Jätettyä vaimoa

kun tekee samalla lailla kuin itselle on tehty. Tuntuu kostolta, mutta kyllä mulle kosto oli paras lääke.
Meinaan sitä, että kun multa vietiin mies, ihana lasteni isä, oikea perheenisä, niin olin kauan vihainen, katkera ja jouduin oleen vuoden poissa töistä, kun en pystynyt täysipainoiseen työelämään suruni keskellä.
Niin itsekin kiusallani iskin naimisissa olevan miehen. Vaikka se oli väärin, eihän hän ja hänen perheensä millään tavalla liittynyt tähän asiaan, niin kyllä se helpotti kummasti oloa, kun tiesi milät siintä jätetystä tuntuu! Sillä se on yhtä helvettiä se alku, kun mies katoaa.
Eipä sitä tietenkään voi kaikille sanoa, et se auttaa, mut minua auttoi.
Olen aian aiemmin ollut tosi tiukka siitä, että naimisissa oleviin en koske, mutta jos itselle käy niin, mikä estää minua olemasta se toinen nainen!?
Seurustelin sen miehen kanssa kolmisen vuotta. Nyt mies on entisestäkin jo eronnut. Ei vain synkannut meilläkään. Mut en koe minkäänlaista syyllisyyttä, sillä näitähän tapahtuu kaikille, enkä enää katso onko mies naimisissa vai eronnut tai täysin vapaa, kunhan joku osuu kohdalle ja tuntuu sillä hetkellä oikeelta mieheltä, niin aivan varmasti isken! Jos itseltä on rikottu koko elämäntyö, perhe, niin, niin suurta asiaa ei enää ole enkö itse tekisi jollekin samoin.
715876
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 71

Vanhimmat

mitäs tässä minun pitäs olla siveä itseltäni toinen nainen vei mieheni ja kotini särky myös mies halusi sitä.

Eron jälkeen olen ollu varatunn kanssa enkä kadu päivääkään.

Äänestä
  • et ne aina roiku siinä, niin suhde pysyy tuoreena. Ei kyllästy niin nopeasti. Ja kun vielä tietää, et mieskin haluaa tätä, niin tunne on m olemminpuolinen. Ei mua haittais, vaik perheensä luona kävisikin, kunhan palaa ja soittelee päivittäin, niin tietää et on tärkee. Hyvin toimii.

    Äänestä

Nyt olet samanlainen kuin ne kakkoset, toivottavasti siellä tasolla on hyvä elää.

Äänestä
  • sillä ei varattua omaksi haluta eikä kotia rikkoa,kuten teki minun entisen miehen kakkonen joka ei jättäny rauhaa meitä,kunnes kotimme hajosi.

    Äänestä

  • en tiedä mitään, olenhan ykkönen. Sillä minussa täytyy myös olla jotain suurta, jos mies on valmis suhteeseen minun kanssani!

    Äänestä

  • en jaksanu enää kirjoitti:

    sillä ei varattua omaksi haluta eikä kotia rikkoa,kuten teki minun entisen miehen kakkonen joka ei jättäny rauhaa meitä,kunnes kotimme hajosi.

    et halutaan vain rikkoa, jos itsellä ei ole elämää, ei saisi toisillakaan olla.

    Äänestä

  • Lapsellista porukkaa. Miten ihmiset voi jäädä teini-ikäisen tasolle koko elämäksi?

    Äänestä

pakko sanoa että jos toi "parantaa" sut niin aika häiriintynyttä.. Mikä teitä naisia vaivaa että ette käsitä että ne on ne miehet, jotka siinä rikkoo, pettää, hajottaa.
Mulle ei koskaan syyttömän pahaolo ole ollut itselle "voitto". Oon ollut sekä toinen nainen että petetty.
Sen että kostaisit exmiehellesi, ymmärtäisin. Se sua petti, se sun perhees hajotti, ei se hemmetin toinen nainen.
Duunariääliöiden aikuiset kakarat jyrää taas!!!

Äänestä
  • Toinen nainen voi iskeä kuin sika limppuun ja vaivihkaa, kun tietää että perheessä on paljon paineita, talon rakennus, vauva, väliaikainen ahdas asunto... Niin silloin ne toiset naiset voi iskeä ja todella kierolla pelillä, eteenkin jos ovat niin sanottuja perhetuttuja. Jos ei ole omaa elämää, niin on kai pakko yrittää viedä toistenkin elämä. En väitä, että mies olisi syytön tai miehen vaimokaan, mutta toinen nainen osaa vain käyttää tilannetta hyväkseen.

    Äänestä

Kylläpä tuntuu pahalta tämä kirjoituksesi. Oletko käynyt mitään eroseminaaria tms, olet selvästi avun tarpeessa edelleen. Hyvin katkeroitunut olet ainakin.

Äänestä
  • omasta ja lasteni ja läheisteni puolesta, mutta miksi minun pitäisi hyväksyä se, mutta minulta ei sitten taas hyväksytä??? Tuntuu oudolta, että ei voi vastata samalla lailla.
    Tiedostan kyllä että se ei ole oikein, mutta eipä tiennyt myöskään hän, joka meidän suhteen rikkoi. Eli tasoissa olemme.
    Tuosta avun tarpeesta, että kyllä olenmme kaikki avun tarpeessa jossain elämänvaiheessa, mutta avun tarpeen määrittelee ihminen itse.

    Kyllä olen katkera, miksi en olisi, ja tulen olemaan. Tahallaan tehtyä vääryyttä ei poisteta kuin ajan kanssa.

    Äänestä

  • tuntui pahalta kirjoitti:

    omasta ja lasteni ja läheisteni puolesta, mutta miksi minun pitäisi hyväksyä se, mutta minulta ei sitten taas hyväksytä??? Tuntuu oudolta, että ei voi vastata samalla lailla.

    on todella kaikki mutta itse sen tietää mitä tekee ja en ole katkera kellekkään elän omaa elämää ja en kuuntele enää ketään.

    Jos joku tekee minullep ahaa, ei se muuta minua ihmisenä, jotta alkaisin tehdä toisille samaa pahaa. Ei mitenkään. Tilanteeni on vähän vastaava kuin sinun, mutta en ala kostaa kenellekään, anopille tosin vähän rähisin... Yritän vain ottaa oman elämäni paremmin haltuuni.

    Äänestä

  • tuntui pahalta kirjoitti:

    omasta ja lasteni ja läheisteni puolesta, mutta miksi minun pitäisi hyväksyä se, mutta minulta ei sitten taas hyväksytä??? Tuntuu oudolta, että ei voi vastata samalla lailla.
    Tiedostan kyllä että se ei ole oikein, mutta eipä tiennyt myöskään hän, joka meidän suhteen rikkoi. Eli tasoissa olemme.
    Tuosta avun tarpeesta, että kyllä olenmme kaikki avun tarpeessa jossain elämänvaiheessa, mutta avun tarpeen määrittelee ihminen itse.

    Kyllä olen katkera, miksi en olisi, ja tulen olemaan. Tahallaan tehtyä vääryyttä ei poisteta kuin ajan kanssa.

    Eihän kyse ole mistään hyväksymisestä. Kukaan tuskin voi olettaa, että jätetyksi tulemisen toisen naisen takia voisi HYVÄKSYÄ, mutta toivottavaa olisi oppia elämään tämänkin vastoinkäymisen jälkeen. Eiköhän se etupäässä ole se jättänyt mies johon ne negatiiviset ja katkerat tunteet tulisi kohdistaa, koska mieshän on tehnyt tietoisen valinnan pettäessään sinua. Tuntuu aika uskomattomalta, että pystyt rikkomaan muiden ihmisten perheitä vaikka tiedät miltä se lapsista ja puolisosta tuntuu. Tehdään toisille niinkuin halutaan itsellemme tehtävän!

    Äänestä

  • iloa elämään vaan kirjoitti:

    on todella kaikki mutta itse sen tietää mitä tekee ja en ole katkera kellekkään elän omaa elämää ja en kuuntele enää ketään.

    Kamalaa luettavaa pettää jättää ja järkkää muille, miten sitten olisitte suhtautuneet jos aviopuoliso olisi kuollut.Kyllä teillä on pienet ongelmat, kehtaatekin mokomat itsekkäät paskat, niin miehet kuin naisetkin.

    Äänestä

Sustako tuli sitte eros myötä katkeroitunu nainen joka saa elämänilonsa siitä että pilaa toisten perhe-elämän. Ei kyllä se että itse on tullut kaltoinkohdelluksi, oikeuta kostamaan sitä viattomille. Voisit ehkä mennä itseesi. Kohtelisit muita mieluummin niin kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan.

Äänestä
  • Niinpä, sehän siinä onkin. Kun en koskaan aiemmin koskenutkaan varattuihin, kuin kirjoitin, elin juuri niin, kuin toivoin et minua kohdeltaisiin, mutta kuinkas kävikään?? Ei se oma elämäntyyli takaa sun onneasi. Joten mitäs sitä muita ajattelemaan enää.

    Äänestä

  • perin juurin kirjoitti:

    Niinpä, sehän siinä onkin. Kun en koskaan aiemmin koskenutkaan varattuihin, kuin kirjoitin, elin juuri niin, kuin toivoin et minua kohdeltaisiin, mutta kuinkas kävikään?? Ei se oma elämäntyyli takaa sun onneasi. Joten mitäs sitä muita ajattelemaan enää.

    miehen vei juuri eronnut nainen ja miksi jätettynä minun pitää olla pyhimys?

    Koskaan ei mene vaimon korviin tieto että tapailen hänen miestä.

    Äänestä

  • en tuhoa mitään kirjoitti:

    miehen vei juuri eronnut nainen ja miksi jätettynä minun pitää olla pyhimys?

    Koskaan ei mene vaimon korviin tieto että tapailen hänen miestä.

    "Koskaan ei mene vaimon korviin tieto että tapailen hänen miestä."

    Mistä voit olla siitä varma. Se sun varattu "hoitos" kuule saattaa kehua retostaa suhteesta sinuun ympäri kaupunkia ;-). Tai joku näkee teidät jossain. Ja se onki sitte siinä.
    Jos se mies sinua rakastaisi, se haluaisi elämän sun kans. Nythän sä oot sille helppo nakki.

    Äänestä

Olen tässä pitkän uusiosinkkutaipaleeni vaiheissa joskus ukkomiehiinkin ns. sortunut, mutta olen kyllä ajatellut asian näin päin: olen pystynyt ottamaan jutut kevyesti ehkä vain siksi, etten ole itse tullut petetyksi. Yleensä jos on kokenut omakohtaisesti jonkin asian, perspektiivi muuttuu.

Minulla oli lyhyt vaihe, jossa kokeilin seksiseikkailuja. Nyt se on lopullisesti ohi.

Äänestä
  • itse sitä mitä kadehtii niin muuttuu käsitykset ja ei tuomitse jopa hyväksyy kaiken menneenkin.
    Jossa oma puoliso petti.
    Eli eipä kummosta ole kakkosenkaan elämä.

    Äänestä

  • niin makaa kun petaa kirjoitti:

    itse sitä mitä kadehtii niin muuttuu käsitykset ja ei tuomitse jopa hyväksyy kaiken menneenkin.
    Jossa oma puoliso petti.
    Eli eipä kummosta ole kakkosenkaan elämä.

    En ole koskaan kokenut olevani mikään kakkonen. Ne olivat vain jonkinmoisia panosuhteita, ei sellaisia suhteiksi lasketa. Kakkonen sanana kuulostaa siltä, että olisi jokin pitempiaikainen ja henkinenkin kytkös. Pidin kyllä näistä aina siinä tilanteessa, missä oli tarkoituskin pitää. En oikeastaan mitenkään kadu, tavallaan seksijutuilla oli tilaus siinä ajassa. Järkeviä ne eivät ole, surullista jos jää sellainen vaihde päälle. Kokeiltu on, mutta en tosiaankaan ole riutunut missään kakkos-jutuissa.

