Siitä on viikko aikaa kun sanoit saaneesi asunnon ja jättävän taaksesi kaiken tämän minkä eteen niin kovasti yritin tehdä työtä...tuloksetta.
Pian tulee viikko kun tavarasi kasasit ja hyvästelit kiitit kaikesta yhteisestä ajasta...oliko se niin helppoa?Painaa ovi takanaan kiinni ja jättää minut vaille vastauksia...yksin mutta kuitenkin jakamaan arki kahden lapsen kanssa.
Tiesin,että tässä tulee joskus näin käymään oli jo ilmassa sellainen tunne,että ei tämä elo ole lopullista ja että saisimme vanheta kaksin,kiikkituolissa muistella menneitä,katsella kun lapsen lapseni juoksevat jaloissamme.Ei,sinä tiesit sen jo kauan aikaa...siksi mietit monet yöt vietit unettomia öitä.Halusin antaa sinun mennä,antaa sinulle vapautesi jonka sinulta riistin rakastumalla sinuun ensi hetkestä alkaen jättäen kaiken entisen taakseni.
En ole katkera,en etsi enää syyllistä tai syyllisiä.Elämä jatkuu päivän kerrallaan.Pakkohan sen on.Liekö sitä todellista rakkautta sinun puolelta koskaan ollutkaan liekö se ollut vain välittämistä,huolenpitoa!
Itse rakastin sinua koko sydämestäni ja yritin olla hyvä.Enää en etsi ketään elämääni kyllä se kolmas kerta toden sanoo,en jaksa enää.Jos joku kohdalle osuu niin se on sen aika sitten.Toivon elämääsi kaikkea hyvää ja ennen kaikkea sitä,että olisit ONNELLINEN.Jää hyvästi.
Pian tulee viikko kun tavarasi kasasit ja hyvästelit kiitit kaikesta yhteisestä ajasta...oliko se niin helppoa?Painaa ovi takanaan kiinni ja jättää minut vaille vastauksia...yksin mutta kuitenkin jakamaan arki kahden lapsen kanssa.
Tiesin,että tässä tulee joskus näin käymään oli jo ilmassa sellainen tunne,että ei tämä elo ole lopullista ja että saisimme vanheta kaksin,kiikkituolissa muistella menneitä,katsella kun lapsen lapseni juoksevat jaloissamme.Ei,sinä tiesit sen jo kauan aikaa...siksi mietit monet yöt vietit unettomia öitä.Halusin antaa sinun mennä,antaa sinulle vapautesi jonka sinulta riistin rakastumalla sinuun ensi hetkestä alkaen jättäen kaiken entisen taakseni.
En ole katkera,en etsi enää syyllistä tai syyllisiä.Elämä jatkuu päivän kerrallaan.Pakkohan sen on.Liekö sitä todellista rakkautta sinun puolelta koskaan ollutkaan liekö se ollut vain välittämistä,huolenpitoa!
Itse rakastin sinua koko sydämestäni ja yritin olla hyvä.Enää en etsi ketään elämääni kyllä se kolmas kerta toden sanoo,en jaksa enää.Jos joku kohdalle osuu niin se on sen aika sitten.Toivon elämääsi kaikkea hyvää ja ennen kaikkea sitä,että olisit ONNELLINEN.Jää hyvästi.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Nyt veti hiljaiseksi. Eräänkin Idols-tuomarin sanoin sä kosketit mua. Sait mut ajattelemaan ex-naistani, jonka jätin miesmäiseen tapaan puskan takaa ilmoittaen. Kävimme kyllä pitkiä keskusteluja eropäätökseni jälkeen, mutta ei siinä exälleni jäänyt kuin luu käteen, kun olin miettinyt asiat "loppuun" yksin omassa päässäni. Törkeetä! Olisi pitänyt puhua aikaisemmin, mutta en osannut. Eron syyt alkoivat valjeta kokonaisuudessaan mullekin vasta kuukausia eromme jälkeen.
Nyt me molemmat olemme uusissa onnellisissa parisuhteissa ja mä ainakin osaan iloita vilpittömästi exäni uudesta onnesta. Ja toki myös omastani!
Tällaisia ajatuksia kirjoituksesi herätti mussa. Kaikkea hyvää sun elämään. Onneksesi et ole katkera.
Kiitos,kiva että joku ymmärtää mitä ajattelin.Meillä ei ole uusia suhteita...jäi niin paljon sanottavaa,kysymyksiä...mutta kyllä tämä tästä...kerranhan se kirpaisee!Hyvää jatkoa sinulle :)
Olen itse samassa tilanteessa kuin ilmeisesti sun ex aikanaan. Mieheni tuntuu miettineen asiat halki omassa paassaan, niin etta minulla ei nayta olevan enaa osaa eika arpaa siina, miten meille kay (= mies haluaa eron). Olen puulla paahan lyoty ja aivan rikki. EHKA joskus voin iloita tulevan ex-mieheni onnesta. EHKA joskus voidaan olla vaan kavereita. Itse asiassa toivon niin. Mutta nyt en siihen pysty, silla sydan on tuhansina palasina. Ja korjaaminen kestaa kauan.
kauheasti voimia sinulle! Elämä jatkuu, totta, kaikesta huolimatta.
