Uskova ja ei- uskovat kaverit, mitä neuvoksi?

Onhan se vaikeaa kun ei ole ympärillä samanhenkistä väkeä. Oletko käynyt esim. oman seurakuntasi tapahtumissa? Josko sieltä löytyisi samanhenkisiä ihmisiä. Rukoile lähimmäistesi puolesta ja puhu vain rohkeasti uskonasioista. Niin minäkin olen tehnyt ensin arkailtuani ja ihan hyvin on mennyt. Pitää vaan muistaa että ketään ei voi pakottaa uskoon. Itsekkään en ole kovin aktiivinen seurakuntalainen mutta onneksi on samanhenkisiä ystäviä joiden kanssa voi jutella uskonasioista. Ja Raamattua luen aika paljon, se on tosi mielenkiintoinen kirja! Siitä saa käsittämättömän paljon lohtua! Ei minunkaan puolisoni ihan uskovaksi itseään kutsu mutta ei ole ateistikaan. Voin luottaa Jumalan johdatukseen, sillä eihän aviopuolisoilla voi olla sama aikataulu uskoontulossa?! Joskus tietysti ottaa aivoon kun tulee puolison kanssa vängättyä jostain Raamatunlauseesta, mutta en kyllä halua erotakaan! Avioliitto on minulle pyhä, onhan sitä kerran Jumalan silmien edessä luvattu rakastaa myötä ja vastamäessä. Toivon sinulle ja lähimmäisillesi kaikkea hyvää. Jumala antakoon teille voimia keskustella ja olla toisillenne tukena ja turvana! Sano vain rohkeasti mielipiteitäsi, älä tuomitse ihmisiä vaan tekoja. Jokainen lähimmäinen on ihan yhtä tärkeä ihminen Jumalalle, oli uskossa tai ei. Ehkä moni ystävä menee pois kun kuulee että olet uskossa, mutta onko se sitten tosiystävyyttä. Sillä ystävyyteenhän ei pitäisi vaikuttaa toisen valinnat. Ole positiivinen niin saatat yllättyä. Toivon sinulle rohkeutta! Siunausta!

kirjoitat pinnallisuudesta.

Eikö pinnallisuutta ole rakentaa elämä olemattoman mielikuvitushahmon, jumalan varaan?

Itse en ole uskossa sanan traditionaalisessa mielessä mutta varsin hengellinen. Minulla on parisuhteissa ollut ongelmana, ettei toinen halua rakentaa suhdetta "aidosti" ja "syvällisesti". Hänelle tärkeämpää on omistaa tavaroita (kärjistäen).

On ihanaa kun on ystäviä jotka oikeasti kuuntelevat ja keskittyvät mitä sinulla on sanottavaa. Oli se sitten syvällistä tai ei. Uskovaisetkin ovat taipuvaisia toistamaan asenteitaan ja uskomuksiaan kuuntelematta toisiaan, joten aito kommunikaatio ei ole automaatio kenenkään kanssa. Jo se että kategorioi toiset paremmiksi kuin toiset estää näkemästä todellisuutta. Jos vain haluaa tukea omille ajatuksilleen, niin kyllähän sellaisen uskovaisen löytää jolta tukea saa. Aidosta keskustelusta tai välittämisestä tuskin silloin kannattaa puhua. Yhdessä mennään niin kauan kun ajatellaan samalla tavalla ja sitten erotaan. Noh etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan tai jotain. Joten tsemppiä.

Terve!

Tulin reilu vuosi sitten uskoon, ja niin vain on käynyt, että yksinäiseksi osittain minäkin tunnen itseni. Ystävät kyllä kaikki hyväksyvät minut uskovaisenakin, mutta minulla itselläni ei enää ole samat kiinnostuksen kohteet kuin heillä. Haluaisin jakaa ajatuksia samanmielisen kanssa, saada uskovia ystäviä enemmän. Tunnen itseni toisinaan hyvinkin vieraaksi vanhojen ystävieni seurassa. Minulta puuttuu kotiseurakunta... Kuitenkaan, ei ystävyyssuhde voi perustua pelkästään sille että ollaan uskossa, täytyy olla samanhenkisiä ihmisiä muutenkin. Joidenkin uskovien kanssa on myös vieras olo, kun tuntuu ettei pysty kaikista puhumaan. Ymmärrän tuntemuksiasi. Vaikka ei-uskovat ihmiset voivat olla tosi hyviä ystäviä, niin saatta tuntua että jossain vaiheessa tulee seinä vastaan... Haluaisi jakaa näkemyksiänsä samanmielisten kanssa. Ei-uskovien kanssa tilanne menee väistämättä siihen että he toteavat että kyllähän sä tiedät että mä en usko Jumalaan... Se ei sinänsä ole ongelma, mutta itse kaipaa muuta.
Toivottavasti meille löytyy uskoviakin ystäviä, ja aivan varmasti löytyykin. Pitää itse olla vähän aktiivinen myös... Kyllä koira koiran tunnistaa ;)

Siunausta!

itse olen tilanteessa jossa joudun nyt pohtimaan ja tutkailemaan onnistuisiko parisuhde kun toinen uskoo Jumalaan ja toinen ei. tekisi niin kovin mieli sitoutua loppuelämäksi, mutta toisaalta pelottaa, että jos tästä muodostuu ongelma tulevaisuudessa. minäkään kun en halua erota enkä todellakaan avioidu sen takaportin varassa. suhteen alussa olisin enemmänkin halunnut puhua taivasasioista, mutta nyt se on vähän laantunut, liekö hyvä vai paha asia. mutta mielelläni puhun kun vain joku kyselee. tuputtamaan en jaksa ryhtyä, siitä on seurannut aikoinaan omallakin kohdalla vain hankaluuksia. pääasia, että jengi tietää mihin uskon ja mitä arvoja kannatan.

jossain vaiheessa olin kovinkin yksinäinen kun tuntui, ettei löydy sellaista uskova aitoa luontevalta tuntuvaa ystävyyssuhdetta nykyiseltä asuinpaikkakunnalta. kaksi kauempana asuvaa ja parasta ystävääni ovat todellakin uskossa kuten itsekin olen. ja minusta tuntuu, että siinä on se yhdistävin side. se on niin luonteva keskustelunaihe kun tietää ettei toinen pidä minua huuhailijana. lisäksi kun on tunnettu lapsuudesta saakka, on paljon yhteisiä kokemuksia ja muistoja. ihan kiva on kyllä nähdä aika ajoin muitakin, esim vanhoja koulukavereita. se on vaan aina niin rasittavaa kun ne yrittää (ihan hyvää tarkoittaen tosin) kännyttää minua pois tiukkoina pitämistään arvoistani :-)

Jumalanpalveluksessa koen jonkinlaist yhteyttä niihin ympärillä oleviin ihmisiin ja se rauhoittaa. tulee muutenkin aina levoton ja tyhjä olo jos ei useampaan viikkoon ole päässyt mihinkään heng tilaisuuteen. joo, mutta siunausta sinne! jos huvittaa, niin hakeudu jonkun seurakunnan toimintaan (esim kuoroon jos laulu luistaa). sieltä voi aueta uusia tilaisuuksia ihmissuhteille. ps. tuolla alempana on käyty hyviä keskusteluja uskovan ja ei-uskovan liitosta jos kiinnostaa :-)

"Olen itse uskossa oleva nainen. Kukaan ystävistäni ei ole uskossa, eikä myöskään mieheni"

On selvää, että ongelmia syntyy helposti, jos uskova ja ei-uskova menevät naimisiin keskenään.
Raamatussa Paavali varoittaakin ryhtymästä kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottoman kanssa. (2.Kor.6:14)

Neuvoisin sinua hakeutumaan johonkin elävään seurakuntaan ja sen toimintaan, missä voit tutustua toisiin uskoviin ja jakaa asioita heidän kanssaan. Mene esim. johonkin raamattu- tai rukouspiiriin paikkakunnallasi.