mistä löydän

olen ollut naimisissa jo kohta 20v, lapsiakin on siunaantunut useampia, kaikki ovat vielä alaikäisiä.lasten isä on alusta asti elänyt enemmän työlle kuin perheelle, minä olen sitten hoitanut sen kotipuolen. lisäksi olen tehnyt ja teen vieläkin töitä yhteisessä yrityksessä. viimeiset vuodet ovat olleet yhtä takkua. miehelle tuli tavaksi häipyä sanaakaan sanomatta, oli poissa öitä ja joskus jopa päiviä. en ole koskaan ollut nalkuttaja-tyyppiä vaan olen sitä mieltä että aikuisen ihmisen pitää itse ymmärtää mitä tekee. hän ei siis koskaan ole joutunut pyytämään minulta lupaa menoihinsa kuten on naureskellen ja ihmetelleen kertonut kavereidensa tekevän.mies muuttui luonteeltaan täysin toiseksi, suorastaan ääliömäiseksi pröystäilijäksi. enkä ole ainoa joka huomasi tämän, kuulin kommentteja myös muilta.hän toimi vastoin kaikkia periaatteitani monessakin asiassa ja kunnioitus häntä kohtaan alkoi kadota. pikkuhiljaa tilanne meni siihen että ei puhuttu enää sanaakaan ja minä muutin vähin äänin petivaatteeni toiseen huoneeseen. näin on eletty viimeiset puolitoista vuotta...
nyt on ystävien kautta ja muitakin teitä paljastunut että miehellä on myös useita muita naisia. no enhän mä olettanutkaan että "viriili" mies eläisi selibaatissa enkä ole mustasukkainen koska tunteet häntä kohtaan ovat kyllä kuolleet mutta kuitenkin asian selville saaminen kosketti. eniten kai ottaa itsetunnon päälle se että tiedän todella monen ystäväni/tuttavani teitävän miehen suhteista mutta kukaan ei ole vaivautunut kertomaan minulle. tunnen itseni nöyryytetyksi.
mies ei tiedä minun tietävän näistä suhteista eikä minulla ole voimaa avata suutani ja kertoa hänelle että haluan vihdoinkin sen avioeron, minua on jo loukattu tarpeeksi. tämä on kestänyt niin kauan ja olen vain niellyt kaiken paskan. asiat pyörivät päässäni yhtenä suurena sekamelskana, miten minä tämän selvitän?
niin, yksinkertaistahan se on: senkun sanon että nyt se on loppu. mutta kun se EI ole niin yksinkertaista, olen ihan turta ja voimaton.
3630
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Sanoisin,että voima löytyy kun katsot peiliin ja kysyt kuka minä olen ja miksi.

Äänestä

eron tekeminen, mutta kannattaa mielestäni jos tilanne on tuollainen. Itse elin vuosia samoin ja tarvitsin erotakseni uuden kumppanin, jolta sain voimia, joka kuunteli ja kannusti. Nyt vuosien jälkeen ajattelen, ettei se ollut oikein (ketään kohtaan) vaan olisi pitänyt uskaltaa omin voimin. Mut tehty mikä tehty ja nyt on asiat ihan mukavasti mallillaan, voin sanoa olevani jopa onnellinen! Mutta koville se otti, siitä totutusta luopuminen, omaisuuden jako yms. Voimia tarvitset, mutta selviät varmasti!

Ne ensimmäiset sanat on kyllä varmaankin kauheimmat. Ehkä on vaan parasta sanoa, että et halua jatkaa näin...

Äänestä
  • Olin itse aika lailla samanlaisessa tilanteessa, ehdimme nukkua eri huoneissa useamman vuoden ajan ja emme vaihtaneet kui n muutaman käytännön asioihin liittyvän sanan päivässä.
    Minulla ei ollut voimaa tehdä mitään. Toisaalta elämä sujui jokseenkin mukavasti.
    Tunsin kuitenkin kaikenaikaa, että kohta minulla ei ole tunteita jäljellä lainkaan ja minua ahdisti ajatus siitä, että koko loppuelämäni olisi sellaista. Päätin siis kertoa miehelleni, että haluan muutoksen asiaan. Mieheni oli hyvin ihmeissään, hänestä hänen elämänsä ja avioliittonsa oli kunnossa ja ei suostunut keskustelemaan asioista kanssani, koska meillä ei ollut mitään ongelmia. Päädyin sitten avioeroon.
    Sain jostakin voimia ja hankituksisi itselleni asunnon ja muutin lapsieni kanssa pois yhteisetä kodistamme. Nyt on taloudellinen tilanteeni huomattavasti heikompi mutta tunnen, että voin taas hengittää, valtava ahdistus rinnastani on hävinnyt, kun minun ei tarvitse enää pitää yllä sitä avioliittokulissia. Mutta tämän läpikäyminen ei ole ollut helppoa eikä nopeaa: olen viettänyt unettomia öitä, itkenyt itseni uuvuksiin, ruokahaluni katosi viikoiksi, laihduin, välillä kaduin ja ajattelin palaavani mieheni luo... Mutta koko ajan kuitenkin tiesi, että tein itseni kannalta oikean ratkaisun.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sen voiman kirjoitti:

olen ollut naimisissa jo kohta 20v, lapsiakin on siunaantunut useampia, kaikki ovat vielä alaikäisiä.lasten isä on alusta asti elänyt enemmän työlle kuin perheelle, minä olen sitten hoitanut sen kotipuolen. lisäksi olen tehnyt ja teen vieläkin töitä yhteisessä yrityksessä. viimeiset vuodet ovat olleet yhtä takkua. miehelle tuli tavaksi häipyä sanaakaan sanomatta, oli poissa öitä ja joskus jopa päiviä. en ole koskaan ollut nalkuttaja-tyyppiä vaan olen sitä mieltä että aikuisen ihmisen pitää itse ymmärtää mitä tekee. hän ei siis koskaan ole joutunut pyytämään minulta lupaa menoihinsa kuten on naureskellen ja ihmetelleen kertonut kavereidensa tekevän.mies muuttui luonteeltaan täysin toiseksi, suorastaan ääliömäiseksi pröystäilijäksi. enkä ole ainoa joka huomasi tämän, kuulin kommentteja myös muilta.hän toimi vastoin kaikkia periaatteitani monessakin asiassa ja kunnioitus häntä kohtaan alkoi kadota. pikkuhiljaa tilanne meni siihen että ei puhuttu enää sanaakaan ja minä muutin vähin äänin petivaatteeni toiseen huoneeseen. näin on eletty viimeiset puolitoista vuotta...
nyt on ystävien kautta ja muitakin teitä paljastunut että miehellä on myös useita muita naisia. no enhän mä olettanutkaan että "viriili" mies eläisi selibaatissa enkä ole mustasukkainen koska tunteet häntä kohtaan ovat kyllä kuolleet mutta kuitenkin asian selville saaminen kosketti. eniten kai ottaa itsetunnon päälle se että tiedän todella monen ystäväni/tuttavani teitävän miehen suhteista mutta kukaan ei ole vaivautunut kertomaan minulle. tunnen itseni nöyryytetyksi.
mies ei tiedä minun tietävän näistä suhteista eikä minulla ole voimaa avata suutani ja kertoa hänelle että haluan vihdoinkin sen avioeron, minua on jo loukattu tarpeeksi. tämä on kestänyt niin kauan ja olen vain niellyt kaiken paskan. asiat pyörivät päässäni yhtenä suurena sekamelskana, miten minä tämän selvitän?
niin, yksinkertaistahan se on: senkun sanon että nyt se on loppu. mutta kun se EI ole niin yksinkertaista, olen ihan turta ja voimaton.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu