muut aupparit

miten olette ottaneet yhteytta alueenne muihin auppareihin? rohkeasti soitelleet vai? ovatko aupparit yleensa kovin halukkaita tutustumaan toisiin alueensa auppareihin? pitaisi loytaa matkusteluseuraa yms. joten olisi kiva tietaa onko turha yrittaa saada muita auppareita mukaan...
5507
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

En ole vielä lähtenyt kohdemaahani au pairiksi mutta olen täällä Suomessa etukäteen tutustunut pariin muuhun, samassa maassa asuvaan tyttöön. (Olen käyttänyt kaverihakuun pelkästään nettiä.)
Itse olen jo nyt päättänyt tutustua rohkeasti muihin au paireihin ja ihmisiin yleensäkin vaikken koti-Suomessa niin sosiaalinen olekaan. Siinä tilanteessa, kun kaikki on uutta, on muitakin samassa tilanteessa olevia, niin seuraa löytyy varmasti.

Äänestä
  • niin paatin minakin, mutta nyt paikan paalla tuntuu silta etta perussuomalainen ujous hiipii ympyroihin enka oikein tutustu ihmisiin.. kohta puoliin saan jarjestolta toisten auppareitten yhteysietoja joten olisin vain uskallettava soitella heille..silti pelottaa etta vaikka kaikki ollaan samassa tilanteessa ne ehka aattelee etta en varmaan ala hengailla ton kanssa.. mutta toivotaan etta loytaisin uusia kavereita taalta maailmalta :)

    Äänestä

Hei,
Annan tytöille aina ohjeet ottaa uudet tytöt rinkiin mukaan sillä on hyvä kaikkien pitää mielessä että hekin ovat joskus olleet ' niitä uusia alueella' vaikka nyt ystäviä saattaa olla jo paljonkin.
Suurin osa tytöistä kyllä ottaa sinut mukaan rinkiin ja sitten se hauska vasta alkaa. Mikäli olet lupautunut menemään jostain syystä jonnekin
'middle of nowhere ' alueelle ja vielä ilman autoa sinun kannattaisi mennä ainakin syyskuussa alkavaan kielikouluun jotta saisit ystäviä.
Yksinhän ei ole hyvä liikkua syksyn ja pimeän tullen pelkästään jo turvallisuus syistä.
Syysterveisin,
Riitta-Liisa Baldwin

Äänestä

aupairius ja "ulkomaalaisuus" yhdistää kyllä kummasti, täällä missä olen niin on kyllä tosi aktiivisesti porukka toisiinsa tahtonut tutustua :)
isommallakin suomalaisaupairporukalla on tullut liikuttua, muun maalaisiin emme itse ole oikein tutustuneet.
netin kautta tutustuin muutamaan ja heidän kauttaan lisää paikalla oleviin. aktiivisesti vain yrittämään, kyllä se siitä lähtee.

Äänestä

Totta kai voit soittaa ihan kenelle vain. Sanot vaan että moikka, olen uusi täällä, en tunne juuri ketään, huvittaisko sua käydä kahvilla tai jotain... Varsinkin jos toinenkin on vielä suht. uusi niin tuskin sanoo ei:).

Jokaisen kanssa et ehkä päädy parhaaksi kaveriksi, mutta saat ainakin kontakteja ja verkostoidut eli tutustut ekojen tuttavien kautta todennäköisesti muihinkin. Joistain au pair -kavereista saatat saada elinikäisiä ystäviä.

Että soittele rohkeasti vaan useammallekin tyypille kun kerran olet niin onnellisessa asemassa, että saat numeroita noin vain valmiiksi! Monella kun ei sitäkään "luksusta" ole, vaan ne kaverit on kaivettava kiven alta omin avuin.

Ja hei, ennen kuin huomaatkaan, alkaa oma puhelimesi soida kun seuraavat uudet tulokkaat saavat sinun yhteystietosi - muista sitten siinä vaiheessa olla mukava puolestasi heille;);););)

Yksi paikka saada kavereita on muuten lasten vieminen johonkin isompaa leikkipuistoon... sitten vaan katselet muita lasten kanssa siellä olijoita, ketkä näyttävät nuorimmilta. Hankkiudut heidän kanssaan juttusille "moi, onkohan tässä lähellä postia, olen vähän uusi täällä ja pitäisi viedä kirje postiin..." tai "parkkeerasin auton tuohon viereen, ei kai ne ole sakkopaikkoja?" tms kysy alkuun ihan mitä vain vaikka tietäisitkin jo vastauksen... (kyllä suomalainenkin osaa smalltalkkia jos tarve vaatii;) ja eipä aikaakaan kun selviää onko kyseessä au pair vai nuori äiti. Kysy vaikka mitkä noista ovat sinun lapsiasi tms., niin au pairhan sanoo, että nuo tuolla mutta en ole niiden äiti:). Ja sitten jos toinen on au pair myös, niin siitähän syntyy usein välitön sympatia ja juttua riittää pidemmällekin. Näin voi hyvin saada kontakteja muihinkin kuin vain suomalaisiin.

Rohkeutta siis vaan. Harva puree. Mitään ei voi menettää:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


,,, kirjoitti:

miten olette ottaneet yhteytta alueenne muihin auppareihin? rohkeasti soitelleet vai? ovatko aupparit yleensa kovin halukkaita tutustumaan toisiin alueensa auppareihin? pitaisi loytaa matkusteluseuraa yms. joten olisi kiva tietaa onko turha yrittaa saada muita auppareita mukaan...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu