Siis...tuolla aiempana olikin jo aiheesta puhetta. Mikähän PSYKOLOGINEN ONGELMA noilla "isommilla" (eli isoveljillä ja isosiskoilla) oikein on, kun ihan selvästi tuppaavat liiankin kanssa pikkusisarustensa elämään???
- liiallista kyselyä
- liiallista utelua
- suoranaista "pomottelua" siitä, miten asiat "tulisi tehdä"
- jne
Eivätkö nuo "isokkeet" tajua, että kun "pikkuiset" kasvavat aikuisiksi, on aivan samantekevää, missä järjestyksessä tultiin äidin masusta ulos eikä se järjestys oikeuta POMOTTAMAAN!!?!?!?
- liiallista kyselyä
- liiallista utelua
- suoranaista "pomottelua" siitä, miten asiat "tulisi tehdä"
- jne
Eivätkö nuo "isokkeet" tajua, että kun "pikkuiset" kasvavat aikuisiksi, on aivan samantekevää, missä järjestyksessä tultiin äidin masusta ulos eikä se järjestys oikeuta POMOTTAMAAN!!?!?!?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ikäväkseni synnyin perheemme kuopuksena. Tuota pomottelua saa kestää varmaan vanhainkotiinkin saakka. Siitä huolimatta etten ole kuuna päivänä pyytänyt apua sisaruksiltani yhtään mihinkään ja silti olen selvinnyt elämässä.
yli viisikymppinen ja isosisko kahdelle siskolleni. Ja mulle ainakin on ihan yks hailee mitä tekevät taikka tekevätkö mitään ja missä. Minä en niistä piittaa ja odotan etteivät hekään puutu minun asioihini. Ovat kyllä aikanaan pyrkineet pomottamaan minua, mutta kun nyt pidän hajurakoa niin pomottavat sitten toisiaan senkin edestä. Jotta näin meillä, mites teillä?
Niin ettei se niin ole että vain ISOSISKOT pyrkivät siihen pomotteluun vaikka alkuperäisellä niin olisi, kaikki me ollaan yksilöitä kait se pätee siihen sisaruslaumaankin se yksilöllisyys. Kuka tykkää pomottelusta ja kuka tykkää pomoteltavuudesta. Itse en välitä kummastakaan.
selväksi ISOSISKOLLE että yhteyttä pidän vain jos on todella tärkeää.
Ja sä-postilla on parasta sillä puhelimessa en halua puhua sillä en saa suunvuoroa ja hän luulee tuntevansa minut.
Hän myös luulee että minua saa nimitellä ja arvostella luonnettani,vertaa minua kun olisin vielä lapsi.
Huh,tätä olen kestäny vuosia mutta nyt laitoin stopin!
Jan henki kulkee taas hän myös kuvittelee että on muka minun auttaja vaikka totuus on se että hän odottaa minun kuuntelevan hänen iänikuisia valituksiaan ja on pitänyt minua laskiämpärinä.
Törkeyden huippu kun menee soittamaan miehelleni jos olen eri mieltä hänen kanssa ja vihjaa että koska olin lapsena hänen mielestä herkkä,mieheni vois minua ojentaa!
Siitä, että isosisko on aina isosisko, vähän niinkuin varaäiti. :) Oma pikkuveljeni on aina ollut aika huoleton tyyppi, se on näkynyt opiskelussa ja kaikessa muussa arkiasioissa. Sellaista uusavuttomuutta. Ehdottomasti se kuuluisi vanhemmille potkia poikaa perseelle, mutta kun itse haluaisin helpottaa heidän urakkaa, toisaalta en luota heidän tiukkuuteen ja en usko, että he pystyvät vaikuttamaan veljeeni yhtä hyvin.
Huolihan se ajaa puuttumaan veljen elämään (vaiken erityisemmin siihen puutukkaan, etäisyydet ym). En vain millään haluaisi, että hän herää joku päivä vaikkapa 25-vuotiaana, ilman koulutusta, ilman työtä, ilman mitään kykyä huolehtia itse edes omista vaatteistaan ja häntä uhkaisi syrjäytyminen yhteiskunnasta. :( Jotenkin tuntuu, että hän vaan odottaa, että joku tulee pyytämään häntä opiskelupaikkaan/töihin ja hän voi sillä aikaa leikkiä mesessänsä. Minua ei kiinnosta mitä hän opiskelee, mitä työtä kävisi, onko hänellä tyttöystävä vai ei tai mitä syö aamiaiseksi. Kunhan olisi onnellinen sillä tavalla ettei vaaranna omaa tulevaisuuttaan, sillä haluan että minulla on vielä hänet tulevaisuudessa.
En pomota eikä asialla ole mitään tekemistä sen kanssa kumpi on vanhempi ja kumpi nuorempi, vaan se asiassa vaikuttaa miten ottaa vastuun. Ja vastuun yleensä ihmiset ovat osanneet itsestään ottaa veljeni iässä.
ei aina sillä kaikista huonommin menestynein ja alkoholin kanssa läträävä isosisko voi olla joka hakee pikkusiskoilta tukea niin että he eivät saa elää omaa elämää.
Tiedät varmaan itsekin etten tarkoittanut asiassa olevan yhtä ainoaa kavaa. Joskus sisaruksista yksikään ei määräile, joskus pikkusisko ja joskus isosisko.
Huoh....
mitä HÄN HALUAA? Äläkä tyrkytä omia HALUJASI ja toiveitasi hänelle väkisin. Itse inhoan tuollaista holhooja tyyppiä kun sinä olet. Ei ole ihme etteivät sisarukset tule keskenään toimeen kun aina löytyy tällasia toisten asioihin sekaantujia. Muka vara-äiti, johan pomppasi. "minä haluan", tyypillistä itsekeskeisyyttä, ei anneta toisten elää omaa elämäänsä kun paremmin tiedetään miten sekin pitää elää. Ja näitä kusipäitä niitä riittää. Omatkin pikkusisareni olivat juuri näitä vara-äitejä. Eivätpä ole enää, en kaipaa heitä elämääni enää laisinkaan.
Hän haluaa "paljon rahaa".... Noh, kai joku hänelle kotiin tulee antamaan "paljon rahaa" joku päivä. Miten ihmeessä kaikki nyt jostain "varaäidistä" otti noin paljon nokkiinsa, en tarkoittanut asiaa pahalla tai että oikeasti kokisin itseni mitenkään hänen äidiksi. Huhhuh.
ei velvoita olemaan yhteydessä sisaruksiin jos ei itse halua.Jos tulee vaan PAHAA OLOA,miksi pitää olla yhteydessä.
Kannattaa sopia riidat ja jatkaa omaa elämää eli jos ei muuta keinoa,on vastaamaatta mihinkään yhteydenottoon.
Sisaruksille ei olla tilivelvollisia ja heille ei kuulu miten elät jos ei mene perille,hae lähestymiskielto!
Minulla ainakin on niin, että tulen isosiskojeni kanssa oikein hyvin toimeen, eivätkä he minua juurikaan pomottele tai muutenkaan määräile. Olemme juuri sellaisia minkälaisiksi siskokset kuvaillaan kirjoissa, sarjakuvissa tms. jutuissa. Olemme kuin ystäviä ja siitä olen iloinen. :)
Juuri tuollaisen sisarussuhteen minä olisin halunnut omaan pikkusiskooni, mutta häntä ei voisi vähempää kiinnostaa =o(.
Olen yrittänyt silloin tällöin soitella ja kysellä kuulumisia, ja siinä samalla kertonut tärkeimmät omistani, vaikka ei hän ikinä ole niitä kysynytkään. Tuntuu ikävältä, kun siskon äänestä kuulee, että hän ei halua puhua kanssani. Hän vastaa minulle lyhyesti ja töykeästi. En ymmärrä miksi.
Olen tietoisesti ollut sanomatta siskolleni, vaikka en joitakin hänen teoistaan ymmärtäisi, ja olen pyytänyt häntä seurakseni tekemään asioita, joista hän itse pitää. Mutta aikaa sellaiseen ei häneltä löydy. Tiedän, että hän pitää minua tylsänä, kun minulla ei ole juoruja kerrottavana kenestäkään, enkä pääse ryyppäämään ihan milloin vain, sillä minulla on jo oma perhe. Siskoni on esikoisemme kummitäti, mutta hän ei pidä lapseemme oikeastaan mitään yhteyttä. Joskus laitan tyttäreni soittamaan hänelle, että hän edes jotakin kautta tietäisi kumminsa olemassaolosta.
Olen ihan hämmentynyt näistä keskusteluista, kuinka katkeria ja vihamielisiä pikkusiskoja täältä löytyykään! Jotkut vaan eivät osaa arvostaa sitä, että joku välittää heistä, ja haluaisi olla osa heidän elämäänsä! Kuinka tärkeää minulle olisikaan saada pikkusiskoni elämääni, sillä onhan hän jakanut saman menneisyyden kanssani. Mutta yksipuolisesti minkäänlaista suhdetta on vaikeaa pitää yllä =o(.