On se kertakaikkiaan kummallista että työttömät valittaa kun ei ole varaa maksaa autoveroa!
Ei jummijammi, eihän minullakaan ole varaa autoon pitkään aikaan enkä odota että joku sen minulle kustantaisi!
Kasvakaa aikuiseksi, aikuiset!
Ei jummijammi, eihän minullakaan ole varaa autoon pitkään aikaan enkä odota että joku sen minulle kustantaisi!
Kasvakaa aikuiseksi, aikuiset!
Vastaukset 20
Vanhimmat
Työnhakualue on n. 100 km asuinpaikasta. Työ on vastaanotettava, kulkipa julkisia tai ei. Tämä palsta ei ole tarkoitettu vielä ymmärryksen kehitysvaiheessa olevilla lapsille.
että pitkäaikaistyöttömällä on kolme asuntoa.
Yhdessä asuu, toisen vuokratuloista maksaa pääomatuloveroa ja kolmattakin verottaa ko. Espanjalainen kaupunki.
Epistä on! Ei ole ihme että valitetaan!!
ja siten ehkä "outoa", mutta ei siinä mitään väärää ole!!! Tulee taas mieleen, että työttömiä henkilöitä niputetaan tietynlaiseen kategoriaan. Tottakai työttömällä voi olla omaisuutta, eihän siinä mitään väärää ole, se vain merkitsee sitä, että joskus on mennyt taloudellisesti hyvin ja sijoittanut rahansa järkevästi. Ei sen kummempaa. Aivan eri asia on sitten jos haluaa hakea toimeentulotukea niin sitä saadakseenhan ei saa omistaa mitään minkä voisi myydä, mutta eihän tämä palsta toimeentulotukea käsittele.
ja asunto. On jääkaappi ja sohva, taitaa matotkin olla lattialla. Hei hitsi, ja vessanpönttökin näkyy olevan...! Jo taitaa olla aika ylellistä!
Ajatella, että työtönkin voi elää....hyvin kirjoitettu!
Millä mä kävisin shoppailemassa, kampaajalla tai jalkahoidoissa, jos ei olisi autoa??? Ei viittä kassillista ruokaakaan jaksa ihan käsipelissä automarketeista roudata.
Ei kaikilla työttömillä ole autoa. Minulla ei ole edes ajokorttia, jota en ole pystynyt ikinä hankkimaan, kun varat eivät yksinkertaisesti riitä.
Ei kai kukaan oleta, että ns. minimituloinen (työmarkkinatuki, asumistuki, toimeentulotuki) ihminen voisi ylläpitää autoa. Monella vaan on se tilanne, että työmahdollisuuksia menee sivu suun, koska ei ole autoa käytettävissä.
on se kumma kun valitetaan jos työttömällä on auto.valitat ettei itselläsi ole autoon varaa,miksi siis teet työtä,A.olet opiskelija ja kusi on noussut päähän B.OLET tyhmä ja teet liian halvalla työtä.C olet pihin arkkitehdin poika,ja iskäsi ei lainaa enää mustalaisilta osamaksulla ostamaa mersua sinulle,koska et osta löpöä,ja ajelet kännissä.
On se kumma kun luetunymmärtäminen on nykyajan työttömille vaikeaa. Kukaan ei ole valittanut siitä, että työttömillä olisi auto.
Käyhän koulusi loppuun ja ole tarkkana äidinkielen tunneilla.
p.s. Toisen solvaaja häviää joka väittelyn.
Ei ole ollut rahaa autoon eikä julkiseen liikenteeseen sen jälkeen kun murtomies kävi.
Sen sijaan poljen pyörällä. Poljin pyörällä niin paljon, että sain aitiosyndrooman jalkoihini.
Nyt ei sitten tehdä työtäkään.
Ketä pitäisi kiittää?
No,hei Ikityötön!
Loikin siivoustyössä vasemman polveni muusiksi,en voi lenkkeillä ajattelin ostaa kuntopyörän. Mikä on aitiosyndrooma?
Tuleeko mulle sekin vielä,mitä mä teen.
Ensin pitkälleni sohvalle ja sitten....pitkälleni......hm...laatikkoon.
Tätäkö se sitten on?
Se on rasitusvamma.
Lihasta ympäröivä pussi tulehtuu ja kiinnittyy luuhun kiinni. Yleensä ronski hieronta auttaa, mutta saattaa olla leikkauskin edessä. Toisin sanoen ei sinusta enää työkykyiseksi ole.
Ei ole minullakaan varaa ajokorttiin saatikka autoon, joten poljen fillarilla ja nyt eivät mahdu vanhat housuni jalkaan, kun reidet on paksut kuin parrut.
Ei ole varaa ostaa uusia housuja. Ehkäpä talveksi saan autoilijoiden talipuikkomaiset pillijalat, niin mahtuu sitten housut jalkaan. Tosin perse ja vyötärö läskistyy vastaavasti.
se on halvempaa..
Eikö enään ihmisillä ole muuta tekemistä kuin kadehtia toisia! Ja eniten huvittaa, että työttömät ovat vielä kateuden kohde. Sen ymmärtäisin, jos jotain isotuloisia kadehditaan, mutta lähes rahatonta...
Minä olen ollut työttömänä ja kyllä minulla auto oli. Ei missään ole sanottu, että työtön ei saisi autoa pitää. Se voi jopa helpottaa töihin pääsyä.
Omasta ruuastani jouduin auton takia tinkimään, mutta se on oma asiani.
Jotkut työttömät käyttää rahasa alkoholiin, toiset tupakkaan, kuka ties mihin. Ja empä ole
nähnyt kenenkään työttömän mitään kovin uutta ja hienoa autoa omistavan...
Mitäpä,jos tämä "on se kumma! kasvaa aikuiseksi ja lopettaa kadehtimisen!
Luetun ymmärtäminen on sinullekin vaikeaa.
autoa ole, mutta kulkuneuvo on (Nissan).
Kallis kyllä oli(100e).
Mutta bensan hintaa voisivat korottaa ettei olisi 95 ruuhkaa tankatessa kun porukka menisi fillarilla töihin.
Sä käyt kyselemässä väärältä jobbarilta menopeliä :) ja jos jonku kapisen Cherryn löydät persaukisten palstalta 2000 eurol ja otat siihe täyskaskon,niin sul on tatsi hukassa.
Minä hankin auton ollessani töissä. Sitten jäin työttömäksi ja pääsin taas töihin.