    "Kakkosia" ollaan mielestäni silloin, jos suhde alkaa ihastumisesta...jostain muusta kuin seksistä.

    Äänestä

Kun kostit viattomille. Hehän sen vähiten ansaitsivat.

Mitäs sillä on väliä, että tuhoat muiden elämän. Eihän kukaan muukaan saa olla onnellinen, kun sinäkään et saa. Tiesitkö, että olet muuten saatanan itsekäs ihminen.

Minä elän juuri nyt aiheuttamaasi helvettiä, kun mieheni lähti mukaasi. Menetin elämäni, elämäntyöni ja perheeni. Minä kärsin tuskani yksin. Ja juuri siksi, että tiedän miltä tämä tuntuu, en koskaan voisi tehdä tätä samaa muille.

Toivottavasti nukut yösi hyvin.

Äänestä
  • kun pääsin suuremmasta katkeruuden ja vääryyden tunteesta. Aina se helpottaa päivä päivältä.

    Tiedätkö, että viattomia olimme mekin, ei ollut mitään syytä, miksi naisen piti tehdä meille näin, ehkäpä hänkin oli kokenut vääryyttä ja kosti meille viattomille.

    Mikä on sitten oikein mikä väärin, kuule luulempa ettei oikeutta enää ole olemassakaan, ainakaan avioliitossa. Taitaa siinäkin vallita viidakon laki, vahvin jää henkiin!

    Äänestä

  • yöni hyvin kirjoitti:

    kun pääsin suuremmasta katkeruuden ja vääryyden tunteesta. Aina se helpottaa päivä päivältä.

    ..millä sinut saa tajuamaan että SINUN MIEHESI petti jätti lähti rikkoi satutti jne. jne. ei se toinen nainen!!!!!! HALOO!!!

    Miehet nyt aina niille toisille naisille selittää kaikkea että ei oo varattu tai just eroamassa ja menee huonosti voi voi voi, kaikki on suhteessa jo kuollutta ja kaikki pielessä.
    Ei vaikuta niin suurelta rikokselta sekaantua tällaiseen mieheen.

    itsellesi toimintasi perustelet? No, pääasia kai on, että olet itse ylpeä itsestäsi.

    Onko elämä oikeudenmukaista? Ei.
    Antaako se moraalisen oikeutuksen olla epäoikeudenmukanen? Ei.

    Kysynkin sinulta:
    Jos sairastuisit syöpään, menisitkö myrkyttämään naapurin rouvan vain siksi, että elämä oli sinua kohtaan epäoikeudenmukainen?

    Minä aion jatkossakin olla viaton, vaikka se välillä sattuukin ihan helvetisti, etenkin silloin, kun kaltaisesi ihmiset eivät edes ymmärrä tekevänsä mitään väärin. Minä kuitenkin haluan katsoa itseäni jatkossakin peiliin ja haluan myös lapsilleni opettaa inhimillisyyttä ja muista ihmisistä välittämistä.

    "miksi naisen piti tehdä meille näin"

    Mielestäni sinun on turha täällä enää syyllistäen huudella miehesi vieneen naisen perään ja tilittää katkeruuttasi. Et nimittäin ole yhtään häntä parempi. Omilla teoillasi veit itseltäsi oikeuden ruikuttaa kohtaloasi.

    Äänestä

  • yhäiti.. kirjoitti:

    kunnioittaa avioliittoa ja perheyhteisöä. Ei pelkästään siinä elävien vaan myös meidän muiden. Se on ainoa tapa suojella inhimillisiä arvoja, lapsiamme ja heidän kasvuympäristöään.

    Syyllisiä ovat siis kaikki avioliiton rikkoneet - sekä pettäneet että heihin sekaantuneet.

    Viittaan erääseen toiseen kommenttiini aiheesta

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000000299&posting=22000000018727441

    Äänestä

  • *kosto * kirjoitti:

    samaa mieltä minä.. Pettäneenä ja petettynä olen nähnyt molemmat puolet, ristini niistä kannan läpi elämän.
    Pettäjänä se olin minä joka petin se toinen mies ei ole ollut syypää siihen että MINÄ petin, niin kuin se toinen nainen ei ollut syypää siihen että sinun MIEHESI petti.
    Sen valinnan ja virheen tein minä ja miehesi silloin ei, joku toinen nainen tai mies. Muutoinhan tuo olisi raiskaus..eikö?
    Kun minua petettiin olin siitä vihainen poikaystävälleni, en niille joita hän nyt sattui panemaan.

    Olen oppinut itsestäni heikkoudet ja vahvuudet ja tiedän että olen kykenevä tekemään pahaa, mutta myös katumaan ja yrittämään rakentamaan itsestäni parempaa ihmistä, virheitä teen ja tulen tekemään, niin muutkin.

    Äänestä

  • *kosto* kirjoitti:

    kunnioittaa avioliittoa ja perheyhteisöä. Ei pelkästään siinä elävien vaan myös meidän muiden. Se on ainoa tapa suojella inhimillisiä arvoja, lapsiamme ja heidän kasvuympäristöään.

    Syyllisiä ovat siis kaikki avioliiton rikkoneet - sekä pettäneet että heihin sekaantuneet.

    Viittaan erääseen toiseen kommenttiini aiheesta

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000000299&posting=22000000018727441

    uskovainen tai ei, muista tässä elämässä ei voi olla täysin varma kuin itsestä, minä voin tehdä valintoja ja minä voin päättää itsestäni mitä teen.
    Ilman pahuutta ei olisi hyvää ja ihminen on syntinen, tietämättäänkin. Se että syyllistämme muita = yritämme asettaa itseämme paremmaksi kuin muut. ihminen=jumalan omaksi kuvaksi luotu. yritämme siis olla parempia kuin jumala? Syyllistyn siihen itsekin. En ole täydellinen, eikä minusta sellaista tule.
    Seksi on vain yksi pisara meressä maailman paheista joita ihmiset syytävät toisilleen.

    Äänestä

  • yhäiti.. kirjoitti:

    ..millä sinut saa tajuamaan että SINUN MIEHESI petti jätti lähti rikkoi satutti jne. jne. ei se toinen nainen!!!!!! HALOO!!!

    Miehet nyt aina niille toisille naisille selittää kaikkea että ei oo varattu tai just eroamassa ja menee huonosti voi voi voi, kaikki on suhteessa jo kuollutta ja kaikki pielessä.
    Ei vaikuta niin suurelta rikokselta sekaantua tällaiseen mieheen.

    siihen liittyy se kolmas!! Eikö se mene kaaliin!
    Eikä ole mitään syytä miski minua saisi loukata, ja minä en saisi puolustaa itseäni ja perhettäni! Tottakai petturuus on väärin, muttei minukaan tarvi olla se kaiken hyväksyjä!

    Äänestä

  • petä, aina kirjoitti:

    siihen liittyy se kolmas!! Eikö se mene kaaliin!
    Eikä ole mitään syytä miski minua saisi loukata, ja minä en saisi puolustaa itseäni ja perhettäni! Tottakai petturuus on väärin, muttei minukaan tarvi olla se kaiken hyväksyjä!

    ..Sinulla ei ole enää oikeutta omien tekojesi kautta täällä valittaa, koska olet samaa tuskaa aiheuttanut täysin syyttömille. Vähän niinkuin jos sinun lapsesi tapettaisiin ja menisit tappamaan naapurin muksut, saman tuomion saisit kuin se alkuperäinen tappaja.
    Ei sua täällä kukaan arvosta!! Sama huora sä oot kuin se toinen nainenkin. ONNITTELUT!!

    Äänestä

  • *kosto * kirjoitti:

    itsellesi toimintasi perustelet? No, pääasia kai on, että olet itse ylpeä itsestäsi.

    Onko elämä oikeudenmukaista? Ei.
    Antaako se moraalisen oikeutuksen olla epäoikeudenmukanen? Ei.

    Kysynkin sinulta:
    Jos sairastuisit syöpään, menisitkö myrkyttämään naapurin rouvan vain siksi, että elämä oli sinua kohtaan epäoikeudenmukainen?

    Minä aion jatkossakin olla viaton, vaikka se välillä sattuukin ihan helvetisti, etenkin silloin, kun kaltaisesi ihmiset eivät edes ymmärrä tekevänsä mitään väärin. Minä kuitenkin haluan katsoa itseäni jatkossakin peiliin ja haluan myös lapsilleni opettaa inhimillisyyttä ja muista ihmisistä välittämistä.

    "miksi naisen piti tehdä meille näin"

    Mielestäni sinun on turha täällä enää syyllistäen huudella miehesi vieneen naisen perään ja tilittää katkeruuttasi. Et nimittäin ole yhtään häntä parempi. Omilla teoillasi veit itseltäsi oikeuden ruikuttaa kohtaloasi.

    Muuten nuo vertauksesi on niin kaukaa haetut, ei kukaan syytä sairauksista toisia, ellei kyseessä ole tahallinen teko!
    Aviorikos sen sijaan on vältettävissä, jos naisella olisi ollut tahtoa ja vastuuta ja järkeä päässä. Se ei tule itsestään ja yllättäen.

    Siihen ne toiset naiset pystyvät vaikuttamaan hajottaako toisen liiton vai ei!
    No ruikutan tai en, tuskin se siun ongelmasi on, eikä enää minunkaan. Tuommoiset miehet sietävätkin mennä, jotille mikään ei ole pyhää. Toivon vaan että itsekin tuntee raskasta syyllisyyttä tekosistaan, ja tunteekin, mutta itseppähän tien risukkoon on valinnut.

    Äänestä

  • tytsy.. kirjoitti:

    ..Sinulla ei ole enää oikeutta omien tekojesi kautta täällä valittaa, koska olet samaa tuskaa aiheuttanut täysin syyttömille. Vähän niinkuin jos sinun lapsesi tapettaisiin ja menisit tappamaan naapurin muksut, saman tuomion saisit kuin se alkuperäinen tappaja.
    Ei sua täällä kukaan arvosta!! Sama huora sä oot kuin se toinen nainenkin. ONNITTELUT!!

    eikä se loukkaa minua, koska et tarkoita tuota oikeesti. Tarkoituksesi oli vain loukata minua, ja heitit sanoja mitä mieleen tulee!

    Äänestä

  • päätelmä asiasta kirjoitti:

    eikä se loukkaa minua, koska et tarkoita tuota oikeesti. Tarkoituksesi oli vain loukata minua, ja heitit sanoja mitä mieleen tulee!

    ..nyt mä tajuan.. tää koko keskustelun aloitus on provo!!!
    Ei kukaan oikeasti voisi olla noin tyhmä..

    Äänestä

  • itsestäni kirjoitti:

    Muuten nuo vertauksesi on niin kaukaa haetut, ei kukaan syytä sairauksista toisia, ellei kyseessä ole tahallinen teko!
    Aviorikos sen sijaan on vältettävissä, jos naisella olisi ollut tahtoa ja vastuuta ja järkeä päässä. Se ei tule itsestään ja yllättäen.

    Siihen ne toiset naiset pystyvät vaikuttamaan hajottaako toisen liiton vai ei!
    No ruikutan tai en, tuskin se siun ongelmasi on, eikä enää minunkaan. Tuommoiset miehet sietävätkin mennä, jotille mikään ei ole pyhää. Toivon vaan että itsekin tuntee raskasta syyllisyyttä tekosistaan, ja tunteekin, mutta itseppähän tien risukkoon on valinnut.

    "Siihen ne toiset naiset pystyvät vaikuttamaan hajottaako toisen liiton vai ei!"

    Niin siis sinäkin pystyt vaikuttamaan.

    Perustelusi ovat kautta linjan äärimmäisen ristiriitaiset. Katsot itsesi olevan oikeutetun moraalittomaan käytökseen ja viattomien loukkaamiseen, mutta sinulle ei niin saisi kukaan tehdä.

    Olen tytsyn kanssa täysin samaa mieltä: samanlainen huora sinä olet kuin se miehesi vienytkin. Ja tyhmäkin vielä olet, kun et sitä tajua. Minä en sano tätä vain loukatakseni, vaan todella tarkoitan sitä ja oletan myös tytsyn tarkoittaneen sanoillansa juuri sitä samaa.

    Rest in peace!
    Toivottavasti lapsillasi on myös muita roolimalleja, sillä sinusta ei sellaiseksi ole.

    Äänestä

  • yhäiti28.. kirjoitti:

    uskovainen tai ei, muista tässä elämässä ei voi olla täysin varma kuin itsestä, minä voin tehdä valintoja ja minä voin päättää itsestäni mitä teen.
    Ilman pahuutta ei olisi hyvää ja ihminen on syntinen, tietämättäänkin. Se että syyllistämme muita = yritämme asettaa itseämme paremmaksi kuin muut. ihminen=jumalan omaksi kuvaksi luotu. yritämme siis olla parempia kuin jumala? Syyllistyn siihen itsekin. En ole täydellinen, eikä minusta sellaista tule.
    Seksi on vain yksi pisara meressä maailman paheista joita ihmiset syytävät toisilleen.

    Siinä toinen hyväkäs!

    "Ilman pahuutta ei olisi hyvää"
    "ihminen on syntinen tietämättäänkin"
    "en ole täydellinen"
    "seksi on vain pisara meressä maailman paheista"

    Voi hyvää päivää, mitä jeesustelua! Ja näilläkö sinä perustelet itsellesi varattujen vamppaamista?

    Toivon:
    - että nautit pahuudestasi
    - että nautit syntisestä elämästäsi
    - että kykysi täydelliseen tyhmyyteen kompensoi kyvyttömyytesi täydellisyyteen
    - että edes joskus huomaat, jokaisen pahan tekosi muodostavan sen meren, johon lapsesi vielä jonain päivänä hukkuu.

    Sillä se minkä teemme maailmassa nyt, moninkertaistuu lapsiemme ollessa aikuisia.

    Minä ainakin pyrin elämään elämääni niin, että maailma olisi vielä joskus lapsilleni parempi paikka elää.

    synnitön heittäköön ensimmäisen kiven..
    kerran olen varattuun sekaantunut.. Se oli ihminen joka heikkona aikana nosti minut elävien kirjoihin takaisin.. ihminen joka välitti ja rakasti vaikka en olisi antanut rakastaa, en olisi halunnut elää. Tässä sitä ollaan vielä 5v myöhemmin ja jumalalta olen anteeksi antoa pyytänyt ja anonut koska syntiä tein..
    Elän synnissä tiedän, niin sinäkin. Tiedän että olen heikko ja en välttämättä jaksa aina tehdä oikein.
    Joka päivä kuitenkin voi yrittää olla parempi ja tukea niitäkin jotka väärin tekee.

    Äänestä

  • *kosto* kirjoitti:

    "Siihen ne toiset naiset pystyvät vaikuttamaan hajottaako toisen liiton vai ei!"

    Niin siis sinäkin pystyt vaikuttamaan.

    Perustelusi ovat kautta linjan äärimmäisen ristiriitaiset. Katsot itsesi olevan oikeutetun moraalittomaan käytökseen ja viattomien loukkaamiseen, mutta sinulle ei niin saisi kukaan tehdä.

    Olen tytsyn kanssa täysin samaa mieltä: samanlainen huora sinä olet kuin se miehesi vienytkin. Ja tyhmäkin vielä olet, kun et sitä tajua. Minä en sano tätä vain loukatakseni, vaan todella tarkoitan sitä ja oletan myös tytsyn tarkoittaneen sanoillansa juuri sitä samaa.

    Rest in peace!
    Toivottavasti lapsillasi on myös muita roolimalleja, sillä sinusta ei sellaiseksi ole.

    Niin olisinkin pystynyt, mutta en halunnut, juuri sen takia mitä kerroin! Halusin kostaa, ja se oli minulle selviytymis keino. Kun minulta viedään, ei ole mitään syytä miksen minäkin veisi.

    Mo täytyy sanoa, että kärsivätpä lapsetkin siitä niin paljon, ettei ole isän kanssa tekemisissä juuri ollenkaan. Lapset ovat viisaita ihmisenalkuja, jotka eivät ymmärrä sitä, miksi isä jättää heidät ja heidän äitinsä! Toivon vain ettei minun lapseni ota rooli mallia isästään, joka perheensä jättää.

    Äänestä

  • oli pelastus kirjoitti:

    Halusit kostaa?

    Minun käsittääkseni kosto merkitsee sitä, että kostetaan sille, joka on sinulle vääryyttä tehnyt. Nyt sitten "kostit" ihmiselle, joka ei mitenkään liittynyt sinuun ja ex-mieheesi.

    Ja kerroit, että lapsesi kärsivät. Pistit sitten senkin jonkun sivullisen lasten niskaan. Ja se on mielestäsi oikeutettua.

    Olen samaa mieltä kuin joku tuossa edellä. Provoa koko juttu. Ei noin tyhmää ihmistä voi oikeasti olla olemassa. Tai sitten olet henkisesti pahasti sairas. Mitenkään et kuitenkaan eroa siitä naisesta, joka oman miehesi vei.

    Äänestä

  • yhäiti28.. kirjoitti:

    uskovainen tai ei, muista tässä elämässä ei voi olla täysin varma kuin itsestä, minä voin tehdä valintoja ja minä voin päättää itsestäni mitä teen.
    Ilman pahuutta ei olisi hyvää ja ihminen on syntinen, tietämättäänkin. Se että syyllistämme muita = yritämme asettaa itseämme paremmaksi kuin muut. ihminen=jumalan omaksi kuvaksi luotu. yritämme siis olla parempia kuin jumala? Syyllistyn siihen itsekin. En ole täydellinen, eikä minusta sellaista tule.
    Seksi on vain yksi pisara meressä maailman paheista joita ihmiset syytävät toisilleen.

    Ei itsestäänkään voi aina olla täysin varma...

    Äänestä

  • *kosto* kirjoitti:

    kunnioittaa avioliittoa ja perheyhteisöä. Ei pelkästään siinä elävien vaan myös meidän muiden. Se on ainoa tapa suojella inhimillisiä arvoja, lapsiamme ja heidän kasvuympäristöään.

    Syyllisiä ovat siis kaikki avioliiton rikkoneet - sekä pettäneet että heihin sekaantuneet.

    Viittaan erääseen toiseen kommenttiini aiheesta

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000000299&posting=22000000018727441

    Joten ihan hyvä että saitkin kokea tuskaa. Just sunlaisten takia eronneilla naisilla on niin huono maine kun se on.

    Äänestä

  • höpöhöpö kirjoitti:

    Joten ihan hyvä että saitkin kokea tuskaa. Just sunlaisten takia eronneilla naisilla on niin huono maine kun se on.

    sinä nyt oikealle henkilölle.

    Minä nimenomaan kunnioitan avioliittoa ja perheyhteisöä niin paljon, etten missään tapauksessa menisi omaa tuskaani siirtämään jonkun toisen murheeksi.

    Oletan sinun kommentoineen alkuperäiselle. Ja jos et näin tehnyt, toivon tarkennuksia.

    Äänestä

  • tytsy.. kirjoitti:

    ..nyt mä tajuan.. tää koko keskustelun aloitus on provo!!!
    Ei kukaan oikeasti voisi olla noin tyhmä..

    Tää muija on joko seinähullu tai keksinyt koko tarinan, vaikka kyllä tän päivän naisista suuri osa onkin oikeesti hulluja.Kaikki pitää saada mulle heti, seksi pitää olla semmoista että joka kerta täytyy käydä katossa kun orkku tulee ja jos ei tule niin vaihtoon.Olen itse nainen mutta kunnioitan aika harvaa naista tänäpäivänä.

    Äänestä

se että viedään vastuu pois miehiltä tai laajemmin parisuhteessa eläviltä osapuolilata. Suhteessa olevat ovat sen valinnan tehneet että ovat yhdessä. Jos joku ulkopuolinen vikittelee, niin eikö vastuu rikkoutumisesta ole parisuhteessa olevilla? Eihän mies (kai?) ole mikään tahdoton olento jota naiset vie miten lystää.

Ainahan pitkän suhteen aikana tulee vikittelijöitä ja ihastumisisa, kysymys onkin, mitä nille sitten kukin tekee.

Rehellisyys olisi kuitenkin tärkeää. Jos valitsee itselleen varatun kumppanin vain sen takia että hän on varattu, niin olisiko tämä syytä kertoa? Kukaties katsoa vähän peiliin.

Elämänohjeena kannattaakin olla yksinkertainen kysymys:
"Jos kaikki teksisi niinkuin minä, niin minkälainen maailma olisi silloin?"

Äänestä
  • tätä keskustelua vaivaa se, että varattujen vikittelijät yrittävät pestä täysin käsiään avioliiton rikkomisen vastuusta.

    Olen kanssasi täysin samaa mieltä siitä, että suurin syyllinen on pettäjä itse. Sitä en kyseenalaista hetkeäkään. Mutta en ole valmis hyväksymään näiden kakkosten tekopyhää jeesustelua siitä, etteivät he itse ole tehneet mitään väärää.

    Vaikka he eivät olekaan parisuhteessa, on yhteiskunnassa silti tiettyjä moraalisääntöjä, joiden puitteissa meidän kaikkien tulisi elää. Eniten minua ärsytti alkuperäisen kirjoittajan kehuskelu sillä, että hän ehdoin tahdoin halusi murskata viattomien elämiä. Sitä minä en voi käsittää.

    Elämänohjeesi "Jos kaikki teksisi niinkuin minä, niin minkälainen maailma olisi silloin?" pitäisi tatuoida jokaisen tällaisen ihmisen otsaan, jotta kun he peiliinsä illalla katsoessaan lukisivat tekstin, he ehkä miettisivät tekojensa seurauksia.

    Äänestä

Miten sinun olotilasi paranee, jos aiheutat toiselle (jolla ei ole mitään tekemistä sinun elämäsi kanssa) saman kauheuden? Ja oikein kehuskelet, että tiedät miltä tuntuu. On tainnut mielenterveytesi todella pahasti tehdä tepposet.

Äänestä
  • piti tuo alkuperäinen kirjoittaja, ja ihmettelee vielä miksi mies lähti.

    Äänestä

Häpeä!!! Itse petettynä en sortuisi moiseen, kokisin itseni saastaiseksi eikä onni tule sitä kautta.

Äänestä
  • omia tekosiaan, sillä en ole ainut joka väärin on tehnyt. Ehkä myös sinä.

    Äänestä

... HUH-HUH.Vähän vaikea uskoa että moinen jollakin tavalla auttaisi, minulle kun kävi juuri päin vastoin. Vaikka lopun elämääni saisin yksin kulkea, jätän naimisissa olevat miehet perheensä omaksi.Ei sillä, etteivätkö he tanssittaisi, mutta siihen se saa jäädä.

Omilla iskuilla toista ihmistä ja elämää päin iskien näyttää olevan se tuttu, ikävä bumerangi-vaikutus: saat iskun takaisin kaksinkertaisella voimalla.

Oppikaamme virheistämme. Huolehtikaamme siitä, ettemme itse tee toiselle pahaa, ja elämästä tulee kaunis!

Äänestä

MIKSI ukkosi ihastui toiseen ja antoi hänen viedä/vietellä?Jospa hänellä rakkaus sinuun vain loppui.Koita pärjätä pääsi kanssa. :-D

Äänestä

Mihin katosivat itsekunnioituksesi, arvot ja ajatukset perhe-elämästä , jotka sinulla oli ennen eroasi.Toiveet ja unelmat tulevaisudesta, tavasta elää ja katsella tätä mualimaa.
Turha sanoa, että miettiköön ex-miehesi tai tämä nainen joka miehesi "vei". Toisin sanoen palauta itsesi ennalleen, älä raiskaa sieluasi.

Äänestä
  • nainen riistää miehen perheestä, hän on hyvä ihminen eikä ole tehnyt mitään väärää, mutta kunjätetty perheen äiti tekee samoin, hän on se suurin roisto ja ihme kyllä, hän on se perheen rikkoja?? Aika outoa, että vapailta naisilta sallitaan lähes kaikki vääryydet, mutta ei ihmiseltä, joka sitä vääryyttä on kärsiyt!!!

    Äänestä

  • et kun vapaa kirjoitti:

    nainen riistää miehen perheestä, hän on hyvä ihminen eikä ole tehnyt mitään väärää, mutta kunjätetty perheen äiti tekee samoin, hän on se suurin roisto ja ihme kyllä, hän on se perheen rikkoja?? Aika outoa, että vapailta naisilta sallitaan lähes kaikki vääryydet, mutta ei ihmiseltä, joka sitä vääryyttä on kärsiyt!!!

    Kumpikin yhtä "pahoja", ei jätetty ole sen oikeutetumpi sorkkimaan muiden parisuhteita. Varsinkin tekopyhyys siinä, että vollotetaan kuinka sattuu kun petettiin, mutta tekeekin itse sitten ihan samalla tavalla ällöttää.

    Miksei sitten kosta asiaa oikealle henkilölle, eli paneskelee sen toisen naisen nykyisen ukon kanssa? Aika huoramaistahan sekin on, mutta jos kerran helpottaa niin siitä vaan. Ei itseäni sen toisen naisen tunteet paljon hetkauta mutta miksi täytyy viattomia pistää kärsimään oman elämän paskuudesta.

    Äänestä

  • et kun vapaa kirjoitti:

    nainen riistää miehen perheestä, hän on hyvä ihminen eikä ole tehnyt mitään väärää, mutta kunjätetty perheen äiti tekee samoin, hän on se suurin roisto ja ihme kyllä, hän on se perheen rikkoja?? Aika outoa, että vapailta naisilta sallitaan lähes kaikki vääryydet, mutta ei ihmiseltä, joka sitä vääryyttä on kärsiyt!!!

    on ihan oikein,että kaikki ne avioliitot rikkoontuvatkin jotka joku ulkopuolinen kolmas osapuoli voi väliintulollaan rikkoa. hyvät rakkauteen pohjautuvat avioliitot kyllä pysyvät.

    Äänestä

  • pysyvät kirjoitti:

    on ihan oikein,että kaikki ne avioliitot rikkoontuvatkin jotka joku ulkopuolinen kolmas osapuoli voi väliintulollaan rikkoa. hyvät rakkauteen pohjautuvat avioliitot kyllä pysyvät.

    "on ihan oikein,että kaikki ne avioliitot rikkoontuvatkin jotka joku ulkopuolinen kolmas osapuoli voi väliintulollaan rikkoa. hyvät rakkauteen pohjautuvat avioliitot kyllä pysyvät."

    Hmmmmmm. Ei taida olla näin yksioikoista kuitenkaa. Ehkä se päävastuu kuitenkin on sillä perheen ulkopuolisella, joka sekaantuu toisten perhe-elämään. Ja aina valitettavasti tunteet eivät kysy silivilisäätyä. Mutta aikuinen elämäsnä hallitseva immeinen osaa pitää rajat näissäkin asioissa. Ts asettaa asiat tärkeysjärjestykseen Mikä se tärkeysjärjestys nyt sitten meillä itsekullakaan onkaan.

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    Kumpikin yhtä "pahoja", ei jätetty ole sen oikeutetumpi sorkkimaan muiden parisuhteita. Varsinkin tekopyhyys siinä, että vollotetaan kuinka sattuu kun petettiin, mutta tekeekin itse sitten ihan samalla tavalla ällöttää.

    Ahaa, siis jätetty ei saa sotkea, mutta vapaa nainen sen sijaan on oikeutettu hajottaan vaikka kymmenen liittoa, ihan huvikseen, ja hän on sankari. Niinpä niin.

    Äänestä

  • pysyvät kirjoitti:

    on ihan oikein,että kaikki ne avioliitot rikkoontuvatkin jotka joku ulkopuolinen kolmas osapuoli voi väliintulollaan rikkoa. hyvät rakkauteen pohjautuvat avioliitot kyllä pysyvät.

    pysty hyvään suhteeseen koskaan. Kerran kun pettää, tekee sen aina, myös tämän uuden kanssa. Huonosta on hyvä päästä.
    Eikä mies uutta ota siksi, että rakastui häneen, vaan siksi että ei tarvi olla yksin. Uusiahan aina löytyy heteklliseksi, mutta toista vaimoa tuskin enää.

    Äänestä

  • vapaillako kirjoitti:

    Ahaa, siis jätetty ei saa sotkea, mutta vapaa nainen sen sijaan on oikeutettu hajottaan vaikka kymmenen liittoa, ihan huvikseen, ja hän on sankari. Niinpä niin.

    Tietenkään ei! Mutta ei se tarkoita, että jos vapailla ei ole oikeutta niin eronneilla (eivätkö hekin vapaita ole!?) tai varatuilla sen enempää olisi oikeuksia pettää tai olla siihen osallisena.

    Äänestä

Sinun logiikalla yritin ajatella.

Siis, Jos joku rattijuoppo ajaa jonkun sinulle rakkaan ihmisen päälle, olet tietysti surun murtama ja kysyt miksi näin kävi?

Itkun loputtua otat auton ja ajat läheisesi yliajaneen päälle, tietenkin humalassa. Silmä silmästä...

Ei, ei näin sairaasti kukaan voi ajatella. Sinun juttusi täytyi olla provo, melkein jo uskoin.:)))

Pointti on se, että on rumaa pettää tai jättää puolisonsa, siitähän saa kärsiä suvun lisäksi täysin syyttömätkin.

Poikkeus on mielestäni perheväkivalta erimuodoissaan, silloin on tervettä jättää.

Äänestä
  • Alkuperäisen logiikalla hän EI mene ajamaan läheisensä yliajaneen päälle, vaan hän valitsee naapurustosta jonkun täysin viattoman ja ajaa hänen päällensä ja nauttii vielä kostosta niin paljon, että tulee tännekin sillä kehuskelemaan.