(((halaa)))
Niin,elämä jatkuu!Kai tähän tottuu kun tarpeeksi monta kertaa käy saman läpi.Olen vakuutellut itselleni,että en enää tee samaa neljättä kertaa vaikka kuinka alkuun se tuntuisi hyvältä.Minun täytyy olla luja ja koettaa olla vahva.Luonteeltani olen varmaan pehmo ja liian helposti periksi antava.
Nyt tiedän miksi monet suhteet päättyy ennen kuin ne on ehtineet kunnolla alkaakaan;ei osata keskustella asioista vaan pähkäillään niitä kaiket yöt omassa päässään.Tulee uusi kesä,menneen kesän jälkeen...en voi jäädä paikoilleni,minun on jaksettava jatkaa.Aurinko paistaa risukasaankin.Mutta...onneksi täällä voi purkaa tunteitaan ja tiedän,että en ole yksin näiden asioiden kanssa.Ei,muuta kuin lippu korkealle täältä tullaan elämä,täältä tullaan vapaus!
Itse elän yli kymmenen vuotta kestäneessä suhteessa, jälkikasvuakin on siunaantunut.
Pohdin eroa koko ajan, olen surullinen koska en rakasta enää miestäni. En ole varma olenko tarpeeksi koskaan rakastanutkaan.. Minulla ei ole ollut muita miehiä liittomme aikana, tuskin uuteen suhteeseen kovin nopeasti uskallankaan.
Elämämme on kaikin puolin mallillaan, on työt, kaunis koti, talous hyvällä tolalla, lapset terveitä ja reippaita. Minusta tuntuu pahalta rikkoa tämä kaikki, en ole sitä vielä uskaltanut tehdä. Kohta se hetki on käsillä, tiedän sen. En voi uhrata elämääni olemalla ihmisen kanssa jota en rakasta, jonka kanssa en osaa olla enää oma itseni. Poden koko ajan syyllisyttä näistä itsekkäistä ajatuksistani, miksi minä haluan tehdä tämän perheelleni? Mutta väkisin en ketään voi rakastaa... Mietin toki sitäkin, että lasten takia täytyy tätä kulissia pitää pystyssä..
Kirjoituksesi kosketti,toi mieleet muiston...
Itse elin n.4 vuotta sitten samalaisessa tilanteessa,kunnes en jaksanut enää.
Olin nuori kun menin naimisiin lasten isän kanssa vasta 17.v.mutta odotin silloin jo esikoistani...lapsia tulin 2 vuoden välein...rakastan lapsia ja halusin suurperheen.4 lasta tuli ja kaksi on jo omaa elämäänsä rakentamassa,kaksi minulla kotona.Tapaavat isäänsä lomilla ja kerran kuussa viikonlput.
Olin naimisissa 15.vuotta...monesti ajattelin itkin ja purin hammasta vaikean ajan osuessa kohdalle..yritin taistelin halusin,että olisimme perhe...ihan lasten vuoksi kuten mainitsit...En tiedä olinko rakastanut miestäni enää moneen vuoteen,sitä oltiin vain yhdessä muodollisesti.Näytettiin ulkopuolisille,että kaikki oli hyvin ja kuitenkin sisällä kiehui.Läheisyys oli kaikonnut väliltämme ja muuttunut melkeinpä mykkä kouluksi...sitten tapahtui käänne jota en unohda koskaan...mies oli pettänyt minua toisen naisen kanssa jo usean kuukauden...(ennen sitä pari päivää aiemmin olin laittanut miehen pihalle)kuulin jälkeen päin asiasta...en ollut vihainen tai katkera,ajttelin vain,että tekipä ison palveluksen.Lapsia ajattelin kuitenkin,mutta koskaan tai no harvoin he isänsä mukana olivatkaan niin eivät he isäänsä jääneet kaipaamaan...Tapaamisiinkin piti houkutella,että menisivät isälleen,että saisin omaa aikaa.Itse löysin uuden rakkauden kolme kertaa sen jälkeen ja kaikista erosin...viimeisin reilu viikko sitten.
Sinun kannattaisi keskustella ensin miehesi ja sitten lastesi kanssa,tilanteesta ja tehdä sitten päätöksesi,ei sinun kannata elämääsi tuhlata miettimiseen,kerrankos sen tekee ja luulen,että mitä teetkin on se oikea päätös!En ole koskaan katunut päätöksiäni olen vain ihmetellyt miten helposti kaikki on käynyt.Mutta voimia suinulle jokaiseen päivään!