he käyttäytyvät juuri yleistysten mukaisesti. Mites uppos ?"Naisilla on kummallinen tarve olla uniikkeja jokaisessa asiassa, vaikka tosiasiassa he käyttäytyvät juuri yleistysten mukaisesti."
Vaikka taidan olla jäävi tekemään lopullista tuomiota puolesta tai vastaan.
Btw, "yleistykselläni" yritin antaa vastinetta alkuperäiseen, en pyrkinytkään esittämään oikeita teorioita. Kunhan vain kiusin ja heitin hetulaa (on taan näköjään sellainen päivä, hehe).
Kaikkihan me kuitenkin tiedämme, että alkuperäinen kirjoitus oli puolittain provo eikä kukaan aikuinen ihminen niin ajattele kuin hetkittäin. Tai niin minä haluan uskoa. ...toisaalta se kyllä selittäisi paljon...hmmm... ;) - NoJust
Pakettimies kirjoitti:
"Ihmisen mukavuus ei minun kokemukseni mukaan korreloi lainkaan ulkonäön tai edes itsetunnon kanssa."
Sieltähän vilahti kaunis nainen arvioimaan sitä, miten kauniit naiset suhtautuvat miehiin. Hmmm :)
No, kaikin mokomin aavistustani saa väheksyä, se voi olla täysin perätön, mutta kokeilkaapa miehet lähestyä ja tutustua kauniisiin naisiin. Joskus tuomio tulee jo lähestyessä, joskus vasta pienen tutustumisen jälkeen. Joskus joukkoon sattuu joku poikkeus.Minulle on jo aikapäivää sitten tehty selväksi, että kaunis en ainakaan ole, saati sitten muilla tavoin yhteiskuntakelpoinen.
Olen oppinut: jos koskaan mielessä käväisee, että olisin ihan ookoo, niin olen takuulla väärässä. ;) - Mitäs ihmettä
NoJust kirjoitti:
Minulle on jo aikapäivää sitten tehty selväksi, että kaunis en ainakaan ole, saati sitten muilla tavoin yhteiskuntakelpoinen.
Olen oppinut: jos koskaan mielessä käväisee, että olisin ihan ookoo, niin olen takuulla väärässä. ;)???
- Muikku.
"Ruma tyttö joutuu pohtimaan itseään ja omaa suhdettaan muihin paljon syvällisemmin kuin kaunis."
Just. Ja kaunis pohtii, että mikä perkele tolla taas on kun oli sille niin ystävällinen ja toisella on nokka jo valmiiksi kuin norsunpimpalla...- Muikku.
Ja kaunis saa aina sitä samaa kohtelua. Sitä miettii ja miettii miten voisi olla parempi, ystävällisempi ja mukavempi. Ja sitä yrittää kaikin tavoin päästä tähän. Mutta ei, miesten naamat pysyvät kuin norsunpimpalla. Ja saa huomata, että perkules en voi vaikuttaa tähän asiaan enempää. Osa miehistä vaan on ja pysyy tyhminä.
- piiri pieni
Muikku. kirjoitti:

'Osa miehistä vaan on ja pysyy tyhminä.'
Ja siinä syyllistyit juuri samaan virheeseen josta syytit miehiä kauniiden naisten kanssa.
Aseiksi musketit vai miekat, aamunkoitossa ok ? - Pakettimies
"Just. Ja kaunis pohtii, että mikä perkele tolla taas on kun oli sille niin ystävällinen ja toisella on nokka jo valmiiksi kuin norsunpimpalla"
Höpönhöpön. Se vain on niin, että elämä ja sen eteen sysäämät asiat muokkaavat ihmistä. Kauniin ei tarvitse miettiä suhdettaan muihin ja itseensä samalla tavalla kuin ruman.
Rikas ei ymmärrä, mitä on eläminen köyhyysrajalla. Hän voi ainoastaan yrittää kuvitella tilanteen.
Afrikassa ikänsä humanitaarista työtä tehnyt näkee kärsimyksen ja sen merkityksen aivan eri tavalla kuin länsimaisessa hyvinvointivaltiossa elänyt.
Ihan turha tällaisia asioita on kiistää. Niitä ei voi kattavasti ja aukottomasti selittää, mutta niiden vaikutusta on turha yrittää kieltää. - Muikku.
piiri pieni kirjoitti:
'Osa miehistä vaan on ja pysyy tyhminä.'
Ja siinä syyllistyit juuri samaan virheeseen josta syytit miehiä kauniiden naisten kanssa.
Aseiksi musketit vai miekat, aamunkoitossa ok ?Niin. Kirjoitinkin osa. En voi sille mitään, että on olemassa aina se yksi osa miehistä, joka tuomitsee jo valmiiksi. En minä sille mitään voi. Enkä voi vaikuttaa toisen mielipiteisiin jos tämä on jo valmiiksi päättänyt, että kaunis on k***pää....
- Rankaisija II
Muikku. kirjoitti:
Ja kaunis saa aina sitä samaa kohtelua. Sitä miettii ja miettii miten voisi olla parempi, ystävällisempi ja mukavempi. Ja sitä yrittää kaikin tavoin päästä tähän. Mutta ei, miesten naamat pysyvät kuin norsunpimpalla. Ja saa huomata, että perkules en voi vaikuttaa tähän asiaan enempää. Osa miehistä vaan on ja pysyy tyhminä.
Oliskohan sulla tarkempaa kuvausta norsunpimpan ulkonäöstä? Onko se iloisuutta, surullisuutta vai mitä se ilmentää ihmisen kasvoilla tuo norsunpimppa?
- Muikku.
Pakettimies kirjoitti:
"Just. Ja kaunis pohtii, että mikä perkele tolla taas on kun oli sille niin ystävällinen ja toisella on nokka jo valmiiksi kuin norsunpimpalla"
Höpönhöpön. Se vain on niin, että elämä ja sen eteen sysäämät asiat muokkaavat ihmistä. Kauniin ei tarvitse miettiä suhdettaan muihin ja itseensä samalla tavalla kuin ruman.
Rikas ei ymmärrä, mitä on eläminen köyhyysrajalla. Hän voi ainoastaan yrittää kuvitella tilanteen.
Afrikassa ikänsä humanitaarista työtä tehnyt näkee kärsimyksen ja sen merkityksen aivan eri tavalla kuin länsimaisessa hyvinvointivaltiossa elänyt.
Ihan turha tällaisia asioita on kiistää. Niitä ei voi kattavasti ja aukottomasti selittää, mutta niiden vaikutusta on turha yrittää kieltää.Miksi sinä et halua ymmärtää? Nimenomaan kaunis joutuu pohtimaan jatkuvasti, koska on olemassa juuri kaltaisiasi ihmisiä, jotka kuvittelevat jo valmiiksi, että kauniit ovat kamalia..Luuletko, että kaikki kauniit ihmiset ovat jotain porvariprinsessoja joiden eteen tuodaan kaikki valmiiksi?Kerro nyt miksei kaunis joudu pohtimaan itseään suhteessa muihin?
- Muikku.
Muikku. kirjoitti:
Miksi sinä et halua ymmärtää? Nimenomaan kaunis joutuu pohtimaan jatkuvasti, koska on olemassa juuri kaltaisiasi ihmisiä, jotka kuvittelevat jo valmiiksi, että kauniit ovat kamalia..Luuletko, että kaikki kauniit ihmiset ovat jotain porvariprinsessoja joiden eteen tuodaan kaikki valmiiksi?Kerro nyt miksei kaunis joudu pohtimaan itseään suhteessa muihin?
Vai onko meillä nyt erilainen kauneuskäsitys? Minusta kaunis ihminen on sellainen, joka on kaunis vaikka vetäisi roskasäkin yllensä ja hieroisi naamansa täyteen mutaa..
- Pakettimies
Muikku. kirjoitti:
Miksi sinä et halua ymmärtää? Nimenomaan kaunis joutuu pohtimaan jatkuvasti, koska on olemassa juuri kaltaisiasi ihmisiä, jotka kuvittelevat jo valmiiksi, että kauniit ovat kamalia..Luuletko, että kaikki kauniit ihmiset ovat jotain porvariprinsessoja joiden eteen tuodaan kaikki valmiiksi?Kerro nyt miksei kaunis joudu pohtimaan itseään suhteessa muihin?
"jotka kuvittelevat jo valmiiksi, että kauniit ovat kamalia"
Et näköjään lue tekstejäni. Minä nimenomaan olen yrittänyt tietoisesti lähestyä kauniita ja omien havaintojeni kautta tehnyt johtopäätökseni.
Kauniit naiset poimivat komeat miehet ja heillä on vara suhtautua väheksyvästi meihin tavallisen näköisiin. - Muikku.
Pakettimies kirjoitti:
"jotka kuvittelevat jo valmiiksi, että kauniit ovat kamalia"
Et näköjään lue tekstejäni. Minä nimenomaan olen yrittänyt tietoisesti lähestyä kauniita ja omien havaintojeni kautta tehnyt johtopäätökseni.
Kauniit naiset poimivat komeat miehet ja heillä on vara suhtautua väheksyvästi meihin tavallisen näköisiin.Saattaa olla, että kauneus on sinulle muotikledjut ja meikillä huoliteltu naama, en tiedä? Mutta nämä havainnot perustuvat sinun omiin kokemuksiisi, et sinä niiden pohjalta voi lähteä kaikkia yleistämään...
- Pakettimies
Muikku. kirjoitti:
Saattaa olla, että kauneus on sinulle muotikledjut ja meikillä huoliteltu naama, en tiedä? Mutta nämä havainnot perustuvat sinun omiin kokemuksiisi, et sinä niiden pohjalta voi lähteä kaikkia yleistämään...
"et sinä niiden pohjalta voi lähteä kaikkia yleistämään..."
Miksen muka voi? Olen yleistänyt koko ketjun ajan ja yleistykseni otetaan vakavasti. Toiset nousevat takajaloilleen ja toiset myötäilevät. Eikö tämä jos jokin kerro siitä, että yleistykseni on suorastaan totuus? - Muikku.
Rankaisija II kirjoitti:
Oliskohan sulla tarkempaa kuvausta norsunpimpan ulkonäöstä? Onko se iloisuutta, surullisuutta vai mitä se ilmentää ihmisen kasvoilla tuo norsunpimppa?
Onko miehillä aina tapana vääntää huumoria sinne väliin kun huomataan, että ollaan liian lähellä sitä toisen totuutta?
- piiri pieni
Muikku. kirjoitti:
Niin. Kirjoitinkin osa. En voi sille mitään, että on olemassa aina se yksi osa miehistä, joka tuomitsee jo valmiiksi. En minä sille mitään voi. Enkä voi vaikuttaa toisen mielipiteisiin jos tämä on jo valmiiksi päättänyt, että kaunis on k***pää....
Ja ymmärsin että tuo osa on sama joukkio jolla on naama norsunvitulla.
Katsotaanpa, menee näin: kaunis nainen->miehen naama norsunvitulle->kaunis nainen käyttäytyy huonommin->naama enemmän norsunvitulle jne.
Mistä siis johtuu että miehen naama menee norsunvitulle ? Hänen aikaisemman kokemuksensa tuomasta yleistyksestä. Ja mistäs tuo kokemus on karttunut ? No tietenkin kohtaamisista kauniiden naisten kanssa, jotka ovat kohdelleet huonosti.
Oliko miehellä alunperin naama norsunvitulla ? Ehkä, mutta epätodennäköistä. Todennäköisempää on, että hän on tarpeeksi moneen huonosti käyttäytyvään kauniiseen naiseen törmännyt ja muodostanut itselleen käsityksen siitä.
Alkutekijä siis huonosti käyttäytyvä nainen, joka väittää käytöksensä johtuvan norsunvitusta, jota ei kuitenkaan alunperin norsunvittu-miehen naamalla ollut. Josta pääsemme alkukommenttiin, huono käytös ei johdu miehistä vaan kauneuden mukanaan tuomasta ylimielisyydestä. Syyttäkää naiset v-mäisiä pississiskojanne, älkää miehiä.
Taisi muuten tulla ennätys sanan norsunvittu käytölle. Hyvä minä. - Muikku.
Pakettimies kirjoitti:
"et sinä niiden pohjalta voi lähteä kaikkia yleistämään..."
Miksen muka voi? Olen yleistänyt koko ketjun ajan ja yleistykseni otetaan vakavasti. Toiset nousevat takajaloilleen ja toiset myötäilevät. Eikö tämä jos jokin kerro siitä, että yleistykseni on suorastaan totuus?Siksi koska "kauneus on katsojan silmissä". Ne ketä sinä pidät kauniina, eivät välttämättä ole sitä muiden mielestä. Niin miten voit silloin väittää, että kaikki kauniit ovat inhottavia? Ei kukaan voi määritellä täydellisesti mitä kauneus on....
- Pakettimies
Muikku. kirjoitti:
Siksi koska "kauneus on katsojan silmissä". Ne ketä sinä pidät kauniina, eivät välttämättä ole sitä muiden mielestä. Niin miten voit silloin väittää, että kaikki kauniit ovat inhottavia? Ei kukaan voi määritellä täydellisesti mitä kauneus on....
"Siksi koska "kauneus on katsojan silmissä"."
Jos riviin laitetaan kymmenen naista, joista osa on missityyppisiä ja osa tavan talliaisia ja sata miestä pisteyttää heidät, niin missityyppiset saavat varmasti enemmän pisteitä.
Tuo kauneus on katsojan silmissä on pelkkää heikkoitsetuntoisten puolustautumista, koska he eivät kestä omaa tavallisuuttaan. - Muikku.
piiri pieni kirjoitti:
Ja ymmärsin että tuo osa on sama joukkio jolla on naama norsunvitulla.
Katsotaanpa, menee näin: kaunis nainen->miehen naama norsunvitulle->kaunis nainen käyttäytyy huonommin->naama enemmän norsunvitulle jne.
Mistä siis johtuu että miehen naama menee norsunvitulle ? Hänen aikaisemman kokemuksensa tuomasta yleistyksestä. Ja mistäs tuo kokemus on karttunut ? No tietenkin kohtaamisista kauniiden naisten kanssa, jotka ovat kohdelleet huonosti.
Oliko miehellä alunperin naama norsunvitulla ? Ehkä, mutta epätodennäköistä. Todennäköisempää on, että hän on tarpeeksi moneen huonosti käyttäytyvään kauniiseen naiseen törmännyt ja muodostanut itselleen käsityksen siitä.
Alkutekijä siis huonosti käyttäytyvä nainen, joka väittää käytöksensä johtuvan norsunvitusta, jota ei kuitenkaan alunperin norsunvittu-miehen naamalla ollut. Josta pääsemme alkukommenttiin, huono käytös ei johdu miehistä vaan kauneuden mukanaan tuomasta ylimielisyydestä. Syyttäkää naiset v-mäisiä pississiskojanne, älkää miehiä.
Taisi muuten tulla ennätys sanan norsunvittu käytölle. Hyvä minä.No mitä luulet, että jos sinä olet jo valmiiksi jollekkin toiselle se naama norsunpimpalla, niin muuttuuko se toisenkin naama kuin norsunpimpaksi vai muuttuuko se säteileväksi aunringoksi, joka haluaa palavasti tutustua sinuun? Kokeilehan ensi kerralla vähän erilaista tutustumistaktiikkaa (äläkä elä niitä ennakkoluulojasi) niin saattaa olla, että suhtautuminen sinuunkin muuttuu...
- Muikku.
Pakettimies kirjoitti:
"Siksi koska "kauneus on katsojan silmissä"."
Jos riviin laitetaan kymmenen naista, joista osa on missityyppisiä ja osa tavan talliaisia ja sata miestä pisteyttää heidät, niin missityyppiset saavat varmasti enemmän pisteitä.
Tuo kauneus on katsojan silmissä on pelkkää heikkoitsetuntoisten puolustautumista, koska he eivät kestä omaa tavallisuuttaan.No miksi sitten osa miehistä pitää tummasta ja osa vaaleasta? Miksi toinen pitää isoista rinnoista ja toinen pienistä?
- piiri pieni
Muikku. kirjoitti:
No mitä luulet, että jos sinä olet jo valmiiksi jollekkin toiselle se naama norsunpimpalla, niin muuttuuko se toisenkin naama kuin norsunpimpaksi vai muuttuuko se säteileväksi aunringoksi, joka haluaa palavasti tutustua sinuun? Kokeilehan ensi kerralla vähän erilaista tutustumistaktiikkaa (äläkä elä niitä ennakkoluulojasi) niin saattaa olla, että suhtautuminen sinuunkin muuttuu...
Tarvitsetko olkiukkoja lainaan ? Muistelenkin että olet kova menemään henkilökohtaisuuksiin kun asiasta ei löydy vääntöä.
Toiset meistä käsittelevät asioita asioina, toisten hupia on höökiä kirjoittajien henkilöön. Lähtökohtaisesti dissaan höökijöiden puheet, goodbye. - Muikku.
piiri pieni kirjoitti:
Tarvitsetko olkiukkoja lainaan ? Muistelenkin että olet kova menemään henkilökohtaisuuksiin kun asiasta ei löydy vääntöä.
Toiset meistä käsittelevät asioita asioina, toisten hupia on höökiä kirjoittajien henkilöön. Lähtökohtaisesti dissaan höökijöiden puheet, goodbye.Heh. Ottaako pannuun kun sinulta ei löydy mitään sanottavaa. Ei se liittynyt hlökohtaisesti sinuun mitenkään, se oli vain esimerkki, jossa käytin sinua. Yhtä hyvin se olisi voinut olla vaikka naapurin Kalle. Jos leikkiin ryhtyy niin leikin kestäköön. Lähde vain häntä koipien välissä, niinkuin kidutettu koira...
"Muistelenkin että olet kova menemään henkilökohtaisuuksiin kun asiasta ei löydy vääntöä."
Mitäs tämä oli jos ei hlökohtaisuuksiin menemistä? - Pakettimies
Muikku. kirjoitti:
No miksi sitten osa miehistä pitää tummasta ja osa vaaleasta? Miksi toinen pitää isoista rinnoista ja toinen pienistä?
"No miksi sitten osa miehistä pitää tummasta ja osa vaaleasta? Miksi toinen pitää isoista rinnoista ja toinen pienistä?"
Makukysymyksiä, mutta makujen taustallakin on yhteneväisyyksiä. Psykologisissa tutkimuksissa on todettu, että esimerkiksi symmetriset kasvot koetaan yleisesti miellyttäviksi kulttuurista riippumatta. Niin ikään tietynlainen vartalo viehättää. - NoJust
Pakettimies kirjoitti:
"Siksi koska "kauneus on katsojan silmissä"."
Jos riviin laitetaan kymmenen naista, joista osa on missityyppisiä ja osa tavan talliaisia ja sata miestä pisteyttää heidät, niin missityyppiset saavat varmasti enemmän pisteitä.
Tuo kauneus on katsojan silmissä on pelkkää heikkoitsetuntoisten puolustautumista, koska he eivät kestä omaa tavallisuuttaan.on muuten tapeltu ennenkin.
Jos joku nainen kirjoittaa olevansa kaunis tai nätti, niin näppiskansa käy karmeaan taistoon julistaen, että takuulla ei aloittaja ole kaunis, kuvittelee vaan. Ja suureen ääneen muistetaan muistuttaa, että kauneus nimenomaan on katsojan silmässä. :)
Olen kanssasi samaa mieltä siinä, että kyllä voidaan suhteellisen yleisesti sanoa onko joku kaunis tai komea vaiko ei. Se on sitten eri asia tykkääkö sellaisista kauniista. Itse teen eron "kauniin"/"komean" ja "hyvännäköisen" välille: ensimmäisen vastaa yleistä totuutta, toinen minun näkökulmaani asiaan.
Muita yleistyksiäsi en allekirjoita, mutta mitäs minä tiedän! :) Elän omassa vaihtoehtoisessa todellisuudessani onnellisen tietämättömänä... - Pakettimies (out)
NoJust kirjoitti:
on muuten tapeltu ennenkin.
Jos joku nainen kirjoittaa olevansa kaunis tai nätti, niin näppiskansa käy karmeaan taistoon julistaen, että takuulla ei aloittaja ole kaunis, kuvittelee vaan. Ja suureen ääneen muistetaan muistuttaa, että kauneus nimenomaan on katsojan silmässä. :)
Olen kanssasi samaa mieltä siinä, että kyllä voidaan suhteellisen yleisesti sanoa onko joku kaunis tai komea vaiko ei. Se on sitten eri asia tykkääkö sellaisista kauniista. Itse teen eron "kauniin"/"komean" ja "hyvännäköisen" välille: ensimmäisen vastaa yleistä totuutta, toinen minun näkökulmaani asiaan.
Muita yleistyksiäsi en allekirjoita, mutta mitäs minä tiedän! :) Elän omassa vaihtoehtoisessa todellisuudessani onnellisen tietämättömänä..."Elän omassa vaihtoehtoisessa todellisuudessani onnellisen tietämättömänä..."
Totuus on tuolla ulkona. Ota vastaan Pakettimies henkilökohtaisena vapahtajanasi ja Herranasi ja löydät ikuisen valon, jota eivät raiskaa aika ja ruoste ja joka ei himmene ihon kimmoisuuden pienetessä. - Muikku.
Pakettimies kirjoitti:
"No miksi sitten osa miehistä pitää tummasta ja osa vaaleasta? Miksi toinen pitää isoista rinnoista ja toinen pienistä?"
Makukysymyksiä, mutta makujen taustallakin on yhteneväisyyksiä. Psykologisissa tutkimuksissa on todettu, että esimerkiksi symmetriset kasvot koetaan yleisesti miellyttäviksi kulttuurista riippumatta. Niin ikään tietynlainen vartalo viehättää.No onko näissä tutkimuksissa sitten todettu, että heillä kaikilla (kauniilla) on samanlainen persoona ja, että he kaikki ovat ilkeitä, ylimielisiä ja inhottavia...oletko kenties tavannut heidät kaikki?
- Rankaisija II
Muikku. kirjoitti:
Onko miehillä aina tapana vääntää huumoria sinne väliin kun huomataan, että ollaan liian lähellä sitä toisen totuutta?
Ei aina, mutta välillä on harhautettava, ettei vihulainen pääse selville omista aikeista.
Odota tässä. Laitan miinan maahan. Katso tuota kuutamoa eikö olekin kaunis? No niin, odota siinä vielä hetki. Menen tuon ison kiven taakse makuulle. Kun olen siellä niin seuraa tarkasti askeleitani, varo ettet astu ohi jäljistäni.
No niin, alas tulemaan, seuralaisesi kaipaa seuraasi, tule tänne kiven taakse kanssani, täällä on leipää ja sokeria sulle. Tule, tule oma tammukkani. Muikku. kirjoitti:
Heh. Ottaako pannuun kun sinulta ei löydy mitään sanottavaa. Ei se liittynyt hlökohtaisesti sinuun mitenkään, se oli vain esimerkki, jossa käytin sinua. Yhtä hyvin se olisi voinut olla vaikka naapurin Kalle. Jos leikkiin ryhtyy niin leikin kestäköön. Lähde vain häntä koipien välissä, niinkuin kidutettu koira...
"Muistelenkin että olet kova menemään henkilökohtaisuuksiin kun asiasta ei löydy vääntöä."
Mitäs tämä oli jos ei hlökohtaisuuksiin menemistä?se taas vaahtoaakaan täällä naama punaisena :-) Nyt mä tiiänkin sun akilleen kantapään,oota vaan,joku kaunis päivä mä vielä isken anonyymisti ja saan sun raivon partaalle :-)
- Muikku.
yrmio kirjoitti:
se taas vaahtoaakaan täällä naama punaisena :-) Nyt mä tiiänkin sun akilleen kantapään,oota vaan,joku kaunis päivä mä vielä isken anonyymisti ja saan sun raivon partaalle :-)
Ei ei kuule. Hymy on huulilla ja aurinko paistaa(=(= Ja elämä on laiffii...
- jeps
Miten massamuodin mukana roikkuva nainen voi olla kaunis? Jotenkin ne sanat ei kuulu edes yhteen
- nainen maalla.
Tunnen monia mukavia kauniita naisia, joilla on lämmin sydän ja he ovat välittäviä, ymmärtäväisiä ihmisiä. Myös monia sellaisia miehiä tunnen.
Uskon, että ihmiset ovat kaupungissa ja maalla erillaisia. Kerran täällä keskustellessani chatissa mukavan tytön kanssa, kurkkasin hänen profiiliaan ja kehuin kuinka kaunis hän on.
Hän oli sinkku ja asui helsingissä. Hänellä oli vaikeuksia päästä eroon tästä sinkkuudestaan. Hänen oli kuulemma vaikea saada miestä. Ihmettelin hiukan, hän vaikutti todella mukavalta ja ystävälliseltä ihmiseltä, hän oli myös hyvin kaunis.
Hän vastasi minulle, ettei helsingissä miehiä kiinnosta tavallisen näköiset naiset, vaikka minusta hän oli todella kaunis.
En tiedä mitä tuolla tarinalla yritin kertoa..=)
Tässä ketjua lukiessani olenkin miettinyt, ovatko ihmiset erillaisia maalla ja kaupungissa. Baarikulttuuri on kyllä ihan erimaata!
Täällä kun menee kaunis laittautunut nainen baariin, saa hän otsaansa heti "helpon" tai "huoran" leiman. Kaupungissa taas häntä ei pidetä sellaisena. Täällä maalla ei kai sitten laittauduta baariin samalla tavalla.
Kaupungissa taas, jos ei laittaudu, ei kukaan ole huomaavinaankaan... Tai ehkä saa pitkiä väheksyviä katseita.
Mies voi kaupungissa laittautua baariin kunnolla. Täällä kun mies laittautuu, saa hän heti otsaansa leiman "homo".
Täällä miehet laittavat päälleen farkut ja paidan. Jotkut jopa hiuksiaan hiukkasen sukivat ennen baariin lähtöä.
Itse laittaudun mielellläni juhliin ja baariin, olenkin kokenut aika karvaasti tämän "helpon" leiman. Vaikka en pukeudu mitenkään paljastavasti.
Kaikkiallahan tällainen päätelmä ei päde. Nykyään on onneksi täällä maallakin alettu laittautumaan baariin enemmän, eikä leimoja saa niin helposti.
Hmm.. Saattaa mennä hiukkasen aiheen vierestä, mutta toivottavasti ymmärrätte=)
tarkoitin kai, että ihmiset ovat kaikkialla erillaisia. Kauniit ja rumat. Olen nähnyt rumia ihmisiä nokkapystyssä, samoin kauniita. Saattaahan olla, että ihmisellä, joka tietää olevansa kaunis, on rima korkeammalla kuin rumalla.
Mene ja tiedä.
Itse olen omasta mielestäni ihan ok, tavallisen näköinen, en ruma enkä kaunis.- Rankaisija II
Mukavan leppoisasti kirjoitettu, mä tykkään itsekin vertailla asioita, hintojen vertailu on ihan ykkössuosikkini. Sieltä maalta pääsee kaikkein halvimmalla Helsinkiin intercityllä. Tulen asemalle vastaan sua. Minulla on siilipää, eihän se haittaa? Voin kasvattaa muutaman sentin jos jaksat odottaa. Tykkäätkö pitkistä hiuksista miehellä? Musta on kivaa kun ei ole mitään kammattavaa, yksi asia vähemmän mihin tarvitsee keskittyä.
Ihan sama miten korkealla rima on, pääsen aina sen ali ilman yrittämistä kunahn suunnan ottaa kohti niin se on siinä.
Jokin muukin asia oli mielessä, mutta arvaa unohtuiko kun aloin ajattelemaan sua siellä maalla tietokoneella naputtelemassa tuota viestiäsi...hmmmm...miten kroppasi heiluu hivenen kun naputtelet, hiuksesi heilahtavat, katsot välillä ikkunasta ulos kun ajatus hakee uraansa, katsot seksikkäästi kirjaimia joita tulee naputeltua. Niin sitten katosi se, mitä mun piti myöskin kommentoida kirjoituksestasi. - nainen maalla.
Rankaisija II kirjoitti:
Mukavan leppoisasti kirjoitettu, mä tykkään itsekin vertailla asioita, hintojen vertailu on ihan ykkössuosikkini. Sieltä maalta pääsee kaikkein halvimmalla Helsinkiin intercityllä. Tulen asemalle vastaan sua. Minulla on siilipää, eihän se haittaa? Voin kasvattaa muutaman sentin jos jaksat odottaa. Tykkäätkö pitkistä hiuksista miehellä? Musta on kivaa kun ei ole mitään kammattavaa, yksi asia vähemmän mihin tarvitsee keskittyä.
Ihan sama miten korkealla rima on, pääsen aina sen ali ilman yrittämistä kunahn suunnan ottaa kohti niin se on siinä.
Jokin muukin asia oli mielessä, mutta arvaa unohtuiko kun aloin ajattelemaan sua siellä maalla tietokoneella naputtelemassa tuota viestiäsi...hmmmm...miten kroppasi heiluu hivenen kun naputtelet, hiuksesi heilahtavat, katsot välillä ikkunasta ulos kun ajatus hakee uraansa, katsot seksikkäästi kirjaimia joita tulee naputeltua. Niin sitten katosi se, mitä mun piti myöskin kommentoida kirjoituksestasi.Jopas jopas.. Enpä taida sinne asemalle koskaan saapua, saat odotella ihan rauhassa=)
Olen oman asemani jo täältä maalta löytänyt. - Pakettimies
nainen maalla. kirjoitti:
Jopas jopas.. Enpä taida sinne asemalle koskaan saapua, saat odotella ihan rauhassa=)
Olen oman asemani jo täältä maalta löytänyt."Olen oman asemani jo täältä maalta löytänyt."
Älä luota sen seinien kestävyyteen. VR:n tulostavoitteet kasvavat vuosi vuodelta. Ennen pitkää sinnekään ei enää juna pysähdy. - Pullopersesika
..on valttikortti.
Monet käyttävät sitä väärin.
Eihän naisesta pahaa sinällään tee se, jos kasvot sattuvat olemaan keskimääräistä symmetrisemmät, luusto sirompi ja sääret pidemmät.
Olen vaan tullut vähän allergiseksi nartuille, jotka ovat kyllä hyvännäköisiä, mutta joilta purukumin syönti ja kävely ei onnistu yhtä aikaa. - Pullopersesika
Pullopersesika kirjoitti:
..on valttikortti.
Monet käyttävät sitä väärin.
Eihän naisesta pahaa sinällään tee se, jos kasvot sattuvat olemaan keskimääräistä symmetrisemmät, luusto sirompi ja sääret pidemmät.
Olen vaan tullut vähän allergiseksi nartuille, jotka ovat kyllä hyvännäköisiä, mutta joilta purukumin syönti ja kävely ei onnistu yhtä aikaa...väärään ketjuun..
- nainen maalla.
Pakettimies kirjoitti:
"Olen oman asemani jo täältä maalta löytänyt."
Älä luota sen seinien kestävyyteen. VR:n tulostavoitteet kasvavat vuosi vuodelta. Ennen pitkää sinnekään ei enää juna pysähdy.Ei se mitään! Aion tälle asemalle jäädä loppuiäksi, ettei haittaa vaikkei junat tulekkaan. Niistähän on minulle vaan meluhaittaa!
- liona
Kauniit naiset voivat olla sekä älykkäitä että ystävällisiä myös!
Itse olen saanut aika hyvät geenit vanhemmiltani ja huomiota on tullut niin kauan kuin jaksan muistaa. Minua on aina kiusannut ihmisten avoin tuijottaminen, toisten tyttöjen ilkeämieliset lausahdukset ja poikien sittemmin miesten lausumat "kohteliaisuudet"
Olen kuitenkin herkkä ja romanttinen, minun kanssani voi keskustella aiheesta kuin aiheesta, pysyn maailmanmenossa kiinni muutenkin kuin trendejä seuraamalla. Huomasin kuitenkin vuosia sitten että on helpompaa esittää vähän bimboa niin että kaikki ovat tyytyväisiä. Yhteiskunta ei hyväksy sitä, että samasta kropasta löytyy useampia hyviä asioita, niin sisäisiä kuin ulkoisia.
Sitten on tämä käsitys kauneudesta... Naiset käyttävät nykyään tosi vähän vaatteita, tekevät hiuspidennyksiä, käyvät rusketussuihkuissa ja meikkaavat reilusti ja ehkä jopa pornahtavasti. Yökerhon hämärässä tämä kaikki näyttää hyvältä ja nämä tytöt ovat yleensä siinä alle 27v. Miltä he näyttävät oikeasti ja miltä he näyttävät parin vuoden päästä??? kemikaalit sun muut pilaavat ihon samoin kuin alituinen bailaaminen. 25v-27v naisen kroppa alkaa muuttua oli sitten himourheilija tai ei. Kroppa levenee väkisin. Kuinka moni on oikeasti hyvännäköinen tuon iän jälkeen? Eli silloin kun se elämä varsinaisesti alkaa? Päivänvalossa se rupsahtaneisuus vähintään näkyy... Niitä on oikeasti 1/1000 jotka voivat sanoa olevansa todellisia kaunottaria ja heitä ei sedulassa näy. Kas kun parhaat on poimittu päältä jo varhaisessa vaiheessa- Pullopersesika
"Huomasin kuitenkin vuosia sitten että on helpompaa esittää vähän bimboa "
Tota mä en sitten yksinkertaisesti jaksa käsittää.
Mikä siinä on niin vaikeata olla oma itsensä? Mä en ole hyvästä ulkonäöstä saanut ikinä elämääni kuin pelkkää plussaa, vaikken edes mikään kansikuvapoika olekaan.
Pelkästä itsetunto-ongelmasta kysymys, sanoisin...
Täälläkin manguttiin ettei voi kanuunassa mennä ulos kun tuijotetaan. Tai maitokauppaan meikkaamatta. Ai niin tosiaan, joku ihminen saattaa vaikka nähdä sinut kadulla. Voi elämä. - liona
Pullopersesika kirjoitti:
"Huomasin kuitenkin vuosia sitten että on helpompaa esittää vähän bimboa "
Tota mä en sitten yksinkertaisesti jaksa käsittää.
Mikä siinä on niin vaikeata olla oma itsensä? Mä en ole hyvästä ulkonäöstä saanut ikinä elämääni kuin pelkkää plussaa, vaikken edes mikään kansikuvapoika olekaan.
Pelkästä itsetunto-ongelmasta kysymys, sanoisin...
Täälläkin manguttiin ettei voi kanuunassa mennä ulos kun tuijotetaan. Tai maitokauppaan meikkaamatta. Ai niin tosiaan, joku ihminen saattaa vaikka nähdä sinut kadulla. Voi elämä.Se että on ulkonäköä ei aina tarkoita sitä, että on itsevarma ja luulee saavansa kaiken. sE luulo on teillä muilla. Ei se ulkonäkö tee ketään onnellisemmaaksi, sitä onnea on itseasiassa vaikeampi löytää kun miehet meinaa että sulla on pää tyhjää täynnä ja kelpaat vaan koristeeksi sänkyyn..ja muut naiset luulee että sulla on mielessä vain jokaisen kaksilahkeisen kaato. Ei ole helppoa saada ystäviä siis todellisia sellaisia, mutta mullakin on muutama pitkäaikainen todellinen ystävä jotka tietää että mulla on muutakin mielessä kun peili ja kampa!
- Pullopersesika
liona kirjoitti:
Se että on ulkonäköä ei aina tarkoita sitä, että on itsevarma ja luulee saavansa kaiken. sE luulo on teillä muilla. Ei se ulkonäkö tee ketään onnellisemmaaksi, sitä onnea on itseasiassa vaikeampi löytää kun miehet meinaa että sulla on pää tyhjää täynnä ja kelpaat vaan koristeeksi sänkyyn..ja muut naiset luulee että sulla on mielessä vain jokaisen kaksilahkeisen kaato. Ei ole helppoa saada ystäviä siis todellisia sellaisia, mutta mullakin on muutama pitkäaikainen todellinen ystävä jotka tietää että mulla on muutakin mielessä kun peili ja kampa!
Ei mulla mitään luuloja kauniista naisista ole. KOkemuksia kylläkin. Miksi mulla olisi mitään silmän- (ja ruumiin-)iloa vastaan?
Puhuin tyhjäpäistä ja roolinvetäjistä.
Niitä en voi sietää. Kehoitan mieluummin neitoja siirtymään seuraavaan pöytään.
Jos ihmiset ympärilläsi luulevat että mielessäsi on vain peili ja kampa, niin jostakinhan tuo käsitys on saanut alkunsa. Ei minun tuntemiani kaunottaria sorsita.
Bimboleikit ovat kaksiteräinen miekka.
- kaunis nainen.
"Kauniin ei tarvitse miettiä hyväksymisen ja kunnioittamisen peruskysymyksiä, koska hän ei koe samanlaisia henkisiä ja sosiaalisia uhkia kuin ruma tyttö. Kauniilla tytöllä on mahdollisuus valita. Hänen ei tarvitse sopeutua."
Annas kun kerron jotain: KATEUS, KATEUS ja KATEUS. Eli suomalaisten kansallistauti kiusaa ja kiduttaa oikein hyvin kauniita naisia joka helvetin päivä!
Rumat kanssasisaret yrittävät pistää "kapulaa rattaisiin" ja juonittelevat selän takana juoruineen jne...
Lisäksi osa miehistä näkyisi kuvittelevan, että "kaunis, tyhmä blondi" saa kaiken "tuosta vaan"! Siitä seuraa omanlaistansa kateutta.
Vai että helppoa elämää?- Pakettimies
"KATEUS, KATEUS ja KATEUS."
Siinähän se tuli. Kauneutesi on saanut sinut kuvittelemaan, että kaikkien pitäisi palvoa kaikkea, mitä sanot, teet tai olet.
Ei, niin ei ole. Älä syytä muita, vaan katso, kuinka kauneutesi on sinut turmellut. - NoJust
Pakettimies kirjoitti:
"KATEUS, KATEUS ja KATEUS."
Siinähän se tuli. Kauneutesi on saanut sinut kuvittelemaan, että kaikkien pitäisi palvoa kaikkea, mitä sanot, teet tai olet.
Ei, niin ei ole. Älä syytä muita, vaan katso, kuinka kauneutesi on sinut turmellut.Se perimmäinen syy: katkeruus.
Kirjoittaja ei missään vaiheessa pyytänyt palvomaan kaikkia tekemisiään, mutta koska puhui samassa kirjoituksessa kateudesta ja kauneudesta, niin syy vieritettiin hänen niskoilleen.
Olisihan tämä pitänyt arvata... Ei mitään uutta auringon alla. - Muikku.
Pakettimies kirjoitti:
"KATEUS, KATEUS ja KATEUS."
Siinähän se tuli. Kauneutesi on saanut sinut kuvittelemaan, että kaikkien pitäisi palvoa kaikkea, mitä sanot, teet tai olet.
Ei, niin ei ole. Älä syytä muita, vaan katso, kuinka kauneutesi on sinut turmellut.Tiedätkö, että ihminen kyllä tietää ihan varmasti, koska joku ihminen on sille kateellinen. Ja taas kateellinen ihminen ei välttämättä itse tiedosta omaa kateuttaan. Ostappa itse uusi urheiluauto ja mene esittelemään sitä kavereille. Huomaat varmaankin hyvin pian pienen pientä piruilua...Kauneus ei turmele kaunista ihmistä, vaan kateus turmelee kateelliset ihmiset...
- Pakettimies
NoJust kirjoitti:
Se perimmäinen syy: katkeruus.
Kirjoittaja ei missään vaiheessa pyytänyt palvomaan kaikkia tekemisiään, mutta koska puhui samassa kirjoituksessa kateudesta ja kauneudesta, niin syy vieritettiin hänen niskoilleen.
Olisihan tämä pitänyt arvata... Ei mitään uutta auringon alla."Se perimmäinen syy: katkeruus."
Tosiasia on, ettei sinulla ole aavistustakaan katkeruudestani. Kerrotko vielä syytkin siihen, miksi olisin katkera?
Mikä minut on mielestäsi tähän katkeruuteen ajanut? - NoJust
Pakettimies kirjoitti:
"Se perimmäinen syy: katkeruus."
Tosiasia on, ettei sinulla ole aavistustakaan katkeruudestani. Kerrotko vielä syytkin siihen, miksi olisin katkera?
Mikä minut on mielestäsi tähän katkeruuteen ajanut?ehkä osaat välkkynä ihmisenä päätellä, miten tulokseen päädyin.
Sitäpaitsi se ei ole olennaista, vaan se, että tämäkin juttu polki samaa vanhaa rataa päätyen siihen, että kaunis nainen on kusipää. Amen. - rusalka
Pakettimies kirjoitti:
"KATEUS, KATEUS ja KATEUS."
Siinähän se tuli. Kauneutesi on saanut sinut kuvittelemaan, että kaikkien pitäisi palvoa kaikkea, mitä sanot, teet tai olet.
