Mies matkustelee ainakin 105 matkapäivää työnsä vuoksi. En ole sinisilmäinen ja onhan joitakin viitteitä matkan varrella ollut pettämisestä. Mutta mies kotiin tullessaan on aivan normaali rakastava mies, ei kännykän piilotteluja, ei yllätyspuheluja. Viikonloput olemme aina yhdessä, mies tekee tosi paljon kotitöitä ja puuhastelee mökillä, nytkin talven pilkeet kauniisti pinossa, liikumme yhdessä ja nautimme elämästä, myös seksistä aina enemmmän ja enemmän, olenkin ajatellut, että , jos jossakin on joku, olkoon, en anna sen myrkyttää elämääni, koska se ei vaikuta parisuhteeseemme.Miksi rupeaisin edes kyselemään.
Olenko
jotenkin outo
6593
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
outo, vaan osaat suhtautua elämään todella
kypsästi. Itseäsihän sinä vain kiusaisit, jos
alkaisit miettiä mitä miehesi poissaollessaan
tekee. Onnea teille!
Sinulla on hyvä asenne asioihin. Matkatyöt on yleensä sen verran rankkoja, että ei siellä maailmalla useinkaan edes jaksaisi mitään ylimääräistä touhuilla. Ei kaikki ole aina miltä näyttää. Ja jos kuitenkin joku toinen olisi, niin eihän se välttämättä sinulta pois ole, muuta kuin ajatuksissa.
..:))))
ainakin tällä palstalla :). Aivan liian hyvä asenne asiaan...
Asenteesi on aivan oikea. Jos rupeat murehtimaan, niin kaikkein eniten kiusaat itseäsi.
Itse matkustan myös jonkinverran, joskus viikon reissu, joskus vähemmän tai enemmän.En ole ollut uskoton, sen voin vakuuttaa. Ja tiedän paljon henkilöitä, jotka eivät varmasti petä. Ihan varmasti. Se ei vaan kuulu kuvioihin eikä moraaliin. Pettämistä ei tapahdu lainkaan siinä määrin kuin näillä palstoilla oletetaan.
Mutta tiedän myös henkilöitä, jotka ovat pettäneet, ja niissä tapauksissa lopputulos on useimmiten huono. Sillä toiminnalla vain on lyhyet jäljet.
Kysymys tietenkin kuuluu, "mistä tiedän, että joku on pettänyt". Vastaukseni on , että ympyröissä jäljet näkyvät.
Oman kokemukseni vielä lisään, että minuahan ei kotona uskota tästä uskollisuudesta, ja vaimoni meni ja petti useamman kerran. Mutta sehän on hänen häpeensä. Kyllä se minuunkin sattui ja sattuu edelleen. Jäljet ovat kertakaikkiaan karmeat, mitä se toiminta jälkeensä jättää. Älä lähde sille tielle.
mutta kaikkien mahdollisten kakkosten mielestä väärä asenne. Ykkönenhän ei tietenkään voi olla onnellinen eikä kotona voi kaikki olla kunnossa, vaan suhteessa on PAKKO olla jotain vikaa, jos mies "pettää. En minäkään anna minkään tuollaisen toisarvoisen myrkyttää elämääni. Kysellä ei kannata, elämä on ihanaa.