    Äänestä

  • *kosto* kirjoitti:

    Alkuperäisen logiikalla hän EI mene ajamaan läheisensä yliajaneen päälle, vaan hän valitsee naapurustosta jonkun täysin viattoman ja ajaa hänen päällensä ja nauttii vielä kostosta niin paljon, että tulee tännekin sillä kehuskelemaan.

    eihän tässä fyysisestä satuttamisesta ole ollut kyse, enkä satuttaisi edes sitä naista joka väliin tuli. Jos aikuinen ihminen ei ymmärrä puhetta, ja lasten kaipausta ja hätää, en voi muuria murtaa! Mutta en minäkään elä toista kunnioittaen jos minua ei kunnioiteta!

    Äänestä

  • sun logiikkaas kirjoitti:

    eihän tässä fyysisestä satuttamisesta ole ollut kyse, enkä satuttaisi edes sitä naista joka väliin tuli. Jos aikuinen ihminen ei ymmärrä puhetta, ja lasten kaipausta ja hätää, en voi muuria murtaa! Mutta en minäkään elä toista kunnioittaen jos minua ei kunnioiteta!

    Ystäväni teki itsemurhan, kun hänen miehensä lähti ja itse harkitsin pitkään ihan samaa.

    Joten aiheuttamasi tuska saattaa lopulta olla myös fyysistä laatua. Pystyisitköhän muuten nukkumaan silloinkin yösi hyvin? Todennäköisesti, eihän se sinun maailmaa kaataisi. Sinähän vain teit, kuten sinulle oli parasta.

    Ja edelleen: logiikkasi kusee! Jos yksi ei kunnioita sinua, menet ja olet kunnioittamatta jotakuta toista. Näinhän se oikeus toteutuu - eikö?

    Äänestä

jos nautit tollasesta kostosta mene hoitoon.
Kukaan ei pääse väliin jos parisuhteessa on kaikki OK! ja se on varmana totuus.

Äänestä
  • eukollekin aikanaan, mutta ei halunnut, nyt ex mies käy hoidossa. Niin koville se ero minusta ja lapsista otti.

    Äänestä

Kirjoitat kuin koirasta joka varastettiin ... eiköhän se ihana miehesi aivan itse tehnyt valinnan kahden vaihtoehdon välillä. Tietenkin tuon asian ymmärtäminen voi sattua, ja paljon. Oikein tai väärin, en tiedä ... mutta varmaa on ettei toimivan parisuhteen väliin pääse kukaan tai mikään.

Kuvittelet liikaa itsestäsi ... se mies oli jo valintansa tehnyt ... jonkun matkaan lähtee, satuit vain kohdalle. Ehkä teit sille perheelle palveluksen loppupelissä.

>

Ei sinun tarvitsekaan tuntea syyllisyyttä, ja iske vain... ne joilta saat pakit, ovat niitä oikeasti hyviä miehiä ;->

Äänestä
  • Ei sinun tarvitsekaan tuntea syyllisyyttä, ja iske vain... ne joilta saat pakit, ovat niitä oikeasti hyviä miehiä ;->

    Äänestä

  • Penteles niin se on :-) kirjoitti:

    Ei sinun tarvitsekaan tuntea syyllisyyttä, ja iske vain... ne joilta saat pakit, ovat niitä oikeasti hyviä miehiä ;->

    Sä oot niin oikeassa.. =)

    Äänestä

  • mä.. kirjoitti:

    Sä oot niin oikeassa.. =)

    ... eivät suostu kaikenmaaliman horojen vietäväksi;-)

    Äänestä

Aika epäkypsää ajattelua. Minulta myös "vietiin" mies. Nainen, joka sen teki, oli eroamassa - oma mies lähtenyt toisen mukaan ja niinpä laitettiin "vahinko kiertämään".
En kuitenkaan tekisi itse samoin. Minä ajattelen sitä tuskaa, mikä lapsille koituu siitä että perhe rikotaan. Ehkä sinunkin kannattaisi ajatella asiaa siten.
Kirjoituksestasi huomaa kuinka itsekkäästi ajattelevia nykyihmiset ovat.
Kannattaa alkaa ajattelemaan asioita aikuismaisesti ja muistella mitä lapsena opetettiin oikeasta ja väärästä. Tai toivottavasti opetettiin...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

auttaa hyvin kirjoitti:

kun tekee samalla lailla kuin itselle on tehty. Tuntuu kostolta, mutta kyllä mulle kosto oli paras lääke.
Meinaan sitä, että kun multa vietiin mies, ihana lasteni isä, oikea perheenisä, niin olin kauan vihainen, katkera ja jouduin oleen vuoden poissa töistä, kun en pystynyt täysipainoiseen työelämään suruni keskellä.
Niin itsekin kiusallani iskin naimisissa olevan miehen. Vaikka se oli väärin, eihän hän ja hänen perheensä millään tavalla liittynyt tähän asiaan, niin kyllä se helpotti kummasti oloa, kun tiesi milät siintä jätetystä tuntuu! Sillä se on yhtä helvettiä se alku, kun mies katoaa.
Eipä sitä tietenkään voi kaikille sanoa, et se auttaa, mut minua auttoi.
Olen aian aiemmin ollut tosi tiukka siitä, että naimisissa oleviin en koske, mutta jos itselle käy niin, mikä estää minua olemasta se toinen nainen!?
Seurustelin sen miehen kanssa kolmisen vuotta. Nyt mies on entisestäkin jo eronnut. Ei vain synkannut meilläkään. Mut en koe minkäänlaista syyllisyyttä, sillä näitähän tapahtuu kaikille, enkä enää katso onko mies naimisissa vai eronnut tai täysin vapaa, kunhan joku osuu kohdalle ja tuntuu sillä hetkellä oikeelta mieheltä, niin aivan varmasti isken! Jos itseltä on rikottu koko elämäntyö, perhe, niin, niin suurta asiaa ei enää ole enkö itse tekisi jollekin samoin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu