Hei!
Avioera ollaan tässä suunniteltu lähinnä vaimon puolelta...mies suostui lopulta pariterapiaan vuoden mietinnän jälkeen..asiamme ovat kyllä aika lailla solmussa, mies lupaa muuttua ja onkin osoittanut muutoksen merkkejä...itseltäni rakkaus häntä kohtaan on hävinnyt, olin jo vuoden pohtinut avioeroa...lähinnä pariterapeuttimme toivoo, että lasten kannalta kannatta jatkaa, he kärsisivät eniten avioerosta...en tiedä, mitä tehdä...itse en enää jaksaisi, vaikka en tiedä kuinka pärjäisin lasten kanssakaan...
Eli miten lapset yleensä selviävät avioerosta, ja mikä olisi paras vaihtoehto lasten asumiselle viikko äidillä, viikko isällä vai kokonaan äidillä ja vain joka toinen viikonloppu isällään sekä ajoittain viikollakin.
Avioera ollaan tässä suunniteltu lähinnä vaimon puolelta...mies suostui lopulta pariterapiaan vuoden mietinnän jälkeen..asiamme ovat kyllä aika lailla solmussa, mies lupaa muuttua ja onkin osoittanut muutoksen merkkejä...itseltäni rakkaus häntä kohtaan on hävinnyt, olin jo vuoden pohtinut avioeroa...lähinnä pariterapeuttimme toivoo, että lasten kannalta kannatta jatkaa, he kärsisivät eniten avioerosta...en tiedä, mitä tehdä...itse en enää jaksaisi, vaikka en tiedä kuinka pärjäisin lasten kanssakaan...
Eli miten lapset yleensä selviävät avioerosta, ja mikä olisi paras vaihtoehto lasten asumiselle viikko äidillä, viikko isällä vai kokonaan äidillä ja vain joka toinen viikonloppu isällään sekä ajoittain viikollakin.
Vastaukset 6
Vanhimmat
... niin että viikko siellä, toinen täällä. Mileuiten mielestäni niin että vakituinen asuinpaikka jomman kumman luon ja toinen sitten tapaa mieluusti mahdollisimman paljon.Lasten elämä pirstoutuu liikaa ja he eivät tiedä onko heillä kotia ollenkaa, jos viikko sierllä toinen täällä.
viikko-viikko on monesti hyvä, ei aina.
riippuu nuo lasten tapaamisasiat...
Jos vanhemmat asuvat samalla paikkakunnalla ja vielä kohtuulähekkäin, toimii viikko-viikko -systeemi mainiosti. Ja mitä isompia lapset ovat, sitä paremmin. Kyllä meillä lapsille on alusta asti korostettu, että heillä on kaksi omaa kotia, ei "isän koti" ja "äidin koti". Kirjoillahan lasten täytyy olla jommassa kummassa paikassa, meidän tapauksessa isällä.
Jos lapset asuvat pääasiassa toisella vanhemmalla ja toinen tapaa mahdollisimman usein niin tilannehan on lähes sama. Ainoa ero on, että usein lapsille on epäselvempää, milloin sitä toista oikein tapaa. Ja lapset kun tarvitsevat niitä rutiineja, että kaikki menee totutun kaavan mukaan.
Ja niinhän se on, että vaikeuksia tulee joka tapauksessa. Jokainen lapsi reagoi eroon omalla tavallaan, ja niin myös näihin tapaamisjuttuihin. Oli niin tai näin ,niin aina tulee tilanteita, jolloin joku lapsista sanoo "et tää on ihan tyhmä tapa, miks ei oo jotenkin muulla tavalla". Siinä sitten kannattaa aikuisen pysyä jämäkkänä, eikä hätääntyä ihan pienistä.
Tärkeintä on muutenkin varmaan, että aikuiset selvittelee riitansa omalla tahollaan, eikä käytä lapsia riitojensa välineinä. Se on niin surullisen yleistä...
Vanhempani pitivät itseään ilmeisen valistuneina, koska jo kauan sitten päättivät jakaa lapsensa, minut, niin että asuin kahdessa kodissa.
Enpä kyllä suosittele. Ei vieläkään tunnu siltä, että olisi ollut joskus koti jossain. Siitä on ollut erinäistä haittaa myös aikuisena ja jäänyt jotenkin juureton olo. En ole mielestäni kotoisin oikeastaan mistään, ja haluaisin kuitenkin olla.
Jos kaikilta sukulaisiltani kysyttäisiin, mistä minä olen kotoisin, äidin sukulaiset vastaisivat äidin paikkakunnan ja isän sukulaiset vastaisivat sen isän paikkakunnan.
Minä ainakin olisin halunnut yhden ja ainoan kodin. Minä jouduin käytännön syistä (oli pitkä välimatka ja kulkeminen sukulaisen kyydissä oli tietysti halvempaa) heräämään kymmenen vuotta elämästäni maanantaisin kello 5, koska silloin lähti kyyti toiseen "kotiin".
Jos itse eroan, en koskaan laittaisi lapsia reissaamaan kahden kodin väliä. Se on ilkein ja itsekkäin teko, mitä erossa voi lapselle tehdä. Eihän siitä lapselle ole mitään hyötyä, mutta vanhemmat voivat vuorotellen leikkiä täydellistä isää ja äitiä.
Teille jotka mietitte jotain viikko siellä ja toinen täällä -vaihtoehtoa... kokeilkaapa ensin itse sitä, että raijaatte kamanne viikon välein eri paikkaan. Ei ikinä ikinä enää, kiitos.
Se hyvä puoli asiassa oli, että nyt aikuisena oma kotini on lähes pyhä paikka. Jos sekään nyt niin hyvä puoli on.
Ja muuten, vieläkin inhoan matkustamista ja erityisesti autossa istumista yli kaiken. En lähde kotoani mihinkään jos ei nyt aivan pakko ole.
En minäkään ryhtyisi viikko-viikko-systeemiin, jos välimatkaa kotien välillä olisi paljon. Meillä ero on vasta edessä, mutta mies yrittää löytää asunnon mahdollisimman läheltä juuri sen takia, että lapsille olisi helpompaa sillä tavoin asua kahdessa kodissa. Silloin ei paljon haittaisi vaikka jotain olisi jäänyt toiseen kotiin, kun sen voisi helposti käydä hakemassa ym.
Mutta on varmaan totta, että lasten suhde _molempiin vanhempiin_ pysyy läheisempänä ja normaalimpana kun heillä on mahdollisuus elää muutakin kuin viikonloppuelämää kummankin kanssa.
painotti, että lähekkäin pitää asua, jotta toimii. Ja on paljon vanhemmista itsestään kiinni, tunteeko lapsi nämä kaksi kotia todella kodeikseen. Omaan kotiinhan voi aina tulla...
Paljon olen kuullut näitä juttuja, ettei lapsi voi tulla äidin/isän luo silloin kun siellä on uusi mies/naisystävä. Mikäs koti se sellainen on, jonne voi tulla vain silloin tällöin.