ÄSSÄLLE

Rap-musiikin SM-kilpailut järjestetään tänä vuonna Helsingin Nosturissa lauantaina 4. marraskuuta. Viime vuonna kisan voittaneiden Rudolfin ja So Hot It Hurtsin seuraajia haetaan finaaliin demokarsinnalla.

Ikärajattomassa kisassa on viimevuotiseen tapaan kaksi kilpailusarjaa; suomenkielinen ja englanninkielinen.

Tuomareina kisassa nähdään muiden muasssa Elastinen, Hannibal ja Kapasiteettiyksikkö-yhtyeen Andu. Tapahtuman juontaa Mängimies. Kilpailijoiden musiikin soittaa Suomen funkeimman rumpalin Teppo Mäkysen johtama livebändi Teddy Rok Four sekä Kollabo Brothers dj´t.

Finaaliin mielivien tulee lähettää demonsa 20. lokakuuta mennessä osoitteeseen Kool Kat Records, PL 150, 00121 Helsinki. Mukaan on liitettävä saatekirje, jossa on mainittuna taiteilijanimi, oikeanimi, osoite, puhelinnumero, toimiva sähköpostiosoite sekä ikä.
078
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


jone74 kirjoitti:

Rap-musiikin SM-kilpailut järjestetään tänä vuonna Helsingin Nosturissa lauantaina 4. marraskuuta. Viime vuonna kisan voittaneiden Rudolfin ja So Hot It Hurtsin seuraajia haetaan finaaliin demokarsinnalla.

Ikärajattomassa kisassa on viimevuotiseen tapaan kaksi kilpailusarjaa; suomenkielinen ja englanninkielinen.

Tuomareina kisassa nähdään muiden muasssa Elastinen, Hannibal ja Kapasiteettiyksikkö-yhtyeen Andu. Tapahtuman juontaa Mängimies. Kilpailijoiden musiikin soittaa Suomen funkeimman rumpalin Teppo Mäkysen johtama livebändi Teddy Rok Four sekä Kollabo Brothers dj´t.

Finaaliin mielivien tulee lähettää demonsa 20. lokakuuta mennessä osoitteeseen Kool Kat Records, PL 150, 00121 Helsinki. Mukaan on liitettävä saatekirje, jossa on mainittuna taiteilijanimi, oikeanimi, osoite, puhelinnumero, toimiva sähköpostiosoite sekä ikä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu