Olen 27 -vuotias nainen, ja avopuolisoni on iältään 22. Ikäeromme on hämmästyttänyt lähes kaikkia tuntemiani, minua kenties eniten; exät ovat yli kolmenkymmnen kaikki. Tämä nuorempi vaihtoehto on osoittautunut puolentoista yhdessäolovuoden aikana unelmamieheksi. (inhimilliseksi, en minäkään mikään pyhimys ole!).
Meidän suhteessamme ikäero ei siis näy, ja suuri osa mieheni kavereista on todella fiksua ja mukavaa porukkaa. Ongelma onkin se, että muutamalla on itseään nuorempi tyttöystävä (n.18 v). Ei se ikä mitään, mutta nämä tapaukset ovat olleet aikalainen järkytys. Vanhempien luona asuvia, hyvin hemmoteltuja, komentelevia, ja kas kummaa: Aivan avoimesti pilkkaavat ja sorsivat jokaista jolla ei ole päällään se uusin trendiluomus. Kun minut esiteltiin heille ensimmäistä kertaa, minua tuskin moikattiin. Käyttäydyin itsekin ynseästi ja kierre oli valmis: kyräilyä. Menin kuitenkin itseeni ja pyysin anteeksi jos olin vaikuttanut ikävältä ihmiseltä, haluan tulla parhaani mukaan poikaystäväni tuttujen kanssa toimeen. Toimi yhteen tyttöön hyvin, toiseen jonkin verran. Kolmas poistui kuvioista ja tilalle tuli uusi pikkudiiva, jonka elkeet ovat ne vanhat tutut. Yritin keskustella, mutta typykkä katseli pöytää ja kommentoi vain muille trendikkäille paikalla olijoille. Viimeksi, kun olimme baarissa samassa porukassa, ks. henkilö vältti minua kuin ruttoa, poikystävälleni hän kyllä puhui kunnes ilmaannuin paikalle. Minulta alkavat keinot olla lopussa. Onhan se ihan koomista seurata itseni pakoilua, mutta tekee porukan yhdessäolosta aika hankalaa. Yritän olla aikuinen ja ajatella, että kaipa se tuosta lutviutuu ja pitää ymmärtää lapsellista jne. Silti tulee mieleen kaikenlaista sarkastista kommenttia, jota voisi tytölle heittää. Ilkeätä edes ajatella moista, koska epäilen ettei pikkuprinsessalla ole välttämättä kovinkaan paljon aseita itseään vanhempia naisia varten, varsinkin jos nämä voisivat vähempää välittää lapsellisista trendit ovat elämäni-touhuista. Olen jo menossa väärään suuntaan, mutta voisiko joku viisaampi kertoa mitä tehdä jotteivät välit tulehtuisi lopullisesti?
Meidän suhteessamme ikäero ei siis näy, ja suuri osa mieheni kavereista on todella fiksua ja mukavaa porukkaa. Ongelma onkin se, että muutamalla on itseään nuorempi tyttöystävä (n.18 v). Ei se ikä mitään, mutta nämä tapaukset ovat olleet aikalainen järkytys. Vanhempien luona asuvia, hyvin hemmoteltuja, komentelevia, ja kas kummaa: Aivan avoimesti pilkkaavat ja sorsivat jokaista jolla ei ole päällään se uusin trendiluomus. Kun minut esiteltiin heille ensimmäistä kertaa, minua tuskin moikattiin. Käyttäydyin itsekin ynseästi ja kierre oli valmis: kyräilyä. Menin kuitenkin itseeni ja pyysin anteeksi jos olin vaikuttanut ikävältä ihmiseltä, haluan tulla parhaani mukaan poikaystäväni tuttujen kanssa toimeen. Toimi yhteen tyttöön hyvin, toiseen jonkin verran. Kolmas poistui kuvioista ja tilalle tuli uusi pikkudiiva, jonka elkeet ovat ne vanhat tutut. Yritin keskustella, mutta typykkä katseli pöytää ja kommentoi vain muille trendikkäille paikalla olijoille. Viimeksi, kun olimme baarissa samassa porukassa, ks. henkilö vältti minua kuin ruttoa, poikystävälleni hän kyllä puhui kunnes ilmaannuin paikalle. Minulta alkavat keinot olla lopussa. Onhan se ihan koomista seurata itseni pakoilua, mutta tekee porukan yhdessäolosta aika hankalaa. Yritän olla aikuinen ja ajatella, että kaipa se tuosta lutviutuu ja pitää ymmärtää lapsellista jne. Silti tulee mieleen kaikenlaista sarkastista kommenttia, jota voisi tytölle heittää. Ilkeätä edes ajatella moista, koska epäilen ettei pikkuprinsessalla ole välttämättä kovinkaan paljon aseita itseään vanhempia naisia varten, varsinkin jos nämä voisivat vähempää välittää lapsellisista trendit ovat elämäni-touhuista. Olen jo menossa väärään suuntaan, mutta voisiko joku viisaampi kertoa mitä tehdä jotteivät välit tulehtuisi lopullisesti?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Itse taas edustan tätä nuorempaa polvea(oon 16 ja mun jätkä 18)
eli mulla asiat vähän toisteppäi...
No mut tiiän et nyky muijat on välil tosi PISSIKSII
eikä niillä oo mitää kunnioitust vanhempii kohti.
mulla kuitenki on enkä koskaa taas uskalla sanoo vanhemmille ihmisille mitää ku jotenki pelkään niit mut vaik pelkään niit vähä en silti vittuile...
ei sun oo niitä pakko miellyttää oot sitte vaa ku et huomais niit tai jotai,ajattele vaik et niiden aivot ei oo viel kehittyny tarpeeks et vois keskustella jostai jos ei kiinnosta jutella niiden kaa.
mut kuitenki jos haluut jutskata niiden kaa ja olla "kvereit"näytä niille et oot oikeesti hyvä tyyppi,kiinnostunu niiden jutuista tai ees esitä et kiinnostaa ja näytä et arvostat niit sillä arvostusta tuskin saa jos ei itekkää arvosta.
tiiän kyl et se on vaikeempaa ku mitä nyt sanoin.
ehkä ne vaan pelkää sua tai jotai...
musta taas tuntuu et kaikki mun poikaystävän kaverit pitää mua tosi nuoren...teininä...murrosikäisenä pikku tyttön=(
ollaa oltu koht vuoden yhes et ei se oo mitää feikkii tää meiän juttu...
no mut toivottavast tästä nyt yhtään oli apua...
sori hyvin sekavaa tekstii...
Joo, ma jotenkin ymmarran sua aika hyvin ton jutun kanssa miksu..
Ma oon 15 ja mun poikaystava on 17.. Sillon suurimmaks osaks itseaan vanhempia kavereita eika kellaan ole nain nuorta tyttoystavaa kainalossa. Tulee jotenkin vaivautunut olo aina valilla kun ollaan jossakin porukalla, kun olen aina se joukon nuorin. Ns. pikkutytto.
Joskus ne eivat vaan tajua etta ei ne numerot siina iassa mitaan merkitse, vaan se henkinen ika, miten kayttaytyy.
Lisaksi mun on hirvittavan noloa joskus menna poikakaverin ja mun omien kavereideni kanssa johonkin, kun mun kaverit on viela niin lapsellisia, ne on ihan pissiksia. Ja viela jos poikakaverillani on jotain omia kavereitaan mukana, vanhempia viela... Auta armias...
Mutta noikin on vaan semmosia juttuja mille ei mahda mitaan. Pitaa vaan antaa ihmisten huomata etta hei, toikin on ihan hyva tyyppi. Ja kylla ne sen huomaakin kun on vaan rohkea ja itsevarma.
Tsemppia teille molemmille! :)
Onhan se niin, että olet poikaystäväsi mukana ottanut hänen ystäväpiirinsä, johon kuuluu itseäsi huomattavasti nuorempia. En ole itse tuollaisiin lapsukaisiin törmännyt, kun poikaystävät ovat olleet aina vanhempia. ehkä tuollainen käytös on jotain, mistä kasvaa ohi, mutta tuskin kaikki... Mitä jos yrittäisit vielä moikata, jutella, tai edes hymyillä ks., tyypille. Jollei tehoa, kysyä suoraan mikä mättää, ystävällisesti siis. Jos ei tyttö innostu yhteistyöhön, minkäs sille sitten teet.
Sanotaanko näin, että 22-vuotiaankin mielestä nämä kahdeksantoistavuotiaat ovat usein hermoille käyviä (poikkeuksiakin löytyy). Mutta ei kai sinun auta kuin kestää. Heillä ei ole kokemusta 27-vuotiaana olosta, mutta sinä olet joskus ollut 18.
En tarkoita, että sinun pitäisi käyttäytyä kuin he, mutta koittaa ymmärtää heidän elämäänsä. Kyllä se siitä muutamassa vuodessa ihan vähän rauhoittuu (itsekin olen vielä aika teini välillä), kun he muuttavat pois kotoa ja ottavat hieman enemmän vastuuta itsestään.
Auttaa en osaa, mutta ota rauhallisesti. Jos heillä on jotain sinua vastaan, niin vaihtakaa paikkaan, jonne heillä ei ole ikää. =)
Ja kahdeksantoistavuotiaasta sinä voit tuntua hieman pelottavalta ja ympeä kilpi on vain sen peittelyä.
Olen toki ollut 18, ongelma onkin se etten koskaan ole ollut teiniprinsessa. Muutin kotoa jo 17-vuotiaana, ja ennen sitäkin olin ollut jalat maassa - tyyppinen. Ymmärrän kyllä kahta tänne kirjoittanutta nuorempaa tyttöä hyvin, olin itse 16-vuotias kun aloin seurustella 19-vuotiaan kanssa. Jotkut vanhemmat ihmiset saattavat tutustumatta pitää sen ikäistä aivan lapsena, mikä ei tietenkään aina päde.
Suurimman osan elämääni seurustelusuhteet ovat olleet hiukan minua vanhempien miesten kanssa, ja ystäväpiirini on keskimäärin minua vanhempaa. (Vähän alle kolmestakympistä neljäänkymppiin). Siksi varmaankin on vielä vaikeampaa yrittää tuota käyttäytymistä ymmärtää. Ehkä suurelta osin onkin kyse ihmistyypeistä eikä iästä?
Muuten, varsinkin 15-16-vuotiaille tiedoksi: Hyvin monessa asiassa me "aikuiset" olemme lapsellisia, huomaatte viimeistään 10 vuoden kuluttua. :o)
Kiitos vinkeistä, yritän ymmärtää että minua saatetaan hiukan arastella. Voinhan aina yrittää olla ystävällinen, vielä kerran ja vaikka parikin. Tänään saattaa olla tilaisuus kokeilla kykyjäni...
törmännyt teiniprinsessoihin ja -prinsseihin useastikin, mutta eri yhteyksissä kuin sinä. Ikäväksieni olen vuosien varrella saanut todeta, että vain murto-osa kadottaa tuon teini-imagon elämän kulkiessa eteenpäin. Vielä nelikymppisenäkin he kykenevät arvostamaan ihmisessä vain ulkoisia tekijöitä. Arvaatko mistä se johtuu?
Tämä on vain arvaus, mutta oletan sen osuvan oikeaan: Jos omille vanhemmille materia ja ulkoiset tekijät merkitsevät KAIKKEA niin he eivät ole kyenneet välittämään jälkikasvulleen niitä henkisiä ja moraalisia arvoja, joita sosiaalisessa kanssakäymisessä tarvitsee. Heidän lähipiirin aikuiset ovat samanlaisia kuin vanhempansa eikä heillä ole mitään mallia naisesta, jolle elämä merkitsee muutakin kuin trendivaatteita ja luksustavaroita. Heidän itsetuntonsa suurinpiirtein romahtaa jos joutuisivat kulkemaan Tarjoustalon trendien mukaan.
Komentelu on myöhäismurrosiän jäännöksiä, jolla peitetään omaa epävarmuutta. Omakohtaisesti koin, että nämä teiniprinsessat kokeilevat kuinka pitkälle minua voi yrittää komentaa tai kyykyttää ennenkuin reagoin siihen jotenkin. Toivoin aina viimeiseen asti, etten menettäisi malttiani enkä menettänytkään (paitsi kerran ja ihan asiasta!), mutta pitkän aikaa tavatessa näitä nuoria tunsin olevani "töissä" enkä vapaalla. Se oli henkisesti raskasta, mutta kannatti, koska nyt he suhtautuvat minuun kuten oikeaan ihmiseen! Olen parin nuoren naisen ainoa uskottu ihminen. Minua ennen he eivät ole kertoneet kenellekään mitä he oikeasti ajattelevat, koska pelkäävät menettävänsä trendiystävänsä...
Elämässä tulee mahdottoman vähän tilaisuuksia tutustua täysin erilaisiin ja eri ikäisiin ihmisiin kuin niihin, joiden seurassa on aina tottunut olemaan.