Ei, niin ei ole. Älä syytä muita, vaan katso, kuinka kauneutesi on sinut turmellut.Tänään on oikee järkipuheet täällä, naisen kauneus ja huoruus.
Kauneus katsojan silmässä, ja huoruus kanssa. Sitten kaikki muutkin halventavat ominaisuudet voidaan liittää huomiotaherättävään ulkonäköön.
Juu, antaa palaa...palstan taso sen kuin nousee... - kaunis nainen.
Pakettimies kirjoitti:
"KATEUS, KATEUS ja KATEUS."
Siinähän se tuli. Kauneutesi on saanut sinut kuvittelemaan, että kaikkien pitäisi palvoa kaikkea, mitä sanot, teet tai olet.
Ei, niin ei ole. Älä syytä muita, vaan katso, kuinka kauneutesi on sinut turmellut.Onko sinulla lukemisen ymmärtämisessä ongelmia? Luepas uudestaan tuo jättämäni viesti.
- kaunis nainen.
NoJust kirjoitti:
Se perimmäinen syy: katkeruus.
Kirjoittaja ei missään vaiheessa pyytänyt palvomaan kaikkia tekemisiään, mutta koska puhui samassa kirjoituksessa kateudesta ja kauneudesta, niin syy vieritettiin hänen niskoilleen.
Olisihan tämä pitänyt arvata... Ei mitään uutta auringon alla.Niinpä juuri. Oikea käytännön esimerkki siitä, minkälaista "rasismia" kauniisiin ihmisiin kohdistuu!
- kaunis nainen.
Muikku. kirjoitti:
Tiedätkö, että ihminen kyllä tietää ihan varmasti, koska joku ihminen on sille kateellinen. Ja taas kateellinen ihminen ei välttämättä itse tiedosta omaa kateuttaan. Ostappa itse uusi urheiluauto ja mene esittelemään sitä kavereille. Huomaat varmaankin hyvin pian pienen pientä piruilua...Kauneus ei turmele kaunista ihmistä, vaan kateus turmelee kateelliset ihmiset...
"Kauneus ei turmele kaunista ihmistä, vaan kateus turmelee kateelliset ihmiset..."
Loistavaa tekstiä!
- bambi80
Minä olen kaunis nainen ja olen mukava.
Mutten voi väittää vastaankaan mitä sanot, koska ensinnäkin käsite mukava on aika laaja ja moninainen.
Ystävinäni on monia kauniita naisia, jotka ovat mukavia. EN ehkä sitten tutustu niihin ei-mukaviin kauniisiin, jotenkin se näkyy ihmisestä jo kaukaa jos se ei ole mukava, silmistä, eleistä ja siitä mistä jaksaa puhua:) Omasta mielestäni siis.
Itselläni itsetunto ei ole rakentunut ulkonäön varaan, koska puhkesin kukkaan vasta 17 vuotiaana, ja ennen sitä olin pieni ruma ankan poikanen, laiha ja isosilmäinen tyttö jolla oli liian pitkät sääret ja finnejä :D
Mutta ikä toi mukanaan kauneuden, joka tosin ei minulle ole suuri asia, enkä sitä korosta (niinkuin sanoitkin), mutta kyllä siitä silti kuulla saa paljon. Lisäksi olen kuullut monesti sanottavan itselleni, että minulla on lihavan naisen luonne. Pidän sitä kohteliaisuutena koska ihailen itse niitä naisia, jotka ulkonäköpaineista huolimatta porhaltavat eteenpäin siinä missä muutkin, ja näyttävät kauniilta vaikkeivat sitä tajua.. ja ehkä siksi eivät korosta elämässään liikaa ulkoiseen vaan sisäiseen maailmaansa, jolloin hehku tulee sisältä eikä ulkoa.
Mutta on kauniitkin naiset mukavia. Tietysti kukaan ei aina jaksa olla mukava, mutta siihen kastiin mahtuu kaikki ihmiset ja koirat ja kissatkin.
Vaarana on se että kun siitä ulkonäöstä kuulee paljon miehiltä paikoissa kuin paikoissa, niin siinä on vaarana alkaa pitämään itseään ulkonäkönä. Minuus väistyy sen tieltä, miltä näytät. Jos kehuja saa vain silloin kun on kilon meikit naamalla ja parasta päällä, niin siitä voi tulla koko elämä, koska jos kehut ja katseet loppuu, niin minuus häviää, koska kukaan ei enää peilaa sinua ulkonäön kautta etkä tiedä enää kuka olet. Mutta jos peilaa itseään oman luonteen kautta, puheen ja hymyn, kohteliaisuuksien ja ystävällisyyden kautta, niin minuus onkin jotain suurempaa, kuin hyvin epäluotettava ulkonäkö, joka ensinnäkin heittelee päivittäin, ja toisekseen muuttuu radikaalisti syntymästä vanhuuteen.
Että sellasta tällä kertaa.- Pakettimies
"Minä olen kaunis nainen ja olen mukava."
Joojoo. Näitähän riittää... ;)
Ei pitäisi liiaksi arvioida omaa itseään. Minäkin olen mielestäni hyvin tavallinen keskivertomies, mutta silti minua on monesti sanottu mm. omituiseksi. Eihän sitä omaa kuspiäisyyttään huomaa.
Vaan olen päättänyt olla välittämättä sanojista. Olen sitten omituinen. Minkäs minä sille voin. Pää pystyssä vain - kohti kuolemaa! - bambi80
Pakettimies kirjoitti:
"Minä olen kaunis nainen ja olen mukava."
Joojoo. Näitähän riittää... ;)
Ei pitäisi liiaksi arvioida omaa itseään. Minäkin olen mielestäni hyvin tavallinen keskivertomies, mutta silti minua on monesti sanottu mm. omituiseksi. Eihän sitä omaa kuspiäisyyttään huomaa.
Vaan olen päättänyt olla välittämättä sanojista. Olen sitten omituinen. Minkäs minä sille voin. Pää pystyssä vain - kohti kuolemaa!No kuse oli kauneudesta ja mukavuudesta, etkös sinä sitä kysynyt? En huomannut puhetta kusipäisyydestä enkä muista asioista, joihin olisin voinut vastata: olen ärsyttävä, olen kusipää, olen sitä tai olen tätä. Väitän olevani hyvin paljon eri adjektiiveja, mutta koska puhe oli kauneudesta ja mukavuudesta, niin kait mä nyt siitä puhun :D
Hyvähän se on että niitä riittää jos sitä mieltä olet :D - Pakettimies
bambi80 kirjoitti:
No kuse oli kauneudesta ja mukavuudesta, etkös sinä sitä kysynyt? En huomannut puhetta kusipäisyydestä enkä muista asioista, joihin olisin voinut vastata: olen ärsyttävä, olen kusipää, olen sitä tai olen tätä. Väitän olevani hyvin paljon eri adjektiiveja, mutta koska puhe oli kauneudesta ja mukavuudesta, niin kait mä nyt siitä puhun :D
Hyvähän se on että niitä riittää jos sitä mieltä olet :D"No kuse oli kauneudesta ja mukavuudesta, etkös sinä sitä kysynyt?"
Kovin suoraan itsesi arvioit mukavaksi. Niin suoraan, että pistää melkein epäilyttämään. Tuli jopa tunne, että epäilet omaa mukavuuttasi ja ryntäsit puolustamaan itseäsi itseäsi vastaan. - NoJust
Pakettimies kirjoitti:
"Minä olen kaunis nainen ja olen mukava."
Joojoo. Näitähän riittää... ;)
Ei pitäisi liiaksi arvioida omaa itseään. Minäkin olen mielestäni hyvin tavallinen keskivertomies, mutta silti minua on monesti sanottu mm. omituiseksi. Eihän sitä omaa kuspiäisyyttään huomaa.
Vaan olen päättänyt olla välittämättä sanojista. Olen sitten omituinen. Minkäs minä sille voin. Pää pystyssä vain - kohti kuolemaa!ensin puhut siitä kuinka voi panna riviin kauniit ja rumat ja sitten kun joku "tunnustaa" olevansa kaunis, oletat heti, että ko. henkilö puhuu itsestään liikoja.
Ja mikä tulee sinuun, niin sanot että olet päättänyt olla välittämättä niistä, jotka sinua omituiseksi sanovat. Silti myönnät ja oletat olevasi omituinen. Miksi ihminen, joka on muodostanut kuvan kauneudestaan toisten ihmisten sanomisten perusteella, ei saa olla siinä käsityksessä, että ne puheet olisivat totta? - Pakettimies
NoJust kirjoitti:
ensin puhut siitä kuinka voi panna riviin kauniit ja rumat ja sitten kun joku "tunnustaa" olevansa kaunis, oletat heti, että ko. henkilö puhuu itsestään liikoja.
Ja mikä tulee sinuun, niin sanot että olet päättänyt olla välittämättä niistä, jotka sinua omituiseksi sanovat. Silti myönnät ja oletat olevasi omituinen. Miksi ihminen, joka on muodostanut kuvan kauneudestaan toisten ihmisten sanomisten perusteella, ei saa olla siinä käsityksessä, että ne puheet olisivat totta?"ensin puhut siitä kuinka voi panna riviin kauniit ja rumat ja sitten kun joku "tunnustaa" olevansa kaunis, oletat heti, että ko. henkilö puhuu itsestään liikoja."
No, minulla nyt vain sattuu olemaan tämä ainutlaatuinen kyky nähdä ihmisten puheiden ja kirjoitusten taakse. Tiedän, ettei moni pysty samaan ja tiedän senkin, että olen Suomessa todellinen harvinaisuus, mutta tätä ei tietenkään kannattaisi paljastaa, koska kauniit naiset hyppivät heti päin näköä. He kun eivät kestä katsoa totuutta silmiin.
Vaan minkäs minä sillekään voin, että kykyni aistia tunteita ja nähdä ihmisten syvimmät motiivit on aivan mieletön. - bambi80
Pakettimies kirjoitti:
"No kuse oli kauneudesta ja mukavuudesta, etkös sinä sitä kysynyt?"
Kovin suoraan itsesi arvioit mukavaksi. Niin suoraan, että pistää melkein epäilyttämään. Tuli jopa tunne, että epäilet omaa mukavuuttasi ja ryntäsit puolustamaan itseäsi itseäsi vastaan.Ärsyttääkö sinua se, että myönnän olevani kaunis ja mukava siksi, ettet itse pysty tekemään niin? En ymmärrä, miksi otat asian edes puheeksi, omapahan se on asiani jos koen olevani jotain. Mitä se sinua ensinnäkään noin paljon liikuttaa? Ihmiset yleensä ärsyyntyvät asioista joita itse tekevät tai jättävät tekemättä. Sinun kommenttisi siitä että minun ei pitäisi sanoa itsestäni jotain kaunista, kertoo vain sinusta, ei minusta.
- Pakettimies
bambi80 kirjoitti:
Ärsyttääkö sinua se, että myönnän olevani kaunis ja mukava siksi, ettet itse pysty tekemään niin? En ymmärrä, miksi otat asian edes puheeksi, omapahan se on asiani jos koen olevani jotain. Mitä se sinua ensinnäkään noin paljon liikuttaa? Ihmiset yleensä ärsyyntyvät asioista joita itse tekevät tai jättävät tekemättä. Sinun kommenttisi siitä että minun ei pitäisi sanoa itsestäni jotain kaunista, kertoo vain sinusta, ei minusta.
"Ärsyttääkö sinua se, että myönnän olevani kaunis ja mukava"
Miksi se minua ärsyttäisi? Kunhan totesin, että oman mukavuuden arviointi on vähän niin ja näin.
Kirjoituksesi ovat fiksuja ja olet varmasti hyvin kauniskin eikä sen myöntämisessä tai tajuamisessa ole mitään väärää, mutta siltikin oman luonteen arvioinnissa on syytä olla varovainen. - NoJust
Pakettimies kirjoitti:
"Ärsyttääkö sinua se, että myönnän olevani kaunis ja mukava"
Miksi se minua ärsyttäisi? Kunhan totesin, että oman mukavuuden arviointi on vähän niin ja näin.
Kirjoituksesi ovat fiksuja ja olet varmasti hyvin kauniskin eikä sen myöntämisessä tai tajuamisessa ole mitään väärää, mutta siltikin oman luonteen arvioinnissa on syytä olla varovainen.mutta eiköhän jokainen ole parempi oman luonteensa arvioinnissa kuin kuka tahansa anonyymi nettikirjoittaja..?
Suurin osa ihmisistä, jollei kaikki, on varmasti mukavia. Eri asia sitten kenelle. Tiedän paljon mukavia ihmisiä, joista en pidä. - bambi80
Pakettimies kirjoitti:
"ensin puhut siitä kuinka voi panna riviin kauniit ja rumat ja sitten kun joku "tunnustaa" olevansa kaunis, oletat heti, että ko. henkilö puhuu itsestään liikoja."
No, minulla nyt vain sattuu olemaan tämä ainutlaatuinen kyky nähdä ihmisten puheiden ja kirjoitusten taakse. Tiedän, ettei moni pysty samaan ja tiedän senkin, että olen Suomessa todellinen harvinaisuus, mutta tätä ei tietenkään kannattaisi paljastaa, koska kauniit naiset hyppivät heti päin näköä. He kun eivät kestä katsoa totuutta silmiin.
Vaan minkäs minä sillekään voin, että kykyni aistia tunteita ja nähdä ihmisten syvimmät motiivit on aivan mieletön.Uskallatkos sinä katsoa ihmistä silmiin? Mennään ja tutustutaan niin tiedät sitten ainakin sanoa että olenko kaunis tai mukava tai ehkä kumpaakin :) Ja lupaan etten hypi silmille :D
- rusalka
Pakettimies kirjoitti:
"ensin puhut siitä kuinka voi panna riviin kauniit ja rumat ja sitten kun joku "tunnustaa" olevansa kaunis, oletat heti, että ko. henkilö puhuu itsestään liikoja."
No, minulla nyt vain sattuu olemaan tämä ainutlaatuinen kyky nähdä ihmisten puheiden ja kirjoitusten taakse. Tiedän, ettei moni pysty samaan ja tiedän senkin, että olen Suomessa todellinen harvinaisuus, mutta tätä ei tietenkään kannattaisi paljastaa, koska kauniit naiset hyppivät heti päin näköä. He kun eivät kestä katsoa totuutta silmiin.
Vaan minkäs minä sillekään voin, että kykyni aistia tunteita ja nähdä ihmisten syvimmät motiivit on aivan mieletön.Missä olet? Miksei se sitten näy kirjoituksissasi? Kummallisen tasapaksua stereotypiaa ja samankaltaisia olettamuksia kuin monella muulla provolla...
Plääh. Tylsää tämmönen, haluat kiusata.
'Rakkaudesta hevonen potkii'...EI POTKI. Millon tee opitte, että naista pitää kohdella hyvin? Potkiminen on huono tapa tehdä vaikutusta vastakkaiseen sukupuoleen.
Hiekkalaatikolla-opittu-automaattikäyttäytyminen... korvattavissa paremmin tavoitteet saavuttavalla UUDELLA toimintatavalla. KEKSI ITSE !! - Pakettimies
bambi80 kirjoitti:
Uskallatkos sinä katsoa ihmistä silmiin? Mennään ja tutustutaan niin tiedät sitten ainakin sanoa että olenko kaunis tai mukava tai ehkä kumpaakin :) Ja lupaan etten hypi silmille :D
"Uskallatkos sinä katsoa ihmistä silmiin?"
En sua ainakaan, koska olen pelkkä luihu vain ja sitä paitsi melkein arvaan kuka olet.
Säilytä neiti hyvä tasosi ja jätä tällaiset räksyttäjät omaan arvoonsa. Kauniit ja mukavat naiset ansaitsevat arvoistansa seuraa. Minä en sitä ole. - Pakettimies
NoJust kirjoitti:
mutta eiköhän jokainen ole parempi oman luonteensa arvioinnissa kuin kuka tahansa anonyymi nettikirjoittaja..?
Suurin osa ihmisistä, jollei kaikki, on varmasti mukavia. Eri asia sitten kenelle. Tiedän paljon mukavia ihmisiä, joista en pidä."mutta eiköhän jokainen ole parempi oman luonteensa arvioinnissa kuin kuka tahansa anonyymi nettikirjoittaja..?"
Näinhän se on melkein aina, mutta nyt ei ole kyseessä kuka tahansa vaan minä. - sun oma
Pakettimies kirjoitti:
"ensin puhut siitä kuinka voi panna riviin kauniit ja rumat ja sitten kun joku "tunnustaa" olevansa kaunis, oletat heti, että ko. henkilö puhuu itsestään liikoja."
No, minulla nyt vain sattuu olemaan tämä ainutlaatuinen kyky nähdä ihmisten puheiden ja kirjoitusten taakse. Tiedän, ettei moni pysty samaan ja tiedän senkin, että olen Suomessa todellinen harvinaisuus, mutta tätä ei tietenkään kannattaisi paljastaa, koska kauniit naiset hyppivät heti päin näköä. He kun eivät kestä katsoa totuutta silmiin.
Vaan minkäs minä sillekään voin, että kykyni aistia tunteita ja nähdä ihmisten syvimmät motiivit on aivan mieletön.ulkonäkö? sen verran on kokemusta kauniiden naisten jutuille pääsemisestä tai pääsemättömyydestä, ne kun "vaatii tasoa" , että menikö sun "iskuyritykset" pieleen sen vuoks,kun susta ei tätä "tasoa" löytynyt? ja vielä yks juttu,sun pitää kasvaa aikuiseks ennenkun sun kannattaa haaveillakkaan tasokkaiden naisten iskemisestä,tai ylipäätään mistään naisista.
- bambi80
Pakettimies kirjoitti:
"Uskallatkos sinä katsoa ihmistä silmiin?"
En sua ainakaan, koska olen pelkkä luihu vain ja sitä paitsi melkein arvaan kuka olet.
Säilytä neiti hyvä tasosi ja jätä tällaiset räksyttäjät omaan arvoonsa. Kauniit ja mukavat naiset ansaitsevat arvoistansa seuraa. Minä en sitä ole.Hah! No johan pomppasi. Jos minä olisin kirjoittanut mitään tuollaista kun sinä nyt, niin ottaisin mielelläni leiman otsaani jossa lukisi että kaunis ja ei mukava.
En valitse seuraani tason vaan mielenkiinnon ja intuition mukaan.
Ja miten niin melkein arvaat kuka olen. - NoJust
Pakettimies kirjoitti:
"mutta eiköhän jokainen ole parempi oman luonteensa arvioinnissa kuin kuka tahansa anonyymi nettikirjoittaja..?"
Näinhän se on melkein aina, mutta nyt ei ole kyseessä kuka tahansa vaan minä.Se toinen rekattu nimimerkkisi on muuten huomattavasti mukavampi :)
- bambi80
NoJust kirjoitti:
Se toinen rekattu nimimerkkisi on muuten huomattavasti mukavampi :)
Jaa onkos tällä herralla toinenkin nimimerkki :)
- NoJust
bambi80 kirjoitti:
Jaa onkos tällä herralla toinenkin nimimerkki :)
oli pakko vähän sohia, että pääsin varmuuteen.
Ainakin kaksi rekattua olen tunnistanut ja pari, kolme rekkaamatonta. - Pakettimies
bambi80 kirjoitti:
Hah! No johan pomppasi. Jos minä olisin kirjoittanut mitään tuollaista kun sinä nyt, niin ottaisin mielelläni leiman otsaani jossa lukisi että kaunis ja ei mukava.
En valitse seuraani tason vaan mielenkiinnon ja intuition mukaan.
Ja miten niin melkein arvaat kuka olen."Hah! No johan pomppasi. Jos minä olisin kirjoittanut mitään tuollaista kun sinä nyt, niin ottaisin mielelläni leiman otsaani jossa lukisi että kaunis ja ei mukava."
Ei kai mun auta kuin myöntää, että olet oikeassa. Se naisen vaisto...
"Ja miten niin melkein arvaat kuka olen."
Olen laskenut yhteen 1 1 1 1 1 1 1 ja tehnyt johtopäätökseni. Jos vielä saisin tietää työpaikoistasi, niin asia varmistuisi.
Mutta huoli pois, et sinä minua tunne ja minäkin luultavasti arvaan täysin pieleen. - Pakettimies
NoJust kirjoitti:
oli pakko vähän sohia, että pääsin varmuuteen.
Ainakin kaksi rekattua olen tunnistanut ja pari, kolme rekkaamatonta.Tämä on kyllä ainut nimimerkkini. Kannattaa vertailla tekstejä epäilyihin, niin selviää, että minä todellakin olevan minä. Katsokaa vaikka lauserakenteita, yksittäisiä sanoja ja sen sellaista. Yksilöllinen tyyli paljastuu helposti.
- bambi80
Pakettimies kirjoitti:
"Hah! No johan pomppasi. Jos minä olisin kirjoittanut mitään tuollaista kun sinä nyt, niin ottaisin mielelläni leiman otsaani jossa lukisi että kaunis ja ei mukava."
Ei kai mun auta kuin myöntää, että olet oikeassa. Se naisen vaisto...
"Ja miten niin melkein arvaat kuka olen."
Olen laskenut yhteen 1 1 1 1 1 1 1 ja tehnyt johtopäätökseni. Jos vielä saisin tietää työpaikoistasi, niin asia varmistuisi.
Mutta huoli pois, et sinä minua tunne ja minäkin luultavasti arvaan täysin pieleen.No sallinet nyt minunkin sitten sanoa olevani mukava jos voit itsestäsikin sanoa olevasi ilkeä :) sinähän väitit että omasta luonteesta on itse paha mennä sanomaan tai väittämään mitään ja ettei niin pitäisi tehdä. Mutta näköjään teit sen itsekin.
- Pakettimies
bambi80 kirjoitti:
No sallinet nyt minunkin sitten sanoa olevani mukava jos voit itsestäsikin sanoa olevasi ilkeä :) sinähän väitit että omasta luonteesta on itse paha mennä sanomaan tai väittämään mitään ja ettei niin pitäisi tehdä. Mutta näköjään teit sen itsekin.
"Mutta näköjään teit sen itsekin."
Loogisuus ei näytä olevan voimavarani. Olen siis nyt paljastunut ääliöksi asenteellisesti, älyllisesti ja henkisesti.
Hyvää päivänjatkoa. - bambi800
Pakettimies kirjoitti:
"Mutta näköjään teit sen itsekin."
Loogisuus ei näytä olevan voimavarani. Olen siis nyt paljastunut ääliöksi asenteellisesti, älyllisesti ja henkisesti.
Hyvää päivänjatkoa.Katsos, täällähän on toivotuskin perässä :)
Hyvää päivänjatkoa sinullekin. - rusalka
Pakettimies kirjoitti:
Tämä on kyllä ainut nimimerkkini. Kannattaa vertailla tekstejä epäilyihin, niin selviää, että minä todellakin olevan minä. Katsokaa vaikka lauserakenteita, yksittäisiä sanoja ja sen sellaista. Yksilöllinen tyyli paljastuu helposti.
juu, juu
- J_Karma
että olet saavuttanut tavoitteesi tässä keskustelussa.
- rusalka
Kissa välttämättä kiertää kuumaa puuroa... vai sanoisko KOLLI. Ihan väkisin kiertää vaan... haluu, mut näppiä polttaa.
- lukasin pojan
profiilin läpi,mä sain tällasen kuvan tyypistä: henkinen ikä 13 wee, omasta mielestään besserwisser,mutta lukee iltaisin nalle puhia.
- Pakettimies
lukasin pojan kirjoitti:
profiilin läpi,mä sain tällasen kuvan tyypistä: henkinen ikä 13 wee, omasta mielestään besserwisser,mutta lukee iltaisin nalle puhia.
"henkinen ikä 13 wee, omasta mielestään besserwisser,mutta lukee iltaisin nalle puhia."
Ei tuo kovin kauas mene. Olen näet todellakin suht narsistinen ja toisinaan luen Nalle Puhia. Myös Peppi Pitkätossut olen lukenut aikuisiällä moneen kertaan, niin ikään Muumit ja Astrid Lindgrenin Saariston lapset, joka on hyväntahtoisuudessaan mainio kirja.
Besserwisserikin olen. Minulla on tarve esittää tärkeämpää kuin olen. Tässä vielä aiheeseen liittyen lainaus Puhista. Olen siis tuo pöllö.
"Terve Pöllö" sanoi Risto Reipas. "Mitä sanot? Minä olen saarella."
"Ilmastolliset olosuhteet ovat viime aikoina olleet varsin epäsuotuisat" sanoi Pöllö.
"Ilma -- mitä?"
"On satanut", selitti Pöllö.
"On" sanoi Risto Reipas, "On satanut."
"Tulva on saavuttanut ennalta-arvaamattomat mittasuhteet."
"Kuka?"
"Vettä on vähän joka puolella.",selitti Pöllö.
"On" sanoi Risto Reipas, "Vettä on." - pride and joy,

"On" sanoi Risto Reipas, "Vettä on."moms little smart(fat?)ass...joo joo näitä jamppoja riittää, jotka ei tiedä elämästä hevon paskaa,eikä naisista. Otan osaa!
- Rankaisija II
Pakettimies kirjoitti:
"henkinen ikä 13 wee, omasta mielestään besserwisser,mutta lukee iltaisin nalle puhia."
Ei tuo kovin kauas mene. Olen näet todellakin suht narsistinen ja toisinaan luen Nalle Puhia. Myös Peppi Pitkätossut olen lukenut aikuisiällä moneen kertaan, niin ikään Muumit ja Astrid Lindgrenin Saariston lapset, joka on hyväntahtoisuudessaan mainio kirja.
Besserwisserikin olen. Minulla on tarve esittää tärkeämpää kuin olen. Tässä vielä aiheeseen liittyen lainaus Puhista. Olen siis tuo pöllö.
"Terve Pöllö" sanoi Risto Reipas. "Mitä sanot? Minä olen saarella."
"Ilmastolliset olosuhteet ovat viime aikoina olleet varsin epäsuotuisat" sanoi Pöllö.
"Ilma -- mitä?"
"On satanut", selitti Pöllö.
"On" sanoi Risto Reipas, "On satanut."
"Tulva on saavuttanut ennalta-arvaamattomat mittasuhteet."
"Kuka?"
"Vettä on vähän joka puolella.",selitti Pöllö.
"On" sanoi Risto Reipas, "Vettä on."Olet ihan jees, sympaattinen Besserwisser.
Alles Gute! - Pakettimies
Rankaisija II kirjoitti:
Olet ihan jees, sympaattinen Besserwisser.
Alles Gute!"Olet ihan jees, sympaattinen Besserwisser."
Kiitos kiitos. Tällaiselle itsestään liikoja luulevalle heikkoitsetuntoiselle haavanlehdelle moiset tunnustukset ovat kuin lottovoitto. - Rankaisija II
pride and joy, kirjoitti:
moms little smart(fat?)ass...joo joo näitä jamppoja riittää, jotka ei tiedä elämästä hevon paskaa,eikä naisista. Otan osaa!
Valitse puolesi, sitten poistan huolesi.
- Rankaisija II
Pakettimies kirjoitti:
"Olet ihan jees, sympaattinen Besserwisser."
Kiitos kiitos. Tällaiselle itsestään liikoja luulevalle heikkoitsetuntoiselle haavanlehdelle moiset tunnustukset ovat kuin lottovoitto.Anytime.
- kaikkea sitä
Ja sitten sanovat etteivät naiset ole solidaarisia toisilleen. Näemmä silloin kun ruvetaan puukottamaan miestä yhteishenkeä kyllä löytyy. No, kunhan ovat sinut teurastaneet niin varmaan rupeavat vauhdissa suolistamaan toisiaan. Aika legendaarinen threadi :-P
- Muikku.
Arvaa millaista suolenpuhkontaa se on silloin kun naisena olet erimieltä naisporukassa. Ai ai ai. Mitä tästä opimme? Ole aina samaa mieltä enemmistö naisten kanssa...;)
- ............................
Kyllä jotkut miehetkin toivat tukensa pakettimiehelle. Vika on vain siinä, että moni mies on pakettimiehen kannalla muttei uskalla omalla nikillään sitä sanoa. En minäkään. Treffit tähtäimessä erään kanssa.
- Niisku*neiti*
............................ kirjoitti:

On se rankkaa kun ei mies voi ilmaista omia mielipiteitään naisen menettämisen pelossa...naisien, jota ei edes ansaitse koska on niin saatanan lälly äijä ettei elä omaa elämäänsä.
- maan matonen
Niisku*neiti* kirjoitti:
On se rankkaa kun ei mies voi ilmaista omia mielipiteitään naisen menettämisen pelossa...naisien, jota ei edes ansaitse koska on niin saatanan lälly äijä ettei elä omaa elämäänsä.
Taitaa olla niin että jos miehet oikeasti laukoisivat mitä päässä liikkuu suoraan päin naisten näköä, kuolisimme sukupuuttoon jo tässä sukupolvessa. Piparinhimo vaan ajaa luikertelemaan, kyllä se niin on. Siinä verhoihin pyyhkästessä sitten jo voikin avata sanaisen arkkunsa.
- ...........................
Niisku*neiti* kirjoitti:
On se rankkaa kun ei mies voi ilmaista omia mielipiteitään naisen menettämisen pelossa...naisien, jota ei edes ansaitse koska on niin saatanan lälly äijä ettei elä omaa elämäänsä.
Tämä on pitkä projekti ollut ja olen naisesta kiinnostunut tosissani. Tiedän hänen mielipiteensä tähän asiaan, hän on eräänlainen feministi. SIKSI en riskeeraa. Hoida omat asiasi jos et tiedä asioiden taustoja! Opi sinäkin valitsemaan mitä kommentoit ja kenelle!!
- Niisku*neiti*
........................... kirjoitti:

Adrian muistaa sen lääkityksen taas.
- Muikku.
........................... kirjoitti:
Tämä on pitkä projekti ollut ja olen naisesta kiinnostunut tosissani. Tiedän hänen mielipiteensä tähän asiaan, hän on eräänlainen feministi. SIKSI en riskeeraa. Hoida omat asiasi jos et tiedä asioiden taustoja! Opi sinäkin valitsemaan mitä kommentoit ja kenelle!!
Siis onko sulla täällä joku nettihoito vai? Siis vispilänkauppaa jonkun naispuolisen kanssa vai? Kerro nyt kuka se on!jooko...pliiis;)
............................ kirjoitti:
Kyllä jotkut miehetkin toivat tukensa pakettimiehelle. Vika on vain siinä, että moni mies on pakettimiehen kannalla muttei uskalla omalla nikillään sitä sanoa. En minäkään. Treffit tähtäimessä erään kanssa.
se just on,pillunkuvat silmissä miehet ei uskalla edes netissä kertoa todellisia mielipiteitään naisista ja heitä koskevista asioista ,voi vitun luuserit :-( Mee live-elämään vonkuun ja oo edes täällä mies.
- ..........

http://koti.mbnet.fi/sumula/SekalaisiaKuvia/EVVK.jpg
Oliko jotain asiaa, en edes lukenut viestiäsi, kerro uudestaan!!!
- rusalka
Tämän provon takana on kylläkin joku kulahtanut, kaljupäinen ja -mahainen hikinen ukko... vuosikausien puutteessa. :D
*terveisiä minulta*- mites ne uudet ikonit
Jokos feministit on vaihtaneet kirjallisuudessa belsebuubin kuvien paikalle suomalaisen keski-ikäisen valkoisen miehen vai onko tuo projekti vielä vaiheessa ? SKIVM:hän on patenttivastaus kaikkeen pahaan mitä maailmassa tapahtuu.
- (kirjoitus)taidot
ei riitä tämän tasoisiin provoihin,mä veikkaan naista tämän "paketin" sisällä/takana
- jo on markkinat
(kirjoitus)taidot kirjoitti:
ei riitä tämän tasoisiin provoihin,mä veikkaan naista tämän "paketin" sisällä/takana
Heheheheh heti kun joku saa hyvän provon aikaseksi, niin eikö naiset o prkl omimassa sitäkin ittelleen :-D
Haaskalle tulivat mokomat, suolenpätkiä jakamaan :-P - rusalka
että sillä jalka paketissa...ainakin kohta on. Prrrkkleee
- kaunis nainen.
TODENNÄKÖISESTI JUURI NÄIN!:)
- miten voikin..
jo on markkinat kirjoitti:
Heheheheh heti kun joku saa hyvän provon aikaseksi, niin eikö naiset o prkl omimassa sitäkin ittelleen :-D
Haaskalle tulivat mokomat, suolenpätkiä jakamaan :-P..olla kerrassaan epämielenkiintoinen ja loppuunkaluttu aihe. Jopa setä Darvin olisi varmaan kanssani samaa mieltä, että ihmisen ulkonäkö ja mukavuus eivät korreloi keskenään.
- siis..
miten voikin.. kirjoitti:
..olla kerrassaan epämielenkiintoinen ja loppuunkaluttu aihe. Jopa setä Darvin olisi varmaan kanssani samaa mieltä, että ihmisen ulkonäkö ja mukavuus eivät korreloi keskenään.
..setä Darwinia kaksoisweellä.
Miehen logiikkaa aidoimmillaan ja kuten huomata saattaa naisilla (ainakin niillä kauniilla ;)) on pienoisia vaikeuksia ymmärtää sitä =D
- NoJust
Jos tämä ketju edustaa läpileukkausta miehisestä vallitsevasta ajatusmaailmasta niin viekää minut saunan taakse...
- MMies
NoJust kirjoitti:
Jos tämä ketju edustaa läpileukkausta miehisestä vallitsevasta ajatusmaailmasta niin viekää minut saunan taakse...
Etkai väitä, että luit KOKO ketjun...? Siinä tapauksessa tervemenoa saunan taakse...
- lukenut, muts..
MMies kirjoitti:
Etkai väitä, että luit KOKO ketjun...? Siinä tapauksessa tervemenoa saunan taakse...
arvaan, minkälaista kommentaaria aloittajan yleistävän luontoisesta viestistä seuraa.
Darwinin Chaarllssiakin luen mieluummin.;DD NoJust kirjoitti:
Jos tämä ketju edustaa läpileukkausta miehisestä vallitsevasta ajatusmaailmasta niin viekää minut saunan taakse...
Hieman omatoimisuutta. Näin tasa-arvon aikana ei taida taluttajaa löytyä.
- mua silleesti..
Richartti kirjoitti:
Hieman omatoimisuutta. Näin tasa-arvon aikana ei taida taluttajaa löytyä.
..niinku Richartti ainakaan tarkoittanut tolla omatoimisuudella?
Vierastan suurta omatoimisuutta (miesten kanssa), kun ei ikänäni ole tarvinnut sellaiseen turvautua. Ja taluttajia löytyy enemmän, kuin tarpeeksi.:)
Tasa- arvo on hyvä homma. - rusalka
lukenut, muts.. kirjoitti:
arvaan, minkälaista kommentaaria aloittajan yleistävän luontoisesta viestistä seuraa.
Darwinin Chaarllssiakin luen mieluummin.;DDHa haa. Ja tämmöinen on miesten mielestä H A U S K A A !!
- rusalka
kaikki äijät. ;)
- äijäremmi
ei meitä eukot läjään laita ;)
- onkos noilla
kauniilla naisilla loppujen lopuksi yhtään sen helpompaa parisuhdemarkkinoilla kuin rumillakaan, siis jos ajatellaan oikeata parisuhdetta eikä pelkkää seksiin perustuvaa suhdetta.
Jos kauniit naiset ovat tuollaisia kuin uskot, se tarkoittaa sitä, että heillä on erityisen huonot lähtökohdat parisuhdetta ajatellen. Tai sitten heidän on valittava yhtä pinnalliset miehet kuin itsekin ovat. Kaipa heitäkin löytyy.
Tosiasia kai on vielä nykyisinkin kuitenkin se, että älykkäinkin mies lankeaa kauniin naisen verkkoon. Eli menkää vain miehet itseenne: haluatte kauniin naisen, joten tyytykää sitten siihen ulkonäkökeskeiseen pinnalliseen naiseen. - lempi
ominaisuuksia ajattelisit naisen, joka vasta aikuisena muuttuu ulkoisesti enemmän yleistä kauneusihannetta vastaavaksi kehittävän itselleen? ja päteekö sama olettamus miehiin jollain tavoin?
Mielenkiintoinen teoria :) paratkoon minkälainen kinasteluketju tästäkin taas syntyi :-) Mitenköhän Suomessa voi olla minkäälaista syntyvyyttä kun tuntuu et täällä ei oo yhtään komeaa miestä ja melkein jokainen nainen on veret seisauttava kaunotar :-)
- piikkitrokari
Hedelmöityshoidot nääs. Sitten kun on tissit heitetty olan yli etteivät jää jalkojen alle niin piikkiä pyllyyn ja avot jo vain putkahtaa ipanaa 70-vuotiaana. Ei tietenkään koske niitä Sophia Loreneja.
- on hauska
panna paperivarastossa pikkujouluissa. Ruman naisen (okei feministit: "vähemmän kauniin") kanssa sama vaatii enemmän glögiä.
Tasapaino henkisen itsensä kehittämisen ja meikkaamisen välillä on tärkeä. Ymmärrän alkutekstissä tarkoitetun kauneuden olevan nimenomaan sitä porvarillista kauneutta, jossa kaunis on kaunista useille, mielellään kaikille. Ja tässä ajassa kaunista.
Superjulkkismiehillä ja -naisilla on juorulehtien paprazzikuvissa käsikynkässään lähes aina "kaunis" puoliso. Rumillakin superjulkkiksilla.
Kaikille kaunis onkin viesti: "Osta minut". Tämä kauppaaminen on toki ollut kulttuurissamme niin pitkään, että telaketjupirkotkin jo ihan vakavalla naamalla yrittävät väittää, että "mä käytän kajalia vaan itseni iloksi". Metsässä ollaan, mutta puita ei nähdä.
Oikeiiin mukava nainen on se, joka tuntee itsensä ja uskaltaa myös sen näyttää. Olkoon kaunis tai ruma, kunhan tajuaa tän pelin, jossa olemme mukana. - ~D¦R†Ý H®®Ÿ~
Kaunis älykäs ja viisas nainen tietää, miten viehättävää on saada mies, jotta naisellisen naisen aidot salaisuudet paljastuisivat miehelle.
Todella aito ihminen epäilee usein, ja muuttaa mieltään, typerys on itsepäinen, ei epäile, hän tietää kaiken vaan ei omaa tietämättömyyttään. Totuus, joka kestää, on vain valhe, johon on miellyttävä uskoa. Kun syytät ja kritisoit toisia, vältät jotain totuutta itsestäsi. Elämässä saa olla myös huumoria. - rusalka
Voi prkle.
Voiko tosiaankin jonkun ulkonäkö ärsyttää näin paljon miehiä?
Eikö olisi syytä ottaa kauneus myönteisesti. Taivas minä en tajua tätä vihaa!!!!
Säälikää itseänne, jotka tunnette, että JOKU TOINEN ON KAUNIIMPI KUIN ITSE OLETTE. Pientä kehittämisen tarvetta ajattelussa.
Paskaako sitten kuolaatte niitten julkkis-kaunottarien perään ja ostatte roskalehtiä? Järkyttävää, että NAINEN ei saa olla olemassa kauniina! Muualla maailmaassa se on jopa tavoiteltavaa...ei suinkaan tuomittavaa.
Eikö mies osaa nauttia? Tää on ihan pervoa! Tuleeko vihan tunne, kun panettaa vai mikä on?
Ymmärrän nyttämän kauniitten, nuorten naisten ajojahdin, mutta en ymmärrä SYYTÄ siihen.
Varmaan joku kollekstiivinen kosto.... - Pullopersesika
..höpötys pakettiin.
- tarkkailija2
jääkiekkoilija, jalkapalloilija, formulakuski,malli,laulaja,näyttelijä, harvemmin (lue: ei koskaan) vaikka paperimies, automyyjä, hitsari.
"En ole olleenkaan pinnallinen, aivan sattumalta tapasimme baarissa sikarikkaan urheilijan kanssa (kuten kaikki kauniit kaverinikin). Rakastuin miehessäni hänen älyynsä ja syvällisyyteensä, en suinkaan hänen ulkonäköönsä, kuuluisuuteensa ja rahoihinsa. Kyllä mulle olisi ihan taviskin kelvannut, tässä nyt vaan kävi näin"
Onko muuten yksikään missi suomen historiassa ollut jättämättä poikaystäväänsä missivuoden aikana ja tapaamatta jotakin julkkista tilalle?? Sanokaa edes yksi?? ja kateudesta puheen ollen, olen mies ja erittäin onnellisessa parisuhteessa (tavallisen naisen kanssa).
Ketjusta on poistettu 34 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.316336- 394062
Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1833373- 133044
- 292332
- 122317
- 1621926
- 251842
- 281594
- 1051392