Muutaman kuukauden aikana kertynyt melkoinen kumpu, useampi kilo(ihana valkkari, olut ja herkut, nam ). Selkeä kaloreiden vähentäminen ei ole vaikuttanut vatsan ympärysmittaan oikeaan suuntaan, päinvastoin. Olisiko kunnon paasto huuhteluineen oikea startti? Asiallisia mietteitä lueskelisin mielelläni.
paasto
aluksi?
3368
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mutta tulleet kesäkilot eivät lähde mitenkään yhtä makoisalla tavalla kuin tulevat.
Joten paluu samaan ruokavalioon mikä oli ennen kesää ja kuntosali käyntiä. Niin kyllä sitä on taas jouluun mennessä kunnossa.
Itse en lähtisi paastoon, mikä hidastaa vain rasvan palamista. Koska keho luulee että ei saa ruokaa jatkossakaan ja rupeaa säästämään energia varastoja.
Ruokavalion muutos ja liikunnan lisäys poistaa nopeasti muutaman kilon ylimääräistä nestettä, jos sulla kerran ylipainoa on.
Paasto on uskonnollinen rituaali, jolla ei ole lääketieteellistä syytä. Paitsi että siitä voi seurata jotain ikävää.
Tosin kun täällä pelotellaan, paasto voi todella olla hyvä aloitus elämäntapojen muutokselle. Mutta oleellista on se, mitä syöt paaston jälkeen, eli ei ole paluuta liikasyöntiin.
Itse paastoan vkon kerrallaan pari kertaa vuodessa ja jos olet terve ihminen, siitä ei ole mitään haittaa. Jos on tullut syötyä liikaa vaikka juhlien tai vkonlopun jälkeen, kummasti tulee parempi olo jos maanantain juo pelkkää vettä, tasaantuu ylensyönnyt olotila ja vatsa rauhoittuu.
Mutta: onneen ei oikotietä, itsekuria kaikki muutos vaatii.