valaistuminen vittuilemalla

jk

VALAISTUMISESTA ja sen etsinnästä.
Arvoisa Firnfalas..Ehdotit intensiivisempää keskustelua, siis menkäämme suoraan asiaan. Kokemuksieni mukaan ko. aiheesta kannattaa puhua hyvin varovasti, ihmiset jotka väittävät olevansa valaistuneita, yleensä eivät sitä ole. Olen tavannut sellaisia ''Kassiloita'' eritoten Suomessa ollessani senverran paljon, että tiedän kyllä mistä on kyse. Väärästä hybriksestä, pyrkimyksestä ylentää, pyhittää itseään uskoen että kun riittävän monet tämän ''guruaseman'' tunnustavat, se sitten toteutuisi ikäänkuin itsestään. Näin se vaan ei mene, ne jotka kohottavat itsensä, joutuvat laskeutumaan muita alemmas kuraojaan. Varminta ja turvallisinta on mennä itse sinne kuraojaan , esim luopumalla täysin kaiken maallisen maineen ja kunnian tavoittelusta tässä mielisairaassa systeemissä ja ajassa jota elämme. Ollakseen vapaa ja valaistunut sellaisten ihmisten joukossa jota esim nykysuomalaiset keskimäärin edustavat, on oltava heidän hylkimänsä, vihaamansa. Jos Euroopan Unionin pimeimmän kaupungin Porvoon kulttuuripiirit olisivat minua ymmärtäneet ja ihailleet, se olisi ollut minulle suurempi loukkaus kuin se, että he julistivat minut omilla paskoillaan projisoiden ''sataprosenttiseksi skitsofreenikoksi'' ja rikkoivat taloni Impivaaran. Silti tämä oli rikos, jota en hyväksy ja johon haen korvausta ja perusteluja Strasbourgissa , koska asiaan sekaantui muutamia laillistettuja lääkäreitä ja STM:n viranomaisia, mm. ministeri Osmo Soininvaara.

Siis mitä tulee ns. valaistumiseen , siitä kannattaa puhua suu supussa. Tämä on ehdoton mielipiteeni. Jos me kaksi esim. alamme vaihtaa kokemuksiamme, siitä ei pidä tulla kahden suomalaisen jääkiekkomöllin kilpalaulantaa siitä kumpi meistä on fiksumpi ja enemmän valaistunut. Tällaiseen en ryhdy ja jos sinä sitä yrität, saat keskustella ilman minua. Toiseksi jos henkisten asioiden opettamisella alkaa joku keräämään rahaa , kuten monet new age liikkeet ( esim. scientologit ) ja myös tavanomaiset kristilliset kirkot ovat tehneet , silloin liikutaan hyvin pettävillä jäillä. Miedän tulee ymmärtää periaate'' herra ruokkii lintunsa'', eli me saamme kaiken tarvitsemamme aivan ponnistelematta kunhan olemme sen arvoisia sisäisesti. meidän tulee etsiä ENSIN kappale taivasten valtakuntaa, joka on meissä sisäisesti, niin kas välittömästi kilisee pajatso myös konkreettia kultaa.. Ruotsalainen Emmanuel Swedenborg , joka on yksi opettajiani on korostanut Jungin tavoin asioiden ''vastaavuuksia''.. Kaikella henkisellä, esoteerisella on vastineensa konkreetissa maailmassa ja päinvastoin. Tämän asian syvällisellä ymmärtämisellä päästään käsiksi magiaan, mutta jos valkoisesta magiasta puhutaan, on etsittävä ENSIN se henkinen minkä jälkeen saamme automaattisesti konkreettisen.. Amerikkalainen, Babylonin Porton ohjaama arvomaailma ja ''privare '' ( privat - riisto ) talousjärjestelmä ovat kaikesta julkisesta jumalamyönteisyydestään huolimatta selvästi saatanallista mustaa magiaa ja heidät tullaan tuhoamaan tuhannen pillun päreiksi hyvin pian.. Ladenin hyökkäys oli pieni esinäytös siitä mitä on tuleva..Jos tässä vaiheessa ihmettelet miten Johannes KASTAJA voi käyttää näin vulgaaria kieltä, totean ettei minulle ole enää pitkään aikaan ollut mitään rumia tai kauniita sanoja. Ne kaikki ovat vain ihmisten arvojärjestelmien luomuksia jotka aivan kohta kaatuvat nuriniskoin, mukkelismakkelis.. Minun jumalani ja Jeesukseni nauraa maha kuralla kun säikyttelen uskovaisia vittuilemalla heille kuin pahainen katupoika.. Jos tunnet mytologiaa, se arkkityyppi jota kannan on rääväsuinen Johannes K, sama kuin Hermes, Mercurius, Rautahannu jota kaikki kunnon porvarisämmät inhoavat ja jonka pään he haluavat vadilla eteensä herjattavaksi..Olen sanonut kaikille kunnon pullamössöuskovaisille että minun vittuiluni on kuin kärpäsen surinaa siihen verraten mitä minun perässäni tuleva toimeksiantajani, valkoisen hevosen ratsastaja Jeesus K teille tekopyhille mulkuille sanoo..Patmosen Johanneksen vision mukaan hänen suustaan on törröttävä PALAVA MIEKKA , ja tämä viittaa siihen massapsykoosiin joka asiat täysin väärin ymmärtäneitä fundamentalistiuskovaisia odottaa..Se että USA ja heidän arvomaailmansa on sama kuin babylonin portto, se on jo sinänsä oleva niin saatanallinen yllätys että heitä kritiikittömästi ihailleet suomalaiset ovat sekaisin pelkästä sitä koskevasta tiedosta..Päätän joulusaarnani tällä haavaa näin..jatketaan lisää kunhan esität vastauskommenttejasi.. JK.

7

398

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • etkö ymmärrä?

      Eihän sinulla mitään omaa ole?Se on vain lainaa ja nyt kun olet menettänyt paitasi ja ihokkaasi miksi huudat?On tässä muutkin ryöstety esivallan toimesta ja ne pirut keräävät rahhaa kun niillä ei sitä ole.Ei niillä ole tunnontuskia.Rukoile kostoa ja jätä se Herran käsiin niin pian saat tuta kuinka jumalaton tuomitaan.Eivät enää syyttömiä tuomitse.

      • jk

        mitä yritit sanoa.. häviäjät tulevat voittamaan ja voittajat häviämään..Ehkä kirjoituksessani oli liian itkevä sävy, itse asiassa olen ollut hyvin hilpeä ajellessani valkoisella endurollani ( bmw R 80 ) pitkin italian, Kreikan, Turkin ,Atlas vuoriston kauniita paikallisteitä.. Olen huolestunut lähinnä sen puolesta mikä suomea odottaa...Siellä on vielä sukulaisiani ja muutamia ystäviäkin..


      • valonlapsi

        Ihmisiltä sammui ylöspäin suuntautuva valo joka tunsi Jumalan.Mutta nyt se pimeyden henkenä asuu kaikissa ihmisissä.Itämaan valon kantajan ne has-
        hispiippuineen ja temppuineen,kiertävät pallinsa mutkalle ja se on valaistumista,Kunhan saavat perseensäkin valaistuksi niin sitä paljaspersettä olisi kiva katsella kun hölmö kulkee teko opeissaan pallejansa vääntelemässä.Samaa porukkaa vai?


      • kerrot tuossa itsestäsi
        valonlapsi kirjoitti:

        Ihmisiltä sammui ylöspäin suuntautuva valo joka tunsi Jumalan.Mutta nyt se pimeyden henkenä asuu kaikissa ihmisissä.Itämaan valon kantajan ne has-
        hispiippuineen ja temppuineen,kiertävät pallinsa mutkalle ja se on valaistumista,Kunhan saavat perseensäkin valaistuksi niin sitä paljaspersettä olisi kiva katsella kun hölmö kulkee teko opeissaan pallejansa vääntelemässä.Samaa porukkaa vai?

        minuun ei ainakaan kuvaus sovi.. lienet oikeaoppinen suomalainen uskovainen kuin noin rankka viha riivaa..


      • Samueli
        kerrot tuossa itsestäsi kirjoitti:

        minuun ei ainakaan kuvaus sovi.. lienet oikeaoppinen suomalainen uskovainen kuin noin rankka viha riivaa..

        Tässä oli juuri esimerkkitapaus nykymenosta.
        Arvoisat Naiset ja Herrat, pyydän tarkkaavaisuutta.

        Näimme nimim. "valon lapsen" kommentin jostain
        mistä hän ei pidä, perus dea lienee kuitenkin se
        (ottamatta kantaan onko hän oikeassa vai ei),
        että hän jotenkin pohjimmaltaan vieroksuu
        "hasis erikoisuuseksotiiikka jooggaamista" jotenkin
        arvottomana totuudenetsimis muotona.
        Edelleen ottamatta kantaa onko asia näin,
        laittaisin kuitenkin merkille ilmeisen
        vilpittömän arvomaailman ( ei todellista hyvää,
        hokkuspokkuskonsteilla) ja suoran ja ehkä
        kenties kursailemattomankin tavan sanoa asia.

        Kas näin, nyt voimme seurata vastinetta,
        jonka nimin. "kerrot tuossa itsessäsi" heittää
        takaisin, ilmeisen oikeaopillisen trendikkään
        suvaitsevana välittömästi tulkiten rehellisen
        vuodatuksen "vihaksi", ja tietenkin
        parempana intellektuelli maailmankansanlaisena
        hänellä on oikeus siinä sivussa keljuilla
        uskovaisillekin, joissa ei muuta vikaa
        lienekkään kuin pyrkimys uskoa
        Raamattuun ( niin "hullulta" kuin se kuulostaaakin)

        Oliko analyysini oikea?


    • Anonyymi
    • henrywandermust

      Löytyikö firnfalakselta intensiivistä perjantai illan iloa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      67
      1084
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      1054
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      22
      902
    4. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      62
      852
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      124
      825
    6. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      134
      817
    7. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      57
      745
    8. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      26
      710
    9. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      17
      689
    10. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      666
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      46
      628
    12. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      617
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      82
      596
    14. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      127
      592
    15. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      142
      592
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      48
      590
    17. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      588
    18. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      580
    19. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      563
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      11
      549
    Aihe