Mistä päin suomea olette?
Gallup
teille tytöt
15931
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Turusta ollaan
kuopion läheltä :D
Oulusta
niiin..
eli oulun vierestä ollaan.. ^^ ens vuoden heinäkuussa lähtö USA:n euraupairin kautta.. JEAH.
Tampereelta--
lahistolla siis.
sen perustuvan, että pääkaupunkiseudulta ei paljon ihmiset innostu au pairiksi lähtemään? Lähes kaikki ovat kehäkolmosen ulkopuolelta.
well, tahan kyselyynhan on tullut jopa 6 vastausta. en kauhean suuria paatelmia lahtisi tasta viela vetamaan. olisiko mahdollista etta paakaupunkiseudun ihmisilla on muutakin tekemista paakaupunkiseudullaan kuin roikkua lukemassa erilaisia keskusteluja/galluppeja netissa? tiedan monta paakaupunkiseudulta aupairiksi lahtenytta ja lukeudun itse joukkoon.
No, itsehän stadilaisena täällä kuitenkin 'roikut' vastaamssa. Thah;D
Luulen, että Helsingin seutuvilta lähtee suhteessa iha sama verran.
Voihan olla myös niin, että kun toi Hesa on meijä suurin kaupunki ni ne, joille ei oo suotu sitä asuinpaikaks, tylsistyy kehä 3 ulkopuolella ja lähtee seikkailee maailmalle.
Tosin en allekirjota tuota.^
Oikeasti: Au pairiksi lähteminen ei riipu asuinpaikasta vaan tietynlaisesta ihmisestä!
minäkin, tämän ketjun aloittaja, olen pk-seudulta ja usein törmännyt ihmisiin, joiden kera ollaan tätä pohdittu. Monet perheet ovat siis tätä ihmetelleet. Heidän mukaansa hakemuksia tulee hyvin harvoin pk-seudulta. Siis suhteessa.
että ne varsinkin, jotka ovat asuneet pkseudulla koko ikänsä, eivät edes uskalla katsoa ulkomaailmaa siltä kannalta, että asuisivat jossain muualla pitemmän aikaa. en halua yleistää millään tavalla, mutta niin se omien kokemuksieni mukaan on.
he eivät uskalla lähteä kuin lomailemaan, koska kaikki tuttu ja turvallinen ja TARPEELLINEN on pkseudullakin.
yksi kaverini on lähdössä sieltä pääkaupungistamme aupairiksi ja monet hänen ystävänsä ihmettelevät valintaa "koska helsingissähän on kaikkea valmiiksi jo!"
oli minullakin kun matkaan lähdin. Kaverit ihmettelivät,että kuinkas nyt noin. En tunne yhtäkään ihmistä joka olisi ap:na ollut. Ja olen sentään ollut lukuisissa monien satojen oppilaiden kouluissa, eikä korviini ole siis kantautunut yhtäkään ap tapausta itseni lisäksi.
Luulen että pienemmiltä paikkakunnilta tulee helpommin lähdettyä, sillä lähtö on monella edessä jokatapauksessa, esimerkiksi opiskelupaikan perässä johonkin yliopistokaupunkiin. Joten asennoituminen on erilaista. Moni kun pk seudulla ajattelee 'ettei mun tarvii lähtee mihinkään'. Sääli sinänsä.
T:aloittaja
tuntuu että "suurin osa" auppaireista tulee oulun suunnilta :D ainakin tuol mis ite olin, hassuu ^_^
mut voisko olla ihan vaan, et ku on tottunu siihen et kaikki on lähettyvillä?
ite oon kankaanpäästä ja mun lisäks tänä vuonna auppariks lähti ainaki yks toinen tuolta, ja k:pääs asuu vaan n.12000 ihmistä.....
Ihan Helsingistä.